Yhdysvallat pudotti atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin elokuussa 1945, joka johti siihen että Tyynenmeren sota päättyi. Sodan uhrien määrä Japanissa on arvioitu noin 3 miljoonaa, joista kolmannes siviilejä. 90 000 tonnia pommeja raunioitti kaikki Japanin suurkaupungit ja sodan jälkeen alkoi nälänhätä ja yli 10 miljoonaa ihmistä jäi työttömäksi. Käytännössä säännösteltyä ruokaa oli Japanissa vain 1000 kcal per henki, kun normaali aikuinen tarvitsee keskimäärin kaksi kertaa enemmän. Aikaisemmin mainitsemani animaatio, Tulikärpästen hauta, on varsin osuva kuvaus tästä ajasta. Vaikka kyseessä onkin piirretty, en suosittele sitä lapsille. Se on yksi koskettavimmista sodan kuvauksista, mitä olen koskaan nähnyt.
Japanin perustuslakiin luonnosteltiin sodan jälkeen 13.2.1946, että "Japanin tulisi omaksua moraalinen johtajuus ilmaisemalla selvästi, että se hylkää sodan". Käytännössä asia kirjattiin 9. artiklaan siten, että Japani pakotettiin luopumaan sodan tunnustamisesta kansakunnan suvereenina oikeutena ja sitoutumaan siihen, ettei Japani tule koskaan ylläpitämään sotapotentiaalia. Tämä on toiminut ohjenuorana Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta näihin päivin asti, eikä Japanilla ole yhäkään varsinaista armeijaa. Sotilasbudjetti on kuitenkin maailman toisiksi suurin, eli n. 46 mrd dollaria vuodessa. Käytännössä tällä kustannetaan noin 80 prosenttia Yhdysvaltain 45 000 sotilashenkilön ja heidän perheidensä läsnäolosta ja lisäksi Korean sodan alkamisen johdosta perustetut "poliisin reservivoimat", joita myöhemmin ruvettiin kutsumaan Japanin itsepuolustusvoimiksi. Väkimäärällisesti itsepuolustusvoimat ovat varsin pienet ja valtaosa sotilasbudjetista onkin sijoitettu sotilastekniikkaan.
Hiroshimassa vanha sota oli puettu suruksi tarinoin ja piirustuksin, jotka kuvasivat sydantariipaisevasti henkiinjaaneiden ja menehtyneiden kokemuksia. On varmasti rankkaa elaa paiva paivalta ymparistossa, joka samaan aikaan toimii muistomerkkina yhdelle ihmishistorian julmimmista hetkista. Hieman ennen lahtoa Miyajima-saarelle kavimme viela tutustumassa Hiroshima National Peace Memorial Hall for the Atomic Bomb Victims - museossa, jossa oli menehtyneille rakennettu muistomerkki, selviytyneet kertoivat videolla tarinoitaan ja lisaksi oli menehtyneet kuvina, tai siis ne, joista on kuvia jaljella. Lahella oli myos Sadako Sasakin muistolle kootut origami-kurjet, joka on muistomerkkina myos pommin johdosta menehtyneille lapsille.
Beppu puolestaan oli pienoinen pettymys. Mutakylpy osoittautui kammottavaksi kuravelliksi, lahteet puolestaan hoyrysivat niin paljon, ettei vareja kauhean hyvin erottanut ja hiekkakylpyyn mua ei paastetty. Lisaksi menin pahasti pysakista ohi ja paadyin johonkin parkkipaikalle 25 km Beppusta, josta meni busseja takaisin kahden tunnin valein. Onnekseni jouduin odottamaan vain 50 minuuttia, mutta silti hatutti aika pahasti. Ruoaksi erehdyin ostamaan kanannahkaa vartaissa ja julkinen liikenne paikassa oli todella syvalta, koska viiden minuutin bussimatkaa varten joutui odottamaan 40 minuuttia. Tietenkaan minulla ei ollut karttaa, etta olisin vain voinut kavella valimatkan. Ainoa valonpilkahdus oli 500 vuotta vanha onsen, jossa oli mukavia vanhoja japanilaisia leideja. Se oli viimeinen elamys, joten ei paikka sentaan ihan niin pettymyksena mieleen jaanyt. Kuitenkin huokaisin helpotuksesta, kun paasin takaisin Kiotoon.
Japanin perustuslakiin luonnosteltiin sodan jälkeen 13.2.1946, että "Japanin tulisi omaksua moraalinen johtajuus ilmaisemalla selvästi, että se hylkää sodan". Käytännössä asia kirjattiin 9. artiklaan siten, että Japani pakotettiin luopumaan sodan tunnustamisesta kansakunnan suvereenina oikeutena ja sitoutumaan siihen, ettei Japani tule koskaan ylläpitämään sotapotentiaalia. Tämä on toiminut ohjenuorana Yhdysvaltain painostuksesta huolimatta näihin päivin asti, eikä Japanilla ole yhäkään varsinaista armeijaa. Sotilasbudjetti on kuitenkin maailman toisiksi suurin, eli n. 46 mrd dollaria vuodessa. Käytännössä tällä kustannetaan noin 80 prosenttia Yhdysvaltain 45 000 sotilashenkilön ja heidän perheidensä läsnäolosta ja lisäksi Korean sodan alkamisen johdosta perustetut "poliisin reservivoimat", joita myöhemmin ruvettiin kutsumaan Japanin itsepuolustusvoimiksi. Väkimäärällisesti itsepuolustusvoimat ovat varsin pienet ja valtaosa sotilasbudjetista onkin sijoitettu sotilastekniikkaan.
Hiroshimassa vanha sota oli puettu suruksi tarinoin ja piirustuksin, jotka kuvasivat sydantariipaisevasti henkiinjaaneiden ja menehtyneiden kokemuksia. On varmasti rankkaa elaa paiva paivalta ymparistossa, joka samaan aikaan toimii muistomerkkina yhdelle ihmishistorian julmimmista hetkista. Hieman ennen lahtoa Miyajima-saarelle kavimme viela tutustumassa Hiroshima National Peace Memorial Hall for the Atomic Bomb Victims - museossa, jossa oli menehtyneille rakennettu muistomerkki, selviytyneet kertoivat videolla tarinoitaan ja lisaksi oli menehtyneet kuvina, tai siis ne, joista on kuvia jaljella. Lahella oli myos Sadako Sasakin muistolle kootut origami-kurjet, joka on muistomerkkina myos pommin johdosta menehtyneille lapsille.
Beppu puolestaan oli pienoinen pettymys. Mutakylpy osoittautui kammottavaksi kuravelliksi, lahteet puolestaan hoyrysivat niin paljon, ettei vareja kauhean hyvin erottanut ja hiekkakylpyyn mua ei paastetty. Lisaksi menin pahasti pysakista ohi ja paadyin johonkin parkkipaikalle 25 km Beppusta, josta meni busseja takaisin kahden tunnin valein. Onnekseni jouduin odottamaan vain 50 minuuttia, mutta silti hatutti aika pahasti. Ruoaksi erehdyin ostamaan kanannahkaa vartaissa ja julkinen liikenne paikassa oli todella syvalta, koska viiden minuutin bussimatkaa varten joutui odottamaan 40 minuuttia. Tietenkaan minulla ei ollut karttaa, etta olisin vain voinut kavella valimatkan. Ainoa valonpilkahdus oli 500 vuotta vanha onsen, jossa oli mukavia vanhoja japanilaisia leideja. Se oli viimeinen elamys, joten ei paikka sentaan ihan niin pettymyksena mieleen jaanyt. Kuitenkin huokaisin helpotuksesta, kun paasin takaisin Kiotoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti