Intialaisia vieraita

Omasta Intian oleskelustani on jo jonkun verran aikaa. Työtehtävät vaihtuivat niin, ettei lähtö ole todennäköinen - ainakaan nykyisessä projektissa. Silti se ei tarkoita, että intialainen vaihe elämässäni olisi kokonaan ohitse. Työkaverit Suomesta käyvät vielä Intiassa ja yhtälailla sieltä eksyy ajoittain ihmisiä myös tänne. Näille on sitten näytetty kaupunkia. Muutamia asioitakin siinä sivussa on tullut oppineeksi:

• desimaalipilkku: desimaalipilkku hinnoissa voi olla ensimmäisinä päivinä hyvin hämmentävä. Jopa niin hämmentävä, että sillä saa kaksi intialaista ihan todella kalpeaksi kaupan hyllyn edessä. Hinta näyttää 4,99 ja raukat tunnustavat hiljaa, etteivät tajunneet Suomen olevan näin kallis maa. Myöhemmin käy ilmi, että viiden euron sijaan arvoisat vieraat kuvittelivat pienen muovisälän maksaneen lähes 500 euroa.

• kasvisruokavalio: Intialainen kasvisruokavalio on paikoitellen erilaista kuin Suomessa. Lähinnä suurimman eron tekee se, että monet eivät syö kananmunaa (eikä toki kalaakaan). Tästä seuraa sitten hyvin mielenkiintoisia kuvioita, jos heitä pyrkii viemään syömään johonkin. Monessa kastikkeessa, pastassa ja piirakkapohjassa kun on Suomessa perinteisesti käytetty kananmunia. Myös hyytelöissä yms. saattaa olla liivatetta, joka sekin on eläinperäistä. Jottei asia yhtään helpottuisi, mieltävät monet intialaiset salaatin (ja muutkin raa'at vihannekset) kategoriaan disgusting - ällöttävää.

• ruokailuvälineet: Jos käy niinkin hyvä tuuri, että ravintolasta löytyy jotain ruoaksi kelpaavaa, seuraa monen kohdalla lisää haasteita: kaikki eivät oikeasti osaa käyttää veistä ja haarukkaa. Edes kuukauden Suomessa oleilun jälkeen kyseiden välineiden käyttö on hyvin hankalaa - ja vierestä katsoen aika kurjaa katsottavaa. Sääliksi käy.

• itsenäisyys: Intiassa perinteisesti suvut asuvat saman katon alla. Kulttuuri on hyvin perhelähtöinen. Itsenäisyyteen ei kannusteta ja siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa joutuu ulkomaille huolehtimaan itsestään, tulee yllättäviäkin asioita eteen. Suomalaisena isäntänä välillä tuntuu, että vieraan henkinen ikä on luokkaa 13. (Toki, tähän täytyy kunnioittavasti todeta, että ihmisissä on varmasti eroja).

• naisen asema: Naisen asema on tietyllä tapaa hyvin vanhoillinen. Hyvänä esimerkkinä oli pieni reissu eteläiseen naapuriin, johon lähdin mukaan kirjaimellisesti esiliinaksi. Muutenhan naimaton nainen olisi saattanut joutua pahoille teille, kun muut seurueen jäsenet ovat miehiä. Esiliina-rooli ei rajoittunut pelkästään majoittumiseen, vaan myös esimerkiksi baarissa piti olla muita samanpuolen edustajaa mukana, jotta tilanne oli ollut sovelias (siitäkään huolimatta, että alkoholiin vain harva koskee).

• seurustelu ja avioliitto: uskoisin, että tällä saralla kulttuurilliset erot ovat hyvin suuret. Eräiden vieraiden mielestä suomalainen käytäntö oli aivan kamala ja mahdoton ymmärtää. Toisaalta itse näen toisessa kulttuurissa vapauden puutteen rakkaudessa asiana, jota luultavasti ymmärrän yhtä vähän. Ei siitä sen enempää.
  

Kokonaisuudessaan on hyvä ymmärtää kulttuurieroja. Intialaiset varmasti näkevät meidän kulttuurin varsin eksoottisena ja ovat onnellisia siinä vaiheessa, kun pääsevät takaisin kotiin. Sää on kylmä ja ankea. Ihmiset ovat auttavaisia, mutta hiljaisuus on pelottavaa. Luultavasti he pitävät meitä jossain määrin sivistymättöminä tai ymmärtämättöminä, sillä kulttuurillisen taustan vuoksi näkökulma on niin toinen. Se on asia, josta voimme oppia - puolin ja toisin.

Bändi Brooklynista

Joskus huomaa olleensa paikalla, muttei kuitenkaan läsnä. Lähellä ja silti niin kaukana, koska ei tajua. Olin samoilla festivaaleilla, joissa Marina and the Diamonds esiintyi ja silti aloin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa bändiä paria viikkoa festareiden jälkeen. Harmitti, sillä sen jälkeen olisin palanut niin kovasti halusta nähdä bändi livenä.

Vastaavanlainen tilanne tuli vastaan myös nyt, kun sattumanvaraisesti eksyin kuuntelemaan itselleni tuntemattoman bändin musiikkia. Kyseessä on yhtye nimeltä Neon India ja kuin sopivasti he tulevat Brooklynista. Luultavasti heillä ei kuitenkaan olisi ollut keikkaa kotiseudullaan silloin kun siellä kesällä vielä taapersin - ainakin toivon vahvasti niin. Nyt voin taas toivoa, että bändi saataisiin jollain ilveellä tänne kylmään Suomeen. Näen itseni niin jammailemassa mukana.

Neon India - Sleep Paralysist

Kiinalaista sirkusta

Muistan pienenä katsoneeni kiinalaista sirkusta silmät suurina. Temput vaikuttivat aivan käsittämättömän hienoilta. Selät taipuivat kauniisti ja kaikki liikkuivat hyvin synkronisesti. Olin silloin luonnostani kankea, enkä voinut kuvitellakaan ikinä edes yrittäväni mitään vastaavaa.

Myöhemmin ovat tulleet muut kuviot kehiin. En varmaan silloin olisi osannut arvata, että vanhempana innostun kokeilemaan omia rajojani mm. akrobatian saralla. Ethän ymmärrä väärin - minusta ei tule ikinä siinä mitenkään erityisen hyvää ja taitavaa. Se ei tule olemaan koskaan mitään muuta kuin harrastus, jossa olen lähinnä taidoiltani aloittelijaan verrattava.

Sadat punnerrukset tai lukuisat vatsalihastreenit ovat kyllä pitäneet lihaskuntoa yllä ja lajin kiehtuvuus tekee myös pakollisesta pahasta jotenkin siedettävän. Lihaskunnon parantaminen on yhäkin suuri henkilökohtainen kehittymisen kohde. En pysty tekemään oikein mitään, mikä vaatii paljon notkeutta, voimaa tai koordinaatiota. Silti pienet asiat, kuten oman kehon hallinnan parantuminen tuo minulle sellaista iloa ja intoa, etten osaa vielä hetkeen harrastuksesta luopua.

Oman haasteellisen taipaleeni johdosta arvostan kovasti, jos joku on siinä todella hyvä. Ihailen niitä kunnon konkareita, jotka vetävät jos jonkinlaista volttisarjaa kuin vettä vain. Käsillä seisominenkin tuntuu jo hyvin kunnioitettavalta, kun sitä on hinkannut kaksi vuotta ilman, että vieläkään olisi tapahtunut suurta läpimurtoa. Puhumattakaan mistään vaikeammasta tasapainoilusta.

Nykyaikana kuvittelee helposti, että on nähnyt jo kaiken, kun videoklipit leviävät netissä sosiaalisissa medioissa kulovalkean tavoin. Seuraava otos loksautti kaikesta huolimatta suun auki, joten ajattelin jakaa sen teidän kanssanne:

Great Chinese Circus - Swan Lake:

Viikonlopun vilahduksia

Viikonloppu on taas alkanut laiskan rennosti. Joskus ei jaksa liidellä tuhatta sataa ympäri kaupunkia, vaan kotonakin on oikein hyvä. Kroppa sanoo, että nyt on sykitty hetkeen ihan tarpeeksi, hellitä vähän. Lihakset ovat kipeät, pientä lämpöä pukkaa ja väsyttää.

Hiljaisissa hetkissä on se mahtava ominaisuus, että voi tehdä ihan mitä lystää. Voi lukea lemppariblogeja kuukauden tauon jälkeen, voi siivota nurkkia vanhasta pölystä. Voi katsoa netistä suosikkisarjan viimeisimmän jakson - tai etsiä uutta musiikkia.

Ane Brun - Do you remember



Melissa Horn - Innan jag kände dig



Rakkautta ja Anarkiaa-hehkutus on jäänyt vähän hiljaiseksi blogin puolella. Se ei silti tarkoita sitä, että kokonaan olisin unohtanut Helsingin parhaat elokuvafestivaalit. En ole vaan ehtinyt perusteellisesti tutkia, mitä kaikkea mahtavaa tänä vuonna olisikaan tarjolla, joten erillinen postaus olisi ollut turha. Pari hyvältä kuulostavaa leffaa sai riittää. Toinen oli ainakin aivan tosi hupaisa. Naapurini Yamadat, joka oli yksi ensimmäisistä tietokoneella toteutetuista animaatiosta. Niille, joiden katseeseen syyttyy tuttu kiilto siinä vaiheessa kun mainitaan Studio Ghibli, on tämä raihna varsin raikasta katsottavaa. Huomenna suunnitelmissa sitten olisi erään islantilaispätkän näkeminen. Islannin musiikki kun tuntuu olevan niin hip, pop ja in, joten Sigur Rosin elokuvan Inni missanneelle Takapiha varmaan tuo edes vähän lohdutusta. Ainakin jotain menoa ja meininkiä piristämään koleata syyspäivää.

Tähtien tuiketta taivaalla

Mainitsinko joskus elokuun tunnelmalliset illat ja ilotulituksen suomenmestaruuskisat? Unohdettakoon se tosiasia, että niistäkin on jo jokunen päivä kulunut. Aika palata takaisin parhaan sadon pariin. Tällä kertaa ei aivan vieressä oltu, silti näkymät olivat hyvät ja tunnelma korkealla.














Näiden kuvien parissa kelpaa fiilistellä syyskuun viimeisiä päiviä.

Syksyisen metsän satoa

Tarkkaavaiset lukijat ovat saattaneetkin huomioida, ettei kirjoitustahti ehdi aivan kronologisesti tapahtumien tahtiin. Sille en aina mahda mitään, elämä vie miten vie. Kirjoittajan vapaus on sitä, että joskus voi päättää, mistä haluaakaan kirjoittaa. Oli se sitten tunteista, elämästä, tapahtumista tai vain tunnelmasta. Mahdollisista hienoista näkymistä, jotka ovat eksyneet matkan varrelle.

Eksyin pari viikkoa sitten sienimetsälle:

Syksyn merkkejä alkaa olla mahdotonta olla huomaamatta:



Punertavat mansikanlehdet:

Kirkkaankeltaiset kukat:


Päivän satoa:

Näillä kelpaa taas kulkea kohti syksyä.

Habitaren valloitus

Mitä olisikaan syksy ilman ilotulituksia, pimeitä iltoja ja ... Habitarea? Tänä vuonna viimeksimainittu tuotti pienen pettymyksen, sillä jotenkin janosin uusia ja erilaisia sisustusratkaisuja. Paikoitellen kojut toivat minulle mieleen lähinnä rihkamapuljut, joten kuvia otin hyvin rajatusti. Joitain erikoisuuksia silti tarttui kameran muistikortille.

Ensin lamput, joihin kiinnitin paljon huomiota lähinnä sen vuoksi, että synkkenevinä iltoina valonlähteet ovat yllättävän tärkeitä (nimim. edes se makuuhuoneen kattovalo oisi kiva).

Massiivinen, varsin veikeä puusta koostettu muoto:

Ehkä näitäkin kasvaa kohta kuin sieniä sateella? Hieman erikoisempi ulkovalo, jonka korkeutena oli suunnilleen kaksi metriä:

Tämä oli myös veikeä, taisi olla muovista valmistettu:

Hieman erilaiseen ympäristöön:


Nämä olivat hauskoja:

Jouluna taitaa saada yliannostuksen kaikesta kimmeltävästä, näistä sain tarpeeksi jo yhdellä silmäilyllä:

Siivoojan unelma:

Yksinkertaisuudessaan varsin söpöjä, tämänlaisia oivalluksia olisin kaivannut enemmänkin:


Lisäksi silmä huomioi muutaman muunkin kohteen.

Nämä toivat mieleeni kulhot, joita ostin Intiasta, viehättävää on tietty yksinkertaisuus, keveys ja puumateriaali:


Kuninkaantuoli:


Oikeanpuoleinen kiuas on aika veikeä, kun kivet ovat ulkopuolella:

Kohta pitäisi sitten oikeasti jaksaa tsempata ja sisustaa tämä kämppä kotoisaksi. Ehkä jo ensi viikonloppuna voisi taas palata tämänkin projektin pariin.

Lähes toisella planeetalla

Tallinna on ristiriitaisuuksien paikka. Paikoittain boheemia, paikoittain modernia ja paikoittain taas jotain niin hämmentävää, ettei siitä oikein saa otetta. Erikoista on neuvostoaikaiset kolossimaiset rakennukset tai muistomerkit, jotka lähinnä muistuttavat kolmannen maailmansodan jälkeistä maisemaa.

Monelle tuttu näkymä avautuu tästä (aivan sataman kupeessa):


Neuvostoaikainen monumentti:

Kuorolaululle pyhitetty stadion on varsin massiivnen monumentti sekä ulko- että sisäpuolelta:



Pirita Spa rakennettiin Moskovan olympialaisten aikaan purjehtijoita varten. Huomaa hieno neuvostoaikainen arkkitehtuuri:


Luostarin kirkko, jossa vain seinät on enää pystyssä:


Seuraava monumentti kasvattavaa kansan yhtenäisyyden tunnetta:



Olisikohan nämä olleet puolestaan sotaveteraanien muistoksi?

Laatat alkoivat olla jo huonossa kunnossa, mutta mittasuhteet olivat varsin vakuuttavat:


Yksi kivi taisi olla yhden pataljoonan muistomerkkinä, kaikki eivät mahtuneet kuvaan:


Lähimatkaajille suosittelen lämpimästi pyörän vuokraamista ja sillä hurauttelemista Tallinnan ympäri. Kaupunki ympäristöineen on yllättävän mielenkiintoinen, varsinkin jos mukaan on sattunut hyvä kaupungin tuntija. (Kiitos oppaalle, jos satut tätä lukemaan!). Voisin lähteä toistekin ihmettelemään, miten vanha neuvostoaika kohtaa vanhaa kaupunkia ja myös nykyaikaa. Hämmentävä yhdistelmä.

Viikonlopun viettoon ja sekalaista sälää

Kaksi vanhaa klassikkoa, Gilmore Girls & Alanis Morissetten That particular time, siitä lähtee viikonloppu hyvin käyntiin:



Kaveri kävi katsomassa Pekingin Oopperaa ihan Helsingissä tuossa viikko, kaksi sitten. Youtubesta katsottuna näytti niin veikeältä, että olisin itsekin halunnut mennä katsomaan (mutta siinä vaiheessa näytös oli jo loppuunmyyty). Onneksi youtube on keksitty.



Suuntaan huomenna Tallinnaan, jossa ajateltiin erään kaverin kanssa lähteä pyöräilemään ja tutustumaan ympäristöön. Kävin siellä viimeksi toukokuussa, jolloin keräsin ylös hyviä lounaspaikkoja ja kahviloita. Postaus ei ole vieläkään valmistunut, mutta ehkäpä tämän reissun jälkeen on taas uutta intoa...

Punavuoren pidot

Korttelijuhlien ystäville tämä tuo taas yhden juhlan mukanaan. Punajuuri block party järjestetään jo toista vuotta peräkkäin. Mukana on mm. Wannabe Ballerinas, akrobatia pop-up, pop-up ravintoloita. Hyvää musiikkia ja letkeää meininkiä. Viime vuonna satoi pikkaisen, mut ei sekään juuri haittaa. Jos siis haluat jotain vaihtelua arkiseen iltaan, kannattaa siirtyä Punavuoreen päin!

Viime vuonna oli hauskaa, mutta tänä vuonna mökkireissu vie voiton. Akrobatia oisi kivaa, mutta aamun kaksi tuntia oli osaltani tarpeeksi. Huomaa, että paikat on jumissaj ja hymy huulilla. Aurinkoa myös lukijoiden päivään!

ps. ensi viikon torstaina järjestetään taas perinteiset ilotulituksen SM-kisat. Mahtavaa räiskettä ja syyskuun (toivottavasti) lämpimiä öitä.