Intiassa aurinko on kuuma ja elämä lähellä. Köyhyys on ajoittain sydäntäsärkevän käsinkosketeltavaa, mutta samalla näkee sinnikkyyden, kuinka vahvasti elämä on läsnä ja sykkii eteenpäin. Tuntee auringon voimistavan valon ihollaan ja näkee pienet vihreät oksat kasvavan ilman syytä suoraan seinästä. Vaikken tullutkaan tänne hakemaan syvää yhteyttä maailman kanssa tai muuta hengellistä, välillä tuntee itsensä niin pieneksi tässä elämän kiertokulussa.
Kuuma ilma, meluisat yöt ja ärtyilevä vatsa vie sen verran pois tuosta elämän harmonisesta tasapainosta, että joutuu pohtimaan asioita, joilta helposti sulkee silmänsä kiireessä ja tutussa ympäristössä. Epätoivo tai koti-ikävä iskee ajoittain, kun vatsaa kipristelee eikä mikään pysy sisällä. Välillä taas tuntee olevansa niin elossa, ettei vaihtaisi päivääkään tästä kokemuksesta pois, ei edes niitä synkimpiä hetkiä (joita niitäkään ei vielä oikeasti kovinkaan paljon ole tullut). Tämä on ainakin sellainen kokemus, joka syöpyy mieleen, päivä päivältä. Se kasvataa ja jää muistoihin vielä pitkään paluun jälkeenkin. Eikä sitä oikeastaan voi kuvata muulla, kuin että tämä on Intiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti