Herkkää ja hellää

Jos joskus tarvittaisiin oikealla hetkellä kauniita rakkauslauluja, niin tässä olisi ainakin muutama. Ei silti, että tämä mitenkään ajankohtainen aihe olisi, kunhan vain pitkästä aikaa törmäsin yhteen näistä biiseistä, niin innostuin tekemään listaa.

Varoituksen sana: näiden biisien jälkeen saattaa tuntua siltä, että on syönyt aivan liian monta vaahtokarkkipussia, suklaasydäntä ja jogurttirusinaa yhteen menoon. Liian yltäkylläisen äklö siis. En suosittele makeaa mahan täydeltä edes rakkauslauluissa, ja lisäksi kannattaa olla varovainen, jos ei ole lainkaan oikeassa mielentilassa. Seuraava anti ei sovi heikkohermoisille, sydänsuruisille tai niille kyynikoille, jotka eivät kestä sulosointuja, linnunlaulua tai muitakaan kliseitä, jotka yleensä halutaan liittää rakkauteen. Sillä kliseisiähän nämä seuraavat kappaleet ovat, omalla suloisella tavallaan:

Freshly Ground - I'd Like:


Mandalay - Beautiful (7 Canny Mix on vielä parempi, mutta tähän löytyi video):


Craig Armstrong - This Love:


Nouvelle vague - In a matter of speaking:


Moby - Dream about me:

Kylmyyden eri tasot

Eteläisessäkin Suomessa on jo hieman viilentynyt päivän aikana, sen kunniaksi oli pakko listata kylmyyden havaitsemisen eri tasot. Nämä eivät ole mitenkään tieteellisiä tai tilastollisia, vaan yhden ihmisen havainnoimista syksyn ja talven etenemisestä:

Kesäkuumalla: "otanpa tuon neuleen mukaan, se sopii niin kivasti näihin muihinkin väreihin, onneksi on niin lämmintä, ettei oikeasti tarvitse vaatteita"

+15: "Joku pusakka on kyllä hyvä olla, jos ei muuten niin yötä varten tai jos tuulee. Tai no, oikeastaan se sointuu niin kivasti näihin muihin väreihin."

+12: "Katsotaanpa näitä kivoja syksyn takkeja ja kenkiä, oi kun olisi jo kuulas ja raikas ilma, niin saisi kaikki ihanat syys- ja talvivaatteet kunnolla käyttöön..."

+10: "yyh, sataa, missä on mun sateenvarjo? Tulisipa jo talvi, niin ei tarvitsisi näitä harmaita sadekelejä ihmetellä"

+7: "oho, täällä muuten on kylmä, miten tämä syksy pääsikään nyt noin yllättämään?"

+5:"hrrr... onpas viileää, mistä löytyisi hanskat?"

+4: vahva missio:"etsin kaapeista paksuimman peiton, vedän sen ylleni ja pysyn peiton alla koko talven. Turha yrittääkään houkutella minua täältä pois ennen kevättä"

+3: "meneekö tämä vieläkin kylmemmäksi? Onko tästä olemassa vielä kylmempää?"

+2: "näköjään voi mennä vieläkin kylmemmäksi, mutta eihän tästä enää kylmempää voi tulla?"

+1: "nyt on kyllä jäätyneet luut ja ytimetkin. yyh."

+1 ja tuulee: yllä oleva potenssiin kaksi. "Suljen silmäni ja puren hampaani yhteen. Ei enää montaa kuukautta, kunnes pääsee vähän lämpiää säät" (positiivinen ajattelu kunniaan)

+1 ja sataa ja tuulee: "Miten voi olla, että vaatteet eivät riitä? Paukkupakkasten takki on jo päällä, ja silti on niin kylmä! Miten ikinä voi selvitä talvesta, jos nyt jo tuntuu tältä?"

+/- 0: "kuljen en ajattele. Kuljen en ajattele. Nopeasti junaan tai bussiin, kaupasta kauppaan, paikasta toiseen. Ehkä aivot eivät huomaa, jos on oikein nopea, eli kuljen, en ajattele..."

+/- 0 ja tuulee: "ei näin hirveää säätä voi olla, ei vaan voi" (tätä saa toistaa sen pari kuukautta Helsingin talvea odotellessa)

+/- 0 ja tulee räntää ja tuulee: "Mä vaan oon niin jäässä, niin jäässä. Loskaa on joka paikassa ja sukatkin ovat jo aivan märät. Mitenköhän pääsisi täältä pois johonkin, jossa olisi lämmintä?"

-1: "oi, ihanaa, siellähän voisi tulla luntakin, kuurankukat ovat peittäneet maan ja kaikki on niin kaunista ja kaunista. Ihanaa kun talvi tulee, dum-dum-dum" (onnellisesti hypähdellen siihen asti, kunnes lähipiiri alkaa ihmetellä, että minkä mielenhäiriön sitä onkaan saanut)

-5: "mukava raikas pikkupakkanen" (onnellista hyminää)

-10: "brr.... ei voi laittaa vielä montaa kerrosta, muuten pukkaa hiki kaikissa liikennevälineissä, ei vaan voi. Ei tämä hetkittäinen koleus nyt niin pahalta tunnu, eihän?" (kovasti itselleen vakuutellen, joskin ajoittain heikolla menestyksellä)

-15: "Aikamoista, että etelässäkin tällaista näkee. Harmi vain, että en huomannut katsoa ennustetta aamulla, ja nyt on aika kyllllmää" (hampaat kalisten pysäkillä hypähdellen)

-20: "toppatakki, missä olet??? Hiiteen kaikki ajatukset sinnittelemisestä ja kerrospukeutumisen välttelystä, nyt on kysymys henkiinjäämisestä!" (aamuhorteessa kellaria penkoen)


...

-40: "tervetuloa siperiaan" (onneksi tätä ei tapahdu täällä etelässä. Vinkkejä kyllä otetaan vastaan siihen, että miten tuosta selvittäisiin)

Jep, jep, tästä postauksesta onkin niin vaikea päätellä, mitä tykkään näistä kylmenevistä säistä. Etelän ja kesän tyttö ei aina voi luonnolle mitään, aina se tuntuu yhtä kurjalta, kun säät synkkenevät ja tulee taas viileää. Vastavuoroisesti ihanaa on sekin, kun viileästä mennään lämpimämpään päin.

Kesää ennen voi odottaa vielä ensilunta ja paukkupakkasia. Ei siihen mene enää kuin se pari kuukautta - jos tänä vuonna tulee ylipäätään talvi tänne eteläiseen Suomeen.

Värejä, paljon värejä

Luonto on niin kaunis, vaikka se kestää vain hetken. Sen vuoksi kuljin viikonlopulla kamera matkassa ja ikuistin syksyn hehkua. Sisäinen luontokuvaaja ei vielä päässyt irralleen, vaan kuvat ovat lähinnä kaiken ohessa napsittuja. Silti on kiva säilöä muisto väreistä vielä hetken, harmaan loka- ja marraskujn läpi. Ohessa löytyvät parhaimmat viikonlopulta:










Haluaisin vielä niin muistaa nämä raikkaat ja rakkaat värit vielä ensi kuussakin, sulkea silmäni koleudelta ja harmaudelta. Hyppelehtiä lammikoiden yli ja piiloutua sateenvarjon alle. Niin pitkään, ettei tuuli ja räntä minua löytäisi, tai kylmyys kaivautuisi vaatekerroksieni läpi. Puuhata voi toki vieläkin kaikkea kivaa ja unohtaa myrskyt ja sellaiset.

Muuttolintujen matkassa

Ajoittain tulee haaveita, että josko vaikka voisikin vaihtaa kämppää. Vaikka kotini on sellaisenaan varsin näppärä ja ihana, niin lisäneliöt eivät olisi yhtään haitaksi. Pikalääkettä tähän neliöiden haaveiluun tulee kummasti, jos päätyy auttamaan kaveria muutossa. Iso nyssäkkä, pieni nyssäkkä, särkyvien tavaroiden nyssäkkä ja vielä yksi kirjalaatikko. Muutamaan kertaan uusintana sekä sen päälle vielä isommat huonekalut. Lähtökämppä oli pieni ja yhtälailla kohdekin, mutta kummasti heräsi taas siihen, kuinka valtavasti tavaraa omistaakaan. Kiva oli muuttaa, mutta kovin konkreettisesti tajusi sen, kuinka valtava määrä kaikkea pientä, suurta ja ihanaa on kertynytkin nykyiseen kämppään. En uskalla ajatellakaan, kuinka paljon laatikoita tarvittaisiin, jotta koko tavaramäärä saataisiin siirrettyä paikasta A paikkaan B. Puhumattakaan kaiken pakkaamisesta, purkamisesta ja järjestämisestä.

Ehkä juuri siitä syystä arvioin tänään kämpän kuin uusilla silmillä. Hieman kun siivoaa sieltä täältä, niin avot, kummasti taas on viihtyisää ja mukavaa. Tykkään yhäkin värivalinnoistani, kirjahyllyistäni ja tilaratkaisuistani. Toki, kaappitilaa voisi olla enemmän, kenkiä on muutama ylimääräinen kertynyt hyllyihin ja vaihtelustakin on hetki aikaa. Silti kämppäni tuntuu yhä kodilta, itseltäni. Tarpeeksi kivoja pieniä yksityiskohtia, väriä ja elämää. Muistoja, tärkeitä sellaisia. Huonekaluja, mukavia sellaisia. En kaipaa turhaa glamouria tai uusimpia sisustuslehtien malleja. Kunhan kaikki on lähtökohtaisesti hyvin suunniteltua, käytännössä toimivaa ja jotenkin mukavan sulavaa, niin sillä pääsee jo varsin pitkälle. Arjessakin on helppo hymyillä.

Syksyn piristykset

Vain yksi yö, sitä enää tarvitaan. Yksi kylmä yö ja kesäinen maailma muuttuu suureksi värikavalkaadiksi. Puiden lehdet muistuttavat kirjollaan vielä kerran, ennen kuin ympäristö muokkautuu harmaaksi.

Ensimmäiset lehdet ovat täällä jo värjäytyneet, niin punaisiksi kuin keltaisiksikin. Syksyn aamuinen kirpeys ja koleus on havaittavissa, vaikka kuinka jäässä (siis sisäisesti pää jäässä) sitä käveleekään junapysäkille. Viimeistään pysäkillä alkaa pohtia, että olisi voinut kerrankin laittaa hieman lämpimämmän takin, paksummat sukkahousut tai hanskat mukaan. Todistella itselleen vielä, että syksy tai talvi ei ole vielä voittanut, kyllä tässä tarkenee, kunhan vain ottaa oikean asenteen.

Oikean asenteen, siitä se on kysymys. Antaako syksyn ja talven lannistaa itsensä vai sulkeeko silmänsä hetkeksi maailman pimeydeltä. Viime syksynä hankin itselleni kirkasvalolampun. En tiedä vieläkään, auttaako se kuinka paljon, sillä Intian aurinko täytti viime talveni. Viime syksyn ensikokemukset olivat kuitenkin varsin positiiviset. Toinen arjen piristys on etelästä kerrotut kirjat, joissa eksyy kauas pois. Hyvänä esimerkkinä on Barbara Kingsolverin kirjat, joissa maisemat ovat esimerkiksi Afrikasta tai eteläisestä Amerikasta. Viime aikoina työmatkakirjana on toiminutkin hänen kirjoittamansa The Bean Trees

(kuva: Wikipedia)
Varsin kompakti kirja mahtui hyvin käsilaukkuun ja viihdytti pienissä pätkissä melkein kuukauden. Yleensä olen onneton kirjojen kanssa - luen ne yhdessä illassa. Tämä kuitenkin oli sopivan vauhdikas ja vauhditon. Missään vaiheessa ei mennyt vauhtimoodiin, jossa kirja olisi ollut aivan ehdottoman pakko lukea yhdessä illassa. Silti koko ajan tapahtui tarpeeksi, jotta 10 sivun pätkissä luettu kokonaisuus pysyi mielenkiintoisena. En tiedä, onko kirjaa suomennettu, mutta kirjailijalta on ainakin suomeksi ilmestynyt Myrkkypuun siemen (alkuperäinen nimi Poisonwood bible), joka kertoi Afrikan siimeksistä. Se oli aivan loistava, jonka seurauksena myös kyseisen kirjailijan muutkin kirjat ovat eksyneet lukulistalleni.

Ystävämme Picasso

Yksi tulevan syksyn ehdottomista vierailukohteista on Picasson näyttely Ateneumissa. Kyseessä on noin 200 taiteilijan teosta, eli kokoluokaltaan se on erittäin laaja. Pohjoismaista kyseinen näyttely käy vain Suomessa ja Ateneum on jopa odottamassa ulkomaisia vierailijoita ihmettelemään näin suurta artistin teosten kavalkadia.

Pablo Picasso on siis näyttävän uran tehnyt taiteilija, joka omalta osaltaan oli mullistamassa 1900-luvulta taidetta. Uransa aikana hän on tehnyt monipuolisesti hyvin monen eri tyylisuunnan töitä. Picasso muun muassa loi pohjaa kubismin muotokielelle. Wikipediassa kubismi tiivistetään seuraavasti: "Kubistisessa taiteessa esineet hajotetaan, analysoidaan ja kootaan uudelleen pelkistyneessä muodossa. Taiteilija kuvaa aiheen yhden kiinteän näkökulman sijasta samanaikaisesti monesta kulmasta yrittäessään esittää sen mahdollisimman täydellisesti. Usein tahojen tai tasojen pinnat leikkaavat toisensa kulmissa, joissa ei voi havaita syvyyttä."

Aivan omiin suosikkeihini Picasson teokset eivät kuulu, sillä jotenkin kaipaan teoksista tietynlaista oivallusta, tasapainoa ja loistavaa värienkäyttöä. Picasson suureksi anniksi näkisin kyllä juuri harmonian ja ennakkoluulojen rikkomisen, sillä taide olisi hyvin tylsää, jos keksityttäisiin iänikuisiin asetelmiin ja potretteihin. Juuri tuo rajojen rikkominen on se varsinainen syy, miksi haluan päästä ihmettelemään näitä teoksia ihan paikan päälle.

Ateneum on ennakoinut ajoittaisia suuria ruuhkia näyttelyyn. Tämän vuoksi ajattelin itse ajoittaa menoni niin, että se olisi jotenkin näyttelyn olemassaolon keskivaiheilla. Koska en suuri fani ole, ei minulla ole mitään tarvetta nähdä teoksia ensimmäisten joukossa. Myöskään viimeisellä viikolla en halua enää näyttelyyn eksyä, koska silloin luultavasti pitää ruuhkassa tuuppia kaikkia niitä muita mattimyöhäisiä, jotka ovat yhtä lailla ovat heränneet näyttelyn poislähtöön melkein liian myöhään ja silti nähdä omat pienet vilauksensa mestarin taidonnäytteistä.

Petollinen syksy

Haluaisin vain nukkua syksyn sateiden ohi. Käpertyä lämpimään peittoon ja sulkea huonon sään pihalle. Pukeutua lämpimiin neuleisiin ja estää niillä kolea viiman tuntu iholla ja luissa.

Eilen innostuinkin laittamaan päälleni ihanan syksyisen neuleen. Pelottaa syksyn ja kylmyyden pois. Murrettua oranssia, joka hyvin peilautuu lähipuiden lehtiin. Lisäksi mukaan vielä iso, ihana kaulahuivi. Ohut materiaali, joka sointui hyvin muiden vaatteiden kanssa. Vikatikki. Paha vikatikki. Olin pahasti yliarvioinut syksyn voiman. Junassa alkoi puskea jo hikeä pintaan. Laukku oli vaan niin pieni, että sinne oli vaikea tunkea sekä neuletta, että huivia. Takkikin tuntui jo siinä vaiheessa liialta, mutta sen kanssa olin jo ihan pulassa, enkä voinut sille enää paljon mitään.

Iltapäivän ohjelmanumero oli R&A elokuva ja leffassa oli kuuma. Tunnelmallista kyllä, kun paljon ihmisiä oli tiivistyneenä pieneen tilaan. Takille ei kuitenkaan ollut sen kummempaa paikkaa ja hiki virtasi. Yleensä kärsin turhan viileästään ilmastoinnista, joten oikeastaan tuo kuumuus ei vielä niin haitannut. Leffan jälkeen haahuilin edestakaisin ja kiirekin tuli iltamenoihin. Pieni hoppu toi hien pintaan. Kuvauksissa oli - mainitsinko vielä - kuuma. Valonheittimet lämmittävät tilaa. Tunnelma oli kyllä loistava, eikä lämpöä huomannut kuin vasta silloin kun pääsi ulos. Olo oli kuin saunassa käyneellä. Jatkoilla kesti jonkun aikaan, että kuumuus vähän lakkasi. Meno nousi ja taas riitti lämpöä.

Syksy, vaikka ajoittain petollinen oletkin, et ole voittanut vielä. Muistutit minua eilen siitä. Tuskin taival olisi ollut niin hikinen, ellen olisi tehnyt aivan vääriä vaatevalintoja. Vielä kun muistaisi syksyn oikeat mittakaavat siinä vaiheessa, kun tulevina aamuina pukeutuu ihanan syksyisiin väreihin ja lämpimiin neuleisiin. Haasteelliseksi asian toki tekee sen, että iltaisin voi olla kirpakan viileää, vaikka päivällä aurinko vielä paahtaisi ihanastikin.

Suomen paras kuoro?

Kuoroissa on voimaa ja ne luovat tunnelmaa. Mitä olisikaan esimerkiksi joulunalusaika ilman kuorojen esittämiä joululauluja? Hyvin johdetussa kuorossa yhdistyvät lukuiset äänet ja melodiat ja niiden esitykset ovat monesti hyvinkin vaikuttavia.

Pieni ääni sisälläni on haaveillut laulamisesta kuorossa jo jonkin aikaa. Siinä olisi yhteisvoimaa ja hyvää tunnelmaa. Vielä olen päätynyt ihailemaan kaukaa laulavien ystävien esityksiä. Heillä on lahja, jota kovasti ihailen. Tänä vuonna pääsin haikailussa jo niin pitkälle, että surffailin netissä eri kuorojen sivuja. Sen pidemmälle en kuitenkaan päässyt, sillä elämässä tuntuu olevan jo nyt sen verran puuhaa. Silti on ihanaa, kun aika ajoin saa nauttia kuorojen laulusta ja esityksistä.

Tänään kisataan kakkosella siitä, mistä löytyy Suomen paras kuoro. Nyt ei ole kuitenkaan kysymys siitä, että pystymetsästä olisi napattu laulutaitoisia ihmisiä, joista muutaman viikon realityshown pohjalta olisi rakennettu jonkin sortin viihdettä. Ei todellakaan. Hyvät, vuosia harjoitelleet kuorot ottavat siis toisistaan mittaa, joten se hyvinkin voi olla kokemisen arvoista nähtävää (toki mitenkään suuremmin dissaamatta kaikkia mahdollisia realitypläjäyksiä). Yksi esiintyjistä on Philomela:



Itsekin saatan jännittää paikan päällä, miten kuoroilla menee. Olen kyllä hieman puolueellinen arvioimaan menoa, sillä peukut pidän pystyssä Philomelalle, josta ylhäällä olikin pieni esityksen tapainen. Sinäkin voit kokea tunnelmaa, jos eksyt katsomaan kakkosta 19.10 lähtien.

Habitaren helmiä

Viikonloppu ei ollut pelkästään lepoa ja rauhaa. Erinäisten mutkien kautta päädyin tutkailemaan hyvässä seurassa sitä, mitä sisustukseen erikoistuneilla Habitare-messuilla oli tarjolla. Siellä täällä näpsin kuvia, joskin kaikesta ihanasta ei huomannut tai ehtinyt ottaa. Seuraavat kuitenkin jäivät mieleeni ja vaikka ne eivät muuten päätyisikään kotiini, oli niitä kiva katsella:

Seinäkuvio:

Iittalan seinä oli vaikuttavan pelkistetyn hieno:

Persoonallinen hyllynpäällinen:


Lämpöistä, niin lämpöistä:
Tilaa jakava seinäelementti, joka sopi kumman hyvin teemaan. Itse voisin haluta kanssa vastaavan kotiini, tosin ilman ledejä ja sellaiseen sopivaan soppeen, jota ei itse asiassa tällä hetkellä löydy:


Pärelamppu poikineen. Tuli mieleen vanhat partioajat ja koivulastut:

Söpön pehmeää valoa ympäröstöön valaiseva lamppu:

Retrolamppu kavereineen:
Korilamppu:

Näihin en oikein tiedä, miten suhtautua. Ledejä on kammotukseksi asti, mutta muodossa on jotain, joka hivelee silmään. Voin vain kuvitella, kuinka amerikkalaiset täyttävät näillä joulunaikaan pihansa. Omaan kuviteltuun pihaani en kyllä ainakaan näin räikeänä haluaisi:

Tämä oli yksi lempparilampuistani. Pehmeä muoto toi mieleen lumihiutaleet ja -lyhdyt. Suurien tilojen katseenvangitsija:

Tämä oli oikeastaan aika kammotus, mutta sellaiseksi varsin hauskasti nimetty. "Wow" on ilmeisesti lepotuolin nimi ja se kyllä hyvin kuvastaa varmasti yhden ja toisenkin ensireaktioita näkemästään:

Tuoli. Ei varmastikaan kaikkein mukavin istuttava. Silti toistuvassa symmetriassa on jotain kiehtovaa:

Hieno lamppu. Tämä taisi olla monenkin ryhmäämme kuuluneen suosikki. Bonus-elementtinä lamppu nousi ja laski:

En oikein tiedä, mitä seuraava elementti teki messuilla. Silti punaisen värin käyttö oli sen verran dramaattista, että sekin päätyi kameran muistiin:

Vastapainoa tuoleille ja lampuille:


Nämäkin lamput olivat hienoja. Kuulemma ne oli tehty jollain 3d-printterillä, jos oikein ymmärsin. Tuo vahvasti mieleen lumpeenkukat:

Sama eri värisenä ja hieman toisenlaisessa ympäristössä:

Erilainen vaihtoehto joulupuulle. Tämänkin osalta hieman käyn pientä taistelua itseni kanssa tykkäänkö siitä vai en. Hieno idea ja voisi olla mainion näköinen hieman eri mittakaavassa:

Löytyikö suuria suosikkeja tai jotain, minkä onnistuin totaalisesti missaamaan? Ainakin tuli kierrettyä aluetta oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas. Ei kovinkaan systemaattisesti, mutta ainakin paljon tuli nähtyä. Joka tapauksessa oli hienoa käydä toteamassa, että suomalainen muotoilu tarjoaa varsin mielenkiintoista nähtävää. Vertailukohtaa viime vuosista ei ole. Hyrisin kuitenkin tyytyväisyyttä matkalla kotiin.

Neljännestuhat täynnä

Edellinen postaus oli 250. postaus tämän pitkäksi kehittyneen blogiurani aikana. Kun perustin tämän verkkopäiväkirjan, en ajatellut, että tästä kehittyisi näin pitkä ja rakas harrastus. Alunperin tämä piti olla vain lyhyt turautus, erään pitkän matkan kertomus ja vakuutus siitä, että olen vielä hengissä.

Toki yhäkin on kiva kirjoittaa ja muistuttaa, että olen hengissä. Kävijämäärät tuntuvat kasvavan, jos yhtäkkiä esimerkiksi töiden tai sairauksien vuoksi on kulunut pitkä hiljaisuus. Kiitos siitä. Suomessa ollessani elämässä on niin paljon sellaisia elementtejä, jotka rajoittavat hetkittäin blogin pitoa. On asioita, jotka olen tarkoituksella rajannut pois blogista, ihan vain siksi, että minulla on tilaa elää ja hengittää. Ei tarvitse miettiä, miksi vieraat vastaantulijat hymähtelevät minut nähdessäni tai murehtia pelossa, että olen tahattomasti loukannut jotakuta läheistä.

Tästä mukavasta taipaleesta täytyy kyllä vahvasti kiittää kaikkia lukijoita ja kommentoijia. Olen oikeastaan yllättynytkin positiivisesti siitä, etten ole saanut kovinkaan kiukkuisia kommentteja, älyvapaita avautumisia tai muuten vain vihaisia maileja. Hyvä näin ja toivottavasti asia pysyy vastaavana myös jatkossakin (kop, kop kop, puuta kovasti koputtaen), niin blogin pariin on kiva palata ja jakaa kanssanne kuulumisia tältä elämän pituiselta matkalta.

Halpojen vaatteiden kirous

Viime aikoina olen pohtinut paljon vaatteita ja pukeutumista sekä vaatteiden ostamista. Käytännössä suuri syy tälle on se, että minulla on varsin rajallinen määrä kaappitilaa ja toiseksi tulee halu elää suhteellisen ekologisesti. Vaikka kaupoista uusia ihanuuksia olisi kiva mukaan poimiakin, en tykkää kertakäyttömuodista. Minulta myös loppuu tila siitä, että mihin nuo kaikki ihanuudet voisi sijoittaa, mikä johtaa erittäin vastentahtoiseen karsimiseen.

Olen penkonut vaatekaappini läpikotaisin etsien asioita, joista voisin luopua. Iso säkillinen päätyikin johonkin kierrätyskeskukseen, mutta ratkaisu on hyvin väliaikainen, jollen pysty oikeasti hillitsemään itseäni. Vastaisuuden varalle olenkin tehnyt päätöksen, että lähtökohtaisesti pitää aina osata luopua jostain, jos haluan jotain uutta ja ihmeellistä. Uudet ihmeellisyykset kun sitovat aina tilaa vaatekaapista seuraavaksi x vuodeksi, joten siihen nähden viiden euron "ihan ok"-paidallakin tulee aika paljon välillistä hankaluutta.

Pari kuukautta päätöksen kanssa elettyäni olen joutunut toteamaan, että sillä on ollut varsin suuri vaikutus vaatteiden hankintaan, tai paremminkin vaatteiden hankinnan karsimiseen. Kaupassa ihanan vaatteen löydettyäni minun pitää pohtia jokin toinen vaate komerostani, joka olisi oikeastaan huonompi ja siitä voisi luopua. Asiasta tekee hankalan se, että olen jo nyt käyttänyt monta vuotta itseäni miellyttävien vaatteiden etsimiseen ja vaatekaappini on varsin ihana. Lisäksi olen maailman huonoin luopuja, koska moniin vaatteisiin liittyy myös tunteita, jotka ehdottomasti ovat pätevä syy pitää kyseistiä vaatekappaleita nurkissa vielä jokunen Vuosi. Käytännössä tämä on johtanut monen vaatekappaleen jäämisen kaupan rekkiin.

Toinen vahva päätökseni on myös ollut se, että pystyn maksamaan myös enemmän vaatteesta, joka on hienosti viimeistelty, hyvää materiaalia ja muutenkin ihana. Työssäkäyvänä ei minulla ole enää niin pakottavaa tarvetta ostaa pelkästään sitä halvinta, joten jos oikeastaan tykkään jostain, niin voin siitä kyllä maksaakin. Olen sallinnut uusia vapausasteita ostamiseen, kunhan vaate täyttää tarkemmat kriteerit. Toki ei aina hinta tee vaatteesta kivaa tai ole tae vaatteen kestävyydelle. Käytännössä tämän päätöksen seurauksena olen ostanut yhden paidan ja yhden kenkäparin (kts. oheinen kuva, jonka lähde löytyy täältä), joita tulen varmasti käyttämään vielä viidenkin vuoden päästä, mikäli materiaalit sen suovat.

Materiaalien osaltakin olen tehnyt päätöksen, että akryyliä en enää osta ja muutenkin heikkolaatuinen kangas on tällä hetkellä pannassa. Akryylin tarkistaminen vaatekappaleista rajoittaa vahvasti neuleiden ostoa. Lähes kaikissa neuleissa tuntuu olevan tätä nykyä akryyliä. Se kyllä tuo tuotteeseen mukavaa pehmeyttä, tuotteet nyppyyntyvät nopeasti ja näin vaatteen käyttöikä on varsin lyhyt. Akryyli edustaakin minulle kertakäyttömuotia pahimmillaan, joten hyvä vain, jos sitä ei enää kohta vaatekaapistani löydy.

Matkoilta on myös kivempi ostaa muutama kiva vaate kuin tusina halpatavaraa. Tämä johtuu lähinnä vaivasta, joka koituu raahatessaan vaatteita toiselta puolelta maapalloa. Jos on vaara, että joutuu maksamaan ylikiloista, niin parin euron topista voi tulla yllätttävänkin kallis. Mieluummin sitten maksaa enemmän siitä, että paria vaatetta käyttää pitkään ja ylpeänä, kuin että kaikki vaatteet hautautuisivat kierrätykseen meneviksi heti seuraavan trendin alkaessa.

Jumituspäivä

Joskus on hyvä jumittaa. Olla paikallaan ja ihmetellä. Sulkea silmänsä ja haaveilla. Istua yhdessä asennossa niin pitkään, kunnes raajat puutuvat. Nauttia auringonpaisteesta, kun sitä on vielä saatavilla. Melkein nukahtaa, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Siivota hitaasti elämän romuja ja järjestellä asioita, jotka piti hoitaa jo aikaa sitten. Hitaasti, rauhallisesti. Nautinnollisesti, kun ei ole kiire mihinkään. Ajan hiekka, joka valuu rattoisasti sormien läpi.

Sykkiminen kaipaa joskus vastapainoa. Ei joka kissanristiäisiin ole pakko mennä. Ei jokaista kiveä tarvitse kääntää todetakseen, että sieltä löytyy aivan samoja asioita kuin niiden muidenkin kivien alta. Ei jokainen hiljainen hetki merkitse sitä, että on luovuttanut elämänsä arjen oravanpyörälle tai että ennenaikainen keski-ikäisyys on iskenyt päälle.

Joskus on vain kiva, kun ei tarvitse elää kalenterin tai tiukkien aikataulujen mukaan. Voi rauhassa mennä sinne, mihin elämä kuljettaa. Pysähtymisessä ei ole mitään pahaa, eikä se tarkoita että olisi kokonaan elämä telakalla. Joskus on vain helpompi hahmottaa, mitä kaikkea tuleekaan tehneeksi, siis kivasti siinä sivussa. Asioita, joita ei huomaisi kiireen keskellä.

Monesti pysähdyksen edes ei tarvitse olla kovinkaan pitkä. Muutama tunti ratkaisevalla hetkellä, juuri kun siltä tuntuu riittää hyvin. Silti suunniteltu, aikataulutettu pysähdys ei koskaan riitä. Jotenkin se on aina väärällä hetkellä ja aina liian lyhyt. Kyse pysähtymisessä tai jumittamisessa on ennemminkin siitä, että osaa kuunnella omaa itseään, omaa kehoaan ja uskaltaa tehdä pienen irtioton arjesta, jos siltä tuntuu. Tarkoitti se sitten matkaa kauas pois tai hetkittäistä teekupillista nautinnollisesti parvekkeella siemailtuna. Tai sitä, että lykkää vielä jotain isoa päätöstä hetken verran, ihan vain siksi, ettei sitä ihan vielä tarvitse tehdä ja haluaa leikkiä mielessään vielä eri vaihtoehdoilla.

Jumituksen jälkeen nautinto syntyy siitä, että joskus nukkuu aamulla pitkään, lukee lehden hartaasti ja hymyilee katsellessaan ikkunasta ulos. Silloin elämä tuntuu olevan järjestyksessä, eikä mitään haluaisi muuttaa. On helppo hymyillä ja katsoa silmät avoinna tulevaisuuteen.

Singapore sling

Koska arki on viilettänyt ohitseni kuluvana viikkona, on kiva palata vaihteeksi Singaporen kuviin. Kävin siis tutkailemassa Singapore Slingin syntykodin, joka oli hotelli Rafflesin Long bar. Singapore Slingin kehitteli Ngiam Tong Boon 1910-luvulla. Long Bar itsessään tuntui ympäristöltään jääneen kyseiselle vuosikymmenelle, joka teki siitä varsin sympaattisen vierailukohteen.

Hotelli Raffles oli vielä suhteellisen helppo löytää, vaikka ulkona tuli vettä kuin saavista kaataisi. Itse baari taas - hämmentävää oli mennä hotelliin sisään ja sitten vasemmalle, oikealle, suoraan, vasemmalle ja oikealle. Toisaalta ulkona satoi ja valtaosan etsinnästä tein sisätiloissa tai terassien alla, joissa ei kastunut, joten ei yhtään hullumpi. Baariin ohjastava kyltti, johon itse asiassa törmäsin vasta pois lähtiessäni:

Sisäpihan terassi:

Baari sisältä käsin. Paikan erikoisuutena oli tuulettimet, joista tuli mieleen lähinnä englantilaisten ristiretket. Lisäksi jokaisella pöydällä oli kuorellisia maapähkinöitä, jotka kuuluivat mukaan palveluun. Pähkinät kuorittiin ja kuoret heitettiin lattialle.

Tyhjä pöytä nautintohetken jälkeen. Huomaa lattialla näkyvät pähkinänkuoret:

Ja kuva Singapore Slingistä, joka on ehkä aavistuksen turhan makeaa omaan makuuni. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö ollut kiva hengähtää ja siemailla drinkkiä kaikessa rauahssa maanantai-iltapäivän vilinässä.

Yllä oleva kuva on täältä, sillä itse otin kuvia vain poseerauksista drinkin kanssa. Kyseisestä blogista löytyy toinen kertomus Raffles-käynnistä ja blogin kuvissa näkyy myös mainitsemani tuulettimet.

Murheellisten leffojen maa

Jostain syystä ei tämän vuoden Rakkautta ja anarkiaa iske. Raatorehellisyys, surulliset ihmiskohtalot ja elämän julmuus - toki on hienoa, että nämä ovat saaneet kanavan, jossa kiinnostuneet voivat niihin tutustua. En minäkään halua upota pelkkään pumpuliin tai piilotella vaaleanpunaisten silmälasien takana. Silti viime aikoina on tuntunut sitä raatorehellisyyttä joka tuutista, joten olisi kiva kuulla ihan vaikka niistä tavallisista tarinoista, joissa päänäyttelijöillä menee hyvin, mutta elämä on täynnä jännittäviä kommervenkkejä.

Haluaisin nyt vain rentoutua leffassa. Tätä mielentilaa vasten pohdittuna tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa festivaali tuntuu hieman haasteelliselta. Näin ollen päädyn selaamaan sivuja toisensa jälkeen etsien leffoja, joita viitsisi katsoa. Miyazakin Ponyo rantakallioilla kuuluu toki ohjelmaan, mutta muiden vaihtoehtojen kanssa tekee tiukkaa. The Cove kuulosti myös sellaiselta, että viitsisin sen käydä katsomassa. Myös New York City Girls tai Please, Please Me voisivat toki olla näkemisen arvoisia, mikäli leffaan käy tutustumassa riemullisessa tyttöporukassa. Tämä on todella vähän, sillä monesti olen kovasti joutunut tasapainoilemaan sen kanssa, mihin aika aina riittääkään.

Kysymys R&A kävijöille: Oletteko onnistuneet bongaamaan mielenkiintoisia leffoja, jotka olen vain onnistunut missaamaan? Ideoita otetaan avosylin vastaan.

Syksyn tunnelmia

Kuulas ja raikas ilma. Kosteus, joka tiivistyy parvekkeen ikkunalaseihin. Auringonsäteet, jotka vielä vähän lämmittävät, edes hetkellisesti. Kynttilät, joita on kiva sytytellä parvekkeen pimeyteen. Kukkaset, jotka vielä jaksavat sinnitellä viileitä öitä vastaan. Lämmin peitto, johon voi käpertyä ja suihkun kuumat pisarat, jotka piristävät viileää ihoa. Hetkelliset vilunväristykset bussipysäkeillä, kun on taas onnistunut myöhästymään jostain bussista sillä parilla ratkaisevalla minuutilla. Syksyn merkit, joita ei osaa olla huomaamatta, vaikka kuinka tahtoisi.

Syksy on monesti ollut aikaa uuden ja sielukkaan. Pitkät tunnelmalliset hetket punkkupullon ääressä, kun on hyvässä seurassa pohtinut maailman syviä syntyjä. Hetki aikaa rauhoittua, kun kesällä vain huiteli läpi maita ja mantuja. Samalla uuden aloittamisesta saa aina sen pienen kipinän, joka tuo voimia tulevalle vuodelle. Voi tutustua uusiin ihmisiin, asioihin tai hankkia uusia taitoja. Kesän paahteen jälkeen myös sisätiloissa on kiva oleskella leffassa, museoissa tai muissa esityksissä. Ympäristö myös värittyy keltaisista ja punaisista lehdistä ja viileinä päivinä routa peittää maan.

Syksyllä musiikkikin helposti vaihtuu soittimessa rokimpaan, kuten esimerkiksi Kenttiin ja Poets of the Falliin. Koska kummaltakaan ei ole valitettavasti tullut viime aikoina levyä ulos, joudutte tyytymään uuteen versioon Poets of the Fallin syksyisestä ja tunnelmallisesta biisistä, eli kyseessä on Carnival of Rust:

Ilotulitusten välkettä

Niin se taas jostain syystä eksyi elokuun loppu ja vuosittaiset ilotulitukset täyttivät taivaan - edes hetkeksi aikaa. Tänä vuonna paikka oli vaihtunut Töölönlahdesta Hernesaareen. Ilma oli leudompi, mutta jottei liian täydellistä olisi, alkoi sataa kesken räiskyttelyn. Koska laukaisupaikka oli kaukaisempana, ei valokuvat ole aivan niin hyviä, kuin viime vuonna. Vastaavasti myös paikallinen tungos oli pienempi, kun niin valtava ihmismassa ei pakkautunut aivan niin pieneen tilaan. Ohessa kuitenkin kuvien parhaimmisto, siitäkin huolimatta, että joku takana naureskeli, ettei digipokkarilla ole mitään hyötyä kuvata:

Ensin kuva parvekkeen vieraasta:

Karusellin lähellä Kaivarin rannassa:







Sataa, sataa ropisee:




Tältä näytti. Ilotulitukset olivat jostain syystä tänä vuonna keskellä viikkoa, joten heti näiden jälkeen seuraava intensiivinen projekti oli kiiruhtaa kotiin, ennen kuin valtavat ihmismassat vyöryivät samoihin menopeleihin. Junassa oli täyttä, mutta tunnelma vapautunut ja hyvä.