Viimeinen päivä neljän tunnin yöunilla

Aamulla Pariisissa näin kaupungin ehkä ensi kertaa hiljaisena, autiona. Kaupunki ei ollut kunnolla vielä herännyt uuteen päivään, kun talsimme sen katuja hieman ennen kello kuutta juna-asemalle päin. Tiukille taas vaihteeksi meni tuo vaihto lentokentälle vievään bussiin, sillä juna oli juuri mennyt asemalta ja seuraava tuli vasta vartin päästä. Lisäksi onnistuin eksymään yhteen suljettuun kauppakeskukseen, josta sitten kiltti siivooja ohjasi oikealle uloskäynnille. Siitä sitten juoksin vastapäiselle bussiterminaalille, jopa ehkä sen minuutin ennen virallista bussin lähtöaikaa. Aivan niin tiukille ei kuitenkaan mennyt, sillä myös seuraavassa bussissa oli Stockholm-kyltit, eli silläkin olisi vielä tarvittaessa ehtinyt perille. Sitten istuttiin kiltisti bussissa, jonotettiin kiltisti jonoissa ja tuskailtiin ensin raiskin koneessa ja sen jälkeen uudestaan kaksi tuntia lentokenttäbussissa, joka oli kuin sauna, lämmitys päällä siitä huolimatta että ulkona oli +28.

Eilisestä Tukholman visiitistä en saanut oikein paljoakaan irti. Ehkä syynä oli, että olen kiertänyt niin paljon viime aikoina, ettei Tukholma tuttuudellaan enää jaksanut niin sykähdyttää. Olin myös väsynyt, enkä ollut kunnolla valmistautunut etsimään mielenkiintoisia visiittikohteita. Lukemastani opaskirjasta voi sanoa, että siinä oli hyvät kartat, mutta muuten se oli suunniteltu vanhemmalle väelle. Käytin siis aikani outojen asuviritelmien bongailuun, joskaan kuvia näistä en hoksannut/kehdannut ottaa. Kaupat olivat täynnä kasarin kammotuksia ja vanha kaupunki pullollaan turisteja, jopa siihen asti että joutui jonottamaan päästäkseen kulkemaan vanhan kaupungin läpi.

Tukholma tuntui myös kalliilta, sillä esimerkiksi kahdenkymmenen minuutin kävelyä vastaava metromatka Slusseniin maksoi yli neljä euroa. Slussenissa kiertelin kävelykatua ja lopulta kävelin takaisin tuonne cityterminaaliin, josta sitten bussi illalla vei Arlandaan. Lähdin oikeastaan Arlandaan päin jo vähän etukäteen, sillä jostain syystä en keksinyt suurempaa tekemistä sen jälkeen, kun olin kiertänyt city-terminaalin ympäristöä kolmisen tuntia. Arlandan lentokenttä oli varsin pieni, ainakin se terminaali, josta meni Finskin lennot Helsinkiin. Näin ollen keskityin lukemaan kirjaa nimeltä Läppstifts djungel, jotta edes hieman saisin tuntumaa ruotsiin, kun kerta Ruotsissa olin. Aitous oli kuitenkin kaukana, sillä kyseessä oli jenkkikirjailija, jonka teos oli ruotsinnettu. Lentokone oli lisäksi lähes puoli tuntia myöhässä, jotenkin kuitenkin onnistuin saamaan itseni ulos varsin nopeasti ja juuri ehdin kaupunkiin vievään bussiin, joten kotona olin hieman puolenyön jälkeen. Nyt kuitenkin alan purkamaan laukkuja ja pesemään kamoja, joten tarkempia kuvauksia Pariisista tai Barcelonasta tulee myöhemmin.

Viela hengissa...

...eika mitaan ole edes viela ryostetty. Puuta voi kuitenkin koputtaa, silla perjantaina kuljimme poliisiaseman ohi ja turisteista muodostunut jono oli niin pitka, etta se ulottui ulos asti. Lisaksi siella ja taalla nakyy poliiseja joko partioivan tai puhuvan jarkyttyneen oloisille turisteille.

Lauantai-iltana paadyimme sitten lopulta tutustumaan fountain show:ta, joka on ilmeisesti se "tunnettu" nahtavyys taalla. Ainoa vain, ettei meidan kummankaan turistioppaat olleet kertoneet siita mitaan, ainoastaan hotellissa joku kysyi, etta missas se kuuluista vesishow olikaan. Siina sitten googlettelimme ja paasimme lopulta ihmettelemaan lahes kahden tunnin vesi ja valoshowta, joka oli suoraan kuin jostain disneyn piirretyista.

Eilen sitten kiersimme Montjuicia ja etsimme hikisesti ravintolaa, joka ei osoittautuisi yhta pahaksi flopiksi kuin perjantainen, ja joka olisi jopa auki. Sunnuntai kun on nain katolisessa maassa pyhitetty, joten valtaosa ravintoloista on kiinni. Turistikraasakaupat ja muutamat pienet ruokakaupat olivat muutaman ravintolan lisaksi ainoat, jotka oli auki. Lopulta kiertelyn jalkeen eksyimme eraalle aukiolle, josta sai hyvaa ruokaa suhteellisen edullisesti. Paivalla kiertelimme sitten olympia-alueella ja kavimme kahdessa museossa. Lampotila oli reilusti yli 30 astetta ja kuuma oli. Illalla viileni, ja lahdimme kiertamaan hostellin seutuja. Tormasimme tapas-paikkaan, jossa oli yli 50 tapasta valittavissa. Juomana oli sitten tietysti sangriaa, jonka ansiosta ilta meni varsin leppoisasti. Tanaan on sitten viimeiset hetket kiertaa tata maata, illalla paluu on Pariisiin ja aikaisin huomenaamulla Tukholmaa. Sita kiertelen sitten yhden paivan ja lopulta illalla on paluu takaisin Helsinkiin.

Pariisin vilinasta Barcelonan paahteeseen

Niin nopeasti aika kului Pariisissa ja oli aika lahtea Barcelonaan. Pariisissa kavin tsekkaamassa maan suurimman Dali-museon, joka oli pienoinen pettymys. Paaosa toista oli opiskelunaikaisia luonnoksia ja piirustuksia, ja lisaksi tyot olivat aseteltu varsin ahtaasti, jolloin yhteen yksittaiseen tyohon ei oikein voinut keskittya. Lisaksi perjantaina kavin viela katakombeissa, johon 6 miljoonan pariisilaisen maalliset jaanteet on pinottu seiniksi, sikin sokin. Anonyymi kuolema, jossa kenenkaan luita ei enaa loyda, korkeintaan voi arvata mihin seinaan ne on pinottu. Lisaksi Pariisiin kuului pakkovisiitit Sacre Coerilla (se nakoala edustalta on vaan niiin ihana, etta se on nahtava joka kerta) ja Champs Elyseella (levykauppataivaat, joskaan en sitten kuitenkaan ehtinyt olla niissa paljon yhtaan). Perjantain suuren jannityksen jarjesti sitten kaveri, jonka ehtiminen Barcelonan koneeseen oli varsin hilkulla.

Eli eilen sitten tassuttelimme illan pimetessa Ramblasia. Tanaan olemme tutustuneet Gaudin taidonnaytoksiin, kuten Parc Güelliin ja Sagrada Familiaan. Hieman vedatys-fiilis on taalla ollut, hostellin-omistaja vetaa kaikessa niin omaan pussiinsa ja jopa valehtelee. Lounaskin vain menetteli, annos vaikutti osittain mikron lapikayneelta, perunat vanhoilta ja kylmilta ja patonki kivikovalta. Ehka huomenna sitten osaamme valita paikan paremmin. Iltapaivalla sitten poikkesimme Barcelonetan rannalle ottamaan hieman aurinkoa ja nauttimalla kylmasta (???!!!) vedesta. Ranta oli aika taysi, mutta muuten pari tuntia vierahti napparasti. Illaksi suunnitelmissa on tapaksia, drinksuja ja Ramblasin iltahumua.

Kokkailua 16. kaupunginosassa

Tosiaan, selvisin hengissä tänne Pariisiin. Ruotsissa säätäminen oli varsin pientä, Finnairin lento oli minuutilleen aikataulussaan. Lentokenttäbussin automaatin kanssa arvoin ja säädin sen verran, että missasin ensimmäisen bussin cityterminaaliin. Myös cityterminaalissa missasin ensimmäisen bussin, koska se oli jo täynnä, eikä minulla siinä vaiheessakaan ollut lippua. Onneksi seuraava bussi lähti jo huomattavasti ennen seuraavaa virallista lähtöaikaa, joten Skavstassa minulle jäi aikaa huimat 1 h 10 minuuttia.

Ensinäkemältä Ryanairin ja Wizzairin minikenttä ei vaikuttanut kauhean lupaavalta. Jonot olivat pitkiä, mutta sentään varsin pian huomasin, että baggage droppiin ei ollut yhtään jonoa. Siinä sitten silmä kekkasikin muutaman automaatin, jossa viiden minuutin ähellyksellä sain chekattua itseni sisään lennolle. Paikkalippuja ei ollut lainkaan, vaan se meni hyvin pitkälle pelillä first come first serve. Turvatarkastuksestakin ehdin ennen valtavia massoja lävitse, joten loppupeleissä odottelin noin tunnin ennen koneen lähtöä. Tai näin ainakin luulin istuutuessani odottamaan.

Ryanair tai ehkä tuttavallisemmin Raiski osoittautuikin sitten varsinaiseksi tapaukseksi. Tiedotus lähteteli VR:n tasoa, kun tunnin viivytyksestä ei viitsitty boardingia odottavalle jonolle kertoa. Koneessa sanottiin englanniksi, että syynä oli paperityöt ja ruotsiksi, että kyseessä oli tekninen vika. Ei voi tietää. Sisältä kone oli ahdas, epämukava ja halpa. Jotenkin tuli vahvasti sellainen olo, että se oli tarkoituksella tehty niin halvan oloiseksi tms. Mutta mitä muutakaan voi odottaa halpalentoyhtiöltä, joka mainostaa olevansa suurten yhtiöiden halvin ja (köh) täsmällisin. Varmasti myös täyteenahdetuin, sillä suhteellisen isossa koneessa taisi olla enää yksi vapaa paikka jäljellä. Lisäksi boonuksena oli kolmen tunnin matkustelut suuntaansa kummassakin päässä pikkukentille, joten en ainakaan ihan heti ole uudestaan eksymässä Raiskin matkaan.

Pariisi taas. Tietystikään minulla ei ollut karttaa ja suunnistelin vain metrokarttojen perusteella asemalle, jonka lähellä kaveri oli viestinyt asuvansa. Siinä vaiheessa oikeasti aloin sitten miettiä, että kartta voisi olla aika pop, enkä ollut myöskään hoksannut kirjoittaa osoitetta mihinkään, mikä olisi ollut matkassa mukana. Ja eikun soittamaan kaverille, joka osoittautui varsin hyväksi vedoksi, sillä hän sattui olemaan kanssa matkalla samaisen aseman läpi. Tapasimme siis varsin näppärästi ja päädyin kokkailemaan herkkuja illalliseksi tänne 16. kaupunginosaan. Ilta on kuitenkin vielä nuori, ruoka kypsyy juuri pannulla ja multa taitaa loppua aika tähän kirjoittamiseen. Pistän kuitenkin taas jossain vaiheessa viestiä, mikäli onnistun löytämään netin jostain kulmasta.

Uuteen reissuun

Pieni kipristely vatsanpohjassa ja puolitäysi rinkka nurkassa kertoo, että kohta taas käy matka halki lukuisten lentokenttien kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaa seikkailut alkavat jo hyvin lähellä, sillä matkustan ensin Tukholman kautta Pariisiin. Jotta oikeasti korostuisi tämä sana seikkailu, niin matkaa kuvastaa se, että laskin pari tuntia siirtymään lentokentältä toiselle. Valitettavasti lennän kuitenkin Ryanairilla Pariisiin, joten lähtökenttä on Skavsta, joka sitten sijaitseekin 100 kilometria Tukholmasta etelään. Ongelmahan se ei olisi, ellei vaihtoon olisi vain 3 h 45 min ja saapumiskenttä Arlanda, joka puolestaan sijaitsee Tukholman pohjoispuolella. Näillä näkymin flygbuss-vaihtoehdot ovat näppärimmät, mutta niilläkin menee se 2 tuntia pelkästään matka-aikaan City-terminalenin kautta toiselle kentälle. Lisäksi sitten menee jonkun verran aikaan lentokoneesta pääsemiseen, bussien etsimiseen ja yleiseen säheltämiseen, joten tiukaksi menee. Onneksi Skavsta on kai ihan suhteellisen pieni kenttä, joten uskoisin, että reilu tunti riittää, mikäli vähän selittää ja pyytelee anteeksi.

Kiireen johdosta olen jo vaihtanut jokusen kruunun valmiiksi lompakkoon, kaivanut kaikki turhat kamat pois rinkasta, jotta se mahtuu käsitavaroihin, mitannut rinkan useaan kertaan, jotta se tosiaan täyttää kaikki ehdot (puoli senttiä menee pituudesta yli, mutta eiköhän se ole ihan ok noin) ja pakannut mukaan tulevat nesteet kymmeneen kertaan uudestaan, kun on aina löytynyt joku aurinkorasva/deodorantti/muu vastaava, joka ehdottomasti pitää vielä mahtua siihen litran nestekiintiöön. Onneksi on sentään Japanista ostettu yhden litran lentopussi valmiina, joten ei tarvitse sitten Helsinki-Vantaalla säheltää noiden lentojen kanssa. Lisäksi olen kirjoittanut ylös netistä hakemani bussiaikataulut, opiskellut Skavstan ja Arlandan lentokenttiä ulkoa ja jännittänyt jo ihan liikaa varoiksi huomiselle. Toivottavasti ei sitten huomenna enää tarvitse.

Nyt pitää sitten enää huomenna herätä ihan tuskaisen aikaisin, hypätä koneeseen ja pitää sormet ristissä, että Finnair tosiaan pystyy pysymään aikataulussaan tämän kerran ja laskeutumaan kasilta Arlandaan. Pitäkää mulle peukkuja, sillä onnea mä jonkun verran tarvitsen tuossa harhailussa Tukholman halki!

Lentorulettia Euroopan halki

Suomessa on tunnetusti varsin kalliit lentolippujen hinnat. Esimerkiksi tällä hetkellä suorat lennot Barcelonaan maksavat yli 800 euroa Finnairilla. Skyscanner ei löydä paluulentoja ja kilroynkaan haulla tulee hinnaksi lähes 400 euroa. Lennot kannattaakin yleensä hankkia jo kuukautta aikaisemmin, mutta silloinkaan en onnistunut löytämään lentoja alle 330 euron. Nämäkin sisälsivät pitkät ja hankalat vaihdot. Luova hulluus kuitenkin kannattaa, sillä kohteita ja halpalentoyhtiöitä on Euroopassa paljon, eikä yksikään hakukone onnistu kartoittamaan niitä kaikkia.

Olimme suunnitelleet kaverin kanssa Barcelonan-visiittiä jonkun aikaa jo hieman ennen Japaniin lähtöä. Itse bongasin ryanairilta halvat lennot (80 e) Tukholmasta Pariisiin ja siitä matkan suunnittelu lähti. Koska kyseessä on ryanair, täytyy varata parikymppiä suuntaansa siirtymään kentälle, eli siihen tulee vielä se 50 lisää siirtymäkustannuksia edestakaisin. Helsinki-Tukholma -väli onnistui sitten 80 eurolla ja Pariisista löytyi Barcelonaan ihan oikeatkin lennot 120 eurolla. Kokonaisuudessaan siis kustannuksia tulee suunnilleen saman verran kuin suorassakin lennossa, muutaman päivän reissu venyi viikkoon ja pääsee näkemään myös Pariisia ja Tukholmaa. Yleensä aika on se kriittinen asia, minkä takia tällaiset venytykset eivät ole mahdollisia, mutta tällä kertaa lomalaisena ei muutama ylimääräinen päivä Pariisissa ja yksi iltapäivä Tukholmassa kuulostanut yhtään hullummalta. Lisäksi sama kaveri asuu Pariisissa, joten yöpyminenkin onnistuu varsin helposti ja näppärästi. Bonuksena on vielä se, että voidaan lähteä samasta paikasta Barcelonaan, eikä tarvitse sopia treffejä mihinkään ihan vieraaseen kaupunkiin ja uuteen kohteeseen.

Matka kuitenkin alkaa tuossa ensi viikon keskiviikkona ja palaan seuraavan viikon tiistaina. Yritän päivittää blogiani taas mahdollisuuksien mukaan. Pariisissa olen matkaillut useampaan kertaan ja varsinkin vaihto-oppilasvuoden aikana kävin siellä useasti. Näin ollen tällä kertaa ajattelin käyttää pari päivää ainoastaan tunnelman aistimiseen ja fiilistelyyn. Sääkin näyttää suosivan, sillä sekä Pariisiin että Barcelonaan oli luvattu keskiviikoksi +26, joka on aika optimaalinen, jotta jaksaa nauttia ja puuhata. Vinkkejä vierailukohteista otetaan kuitenkin innolla vastaan.

Arkkitehtuurin ihmeitä

Tadao Ando on uraauurtava japanilainen arkkitehti, joka syntyi 1941 Osakassa. Hänellä ei ole koskaan ollut alan koulutusta, vaan ennen talojen suunnittelua hän sai elantonsa mm. nyrkkeilemällä ja ajamalla trukkia. Tästä huolimatta hän voitti vuonna 1995 Pritzker Architecture Prize-tunnustuksen, joka on yksi arvostetuimmista arkkitehtuurin alalla.

Andon töitä löytyy paljon Osakan ympäristöstä. Tulevia töitä on muun muassa Tokio Sky Tree, josta on huimiin korkeuksiin nouseva torni Tokion keskustassa. Hänen töitään oikeastaan halusin nähdä ihan livenä, mutta en usko, että onnistuin niitä kovinkaan hyvin bongaamaan. Ongelmana kun oli se, että laskin sen varaan, että voin etsiä niitä netistä ja sitten törmätä niihin livenä. Nettiin kuitenkin ehti hieman harvemmin ja vaikka näinkin varsin jännittäviä rakennuksia, niin en joko osannut nimetä niitä tai ne osoittautuivat muiden arkkitehtien teoksiksi. Olisin tarvinnut varmaan ihan oikean arkkitehtiopiskelijan mukaan opastamaan näiden rakennusten saloihin. Ehkä sitten ensi matkalla. :D

Tässä kuitenkin muutama kuva niistä hienoista rakennuksista, josta nappasin kuvia. Kaikkia ei tässä nyt näy, sillä erikoisia rakennuksia oli varsin paljon. Ohessa ensin muutama rakennus ihan vain kadulta bongattuna. Nämä ovat siis Tokiosta.

Tokio Towerin lähipiiristä:


Näkymiä Mori-towerista, Roppongista:
Korkeita rakennuksia kyllä oli Mori-towerin naapurissa:
Elektroniikka- ja mangakaupunginosa Akihabara:


Hiroshimasta:

Himejistä, mikäli oikein muistan:
NMAO eli National Museum of Art, Osaka oli myöskin hyvin hauska tuttavuus:


Rakennuksen on suunnitellut César Pelli. Ulkoa rakennus muistuttaa sudenkorentoa ja varsinaiset museokerrokset sijaitsevat maan alla. Sisällä ei valitettavasti voinut kuvata, sillä sieltäkin itse rakennus oli varsin kiehtova. Ohessa on vielä kuva pihalla olevasta suihkulähteestä:
Kioton asema oli myös vaikuttava erilaisin yksityiskohdin. Sen on suunnitellut Hiroshi Hara. Se oli massiivinen rakennus, josta kulki läpi valtavia ihmismassoja päivittäin. Rakennus jakautui kolmeen eri komleksiin, josta ohessa on pääsisäänkäynti.

Jos oheisia liukuportaita meni ylös ja otti kuvan alaspäin, sai seuraavan näyn:


Itse onnistuin tekemään sellaisen emämokan, että lukitsin rinkkani lokeroon ja lähdin kaupungille muutamaksi tunniksi. Palatessani oli sitten aika nihkeää etsiä numeron perusteella oikeaa lokeroa, sillä niitä lokeroseiniä oli noissa alakerroksissa aika valtavasti. Tämän kommelluksen jälkeen pyrinkin sitten ottamaan kuvia, mikäli jätin rinkkani säilöön, vaikka näitä kertoja ei onneksi ollut enää montaa. Rinkan löytymisen jälkeen joutui sitten vielä etsimään oikeat raiteet, sillä kyseisessä rakennuksessa oli iso ostoskeskus, maanalaiset, junat, sekä vielä luotijunat. Vierestä löytyi vielä bussiasema, joka ei ainakaan helpottanut kokonaisuuden hahmottamista. Kyllä siellä sitten varsin helposti suunnisti, kun lopulta tajusi, että muutamat kokonaisuudet yhdistyivät vain silloilla toisiinsa ja oppi menemään oikeaan kokonaisuuteen.

Hassuja ammatteja ja hienoja automaatteja

Japanin katuja kävelessä sai bongata monia asioita, joita tehtiin niin toisin. Tässä on lyhyt katsaus muutamaan sellaiseen asiaan. Ensimmäisenä hassut toimenkuvat:

Ihmistenlaskijat asemilla. Ensimmäisenä päivänä Shin-Osakan asemalla huomioni kiinnittivät laskijat, joita oli joka ovella ainakin kaksin kappalein. Heidän keskeisenä tehtävänä oli laskea ohi kulkevaa ihmismassaa. Varsinainen homma, kun ottaa huomioon, että parhaimmillaan asemien läpi kulkee satoja tuhansia ihmisiä, ellei enemmänkin - päivässä.

Lipuntarkastajat asemilla. Metrot ovat hyvin automatisoituja ja sisään- ja uloskäynnit menevät porttien läpi, joissa tarkastetaan liput automaattisesti. Tästä huolimatta jokaisella asemalla on myös aina yksi portti, jossa on ihminen tarkistamassa valkoisen taustan (kausiliput) omaavia lippuja. Lisäksi ajoittain asemien automatiikka on epäkunnossa, jolloin yksittäinen ihminen yltää ihmesuorituksiin ja oikeasti tarkistaa, että kaikilla on oikeanlainen lippu (minkä toimintatarkkuutta hieman kyllä epäilen, sillä näiden henkilöiden vauhti on aika huima).

Liikenteenohjaajat rakennuksilla. En oikein tiedä, miten tätä ryhmää voisi kutsua. Tietyömaiden lähellä, parkkipaikkojen ja hienojen rakennusten ovilla postailee aina ihminen tai ihmisiä, jonka ainoana tehtävänä on pysäyttää hetkeksi jalankulkijat, jotta autot pääsevät kulkemaan ilman suurempia odottamisia. Kerran taisin oikeasti jopa joutua odottamaan, kun pitsisisustukset omaava taksi lähti hotellin luota vieraan kanssa, mutta muuten nämä henkilöt vain seisoivat paikallaan. Muutenkin oli erinäisissä paikoissa ihmisiä vain seisomassa paikallaan korostaakseen paikan virallisuutta tai ohjaamassa ihmisiä parin metrin matkan verran. Esimerkkejä tällaisista paikoista olivat esimerkiksi valtion laitokset ja museot.
Näiden neitien tehtävänä oli ilmeisesti näyttää viralliselta ja ohjata asiakkaat kymmenen metrin matka hisseille Tokio Towerissa.

Lisäksi oli erinäisillä lipuilla varustettuja henkilöitä, joiden tarkoituksena oli ohjata ihmisiä tungoksen läpi. Erittäin yleisiä nämä ohjastajat olivat asemilla, joissa usein oli paljon tungosta ja arvovaltaiset henkilöt haluttiin nopeasti määränpäähän. Oheinen kuva ei ole kuitenkaan tungoksesta vaan Fuji-vuoren retkestä. Lippu kuitenkin heiluu totutusti neidin kädessä kuvastamassa näiden ohjastajien toimintalogiikkaa.

Sitten päästään nerokkaisiin automaatteihin, joita Japani oli pullollaan. Juomia, tupakkaa, jäätelöä, hyytelöä, nuudeleita ja viinaa saa nurkan takaa löytyvästä automaatista, tosin hyytelöä, sake-automaatteja ja nuudeleita löytyy vähän harvemmista paikoista. Jotain automaatteja löytyy aina kulman takaa, paitsi juuri silloin kun niitä aivan eniten tarvitsisi. Tämän lisäksi automaatteja löytyy esimerkiksi nuudelipystiksistä, joissa automaatti sylkee rahaa vastaan lapun, jonka voi antaa suoraan kokille. Näin keittiöhenkilökunnan ei tarvitse käsitellä lainkaan rahaa ja toimintakin nopeutuu. Vastaavanlaisia automaatteja löytyy myös kylpylöistä ja turistinähtävyyksistä.
Ohessa kalja-automaatti, jossa sai olutta jopa varsin miehisissä pakkauksissa. Suurimmat tölkit ovat litran kokoluokkaa. Samanlaisia automaatteja löytyi sakellekin, tosin niissä suurimmat pakkaukset muistuttivat maitotölkkiä ja ne olivat kooltaan kaksi litraa.

Busseista löytyy puolestaan rahanvaihtoautomaatteja, joiden vieressä on automaatti, joihin rahat myös pudotetaan. Ne myös laskevat samalla, että rahaa on maksettu tarpeeksi matkasta, jolloin kuskin ei tarvitse keskittyä rahastamiseen.

Hieromatuolit olivat myös varsin jännittävä kokemus, vaikka niihin voi myös törmätä ihan täällä Suomessa. Niitä ei voi laskea ehkä ihan automaateiksi, mutta kuitenkin luokkaan jännittävät tekniset vempaimet. Itse käytin viimeiset jenini hyödyksi Kansai Internationalin lentokentällä ja testasin, mihin ne pystyvät. Varsin miellyttävää oli, tosin aijoittain vähän turhankin roimaa kyytiä. Luultavasti hieronnan kovuutta olisi voinut pienentää kunhan olisi vain löytänyt oikean nappulan kaukosäätimestä. Olin kuitenkin liian kielivammainen ja laiska viimeisenä päivänä edes yrittääkseni mitään. Ohessa kuitenkin vielä kuva näistä hieromatuoleista:

Yhteenvetoa matkasta

Pohjoisin paikka: Nikko, eteläisin: Beppu. Junalla matkattuja kilometrejä: 2700 kilometriä erittäin epätarkasti linnuntietä mitattuna. Pääosin Shinkansenilla ja pisin matkapäivä (Beppun päiväretki) taisi sisältää sen 9 tuntia matkustamista (kolmisen tuntia Hiroshimasta Beppuun, ja 6 tuntia takaisin Kiotoon).

Vieraillut kaupungit ja paikat: Osaka, Kioto, Tokio, Nikko, Himeji, Hiroshima, Miyajima, Beppu, Nara. Beppu oli pienoinen pettymys, mutta muuten oli kyllä joka paikka niin mielenkiintoinen, että kannatti mennä. Beppussakin toki vaikutti ajan vähyys ja huono tuuri erinäisten asioiden kanssa.

Ilma sadekauden aikana: 4-5 pahaa sadepäivää, viimeisellä viikolla aurinkoa ja +30 kolmen päivän ajan, aurinko pilkisti pilvien takaa yhteensä noin seitsemänä päivänä, muuten pilvistä. Sadekaudeksi siis erittäin hyvä sää.

Kielen tarpeus: Kyllä, helpottaa elämää huomattavasti. Itse en osannut kuin muutaman matkalta poimitun fraasin ja hengissä selvisin takaisin. Lähinnä kielen puutteen takia ei kannata suunnitella mihinkään minuuttiaikatauluja, sillä yhtäkkiä johonkin voi mennä tunti väärinymmärryksien vuoksi. Myös tiettyjen, ennalta määriteltyjen asioiden ostaminen voi olla haastavaa, sillä esimerkiksi tuliaisiksi tarkoitetut teepakkaukset osoittautuivat karkeiksi, paikalla ostetut karkit sokerikiteiksi ja sokeri suolaksi. Puhumattakaan sitten tutustumisesta erilaisiin vaippoihin, koska luulin pakkauksta aivan joksikin muuksi.

Budjetti: n. 1300 vaihdettua euroa riittivät hyvin kolmen viikon kiertelyyn, ruokailuihin ja majoituksiin. Jonkun verran jäi vielä ylikin, jonka sitten shoppasin viimeisinä päivinä alennusmyynneissä. Tokio oli kallein, muuten oli varsin edullista elää ja kulkea. Mikään yksittäinen asia ei ollut Tokiossakaan älyttömän kallista, rahaa vain yksinkertaisesti kului siihen että oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. JR passin maksoin ennen matkaa ja se taisi olla n. 300 euroa. Lennot olivat 600 euroa ja etukäteen ostettuihin retkiin meni 120 e. Yhteensä siis suunnilleen 2300 e. Yllätyin oikeastaan siitä, että paikallinen hintataso oli niinkin inhimillinen, vaikka vahva euro saattoikin auttaa tuohon edullisuuteen.

Turhimmat tavarat mukana: kesäkengät, villasukat ja kaulahuivi. Ensimmäinen siksi, etteivät kengät välttämättä olisi kauhean hyvin kestäneet vettä, joten en uskaltanut laittaa niitä jalkaani. Villasukkia ja kaulahuivia varten oli koko ajan liian kuuma. Lisäksi turhia olivat ladattavat patterit latureineen ja kännykän laturi, sillä ne eivät suostuneet toimimaan yhteistyössä paikallisten adaptereiden kanssa.

Kadonneet-sektori: Vaikka yritin olla todella tarkka, onnistuin aina kadottamaan hankkimani adapterit (sori, isä!). Onneksi paikalta hankkimani eivät olleet kauhean kalliita. Itseni kadotin pari kertaa, esimerkiksi Tokiossa, jossa kävelin Asakusan aseman sijasta Uenon asemalle. Samoin Beppussa vietin ratkiriemukkaan hetken erään safarin parkkipaikalla. Muuten en ole ainakaan vielä havainnut minkään konkreettisen kadonneen. Sydäntä lukuunottamatta, sillä se tulee sykkimään Japanille myös vastaisuudessa. Ehdottomasti on pakko päästä joskus takaisin.

Lopuksi vielä muutama kuva Miyajimasta, jossa siis kiipeilin varvastossuilla hienojen näkymien äärelle:

Jotenkin niin perinteinen näkymä. Suloisia asuintaloja, temppelin katto toriin kanssa ja taustalla vielä meri ja vuoret.


Maailma Misen-vuoren päältä.

Misen-vuoren päällä ollut pieni ylistys Buddhalle. Luonnon muokkaama huippu oli itsessäänkin vaikuttava.

Kotona, pitkästä aikaa

Sänky oli niin pehmeä, upottava. Haarukka kädessä tuntui uskomattoman kömpelöltä ja oli outoa sanoa tervehdys suomeksi passintarkastajalle. Suomi tuntui ja kuulosti oudolta suussa, kun ei sitä kolmeen viikkoon ollut puhunut tai kuullut sanaakaan. Ilma tuntui niin kuivalta nenässä ja silmissä. Vatsa protestoi pekonipastasta, jota tarjottiin lentokoneessa.

Äiti ja isä hakivat lentokentältä, ruokkivat ja veivät kotiin. Pöydällä tuoksuivat omenat ja hedelmiä oli jotenkin niin paljon, niin monta kappaletta, vaikka ne oli tarkoitettu vain ensi metreiksi. Vanhemmat olivat tuoneet kaappiini aamiaisaineksia, jottei minun tarvitsisi herätä nälkäisenä. Niin suloista ja samalla niin helpottavaa, kun täältä ei löydy sitä 24h auki olevaa kauppaa aivan nurkan takaa.

Kuljin kuin unessa sillä oma elimistö oli vielä vahvasti yössä, vaikka täällä oli valoisa alkuilta. Värisin hieman kylmästä, sillä viime päivien 30 asteen helle oli tehnyt tehtävänsä. Nukkumaan menin ysiltä ja yhden jälkeen havahduin siihen että on aamu. Tai että olisi aamu tuolla toisaalla. Kävin vessassa ja nukahdin uudestaan. Puoli viiden aikaan elimistö oli kuitenkin vahvasti vakuuttunut siitä, että nyt on uusi päivä ja aika nousta. Sinnittelin tunnin sängyssä leväten, keräsin voimia tulevaa päivää varten. Laskeskelin, että kaikesta huolimatta olin onnistunut saamaan yli kolme tuntia oikeata vuorokausirytmiä kiinni. Enää pari päivää lisää ja sitten olen luultavasti taas oikeassa rytmissä.

Kohta voin laittaa pyykkejä koneeseen, alkaa perata kuvasaalista ja käydä ihan vaikka kaupassa ihmettelemässä, että mistä nämä suuret hedelmä- juusto ja lihavalikoimat ovat ilmestyneet. Voin soittaa kavereille tai kävellä metsäpoluilla, kuin kunnon lomalainen. Voin järkyttyä sushilautasen hinnasta ja ihmetellä sitä, että ymmärrän taas kaikki merkit ympärilläni. Voin istua koneella ilman, että takanani olisi toinen matkalainen, joka haluaisi kanssa lukea muutaman sanan kotoa. Voin totutella kirjoittamaan ääkkösten kanssa, kun se kerrankin on taas mahdollista. Niin outoa, niin hämmentävää. Samalla kuitenkin niin tuttua, niin rakasta.

Vonkaleita bongaamassa

Nara palautti taas uskon Japaniin Beppun pettymysten jalkeen. Paasin mukaan singaporelaisen perheen kanssa vapaa-ehtoisen oppaan vetamalle Nara-kierrokselle, joka oli aarettoman mielenkiintoinen. Narassa tosiaan on 8 Unescon World Heritage-kohdetta, joista siis kavimme tutustumassa tarkeimpiin temppeleihin. Aikaa kului huomattavasti enemman, kuin mita alunperin suunnittelin, mutta silti kannatti. Jotenkin on niin hienoa, kun toinen ihminen selittaa eri rakennuksista ja niiden historiasta. Tulee ihan eri nakokulma ja jotenkin lahentyy vierailtujen paikkojen kanssa paremmin, kuin jos vain lukisi samat asiat opaskirjasta.

Ostin temppelista japanilaisen ennustuksen, jonka oppaamme kiltisti tulkitsi minulle. Normaalisti tilanne ennustusten kanssa on sellainen, etta ensin maksetaan munkille ja sitten poimitaan tikku, jossa on numero, jonka mukaan munkki sitten poimii ennustuksen. Mikali ennustus on huono, sidotaan se temppeleiden lahella oleviin pyykkinarun tapaisiin telineisiin ja annetaan ennustus jumalten hoidettavaksi. Oma ennustukseni oli kuitenkin oli oppaan mukaan ennustuksista paras, joten pidin sen omanani ja ehkapa oma onneni nyt sen myota paranee huimasti lahitulevaisuudessa.

Tanaan sitten oli vahan erilaisiin ihmeisiin tutustumista, nimittain kavin tsekkaamassa Osakan valtavat vonkaleet. Kohteena oli Kaiyukan, Osakan suuri akvaario, joka myos sattuu olemaan yksi maailman suurimmista. Lisaksi matkalla tsekkasin myos yhden ison sillan, kun kavelin viimeisesta risteyksesta lahella olevaan puistoon. Normaalista poiketen akvaarioon oli hammastyttavan hyvat ohjeistukset, mainoslippuja oli nimittain helppo seurata asemalta akvaarioon asti ja kyltteja oli jopa englanniksi.

Kuvia otin paljon, oikeastaan siihen asti, kunnes seka muistikorttini tayttyi etta akku tyhjeni. Yritin silti pitaa kuvien maaran suhteellisen pienena, niita kun on talla hetkella kertynyt vahan paalle 4,5 gigaa. Kun akkukin tyhjeni itkin verta hienojen kuvamahdollisuuksien menetyksesta, silla akvaarioissa uivat otukset olivat varsin ihmeellisia lajeja, joista olisi kiva ollut saada jokin muisto edes kuvien muodossa. Ainoa asia, joka hieman harmitti paikassa, oli etta mielestani itse altaat olivat varsin pienia suhteessa elainten maaraan ja kokoon. Lisaksi matkatavaramyymala oli keskittynyt kraasan myyntiin, joten en voinut hankkia mitaan hyvia kortteja korvaamaan kameran akun ja tilan tyhjenemista. Kuvat ovat kuitenkin vain kuvia ja onneksi minulle jai edes muistot meren elaimistosta.

Akvaarion jalkeen kavin tutustumassa Chiharu Shiotan nayttelyyn National Museum of Art:issa. Nayttely oli varsin pieni mutta hyvin kiehtova. Lippu sisaan maksoi suunnilleen euron, ettei kovin suurta nayttelya voinut odottaakaan. Tormasin mainokseen nayttelysta heti ensimmaisena paivana Osakassa, jolloin paatin samalla hetkella, etta minun oli pakko nahda se. Tutustumista kuitenkin viivastytti, etta itse nayttely on oikeastaan ollut avoinna vasta taman viikon tiistaista. Onneksi kuitenkin ehdin tutustumaan mielenkiintoisiin teoksiin ennen lahtoani takaisin. Taiteilija on japanista lahtoisin, mutta sitten muuttanut sittemmin ainakin Berliiniin opiskelemaan. Hienosti toteutettuja ja kekseliaita toita, joista yksi (drawn in the clouds - contemporary asian arts) on ollut ilmeisesti myos Kiasmassa. Ostin museosta myos taitelijasta kertovan kirjasen, jonka palattuani toivottavasti ehdin lukemaan.

Niin, paluu. Huomenna on viimeinen kokonainen paivani taalla nousevan auringon maassa. Sen takia saattaa tulla pieni hiljaisuus, kun huomenna ryntaan viimeisten nahtavyyksien peraan ja seuraavaksi lahden pitkalle lentomatkalle pohjoisen jaameren yli. Lopulta olen varmaan taas Suomessa ja voin alkaa selvittaa tata muistojen vuorta, joka on kertynyt matkan varrella. Muutamia kuviakin ja yhteenvetoja voisi olla luvassa, kunhan saan kaikki matkan materiaalit kaytya lapi.

Historian varjossa

Yhdysvallat pudotti atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin elokuussa 1945, joka johti siihen että Tyynenmeren sota päättyi. Sodan uhrien määrä Japanissa on arvioitu noin 3 miljoonaa, joista kolmannes siviilejä. 90 000 tonnia pommeja raunioitti kaikki Japanin suurkaupungit ja sodan jälkeen alkoi nälänhätä ja yli 10 miljoonaa ihmistä jäi työttömäksi. Käytännössä säännösteltyä ruokaa oli Japanissa vain 1000 kcal per henki, kun normaali aikuinen tarvitsee keskimäärin kaksi kertaa enemmän. Aikaisemmin mainitsemani animaatio, Tulikärpästen hauta, on varsin osuva kuvaus tästä ajasta. Vaikka kyseessä onkin piirretty, en suosittele sitä lapsille. Se on yksi koskettavimmista sodan kuvauksista, mitä olen koskaan nähnyt.

Japanin perustuslakiin luonnosteltiin sodan jälkeen 13.2.1946, että "Japanin tulisi omaksua moraalinen johtajuus ilmaisemalla selvästi, että se hylkää sodan". Käytännössä asia kirjattiin 9. artiklaan siten, että Japani pakotettiin luopumaan sodan tunnustamisesta kansakunnan suvereenina oikeutena ja sitoutumaan siihen, ettei Japani tule koskaan ylläpitämään sotapotentiaalia. Tämä on toiminut ohjenuorana Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta näihin päivin asti, eikä Japanilla ole yhäkään varsinaista armeijaa. Sotilasbudjetti on kuitenkin maailman toisiksi suurin, eli n. 46 mrd dollaria vuodessa. Käytännössä tällä kustannetaan noin 80 prosenttia Yhdysvaltain 45 000 sotilashenkilön ja heidän perheidensä läsnäolosta ja lisäksi Korean sodan alkamisen johdosta perustetut "poliisin reservivoimat", joita myöhemmin ruvettiin kutsumaan Japanin itsepuolustusvoimiksi. Väkimäärällisesti itsepuolustusvoimat ovat varsin pienet ja valtaosa sotilasbudjetista onkin sijoitettu sotilastekniikkaan.

Hiroshimassa vanha sota oli puettu suruksi tarinoin ja piirustuksin, jotka kuvasivat sydantariipaisevasti henkiinjaaneiden ja menehtyneiden kokemuksia. On varmasti rankkaa elaa paiva paivalta ymparistossa, joka samaan aikaan toimii muistomerkkina yhdelle ihmishistorian julmimmista hetkista. Hieman ennen lahtoa Miyajima-saarelle kavimme viela tutustumassa Hiroshima National Peace Memorial Hall for the Atomic Bomb Victims - museossa, jossa oli menehtyneille rakennettu muistomerkki, selviytyneet kertoivat videolla tarinoitaan ja lisaksi oli menehtyneet kuvina, tai siis ne, joista on kuvia jaljella. Lahella oli myos Sadako Sasakin muistolle kootut origami-kurjet, joka on muistomerkkina myos pommin johdosta menehtyneille lapsille.

Beppu puolestaan oli pienoinen pettymys. Mutakylpy osoittautui kammottavaksi kuravelliksi, lahteet puolestaan hoyrysivat niin paljon, ettei vareja kauhean hyvin erottanut ja hiekkakylpyyn mua ei paastetty. Lisaksi menin pahasti pysakista ohi ja paadyin johonkin parkkipaikalle 25 km Beppusta, josta meni busseja takaisin kahden tunnin valein. Onnekseni jouduin odottamaan vain 50 minuuttia, mutta silti hatutti aika pahasti. Ruoaksi erehdyin ostamaan kanannahkaa vartaissa ja julkinen liikenne paikassa oli todella syvalta, koska viiden minuutin bussimatkaa varten joutui odottamaan 40 minuuttia. Tietenkaan minulla ei ollut karttaa, etta olisin vain voinut kavella valimatkan. Ainoa valonpilkahdus oli 500 vuotta vanha onsen, jossa oli mukavia vanhoja japanilaisia leideja. Se oli viimeinen elamys, joten ei paikka sentaan ihan niin pettymyksena mieleen jaanyt. Kuitenkin huokaisin helpotuksesta, kun paasin takaisin Kiotoon.

Vuorikiipeilya varvastossuissa

Jep, jep, nyt tuli sitten sekin koettua. Miyajima-saari oli tosi mielenkiintoinen nahtavyys, mutta valitettavasti myrsky oli tehnyt tulojaan ja monet reitit oli suljettuja. Myos koysirata oli kiinni huollon vuoksi taman viikon, joten paadyimme sitten mitenkaan valmistautumatta kiipeamaan intialaisen tyton kanssa kaksi tuntia vuoren huipulle. Nakymat olivat kuitenkin varsin huimat, joten retki kannatti. Seuraavaa kiipeilya varten voisi miettia seuraavia asioita: jos lahdet kiipeamaan, niin juomaa kannattaa olla enemman kuin yhden pienen huikan verran. Lisaksi, ne oikeat kengat voisi olla ihan pop, omani nimittain jaivat kuivumaan kiotoon, kun olivat niin surkeassa kunnossa tuon Nikkon reissun jalkeen. Mutta olihan mulla sentaan mukavat varvassandaalit jalassa.

Tanaan suunta on kohti Beppua ja enempaa en ehdi talla kertaa tassa koneella istua.

Etelan lampoa ja uskomattoman ystavallisia ihmisia

Matka jatkui siis Hiroshimaan, tosin Himejin kautta. Aamu alkoi heikosti Kiotossa, kun onnistuin nappaamaan pikajunan, joka ei pysahtynytkaan halutulla asemalla, joten eksyin vahan syrjaan reitiltani. Onneksi JR-linja meni lahelta ja mukava ratahenkilokunta ja JR passi taas pelasti. Inarista (pieni paikka johon eksyin) sitten suuntasin Himejiin, jossa sijaitseva linna on ilmeisesti vanhin viela pystyssa oleva. Tosin sekin oli kertaalleen purettu 50-luvulla, jolloin mm. tukipilarit uusittiin. Valkoinen linna oli vaikuttava, kun paljain jaloin kavelin sen lapi. Kengat tosiaan piti kantaa mukanaan kierroksen ajan muovipussissa, ja talla hetkella olen varvastossujen varassa. Nikkon kaatosateen jalkeen niista kun voisi puristaa vielakin vetta, joten jatin ne Kioton hostelliin odottamaan kuivumista hamassa tulevaisuudessa. Ehkapa ne ovat keskiviikkona, kun taas palaan sinne, kuivat. Toivottavasti. Vaihtoehtoisesti kuljen loppumatkan varvastossuissa.

Himejissa ei vaihteeksi englantia nakynyt paljoakaan, tosin tarkeimmat nahtavyydet oli sentaan viitoitettu, toisin kuin Nikkossa. Englanninkielisia kierroksia linnan lapi ei ollut, mutta onneksi tormasin heti alkumatkasta pieneen porukkaan jenkeista ja heita opastavaan vapaaehtoiseen elakelaiseen. Opastava herrasmies oli ilmeisesti ollut kansainvalisten asioiden kanssa tekemisissa toissa ja elakoitymisen jalkeen hakenut uuden suunnan elamalleen - opastamalla Himejiin linnaan eksyneita reppureissaajia. Onnekseni sain liittya seuraan ja kierros oli hyvin mielenkiintoinen.

Taman jalkeen suuntasin Himejin linnan puutarhoihin, joissa myos nautin vihreata teeta. Palatessani puutarhoista eras japanilainen nainen pysaytti minut ja onnistui viittomaan, etta voisi ottaa kamerallani kuvan. Siita sitten keskustelu lahti kayntiin, han puhui japania, mina englantia, kumpikin halusi kovasti ymmartaa toisiaan, mutta lahinna viittomilla mentiin. Kun kavi ilmi, etta olen Suomesta rouva innostui totaalisesti ja halusi ehdottomasti kuvan kanssani. Ilmeisesti han oli tehnyt skandinaavisen kierroksen, jossa oltiin vierailtu Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Siina sitten minakin otatin omalla kameralla kuvan meista kahdesta, jonka jalkeen rouva halusi lahtea syomaan kanssani. Omalta osaltani aikatauluni oli tanaan varsin vapaa ja ajattelin, etta mikas tassa. Nuudelipystiksessa rouva halusi ehdottomasti maksaa meilta kummaltakin ja valitsi viela saman ruoan kuin minakin. Yritin keksia jotain suomalaista annettavaa rouvalle, mutta ainoa, joka tuli mieleen, oli kahden euron kolikko, joka sattui viela oleilemaan lompakossani. Sitakaan rouva ei halunnut ottaa vastaan, mutta suostui ottamaan sen sitten lopulta iskien 500 jenin kolikon kateeni. Aterian lopuksi han viela halusi antaa lahjan, joka myohemmin osoittautui sokeriksi. Ilmeisesti hanelle oli tarkeaa antaa jotain minulle, ja sokeri oli ainoa, jota han silla hetkella kantoi mukanaan. Aika uskomatonta, etta tuollaisia ihmisia on olemassa!

Matkani jatkui Himejista Hiroshimaan, jossa sitten tutustuin rauhan museoon ja atomipommista ja rauhasta muistuttaviin muistomerkkeihin. Varsinkin Hiroshima Peace Memorial Museum oli todella koskettava, en oikein tiennyt etta oksentaako vai itkea, silla materiaali oli aika rankkaa. Loukkaantuneiden kuvia, kuolinkertomuksia, yksinaisia vaatteita ja lounasbokseja kertomassa tarinaa hetkesta, jolloin satojen tuhansien elama pysahtyi seinaan. Kuvat ja pienoismallit siita, mita Hiroshima oli ennen ja jalkeen. Surullista, niin surullista.

Huomenna matka kuitenkin jatkuu, ajattelin kayda Miyajiman saarella Unescon World heritage kohteissa ja nauttia hyvasta saasta, silla vaikuttaa silta etta sateita ei ole tulossa, ainakaan ennen ylihuomista.