Superruokaa

Superruoka on sana, jota on kohkattu jo hetkisen. Ironista kyllä, että kyseisen termin keskiössä on Goji-marjat, vaikka hyviä marjoja on Suomen metsät pullollaan. Goji-marjoja olen itsekin ostanut, mutta maku ei mielestäni ollut järisyttävä. Kuivattu karpalo tai mustikka vievät voiton 10 - 0 ja niiden kilohintakin taitaa olla halvempi. Kuulin yhdeltä tutulta, että gojimarjat ja kaakaopavut yhdessä olisi jumalainen yhdistelmä - tiedä häntä, en ole tätä ehtinyt vielä kokeilemaan.

Kaakaopavuista tehtyjä nibsejä olen kyllä syönyt innolla. Täytyy myöntää, että niihin olen tykästynyt jopa niin paljon, että lisäilen niitä nykyään lähes aina aamumyslini joukkoon. Tykkään kaakaon mausta ilman makeutta. Kuivatut karpalot tai mustikat ovat myöskin myslin herkkuvaihtoehtoja. Vaihtoehtoisesti saatan käyttää kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä. Aamulla on ihana hetkisen nauttia hyvästä ruoasta.

Superruoka on ollut kuluttajalautakunnan kynsissä jo jonkin aikaa, koska varsinaisia tutkimuksia tai perusteluja tälle "super"ruoalle ei ole onnistuttu todentamaan. Mielestäni tämä kohkaaminen kuvaa hyvin sitä, kuinka tärkeäksi ihmiset kokevat oman terveytensä. Ollaan valmiita kokeilemaan uutta, jos sillä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia riippumatta siitä, mitä tieteellisesti on pystytty todistamaan.

Sääli tässä superruokakeskustelussa on se, että huomio kiinnittyy erilaisiin eksoottisiin aineksiin, joita rahdataan kaukaa ja kalliilla. Samalla tuntuu unohtuvan, että yksi Suomen rikkaus on erilaiset juurekset ja metsästä löytyvät marjat. Juurekset ovat vitamiinipitoisia talven (ja miksei kesänkin) herkkuja. Tuoreet porkkanat vievät kielen mennessään. Lanttua olen ainakin nuoruudessani onnellisena nakertanut. Lisäksi kuluneen viime vuoden aikana olen löytänyt yhden superherkun: punajuuren.

Jostain syystä olen aina yhdistänyt punajuuren maun rosolliin tai siihen etikkaiseen koulun versioon. Tämän vuoksi vuosikymmenien ajan vältin punajuurta kuin ruttoa. Viime kesänä sain maistaa tuoretta punajuurta grillattuna - ai että oli hyvää. Näin talvioloissa (ja kun grilliä ei ole saatavilla) olen päätynyt seuraavaan reseptiin:
- punajuuria kuorittuina ja pilkottuina
- vuohenjuustoa
- pinjansiemeniä
- hieman pippuria
- jos haluaa hifistellä, niin punajuuret voi sivellä öljyllä ja mukaan voi laittaa vielä hitusen hunajaa

Uunissa n. kolme varttia tai niin kauan, että punajuuret ovat pehmenneet. Mukaan voi laittaa myös esimerkiksi maustamatonta tofua, jos haluaa hieman proteiiniakin napaansa samalla vaivalla. Tofu sopi matkaan mukaan yllättävän hyvin ehkä juuri siksi, että maustamaton tofu ottaa makunsa muista ruoan osasista - eli tässä tapauksessa punajuuresta ja vuohenjuustosta. Miedompana ruoan osasena se tasapainottaa hyvin kokonaisuutta.

Yksi vitamiinipitoinen viikonlopputraditio on salaatin tekeminen: On ihanaa, kun viikonloppuna voi nauttia ruokaa kunnon salaatin kanssa. Tämän lisäksi alkuviikon iltapalat helpottuvat, sillä suuremmalla (tai pienemmälläkin) nälällä voi lisäksi ottaa aina salaattia. Salaatteihin pyrin hakemaan erilaisia variaatioita erilaisilla salaatinlehdillä, vihanneksilla ja energiapitoisemmilla "sattumilla" kuten esimerkiksi feta-juustolla. Unohtamatta pinjansiemeniä, sillä ne tuntuvat olevan toinen iso villitykseni punajuuren lisäksi.

Näillä eväillä on ihana jatkaa talven vilpoisissa säissä posket punottaen hyvästä, vitamiinipitoisesta ateriasta!

Tukholman teillä tietymättömillä

Joskus matkalla on selkeä suunnitelma ja lista niistä paikoista, jota haluaa käydä ja kokea. Tukholma on tässä suhteessa liian lähellä. Se on niin lähellä, ettei jaksa suunnitella. Se on niin lähellä, että jos maihin ei risteilyltä ehdi, ei se kaada maailmaa. Lisäksi se on niin lähellä, että jos toisella on hyvä suunnitelma, voi lähteä mukaan ilman pelkoa, että menettäisi jotain olennaista. Viimeksimainittussa kuviossa minulla oli Tukholmassa onni olla mukana.

Suunnitelma oli selkeä: shoppailu. Kaveri oli ottanut selvää, että terminaalin läheltä lähtee bussi Nackan ostoskeskukseen. Käytännössä pysäkki löytyi helposti viereisen ison tien varrelta. Haasteita tuotti bussilippuautomaatti, koska Ruotsin busseissa kuljettajalle ei voi maksaa. Lippuautomaattiin kävi kolikot (joita ei ollut) ja jotkin kortit (seikkailevan kaksikon viimeinen kokeiltava kortti kävi, kaikki muut eivät tunnistuneet automaatilla). Bussi numeroltaan 471 (myös muut 400-alkuiset bussit olisivat varmaan käyneet) vei viidessä minuutissa perille. Suunta oli poispäin totutusta gamla stanista.

Tältä ostoskeskus sitten näytti:


Sisällä tuntui ajoittain sekavalta: samantyyliset kaupat eivät välttämättä olleet lähekkäin ja värien määrä oli ajoittain hieman levoton. Vaihtoehtoisesti en ollut itse kovinkaan vastaanottavaisessa tilassa. Toki ostoskeskus oli itselleni uusi ja värien käyttö näyteikkunoissa erosi totutusta pelkistetystä skandinaavisesta linjasta, joka vaikutti mielipiteisiini. Kiertämisestä huolimatta oikein mitään päätynyt haaviin. Ylhäältä päin kuvattuna näky oli hieno:

Mitään ostettavaa ei oikein löytynyt. Syitä voi etsiä edellisen yön väsymyksestä, kalliihkosta ruotsin kurssista (Suomessa olevista ketjuista sai samat vaatteet halvemmalla, joten erityistä syytä niiden ostamiseen Tukholmasta ei ollut) tai ruotsalaisesta tyylistä, joka ei ihan vielä uponnut. Ehkä olisi vain pitänyt ostaa jotain ja katsoa, kun puolen vuoden päästä silmä on tottunut ja se on silloin suurinta muotia Helsingin kaduilla.

Nacka oli pääasiallinen kohde, josta ihmeeksemme selvisimme alle ajatellun ajan. Tämän jälkeen aloimme pohtimaan, mitä sitten. Otimme bussin takaisin Slussenin vanhaa ruotsinkirjaa muistellen ja sen jälkeen suuntasimme metrolla sattumanvaraisesti valittuun kohteeseen, joka tällä kertaa sattui olemaan Hötorget. Sään ollessa kaunis ja keväinen oli kiva tallustella pitkin Tukholman katuja ja kujia.

Kuten kuvista näkyy, lunta oli vähemmän ja kujat sympaattisia:


Gamla Stanista lyötyi myös aivan todella sympaattinen kahvila:

Voisiko näitä saada lisää Helsinkiinkin? Jooko?




Rauhallinen ympäristö toi tunnelmaa ja oli mukava vastakohta villille risteilylle.

Matkalla laivalle huomasin vielä Lundin huvipuiston, joka kimmelsi houkuttaen talvipäivänä:

Tukholmassa olisi toki voinut olla pidempäänkin. Koti kutsui turhan kovaa vauhtia, joten ehkä pitää taas jossain vaiheessa suunnitella reissua, joka olisi jollain lailla suunniteltu.

Zip 112

Silmät pyrkivät auki, vaikkei kello ole edes kahdeksaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Lauantai-aamu kurkistaa uutena ja ihmeellisenä. Outoa on se, että ilma on lauhtunut, pakkasasteita on ihmeteltävänä vain muutama viime päivien kahdenkymmenen sijaan. Lopultakin, alkoi ärsyttämään jo kymmeneen vaatekerrokseen pukeutuminen.

Mitä uutta? Tukholmasta olisi tulossa vielä juttua kuvien kera. Viime viikonlopulla olin rätti ja puhki ja väsynyt ja... Nyt kuitenkin lauantai-aamun heräilystä voi päätellä, että akut on taas ladatut ja olen valmis kohti uusia seikkailuja. Mukaanlukien Tukholman seikkailuista raportoimisen.

Lentolippuja en ole ehtinyt vielä varaamaan. Kesän suunnitelmat alkavat silti hahmottua. Näillä näkymin tiedossa olisi reilu viikko Chicagoa ja vähän vajaa kaksi New Yorkia. Jihaa. Nykistä olen ehtinyt jo löytämään ihan kivan oloisen majapaikankin. Chicagosta vielä etsiskelen, pitäisi varmaan hoitaa se lähipäivinä. Tietty lennot kanssa, vaikken laiskuuttani ole jaksanut hankkia uutta passia - vielä.

Mihin sitten jutun otsikko viittaa? Jouduin surffailemaan netissä jonkun verran, ennen kuin New Yorkista löytyi paikka, jossa tuntui olevan mielenkiintoinen kohde asusteluun. Tulevan majapaikan sijainnin voi ehkä päätellä tästä Bruno Marsin laulusta:



Tarkkakin osoite löytyy, kunhan ensin olen tutustunut paikkaan ja voin sitä suositella.

Jäistä menoa

Elämässä on tiettyjä peruselementtejä, jotka kiehtoivat jo lapsena. Takan tuleen on kiva tuijottaa, vedellä on kiva läträtä ja lätäkköjen narskuva jää oli ihan parasta rikkomista varten. Jäässä itsessään on jotain jylhää ja kovaa. Karskin elämän merkit, joka ei taivu kovuudelle ainakaan ihan helposti. Ainoastaan auringon lämpö saa sen joskus sulamaan.

Tällä alustuksella ei taida ollakaan ihmeellistä, että muutama kuva tuli otettua veden eri muodoista. Ensimmäisenä aamuna vaikuttavinta oli sumu ja jäät, joita laiva rikkoi matkallaan. Tällaisella merellä mielellään seilaa, jos ei itse tarvitse huolehtia jäistä ja eteenpäin menosta:

Paikoitellen jäät olivat muodostaneet kiinteämpiä alueita, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin:

Tukholman satama-alueella paikoin oli sulaa ja paikoin taas tarvitaan parkkeeraukseen jäänmurtajaa:

Myös avomerellä oli paikoitellen osioita, joissa oli vain jäälauttoja tai ei niitäkään. Tämä kuva kylläkin Tukholman satama-alueelta, jossa liikennöinin vuoksi reitit pysyvät suunnilleen auki:

Kevään merkkeihin voidaan lukea jäiden välissä uiskentelevan joutsenparin, voihan?

Jään lähdön aikaan on hetki, jolloin vedessä on vielä pientä riitettä ja vesi vaikuttaa olevan uskomattoman tyyntä:

Hyiset kelit vielä jatkuvat ainakin viikon. Voin siis ihailla jäisestä maisemasta vielä hetken, ennen kuin aurinko alkaa muistuttamaan elämästä, joka herää lumen alta.

ps. Korkeasaaresta taitaa tällä hetkellä löytyä jääveistoksia, jos haluaa nähdä, mihin tämä luonnon kova materiaali taipuu.

Rentoilua

Sunnuntai-jumitusta. Väsynyttä ihmettelyä. Auringon paistetta. Elämän rentoutta. Hetki, jolloin tuntuu, että paukkupakkasesta huolimatta talvi on jäämässä hieman häviölle, pienin askelin taka-alalle. Vaikka 10 seuraavaa päivää on luvattu paukkupakkasia, kertoo kirkkaus omaa tarinaa, tarinaa siitä, että joskus tämäkin lumi tulee sulamaan ja antamaan tilaa kevään syttymiselle. Elämän toivo ja ilo, joka muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista. Takaraivossa oleva kaipaus, joska muistaa vielä, miltä auringon lämpö tuntui iholla. Sisäinen tunne vahvistaa sen, että on elossa ja nauttii jokaisesta hetkestä. Kaiken rymyämisen jälkeen on löytynyt rauha ja hyvä olo.

Nauttia voi myös musiikista, tällä kertaa rauhallisemmasta sellaisesta.

Josh Rouse - Quiet Town


Radiohead - Lotus Flower


Ruotsinretken kunniaksi voi sitten laittaa jotain ruotsalaista musiikkia, kyseessä on Mamma Mia!-elokuvassakin laulanut Amanda Seyfried - Little House. Aavistuksen turhan imelä balladi, mutta menköön nyt tämän kerran.

Tukholmalaisia kuulokekauppoja?

Kysymys lukijoille: Tiedättekö ruotsalaisia elektroniikkaketjuja, josta saisi kuulokkeita? Bonarina olisi vielä se, jos sijainti olisi jossain edes semi-lähellä Tukholman satamaa.

Niin. Eteisessä on vielä merkkejä edellisestäkin reissusta, mutta huomenna pitäisi kerätä taas kamppeita kasaan uuteen reissuun. Suunta olisi kohti ruotsinristeilyä ja Tukholmaa. Tukholmassa voisi kai kaupungissa pyrähtääkin, jos sille tuulelle sattuu tulemaan.

Miten tämä sitten liittyy kuulokkeisiin? Omani päättivät päättää päivänsä näiden pakkasten kunniaksi. Jotta tilanne olisi hankalampi, olen perso hieman erikoisemmille kuulokkeille. Siis sellaisille, joissa on "sangat", jotka menevät korvan taakse. Ei siis nappikuulokkeita (ne eivät pysy korvissa), eikä myöskään sellaista, jossa olisi yksi pantamainen rakenne, joka kiertää pään ympäri.

Kyseinen keksintö on todella näppärät pyörällä kulkiessa, laukussa, töissä ja kaikkialla, jossa haluaa kuunnella musiikkia. Muuten elämä olisi tosi hyvää paitsi... kyseisiä kuulokkeita ei saa Suomesta, ainakaan kaupoista. Olen yrittänyt syynätä myös nettikauppoja, mutta vielä ei ole lykästänyt. Viimeksi ostin kuulokkeita Berliinistä, sitä ennen Intiasta ja sitä ennen taas Chicagosta. Nyt pitäisi taas päästä kauas, jos ei muuten niin kuulokkeiden tähden. Vitsi vitsinä, mutta en oikeasti tiedä, miten pystyn jatkamaan onnellista arkeani, jos siinä on kuulokkeiden mentävä aukko.

Lumilla

Kirkas auringonpaiste. Hyytävä pakkanen. Hyväkuntoiset rinteet ja pitävät kantit. Sukset, jotka toimivat todella hyvin. Kaakao, joka lämmitti sisäisesti, kun sormet ja varpaat olivat jo liian jäässä. Legendaarinen pehkubaari, jossa ihmiset tanssivat pöydillä monoissaan (toim huom. minä en tanssinut, koska pöydät olivat jo niin täynnä kun saavuin sisään). Yöelämä, jossa menoa riitti ja aamulla taas rinteeseen.

Hyvä reissu oli, säät suosivat ainakin vuodenaikaan nähden. - 18 astetta lauantaina puri hieman poskia ja -21 astetta sunnuntaina tuntui hetkittäin hieman liialta. Mitä silti ei muutaman laskun eteen kokisi? Vaatteita oli mukana sopivasti, kunnolla kylmä tuli ainoastaan Siilinjärven asemalla odottaessa junaa.

Helsingin päässä VR kämmäili ihan olan takaa - junasta puuttui kokonaan vaunu, jolla matka piti tehdä. Seuraava juna oli taas liian täysi, jotta siihen olisi koko seurueemme mahtunut. Seuraava juna taas - niin, se olisi lähtenyt viisi tuntia alkuperäisen suunnitellun ajan jälkeen. Kulkuväline vaihtui pikavauhtia bussiin (kiitos reissun järjestäjien) ja sillä sitten monta tuntia kohti määränpäätä. Hyvä seura takasi sen, ettei oikeastaan haitannut. Takaisin sentään pääsi junalla.

Kuviakin tuli otettua muutama, ihan vain sen takia, että oli niin kaunista. Pitkään ei kuvia voinut ottaa, sillä sormet jäätyivät paukkupakkasessa. Tässä silti parhaimmistoa:

Järvi, jonka jää piti ylittää rinteeseen pääsemiseksi:

Puut olivat kuin jostain sadusta:

Idyllistä talvimaisemaa:

Rinteet olivat hyvässä kunnossa:

Lisää kaunista maisemaa:

Auringonlaskua kohden:

Kuukauden päästä taas uudestaan. Toivottavasti silloin on jo hieman lauhtunut.

Rooma?

Kesälle saattaisi olla toinenkin reissu tiedossa. Ennen lähtöä Jenkkeihin saattaisi olla mahdollisuus pelata palloa Rooman auringon alla. Kesäkuun alun Italia ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää pitkä viikonloppu tutustuen krhmm.... pallon pyörimiseen ja toki turisteiluun. Varsinkaan, kun edellinen kerta Roomassa taisi olla vuonna 2004.

Nyt vaan pitää toivoa, että italialainen järjestelmällisyys toimii edes sillä tasolla, että luvatuista järjestelyistä pidetään kiinni. Lisäksi pallon perässä juokseminen on aivan turhaa, jos joukkuetta ei saada kokoon. Kevät näyttää saadaanko porukkaa innostumaan, kunhan taas suurimmat kinokset ovat sulaneet. Rooma voi silti toimia hyvänä porkkanana myös treenaamiseen, sillä jalkapallomaahan on ikävä lähteä joukkueella, joka on aivan pihalla siitä, että onko pallo pyöriä ja pitäisikö sitä mahdollisesti myös potkia.

Rinteitä kohti

Voi viima ja kylmyys. Pureva pakkanen ja jäätyvät varpaat. Ensi viikonlopuksi pitäisi taas pakata kassi täyteen lämmintä. Suomen talvi puree kunnolla, jos ei ole varustautunut ja ensi viikonlopulla on hyvinkin vaarana, ettei ole. Varustautunut siis. Ikävä on tehdä kompromisseja raahaamisen ja riutumisen välillä. Raahamisessakin on rajansa, varsinkin kun tätä nykyä pitää raahata sekä sukset, että monot.

Alpeilla laskettelusta saa haaveilla lähinnä ajan puutten vuoksi, mutta aivan kokonaan ei tarvitse tätä talvea ilman lunta ja rinnettä selvitä. Perjantaina suunta olisi kohti Nilsiää, tarkemmin sanottuna Tahkovuorta. -17 astetta pelottaa, mutta silti rinteiden huuma kutsuu kovana. Toivottavasti into ei laannu edes tosipaikan tullen.

Tänään maailma on täyttynyt lumesta. Sitä tuli varmaan kymmeniä senttejä tänään aamulla, niin paljon joutuu hyppelehtimään tien ja jalkakäytävän välillä. On mahtavaa, että pääsee kunnolla lumen makuun, kun on pari laskettelureissua tiedossa. Toisaalta taas takaraivossa kumpuaa toive keväästä. Kertoisiko joku sisäiselle kellolle, että nyt ollaan aivan väärässä ajassa? Kesätopeissa ja polvipituisissa hameissa tästä bloggaajasta voi pikavauhtia kuoritua yksi tämän talven suurimmista jääpuikoista.


ps. olen hieman säätänyt viime päivät blogin ulkoasua. Jos se näyttää hyvin kummalliselta tämän jälkeen, laita kommenttia, niin yritän korjata asiat lähiaikoina.

Passihakemusta tiedossa

Passini alkaa olla tullut tiensä päähän. En haluaisi vielä luopua tutusta vihkosesta, joka on matkannut puoli maailmaa mukanani. Leimat, joita kaikkia ei enää edes varmaan saisi.

On älytöntä, että oletusarvo nykymaailmassa on, että passin pitäisi olla voimassa puoli vuotta matkan jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka passini on vielä syksyn loppuun asti voimassa, täytyy se kesää varten uusia. Luultavasti lentoja varatessa saatan tarvita passin numeroa, joten ei auta muuta kuin hoitaa hakemus kuntoon. Syvä huokaus.

Passin hakemista ei ole tehty ihan helpoksi. Sitä varten on mentävä paikan päälle poliisilaitokselle. Käteinen on ainoa, joka kelpaa ja jonoa on vähän turhankin paljon. Tulee mieleen virastot ja tunnelma vuosikymmenien takaa. Syvä huokaus. Silti en taida päästä pitkälle lentolippujen kanssa, ellen hoida itselleni uutta passia. Se myös hidastaa matkojen kiinnittymistä ja tällä hetkellä matkakärpänen on taas päässyt puremaan. Eli vaihtoehtoja ei ole, lähipäivinä taidan joutua menemään poliisilaitokselle ihmettelemään, mikä on tämän talven passitilanne.

Flunssasta toipuneena

Kevään tuoksu ilmassa, siltä ei voi välttyä. Pienet vesipisarat, joita näkee siellä ja täällä. Kevään ensi merkit, vaikka taustalla on vielä tieto siitä, että kylmät ajat voivat vielä olla tulossa. Talvi antaa hetken liekaa, jotta into lumeen, räntään ja jäähän ei ihan vielä laantuisi.

Flunssa vaivasi, mutta se väistyi taka-alalle. Uskalsin jo työntämään nenäni ulos ja liikkumaankin. Värisin kylmästä vielä viikko sitten, mutta nyt ei ole enää vilpoinen. On ihanaa, kun aurinkokin muistuttaa taas itsestään ja tekee nollakelistä keväisen lämpimän.

Uskaltauiduin myös hetkeksi liikkumaan. Kokeilemaan, josko flunssan jälkeen jotain tästä kehosta vielä irti lähtisi. Odotukset olivat varsin nollassa - monesti kunnon kuume laski yleiskuntoa huomattavastikin. Yllättävää olikin, että jaksoin mukana. Jano kyllä tuli, aivan kuin koskaan ei olisi juonut tippaakaan nestettä.

Paluu liikunnan pariin oli nappisuoritus lukuunottamatta lihaskipua, muistutteli itsestään tänään. Huomenna voin toivoa, että pääsen ylös sängystä, ettei paikat ole perinteiden mukaan totaalisen kipeät. Silti ei se mitään, kannatti yrittää taas, kummasti piristi vanhat liikkeet ja tuttu meininki. Kehonhallinta, josta tajuaa taas, kuinka pihalla onkaan. Työsarkaa riittää.

Vanhoista asioista uusiin tuuliin, ohessa on biisi, johon tutustuin tuossa viime syksyllä. Piristävä omalla tavallaan.

Brandon Flowers - Right behind you