Hyvää wappua!

Hyvää wappua! Kuva on parin vuoden takainen, mutta kuvastaa oloa, joka on keväisen kepeä. Omakin kunto on parempi. Vielä kun pääsisi näistä aivastuksista eroon, mutta ehkä se on vain allergiaa keväälle ja elon ihmeille.

Kuumetta pukkaa

Niinhän se sitten kävi, että kevätsäät osoittautuivat petolliseksi kaveriksi. Tänään flunssaa pukkaa, kurkku on karhea ja nenä valuu. Korvat poksuvat ja kuume kurkistelee nurkan takana. Juuri, kun oli niin paljon suunnitelmia, joudun toteamaan, että unten maat ovat taas seuraava suositeltu matkakohde. Vetämätön olo, josta toivottavasti on parantuminen vain askeleen päässä. Parasta ainakin olisi, sillä vappua olen odottanut jo Intiassa ja olisi niin väärin kohtalolta, jos sen missaisin typerän kevätflunssan vuoksi. Sentään sikainfluenssan mahdollisuuden tästä voi varmaan sulkea pois, en ole hetkeen viettänyt aikaa lentokoneissa tai Meksikossa.

Luopumisen tuskaa

Asun varsin pienessä yksiössä. Näin lomalla tulee oltua enemmän kotona ja pohdittua sitä, että mikä on kodin tarkoitus. Huomaan, että viihtyisyys on kärsinyt ja kodistani on ennemminkin tullut tavara-aitta. Pohjaleikkaus on ihana, mutta jotenkin kaipaan avaruutta. Avaruutta kyllä oli silloin, kun siihen muutin, mutta nyt tuntuu, että joka kulmassa ja kaapissa on kauhea läjä tavaraa.

Olen huono heittämään mitään pois. Yhtä lailla olen huono pitämään asioita järjestyksessä. Tai oikeastaan kyllä tykkään laittaa asioita paikoilleen, kunhan niillä olisi oikeasti paikat. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se epämääräinen sälä, jota kertyy nurkkiin. Jolle ei oikeastaan ole mitään järkevää funktiota, kuin että sitä voisi ehkä joskus vielä tarvita. Lapsuuden aarteita, joita ei vain osaa heittää pois. Laatikoita, joita en ole avannut moneen vuoteen muuten, kuin silloin kun siivoan. Silloinkin käyn ne uudestaan läpi todeten, etten yhäkään osaa tehdä mitään karsiakseni tuota vanhaa sälää. Minulta löytyy vieläkin kaikki muistiinpanot koko opiskeluajalta, jos niitä vaikka joskus tarvitsisi. Lukion aineet, koska niihin on hauska palata aina ajoittain. Lapsuuden värityskirjat, jotka oikeasti löytävät käyttäjiä serkkujen lapsista - ehkä. Tai sitten muumit ovat olleet jo aika päivää sitten out ja nykylapset nyrpistäisivät niille vain nenäänsä.

Keksin hätävalheita itselleni, jotta voisin säilyttää ties minkä tavaran. Tämä kinder-kokoelma oli niiin tuskainen kerätä silloin kun oli kymmenen. Vuosia on tullut huomattavasti lisää, mutta silti muistaa lapsuuden innon, joita joihinkin tavaroihin yhdisti. Aina pari kertaa vuodessa päätän aikuistua ja oikeasti käydä asioita läpi. Silti varsin laihoin tuloksin. Muutot ovat kyllä siitä hyviä, että joutuu oikeasti miettimään, tarvitseeko massaa oikeasti niin paljon. Intiassakin huomasin, että matkalaukullisella (tai kahdella) varsin hyvin pärjää arjesta. Mitä varten siis tarvitsee valtavat vuoret kaikkea ylimääräistä?

Tavaramäärän kertymistä yritän vältellä siten, että olen todella tiukka siitä, että mitä ostan. Tiedän kyllä, mihin turhat esineet päätyvät: kuormittamaan nurkkiani. Halusin sitä tai en. Matkustaessa se on vielä vaikeampaa. Aivan ihania tavaroita, joihin ei vaan törmää lähikaupassa. Silti monet esineet liittyvät niin vahvasti kyseiseen kulttuuriin, niin että eivät ne sovi enää kodin harmoniaan. Vaikka upeita olisivatkin kaupan hyllyllä tai torin laidalta poimittuna. Se on harmi, mutta silti aina ajoittain huomaan, että minun pitäisi olla vieläkin tiukempi, mitä ostan tai säilytän, sillä tila kämpässäni on varsin pieni ja nämä esineet kuormittavat sitä aivan turhan paljon.

Onnellinen lippujen omistaja

Herätys aivan liian aikaisin. Epämääräinen poukkoilu lähes tyhjässä kauppakeskuksessa. Sisäinen hikoilu, kun järjestelmät eivät taaskaan toimineet. Minuutit tuntuivat pitkiltä, kännykkäkin tuli kaivettua esiin, jos se sattuisi olemaan pelastava enkeli.

Ei ehkä aivan unelma loma-aamuksi, mutta lopulta odotus palkittiin: sain liput Massive Attackin keikalle. Hypähtelin riemusta kotiin vienoinen hymy kasvoillani. Massive Attack oli se bändi, joka vei minulta aikoinaan jalat alta. Tutustuin ensin trip hopin ja sitten elektronisen musiikin maailmaan. Yhäkin biiseissä on jotain ikuista, sellaista, jota jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan, vaikka nämä levyt kuvitteli kuluttaneensa puhki jo kauan sitten.

Unfinished Sympathy:



Teardrop:

Veden läpi

Kevätpäivänä Helsingissä on kiva ihan vain kävellä. Tällä kertaa jalat veivät kuitenkin akvaarioon, eli Linnanmäen kupeessa olevaan Sealifeen. Valo välkkyi vedessä ja kalat pyyhelsivät edestakaisin. Lystiä meininkiä ja varmasti Suomen isoin akvaario. Pieni ihmismäärä on myös plussaa.

Salamalla ei voinut ottaa kuvia, eikä muutenkaan halunnut häiritä kaloja. Seuraavat kuitenkin tarttuivat linssiin pimeä-moodilla:

Huuto vapaudelle

Aamun ihana raikkaus, jonka haistaa ympäristöstä ja aistii iholla. Aamun ensisäteet kotiutuessa myöhään tai aikaisin, riippuen siitä, miten asiaa haluaa katsoa. Ainakin myöhempään kuin oli tarkoitus. Onnen tunne, ettei ole niin väliä, että kotiutuu hieman myöhempään. On aikaa nukkua ja vain olla ja tuhlata sitä, mikä on ehkä eniten elämässäni kortilla viime ajat. Soinnut, jotka aamun sarastaessa täyttävät huoneen ja tuovat iloa tähän pieneen kaaokseen, joka on syntynyt ympärille. Senkin siistimiseen on kohta aikaa. Vapauden huuma, josta ei tiedä, että miten sen täyttäisi. On niin paljon valinnanvaraa, paljon toiveita, että mitä haluaisi elämällään tehdä. Viikko on siihen vähän. Paljon kuitenkin ehtii tekemään, jos vain muistaa, että tärkein tehtävä on vain chillata ja ottaa rennosti. Aika ei maailmasta kuitenkaan lopu.

Vuosi on kulunut siitä, että otin hatkat vanhasta työpaikasta. Jos vertaa näitä kahta edellistä vuotta, niin nykyinen vuosi on tuonut siihen suuren mullistuksen. Paljon on joutunut kasvamaan ja kokemaan, kiire vaivaa, mutta silti tuntuu, että elämä on löytänyt jonkun oikeanlaisen uoman. En osaa kuvitella vaihtavani firmaa, en osaa kuvitella vaihtavani harrastuksia. Vaatteet päällä tulevat vaihtumaan ja vaatekaappi kokee suuren karsintaoperaation, mutta jokakeväisen pohdinnan seurauksena joudun toteamaan, että elämä kulkee ainakin ajoittain raiteillaan. Hyvä näin, näillä mennään kesää ja uusia seikkailuja kohti.

Puolivälitila

Nyt on taas aika sujahtanut niin, että ollaan Suomen ajan puolivälissä. On se niin väärin, kun aika juoksee niin kovaa, kun itse kaipaisi vielä vähän näitä Suomen ihania houkutuksia, kuten hiljaisuutta, asioiden toimivuutta ja ihmeellistä tarjontaa. Hädin tuskin ehtii tottumaan supermarkettien tarjontaan, niin olisi suunta jo takaisin. Samalla vaate-ongelma kasvaa, eli mitä ihmettä pitäisikään pakata, kun puolet ajasta on paahtavan kuumaa ja kosteaa ja puolet ajasta vain kosteaa? Asiaa ei helpota se, ettei tiedä, onko tämä viimeinen reissu itään, sillä silloin kaikki kamat pitäisi raahata takaisin. No, ehkä tässä vielä on aikaa pohtia tuollaisia, ainakin se reilut kolme viikkoa.

Kevättuulen puhallus

Joka vuosi suunnilleen samaan aikaan aurinko alkaa paistaa pilvien takaa. Samalla omissa aivoissani alkaa tapahtua, jotenkin on sellainen tunne, että pitää pudistella vanhat tomut pois ja valmistautua uuteen elämään, uuteen kesään. Vaatekaappi tulee siivottua perinpohjin, isot kassit matkaavat kierrätykseen. Itse kaipailee uusiin tilanteisiin niin, että tutustuisi uusiin ihmisiin ja asioihin.

Jotenkin olisi voinut kuvitella, että tämä kevät olisi erilainen, sillä aina aikaisemmin olen liittänyt tämän jotenkin auringon valon kasvuun. Pitkän ja kylmän talven jälkeen itsekin herää henkiin ja alkaa ihmetellä maailmaa. Joudun kuitenkin toteamaan, että vaikka synkkä talvi ei pitänytkään minua tänä vuonna otteessaan, on kevättuuli taas täällä. Muutaman nukutun yön jälkeen olen täynnä energiaa ja intoa ja silmät etsivät asiaa, jota muuttaa.

Talvikengät pakkasin jo pois ja sormet syyhyävät päästä vaatekaapin kimppuun. Viime viikolla ostin kevät/kesävaatteita pari, ihan vain sen takia, että oli niin kivaa ostaa jotain vaatekaappia piristämään. Shoppailu kun on ollut varsin vähäisessä tilassa elämässäni Intiassa, jossa vaatteet yksinkertaisesti olivat vain niin eri mallisia. Sitä ennenkin tuntui, että elämässä oli kaikessa muussa niin, ettei ehtinyt tai huvittanut yhtään etsiä kaupoista uusia aarteita, siis niitä, jotka löytäisivät tiensä vaatekaappiini asti.

Vaikka ulkona on vielä aivan liian kylmä talven karaistamattomalle iholleni, pompin kotona kesämekossani ja haaveilen kesäaamuista, luonnon tuoksuista ja elämän heräämisestä. Odotan innoissani puiden puhkeamista nuppuihin, mullan tuoksua ja sitä päivää, kun uskaltaa lähteä aamulla ulos ennen takkia. Saa nähdä ehtiikö nämä päivät tulla ennen kuin olen lähdössä takaisin Intiaan.

Ihana aamu

Aivan loistava aamu. Aurinko paistaa ja ulkona on niin keväistä. Pakko oli laittaa kesäinen kukkamekko päälle, vaikka viima vielä ilkeästi puhaltaakin takin läpi. Omaa fiilistä ehkä kuvaa hyvin tämä video, joka on niin pariisilaisen oloinen, ettei siitä mihinkään pääse - (Nouvelle Vague - Dancing with Myself):

Kaukaisien tarinoiden maailmassa

Intiassa kirjat ovat halpoja. Kaverini pelotteli etukäteen, että kirjakauppaa voisi olla vaikea löytää. Pune on kuitenkin kehittyvä kymmenien tuhansien opiskelijoiden kaupunki, joten kirjakauppoja löytyi varsin hyvin sieltä täältä. Tutuimmaksi tuli Crosswords, johon aina sopivan tilaisuuden tullen eksyin ja unohduin. Toinen hyvä kirjakauppa oli Taj Blue Diamondin alakerrasta löytynyt landmark, jonka erikoisuutena olivat postikortit, nuo Intian harvinainen lahja maailmalle.

Postikorttien löytämiseen liittyy kyllä hauska tarina, sillä aivan niin helppoa postikorttien löytäminen ei ollut. Kuten monissa Aasian maissa, Intiassa ei harrasteta postikortteja. Kävin kirjakaupoissa, isoissa tavarataloissa, jopa posteissa yli kuukauden ajan löytämättä yhtään mitään, mikä kävisi postikortiksi. Taj Blue Diamond oli ensimmäinen ja ainoa, josta näitä onnistuin haalimaan ja sekin oli jo reissun loppupuolta. Se, kuinka monta niistä oikeasti eksyi perille Suomeen jää mysteeriksi, sillä Intian posti on oma tapauksensa. Ehkä voisin jossain vaiheessa kertoa siitä vielä tarinan jos toisenkin.

Kirjakaupoissa valikoima poikkesi aika paljon länsimaalaisesta, aasialainen kirjallisuus vangitsi ainakin oman katseeni. Haalin näitä opuksia paljon Intian kirjahyllyyni, mutta jostain syystä ehdin lukea vain muutaman. Tässä kuitenkin kolme kirjaa, joiden kanssa on kiva uppoutua erilaiseen maailmaan:

• Aravind Agida: The White Tiger Tämä kirja on oikeastaan ainoa oikea intialainen, intialaisen kirjoittajan intialaista elämää kuvaava kirja. Varsin erilainen kerrontatapa ja rakenne, kuin mihin olen aikaisemmin törmännyt. Kuitenkin oikein toimiva konsepti ja varsin mielenkiintoinen tarina. Sopiva työmatkalukeminen, aika kului sen parissa mukavasti, mutta en kuitenkaan hotkinut sitä yhdessä illassa, niinkuin minulla on monesti tapana.
• Rajaa Alsanea: Girls of Riyadh Tämän halusin lukea jo Suomessa, mutta en vain ehtinyt, enkä löytänyt kirjaa pokkarina mistään päivää ennen lähtöä. Luen valtaosan kirjoista englanniksi, joten Intiasta se oli helppo napata kaupasta mukaan (siis sitten kun kirjan lopulta löysi). Todella mielenkiintoinen kirja, taisi kaksi iltaa tuhista tämän parissa. Moderneja ihmissuhteissa maassa, joka on omalla tavallaan vielä niin rajoittunut, uskonnollinen ja harras. Hieman erilainen, hauska ja nuorekas, mutta tavallaan myös hieman surullinenkin.
  
• Betty Mahmoody: Not without my daughter Tämä tarttui vain ihan kantensa vuoksi ostoskoriin. Menee vahvasti samaan kategoriaan kuin Jean Sassonin Prinsessa, jonka ahmin joskus teininä. Koskettava tositarina naisesta, joka jää saudiarabialaisen kulttuurin vangiksi, ainoana tavoitteena päästä takaisin ihmisten ilmoille tyttärensä kanssa. Menee myös siihen kirjojen ahmimiskategoriaan, eli kun kirjassa pääsee vauhtiin, ei ole toivoakaan normaalista elämästä ennen kuin kirja on luettu.

Vielä jäi paljon luettavaa Intiaan, kun omat innostukseni vaihtelivat päiväkohtaisesti. Hyllystä löytyy perinteisempiä intialaisia romaanejakin, kunhan vain saan ne joskus aloitettua. Tällä hetkellä lukemisena on kuitenkin Michael Crichtonin Next, joka tuntuu ainakin ensimmäisiltä kappaleiltaan olevan hyvin perinteistä Crichtonia. Odotan jännityksellä, miten tarina kehittyy ja missä vaiheessa ahmaisen lopun sitten yhdessä illassa tajuamatta mitään muusta maailmasta.

Bangkok lomavaihtoehtona

Pitkään kesälomavaihtoehtona oli Bangkok. Se on yhäkin kaupunki, johon voisin lähteä vierailemaan sopivan hetken tullessa. Levottomuuksia kyllä on, mutta ne kuulemma harvoin kohdistuvat turisteihin. Toisin on esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa ei mielenosoitusten aikaan tehnyt mieli laittaa nenäänsä ulos ovesta, koska siellä viha kohdistui länsimaalaisiin.

Lähtökohtaisesti Thaimaassa kiinnostavat loistava ruoka, aasialainen ympäristö ja mukava tunnelma. Palatsit ovat viehkeitä ja rakennukset erilaisia. Rantalomien ystävä en ole ennenkään ollut, enkä luultavasti ole myöskään vastaisuudessa. Jaksan olla rannalla päivän tai kaksi ja sitten kaipaankin jo jotain muuta ihmeteletävää. Sitä ihmeteltävää olisi Bangkokista varmasti löytynyt ja löytyykin, sitten kun joskus tulevaisuudessa olen lomalla sopivassa paikassa sopivan lähellä.

Syy kuitenkin siihen, miksi hylkäsin Bankokin, oli monsuunikausi. Kun aloitan lomani, on monsuuniaika lähes koko Kaakkois-Aasiassa ja olen siinä vaiheessa ihmetellyt sitä noin kuukauden verran. Monsuunikautta lomalla paeten oli pakko löytää paikka, jossa ei välttämättä tulisi vettä taivaan täydeltä. Singapore ja Bankok ovat siinä mielessä oiva pari, että toinen on aina suhteellisen kuiva, sadeajat menevät juuri sopivasti ristiin.

Elämä vaiheessa

Vihaan viikkojen laskemista. Vihaan sitä, että joka päivä on läsnä ajatus siitä, kuinka moneskaan viikko on menossa. Kuinka monta viikkoa onkaan mennyt edellisestä matkasta ja kuinka monta viikkoa on jäljellä taas, kunnes lähtee Intiaan. Vihaan ajatusta, kuinka ohimenevää tämä kaikki onkaan. Pääsee tutun elämän makuun, mutta silti se viedään pian pois, kun lentokone vie taas maahan, jossa on kuumaa kuin saunassa ja sade ilmaantuessaan piiskoo maata.

En vaihtaisi päivääkään pois tästä väliajasta Suomessa. Pitää muistaa, että tämä elämä muistuttaa kaukoromanssia: kotia näkee vain niin vähän aikaa, että sen parhaat puolet korostuvat. Ei ehdi kyllästyä niihin ikävämpiin puoliin, kun kaukokaipuu on ollut niin kova. Asioiden konkretisoituminen on niin rakasta ja odotettua. Ei muista omaa kaipuutaan tutkimaan maailmaa, kun on hetken niin hyvä olla täällä kotona. Kaiken näkee vaaleanpunaisten lasien läpi ja ajoittain kulkee kuin euforiassa, rakastaen sitä pientä, ihmeellistä maailmaa ympärillään. Kaikessa silti korostuu, että on niin vähän aikaa, että jokainen hetki on niin arvokas, koska siihen on niin pitkä aika, kunnes nähdään uudestaan.

Siksi myös hiljaisuus blogissa, olen joutunut tekemään myönnytyksiä ajankäytön suhteen. Toisaalta, minulle on tyypillistä muutenkin kirjoittaa täältä Suomesta hieman harvemmin. Ei ole niin paljon ihmeellistä sanottavaa tai muita kommelluksia, jotka ehdottomasti pitäisi raportoida matkan varrelta.

Välitilassa

On niin outoa välillä olla pitkään poissa ja palata takaisin. Ihmetellä sitä, mihin maailma onkaan mennyt, kuinka se on tavallaan pysynyt paikallaan ja tavallaan taas ei. Kavereille sattuu ja tapahtuu ja sitä ihmettelee, kuinka pysähtyneenä oma elämä onkaan taas koko alkuvuoden ollut. Siis tavallaan. Toisaalta matkalla on kyllä sattunut ja tapahtunut, mutta omalle elämälle ja sen mullistuksille sokeutuu. Mitään suurta ei kuitenkaan elämässä ole varsinaisesti tapahtunut, olen yhä samoissa töissä, ihmettelen omaa sinkkuuttani ja ramppaan samoissa, rakkaissa harrastuksissa. Intia on takana, kaukana jossain toisessa maailmassa, toisessa ajassa. Tuntuu kuin se olisi voimat, eikä siitä enää jaksa keskustella. Ei jaksa innostua kuvista tai kertomuksista, vaan kerää voimia keväisestä Suomesta. Ehkä tilanne taas muuttuu, kun hetkeksi on sopeutunut ja saanut etäisyyttä kaikkeen siihen, mitä onkaan kokenut.

Asiat täällä Suomessa eivät ole paljoakaan muuttuneet. Elämä virtaa uomissaan. Samat turhat julkkikset pomppivat lööpeissä. Sää on tuttua ja turvallista myöhäiskevään säätä. Pöly ja siitepöly kiusaavat samaan malliin ja kurkkua kutittaa ne kerrat, jolloin eksyi petolliseen kevätsäähän hieman liian vähissä vaatteissa. Ilma tuntuu silti raikkaalta ja olin ihan innoissani, kun ensimmäisellä viikolla pääsin tallustelemaan loskaan. Aurinko lämmittää jo mukavasti, jos se kurkistelee pilvien takaa. Keväiseen fiilikseen pääsee myös uuden musiikin voimin, tässä Jason Mraz ja I'm yours. Video on hauskasti vielä aika matkustusaiheinen.

Tarina puvusta

Teetin Intiassa puvun. Tai ehkä asiaa pitäisi kuvata, että yritin teettää. Se oli hyvä oppitunti Intiasta, puvuista ja sinnikkyydestä. Lopputulos yhdeksän iterointikierroksen jälkeen oli - sutta. Vaikka kangas oli huippua, ompelun jälki hyvää, oli puvussa yksi suuri miinus - istuvuus. Tai sitten vain vaikutti, etteivät räätälit olleet ikinä tehneet naisten pukua.

Tarina alkoi räätälin etsimisellä. Se oli haaste sinänsä, sillä vastoin kuin esimerkiksi normaali maailma, Intiassa ei löydy yrityksiä netistä, keltaisilta sivuilta tai numeropalveluista. Meillä oli yksi referenssipiste, joka osoittautui harhapoluksi. Kuitenkin, kuten Intiassa on tapana, heiltä saatiin yhteystiedot paikkaan, josta voisi ehkä päästä eteenpäin asiassa. Lopulta räätälipaikka löytyi ja paljon oli kankaita valittavissa. Kankaat olivat ihanan tuntuisia. Sillä hetkellä olimme kuitenkin vasta etsimässä räätäliä, kyselemässä hintoja ja vastaavaa, joten varsinaisten mittojen ottamiseen ei ollut vielä varattu aikaa.

Menin sitten seuraavalla viikolla ihmettelemään oikeasti, valitsin kankaan ja mitat otettiin. Viikon päästä oli luvattu sovitus ja seuraavalla kerralla puvun saisi jo mukaan. Tai niin ainakin luvattiin. Seuraavalla viikolla menin ihmettelemään ja ... Voi kauhia. Aivan järkyttävä säkki. Tätä iterointia jatkui sitten 9 kertaa. Joka kerta sama show. Kovasti yrittivät väittää, että kaikki on kunnossa ja juuri mittojen mukaisia ja itse katsoin kummastelevana vierestä. Opin kuitenkin lopulta sanat "this is not acceptable", jotka hieman auttoivat. Eivät kuitenkaan tarpeeksi, jotta olisivat ymmärtäneet tehdä puvun takkiin sisennykset oikeisiin kohtiin. Koko puvun kruunasi vielä loistavat munapussit, jotka istuessa ovat varsin pöyristyttävät. Hame oli niin tiukka, että se muistutti lähinnä pissishametta, tosin sillä erolla, että se oli tehty vähän hienommasta kankaasta. Eli joko pääsen laihdutuskuurille, rukoilen superäitiä pelastamaan puvuntakin ja... juu, housut taitavat olla jo menetetty peli. Sille ei vain mahda sisään. Seuraavalla kerralla tiedän, että pitää alusta asti painaa enemmän siinä, että oikeasti saa haluamaaansa, eikä tyydy mihinkään, joka on vain vähän sinne päin.

Viikonloppu Helsingissä

Kuvat antavat yhäkin odottaa itseään. Tämä viikonloppu on mennyt ihmetellessä, mitä Helsingillä on taas tarjottavanaan. Pääsiäisenä ajattelin kuitenkin rentoutua ja järkätä puuttuvat kuvat ja saatte sitten nauttia kuvallisesta annista.

Viikonloppuna tuli taas tarkastettua erilaisia ravintoloita ja baareja näin Helsingissä. Pitkän tauon jälkeen oli kiva tutustua uusiin paikkoihin ja käydä tarkastamassa vanhat tutut. Hauskasti monien ravintoloiden tai baarien nimet viittasivat myös maailman kaupunkeihin tai paikkoihin, sillä mm. Barcelona, Bankok ja Cuba cafe tuli tsekattua. Barcelona oli sympaattinen ja lämminhenkinen tapas-ravintola, johon varmasti eksyn toistekin., jos ei muuta niin tunnelman ja erinomaisen ruoan takia. Bankokin täytetty mustekala vakuutti, tosin en tiedä, kuinka pahasti thaikkuruoassa voi mennä pieleen. Bankokiin varmasti tulen uudestaan joko ruokailemaan tai sitten illemmalla biletyksen merkeissä. Cuba cafen mojitot maistuivat yhäkin hyvältä, mutta alkuillasta oli ihmeen vähän porukkaa. Muistot paikasta oli viime vuodelta, jolloin se oli tupaten täysi. Nyt porukkaa ei paljon ollut, ehkä myöhemmin illalla olisi ollut parempi meno. Mojitot sentään olivat ennallaan.

Seuraava kohde oli illan varsinaisesti floppi, se oli nimittäin menomesta nimeltä Circus, ja edustaa tietyntyyppistä Helsingin yötä. Vasta-avattu baari, joka oli sedu-henkisempi kuin itse sedulat. Naiset olivat pukeutuneet kuin, noh.. miten yleensä seduloihin pukeudutaan. Miehet taas, ... onko suomeen tullut takaisin ysärimuoti? Joka toinen vastakkaisen sukupuolen edustaja vaikutti Ressu-Redford-kopiolta, joka oli varsin hämmentävää ollakseen sattuman oikku. Ei vakuuttanut paikka, vaan suunta oli seuraavaan, jossa lopulta pääsi tanssahdellessa rentoutumaan ja sitä kautta keräämään takaisin sitä tanssahtelu-vajetta, joka Intiassa pääsyi keräymään.

Kesälomasuunnitelmia

Vieläkään en ole saanut Intian kuvia koostettua järkeväksi kokonaisuudeksi. Kärsivällisyyttä sen suhteen, pyydän. Tämä viikko on mennyt toipumiseen, työntekoon, ihmettelyyn ja... kesäloman suunnitteluun.

Liput on siis ostettu. Suuntana on Singapore, jossa vietän viikon 1. -7.7. nauttien kesästä, lämmöstä ja Intian sadekaudelta toipumisesta. Kohteen valintaan vaikuttivat monet asiat: monsuunikausi, jolta halusin välttyä, siisteys ja turvallisuus, jotka mahdollistavat yksin vaeltelun, sillä viikoksi voi olla taas varsin vaikea löytää seuralaista toiselle puolelle maapalloa. Suorat lennot Delhista ja sitä kautta Aasian läheisyyden hyödyntäminen. Hintaero, nimittäin liput maksoivat suunnilleen 300 euroa, kun taas Suomesta samainen kohde olisi lähtenyt noin tuhannella eurolla. Lentoja olisin toki voinut vielä vähän yrittää kaivella. Luultavasti jostain olisi voinut löytää ehkä vielä hieman halvemmat liput.

Nyt lennot ovat suorat, joten aikaa ei kulu älyttömästi muutaman euron säästämiseen. Maksan mieluummin tällä kertaa hieman enemmän nyt siitä, että ei tarvitse kovasti alkaa vekslata ja jännittää. On sillä omalla loma-ajallakin hintansa, kun lomaa on vähän. Paluun ollessa Delhiin 7.7. jatkan matkaani heti 8.7 aamulla, joten kyllä sitä lentokoneissa muutenkin ehtii istua ihan tarpeeksi.

Käsittääkseni Air India on ainoa, joka lentää suoraa lentoa Delhistä Singaporeen. Ainakaan netin eri hakukoneet eivät löytäneet vaihtoehtoisia polkuja. Air Indian oma hakumoottori ei toiminut, joten tilasin lentoliput sitten suomalaisilta sivuilta. Luultavasti tästäkin johtuen saattoi tulla hieman ylimääräistä hintaa. En vain oikeasti jaksanut säätää ja on helpompaa, kun on Suomen kuluttajasuojalain piirissä näiltä osin.

Aikaero Singaporeen on Intiasta viitisen tuntia, joten viikko on varsin lyhyt aika. Lomat on kuitenkin vähissä, joten parempi tuo rykäisy on kuin ei mitään. Pääsee nauttimaan Aasian ihanuuksista oikeastikin ennen paluuta Suomeen. Muutenkin sitä on siinä vaiheessa tietyssä mielessä reissausmoodissa, kun on elänyt taas puolitoista kuukautta Intiassa. Suomesta tuo etäisyys olisi niin pitkä, ettei mitään mahdollisuuksia olisi nauttia lyhkäisestä reissusta, mutta ehkä tämä näin on kiva piristys elämään.

Paluun jälkeen seuraava viikko kuluukin sitten nukkumiseen ja Suomen suvesta ja viimeisistä kesälomapäivistä nauttimiseen. Lisäksi vapun kunniaksi olen kohta viikon lomalla, joten vahvasti alkaa näyttää siltä, ettei tunnelin päässä oleva valo ole pelkästään vastaan tulevan juna, vaan sieltä voisi oikeastikin löytyä portti vapauteen.

Haaveilua

Syksyn viimassa mikään ei lämmitä enempää, kuin ajatus mukavasta matkasta. Rakkaan ihmisen kainaloon käpertyminen, mukavat tapahtumat hyvien kavereiden kanssa tai muut mukavat poikkeamat arjesta tekevät toki elämästä elämisen arvoisen. Silti harmaan arjen keskellä sydän janoaa pieniä seikkailuja uuteen ja vieraaseen.

On hetkiä, jolloin haluaa juurtua paikoilleen. Haluaa pysähtyä ja katsoa, mitä elämällä on tarjota. Se voi olla ihminen, jolle haluaa hetkeksi antaa paikan elämässä tai asia, joka sytyttää elämän uuteen eloon. Jotain, jonka puolesta sykkiä ja säätää. Kun joku osa elämässä repii vahvasti, jää muut osiot hetkeksi paitsioon, odottamaan taas jotain muuta, jonka takia tuntee elävänsä.

Tällä hetkellä tuo vahva asia elämässäni on - työ. Intia-kuvio sotkee elämääni, sillä mihinkään ei voi oikein juurtua, kaikki on väliaikaista. Aina miettii, että mikä viikko missäkin mielessä on menossa. Pohtii tulevaa ja raahaa mennyttä mukanaan. Vaikeaa on keskittyä tähän hetkeen, kun tulevaisuuteen pitää aina tietyssä mielessä valmistautua ja historiakin vielä painaa. Koko ajan ei myöskään jaksa olla liikkeellä, vaikka ympäristö olisikin todella mielenkiintoinen. Joskus kaipaa vain aikaa olla ja nukkua. Tulevan viikonlopun teemana onkin nukkuminen, nautiskelu ja oleskelu, ilman sen suurempia paineita tai stressiä. Pohtiminen, että minne sitä oikeasti kannattaisi suunnata kesälomalla, jotta saisi Intian pölyt jaloistaa ja oikeasti ehtisi virkistäytyä seuraavaa vuotta varten. Sellainen ihanuus, joka kannattelisi ne viikot, jotka taas ihmettelee Intian pölyjä. Haaveilua, sitä se on parhaimmillaan.

Uuteen matkaan

Liput seuraavalle reissulle on taas ostettu. Nyt pohdinkin, että mihin mennä kesälomalla. Eli Kaakkois-Aasia heinäkuun alussa? Olisiko vinkkejä siitä, mihin kannattaisi mennä? Tällä hetkellä Singapore vaikuttaa houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, pitäisi vain etsiä lippuja tai vaihtoehtoisia matkustuskohteita. Vinkkejä kuitenkin otetaan vastaan!

Pulujen maailma

Kur, kur. Ääni, jonka puuttumiseen ei vielä kiinnitä huomiota, ainakaan kovinkaan paljon. Pulut, jotka oliva kaikkialla. Tai no, ei oikeastaan ihan kaikkialla, mutta aina, kun oleskelee kotona. Parvekkeet ovat täynnä jälkiä, ikkunalaudalla kuuluu kurnutus heti aamunkoitteessa. Yhden pesueen kasvamista pystyi seuraamaan vessassa ja niitä sai aina säikytellä pois ikkunalaudoilta. Ajattelin, että jos häiriköin tarpeeksi, ei seuraava aamu ala yhtä kurnuttavana.

Paikalliset pulut eroavat kuitenkin siinä, että ne ovat paljon laihempia kuin suomalaiset. Kammottavin kokemus pulujen kanssa taisi olla, kun löysin yhden sellaisen parvekkeelta, niska katkenneena ja pää kynittynä. Ihmettelin, että mikä otus oli päässyt siihen kiinni. Aprikoin myös, mahtaisiko huonetovereillani olla asian kanssa tekemistä, jos joku olisi vaikka kyllästynyt niiden pitämään meteliin. En yhäkään tiedä, luultavasti se oli jokin toinen lintu, vaikka pää olikin siististi kynitty. Todistetta lintuteoriaan on siinäkin, että kun seuraavan kerran menin parvekkeelle, niin linnun pää oli syöty, luultavasti jonkun toisen linnun toimesta. Siinä sitten kyseinen päätön lintu makasi sen vuorokauden verran, kunnes siivoojapojat tai muut pedot keräsivät jäänteet pois. Taas oli yksi pulu vähemmän Intiassa, tosin siinä populaatiossa se ei varmaan kovastikaan vaikuttanut.