Uusi ilme

Kun liikkeelle lähdettiin joskus vuosi reilu sitten, valitsin nopeasti vain jonkun ulkoasun, joka ensimmäiseksi miellytti silmää. Viime aikoina yksivärinen vihreä on ruvennut hieman tympimään, jonka vuoksi sunnuntai-illan tuunaus - pimp my blogi - toi uuden ulkonäön tälle nettipäiväkirjalle. Vielä kun keksisin, että miten muut osaset saadaan vaihdettua ilman, että koko tausta menee vaihtoon. Ehkä menee vielä turhan hifistelyn puolelle, odottakoon se suurempaa innostuksen puuskaa.

Muuten on viikonloppu ollut varsin touhukas, vaatekaapit ovat kokeneet syyssiivouksen. Samoin parveke ja keittiö. Ulkona tuli isoja syksyisiä pisaroita vettä. Ilma oli raikas ja antoi odottaa syksyn raikkaita aamuja ja kuulaita iltoja. Tulevalla viikolla ilotulitukset täyttävät taivaan ja R&A valottaa esirippujaan niin, että listat nähtävistä elokuvista tulevat julki. Ei hullumpaa.

Syksyn hiljaisuus

Irrallaan, sitä jostain syystä vieläkin olen. Ihmettelen elämää, jonka pitäisi taas soljua vanhoissa uomissaan. Sillä ei, jostain syystä tunnen itseni vieläkin vieraaksi, vaikka olen ollut tässä maassa jo pidempään, kuin mitä jälkimmäinen reissuni kesti. Kaipaan soljuvaa elämää, tapahtumia, ilmapiiriä. Ei sillä, että ei Intiassakaan ollut niin kovasti ilmapiiriä ja elämää, koska vietin pitkiä aikoja yksin vailla yhteyksiä muihin länsimaalaisiin. Silti kaipaisin vahvasti vastapainoa elämälle siellä. Tuntuu vain, että arki painaa kaikki suunnitelmat alas, eikä oravanpyörä hellitä. Elämässä on tottunut siihen, että yleensä aina jotain erikoisempaa, jota odottaa arjen keskellä. Nyt ei ole oikeastaan mitään, mitä odottaa ja se tuntuu kovin hassulta. Ensi kesään on aivan liian pitkä aika ja yhtä lailla joulunkin odottaminen tuntuu varsin kaukaiselta. Ei siis auta muu kuin elää kovaa ja korkealta tässä hetkessä.

Nyt on ainakin varmistunut syksyn aikataulu. En ole menossa Intiaan ja suurella todennäköisyydellä en muuallekaan syksyn aikana. Töissä uhkaa vaihteeksi kiire, jolloin on vaikeampi ottaa irtiottoja arjesta. Suljen vain silmäni, toivon ja haaveilen. Toivoisin, että ehtisin pitää pitkän viikonlopun ennen joulua ja lähtisin vaikka Berliiniin tai johonkin muuhun saksankieliseen kaupunkiin. Jo nyt kaipaisin Etelä-Euroopan syksyn tuoksua, värikkäitä lehtiä ja kirkasta auringonpaistetta. Ehkä minun pitäisi ottaa itsestäni vain niskasta kiinni ja yrittää selvittää, milloin voisin olla poissa. Olisipa ainakin jotain odotettavaa näiden syksyn alkavien sateiden keskellä. Jotta ei aivan valitukseksi tämä postaus mene, niin ohessa on siisti biisi ilmeisesti leffasta Berlin Calling (Paul & Fritz Kalkbrenner - sky and sand). Siitä tulee mieleen kovasti Mobyn kauan sitten pintaan noussut albumi Play.

Ikebanaa talvipuutarhassa

Ennen taiteiden yön pääesitystä käväisimme talvipuutarhassa ihmettelemässä, kuinka monipuolisesti voidaan tehdä taidetta kukista. Japanilainen kansanperinne Ikebana, kukkien asettelu, näyttäytyi varsin lumoavana, varsinkaan kun ei ole vastaaviin aikaisemmin törmännyt. Näitä ei voi muuta kuin ihailla ja toivoa, että joskus innostuisi asettelemaan kukkia vastaavalla hartaudella. Ihan heti se ei ole kuitenkaan tapahtumassa:












Kukkaista päivänjatkoa teillekin!

Merenpäällistä elämää

Taiteiden yönä tuli kierreltyä enemmänkin. Ohessa kuitenkin ranskalaisen taitelijaryhmän Plasticiens Volantsin esitys Perle, jossa valtavat kalan muotoiset kuumailmapallot täyttivät ensin Esplanadin ja sitten Senaatintorin. Vaikka erinäisillä lehtien keskustelupalstoilla on valitettu kovastikin tungoksesta, ei se ainakaan meidän reunaamme tuntunut vaikuttavan. Hyvin näki ja kuuli ja mukavasti oli tilaakin tapahtumassa, jossa kävijämäärä mitattiin kymmenissätuhansissa. Juoni ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta nämä lentävät mereneläimet olivat koossaan, muodoissaan ja maalauksissaan varsin vaikuttava näky.

Tuomiokirkko kauniina ennen esityksen alkua:

Käärme, käärme, käärme:

Se, tulee, se hyökää:

Mikä ei sovi kuvaan?

Valas:


Valas ja ameeban tapaiset otukset:

Lähempi kuva ameebasta:

Suuri katkarapu iskee:

Kalat leikkivät:

Kalan varjo heijastuu hienosti seinään:

Punainen valo heijastaa vaaraa, kun käärme tulee ryöstämään helmen itselleen:

Myöhemmin seurasi käärmeen ja mustekalan raaka ja raivoisa kohtaaminen, joka ei päättynyt lasten silmille sopivalla tavalla: käärme nimittäin puhkaistiin.

Katkarapu puolestaan tuli ja päihitti mustekalan. Sitten oli yleistä hälinää, josta ehkä ameebat pelastivat harhateille eksyneen helmen. Koska tällä tarinalla oli onnellinen loppu, seurasi ilotulitukset:
Tämän jälkeen suuntasimme pois ihmisvilinästä jatkamaan taiteiden yötä...

Virran vietävänä

Kuvat ja tekstit tuntuvat nyt seuraavan pahasti elämän perässä. Reilu viikko sitten sai ihmetellä flow-festivaalin annista oikein olan takaa. Ehkä viimeinen tämän kesän lämmin viikonloppu sai hipsterikansan kokoontumaan Suvilahden voimalaan. Kraftwerkillä oli kunnia aloittaa festivaalit ja siitä seurasikin varsin mainio viikonloppu. Jostain syystä Kraftwerk omassa eleettömyydessään jäi yhäkin vahvinten tämän festivaalin anniksi. Seuraavat artistit jäivät kuitenkin myös mieleen.

Eero Johannes tykitti:

Grace Jones - nainen, joka venyy moneen, vaikka ikää on jo kertynyt. Hattu vaihtui jokaisen biisin välissä ja välillä vaatteetkin:


Hula-hula-vanne on löytänyt oman paikkansa, kieputus jatkui lähes koko biisin ajan.

Lily Allen itki, itki ja itki. No, me emme antaneet turhaan sen häiritä yleistä mielialaa ja bileet jatkuivat myös Lilyn poistumisen jälkeen.


Lily ei tosiaan kuulunut suosikkeihini ennen festaria, joten ei kovastikaan jäänyt harmittamaan tyngäksi jäänyt esitys. Kovasti olisin halunnut nähdä Final Fantasyn, mutta kolmen päivän tykityksen jälkeen ei enää jaksanut riehua sunnuntai-iltana - kun töihinkin oli maanantaina mentävä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja R&A:ta lukuunottamatta kesän festivaalit alkavat olla ohitse.

Vedenalaista elämää

Jotta elämä ei ihan tylsäksi käy, on luvassa taas kuvia Singaporesta. Minulla onkin ollut huono omatunto, kun Intia-kuviakin on varsin suuri läjä vielä käsittelemättä. Toivottavasti ette ole vielä ihan totaalisesti kyllästyneet näihin kesän matkakuviin, kyllä tästä arjesta ehtii ihan tarpeeksi vielä raportoida näin syyssateiden keskellä.

Nyt kuvauksen kohteena oli eteläiseltä saarelta eli Sentosasta löytyvältä akvaariosta löytyneet merenelävät. Odotukset paikasta olivat valtavat, kun kuitenkin akvaario kuului käsittääkseni maailman suurimpien akvaarioiden joukkoon. Pieni pettymys olikin edessä, kun akvaario koostui lähinnä kahdesta isosta huoneesta - toki sieltäkin muutaman oikein nätin kuvan sai näpsittyä. Tässä siis parhaimmistoa:

Kalalaji nimeltä XYZ, ei mitään tietoa enää tässä vaiheessa, mutta valtavan isolta se näytti.

Hait:



Meduusojen lumoava maailma:

Klovnikalat:
Kunnon meritursas:

Rapuja kerrassaan:

Taskurapuja:

Tämä oli tosi hieno, eli oltiin sellaisessa läpinäkyvässä tuubissa, jossa joka puolella ui kaloja:
Merihevonen. Tai oikeastaan kaksi. Huomaatko ne?

Yleiskuva trooppisesta akvaariosta:

Paikan vetonaula, eli vaaleanpunainen delfiini. Vatsapuoli on vielä vaaleanpunaisempi.


Kyllä näitä kuvia jo ihan kaiholla katselee. Ilmassa on syksyn raikas tuuli, tiet täyttyvät koivunsiemenistä ja omenatkin alkavat jo kypsyä. Ei kai tässä voi tunnustaa muuta kuin kesän tappiota syksylle. Silti syksyn raikas tuulahdus voi tuoda jotain uutta elämään, uusia tuulia ja uusia näkökulmia. Eikä koskaan osaa arvata, mitä seuraavan kulman takana löytyykään.

Miehet mustissa

Hylätty voimalaitos on loistava paikka konemusiikin uranuurtajille. Kraftwerk on tunnettu paitsi minimalistisesta musiikistaan, myös loistavista keikoistaan. Helsingin Suvilahden yö oli luvattu maa elämyksille ja hyvälle tunnelmalle.

Alun dramatiikkaa:

Mensch-Maschine:

Upeat grafiikat olivat koko keikan alussa taustalla. Ne sopivat käsittämättömän hyvin biisien äänimaailmaan, rytmiin ja tunnelmaan:

Vitamiinit vauhdissa:


Robotit lavalle:
Robottien soitto:
Nummern eli numerot, mitkäs muutkaan:

Radioactivity ja puvutkin loistavat sen mukaisesti:


Upea keikka oli. Sää oli kohtuullinen, eikä sitä juuri huomannut ennen kuin keikka päättyi ja joutui lähtemään kotiin. Konserttia edeltäneissä haastattelussa bändi kertoi soittavansa noin 1-1,5 h, mutta ehkä juuri mukaansa tempautuneen yleisen myötävaikutuksesta soitto loppui vasta varttia vaille kaksitoista (eli keikan pituus oli 1 h 45 min). Kunnon tykitystä, vaikka herrojen ikä alkaa olla siellä 60 vuoden paikkeilla. Biisit ovat yhäkin ajankohtaisia, vaikka ne ovat tehty pahaimmillaan melkein 4 vuosikymmentä sitten. Jotta saisitte yhtään keikan tuomaa fiilistä, niin seuraava pätkä löytyy myös juutuubista:

Idän moskeijan huuto

Singaporessa oli myös arabialainen kortteli, jossa oikeastaan tein ensikosketukseni moskeijoihin. Ensimmäistä tyydyin ihastelemaan vain ulkoapäin idän eksotiikka ja tuhannen ja yhden yön tarinat mielessäni. Varsin hienoja rakennuksia moskeijat olivat. Suuntasin ihan tarkoituksella arabialaisia kortteleita kohden, joten hyvän maun nimissä minulla oli päällä polvet peittävät shortsit sekä iso huivi, joka oli helppo kaivaa tarvittaessa laukusta. Pelkäsin etukäteen hieman tuijotusta, mutta pelkoni oli turha. Suurempi haaste arabialaisissa kortteleissa oli se, että olin kunnianhimoisesti päättänyt valloittaa kaiken jaloin ja jalkani alkoivat silloin jo painaa. Näin ollen tyydyin kahden ison moskeijan ihasteluun:

Malabarin moskeija:

Sultanin moskeija:

Sultanin moskeijan sisään uskalsin jopa kurkistaa. Se oli ensimmäinen moskeija, johon olen koskaan päässyt kurkistamaan sisälle. Pitkään mietin tämänkin kohdalla, että uskaltaudunko menemään sisään. Moskeijan ovella oli kuitenkin vartija ja itse vaikutin varsin paljon turistilta, joten ajattelin, että eiköhän minut pysäytetä, jos läsnäoloni ei olisi ollut toivottua. Kukaan ei kuitenkaan estänyt menoa. Moskeijan sisällä oli varsin vahvasti rajattu alueet, joihin ns. vääräuskoisena sai astua ja kulkea. Kuvia en uskaltanut ottaa.

Muistini mukaan moskeija oli sisältä varsin yksinkertainen. Ihmiset hiljaa rukoilivat ja toiseen kerrokseen pääsivät vain musliminaiset. Törmäsin siellä myös yhteen toiseen turistirouvaan, jolla oli kaapu päällä. Ulos lähtiessä huomasin, että tällä ns. moskeijan vartijalla oli rekillinen näitä kaapuja niiden turistien varalle, joilla ei ollut moskeijaan asianmukaista asua. Turisteja pyöri moskeijan ympärillä kuvaten sitä, mutta harvempi uskaltautui moskeijan sisään. Minä uskaltauduin ja mielestäni se kannatti, ihan vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi.