39 nuppua

Joulukaktus on päättänyt, että paras aika kukkimiseen on juuri nyt, vuoden pimeimmällä hetkellä. Älä kysy miksi, en minäkään ymmärrä. Silti perinne on jatkunut jo kolmen vuoden ajan. Onnessani laskin siinä olevan 39 nuppua, joka kyseiselle kasville on noin 10 kertaa aikaisempien nuppunen määrä. Näistä ensimmäiset 10 nuppua ovat jo avautuneet, eli näillä näkymin kasvi on ihan täysillä kukkimassa - uusia avautuu koko ajan kun silmä välttää.

Myöskään orkidea ei ole vielä heittänyt henkeään: se kukkii yhäkin yhtä kauniisti kuin muutama viikko sitten. Yksikään kukka ei ole vielä luovuttanut talven pimeydelle ja pidän peukkuja pystyssä, että kukkia näkyisi myös marraskuun ajan. Joulukuussa voi sitten miettiä muita joulun kasveja.

Sää on vielä epätavallisen leuto: en ole vieläkään laittanut pyörää talviteloille. Vieläkin jaksan sykkiä töihin ja takaisin, kun ulkona asteet pyörivät siinä 10 asteen tietämillä. Ensimmäisistä yöpakkasista ajattelin vetää rajan - jäisille kaduille en halua lähteä ajamaan. On silti outoa ajatella, että vuosi sitten näihin aikoihin tuli jo lumi, joka kesti koko talven. Hämmentävää.

Kohti Lammassaarta

Vanhankaupunginlahdella löytyy monia saaria, jotka sopivat ulkoiluun. Lauantaina oli mahtava ilma ja tutustumiskohteena oli Lammassaari. Käytännössä ainoa tieto saaresta oli se, että sinne mennään pitkospuita pitkin ja että loppukesäisin siellä järjestetään jotkin suositut pirskeet.

Reitti lähtee Vanhankaupunginkoskelta. Luonnonsuojelualueelta löytyy polkuja ja pitkospuita.

Syksyn värit olivat loistossaan. Kaukana siintää Arabianranta.

Heinää silmänkantamattomiin.

Pajunkissa oli alkanut kuvittelemaan, että nyt on kevät:

Pitkospuut pujottelivat hauskasti puiden läpi.

Vanhankaupunginlahti lintutornista katsottuna.

Huomaatko kuvassa näkyvän Herttoniemen hyppyrimäen?

Mäki ylös Lammassaaren huipulle.

Lehtiä maa oli parhaimmillaan keltaisenaan. Haaveilen tekeväni ison kasan ja hyppääväni siihen.

Huipulta löytyi komea seuraintalo tai vastaava:

Auringonpilkahduksia:

Suunta takaisinpäin:

Toinenkin sankari kuvitteli, että nyt on jo kevät. Olihan tässä hieman viileämpää, ainakin hetken.

Hyvät oli ilmat ja oli ihana haukata raikasta ilmaa. Kovinkaan pitkä kävelyreitti ei ollut, uskoisin, että se sopii sellaiselle reilun tunnin käppäilylle. Läheltä löytyy lisää luonnonpuistoa, mikäli saarelle kävely tai sen ympärikiertäminen ei tunnu riittävältä. Voin suositella!

Aamutervehdys

Aurinko, missä olet? Tule jo ulos, kiirehdi! Ei täällä pimeydessä herää. Tilannetta ei auta yhtään houkutus naapurihuoneessa: pehmoinen, lämmin ja unimaailmaan kutsuva.

Taitaa olla viimeinen viikko, kun menen pyörällä töihin. Kuva on Töölönlahdelta pari päivää sitten otettu, hetkestä, jolloin olin lähdössä pois töistä.

Ei sille mitään mahda, kohta se alkaa. Pimeys, johon on taas vaan totuttava.

Musiikkieväistä uutta voimaa

Lokakuun loppu, sateet, syksyinen hämärä. Vielä ei ole vaihtunut kellon viisarit ja talveenkin on yllättävän pitkä matka. Sitä ennen pitää kömpiä pimeydessä töihin, taistella loskan läpi ja hikoilla ratikkamatka muiden matkustajien kanssa. Eteiset täyttyvät kurasta, kalenteri tehtävistä töistä.

Ei ehkä maailman inspiroivin ympäristö, joten se on kiva unohtaa hyvän musiikin ja mukavan tekemisen parissa. Jostain syystä olen kuunnellut aika paljon ruotsinkielistä musiikkia viime aikoina. Tässä taas hyvä esimerkki:

Raymond & Maria: Ingen vill veta var du har köpt din tröja



Video on oikeastaan tehty erikseen itse bändistä. Virallisempaa videota voi katsella täällä. Se on tosin englanniksi - tykkäsin enemmän ruotsinkielisestä versiosta. Jottei ihan bändiä kokonaan unohtaisi, ohessa on itse bändiläisten Nej:



Ruotsinkielinen musiikki ei toki ole ainoata, mitä kuuntelen. M83 - We own the sky (niin kesäistä tunnelmaa, ettei mitään rajaa):



Aeroplane - Superstar (Lady Gagan ja kumppaneiden irvoasujen jälkeen tämä oli mielestäni hauska):



Little Dragon - Twice (tämä oli niin söpö video, että oli pakko laittaa, vaikka olen maininnutkin bändin jo aikasemmin):



Gold Panda - You (valitettavasti en löytänyt kunnon videota, biisistä tuli silti korvamato)



Näillä eväillä jaksaa taas ihmetellä ja löytää se tunnelmallinen pimeys syksyn synkkyydestä.

Valaistu huvipuisto

Viime viikonloppuna lintsi oli peitetty valoihin. Ehkä joku lastenpäivänsäätiöstä oli tajunnut, että pimeänä vuodenaikana kaikki mahdolliset valot pääsevät oikeuksiinsa ja huvipuistosta tulee varsin mielenkiintoinen ympäristö. Vielä, kun joku tajuaisi, että valoihin voisi yhdistää saksalaistyyppisen joulutori-meiningin, niin voisi saada hyvän tekosyyn vierailla puistossa vielä joulun allakin.

Ilma oli oikeastaan raikkaan sopiva. Ihmisiä oli paljon, jopa pieneksi tungokseksi asti. Keskityimme kävelemään ympäriinsä ja ihailemaan ympäristöä.


Topspin ja hetki, jolloin matkustajat saavat jännittää sydämensä kyllyydestä (laite juuri on laskeutumassa hitaasti maan kamaraa kohden niin, että lopussa menee pää ylösalaisin):

Neonvalot katossa:

Taikasirkusta ei tainnut ollakaan, kun itse viimeksi vietin aikaa lintsillä:

Helsinkipyörä näytti valaistuna kauniilta:

Kieppi oli varsinainen kieputin. Ensi kesänä saatan hyvinkin harkita vierailevani laitteessa, vaikka tällä kertaa vuoristorata veikin voiton.



Seuraavakin laite oli minulle uusi tuttavuus. Jäi kuitenkin ensi kesään:

Puissa oli vielä lehtiä:

Karuselli, oioi
Vuoristoradasta ei tullut räpsittyä kuvia, nautin ainoastaan menosta ja kiljumisesta (sillä kyllä, vanhassa puisessa vuoristoradassa on pakko kiljua, se vaan ei muuten tunnu kunnon vuoristorata-ajelulta). Haikein mielin täytyy sanoa, että ehkäpä ensi vuonna kerkeän käymään taas muut laitteetkin läpi. Lisäksi joku voisi vinkata joulutori-idean huvipuistoa ylläpitävälle tasolle, sillä minulla on jo ikävä saksalaista glühwein-meininkiä.

Pätkä eläviä kuvia

Pitkään aikaan en ole käynyt elokuvateatterissa niin, että olisin katsonut jotenkin isommin markkinoitua pätkää. Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvat olivat hyviä ja hauskoja, vaikkakin hieman pienemmän piirin juttuja. Niistä mainostinkin jo aikaisemmin. Viikonloppuna kävimme katsomassa leffan, jonka alussa pelkäsin olevan liian hurjan. Mainoksetkin olivat hieman hurjia. Lupasin itselleni, että saan sulkea silmät, mikäli menee liian ällöksi.

Ei mennyt ällöksi ja pystyin katsomaan elokuvan silmät auki, vaikka silti istuinnaapurit varmaan hupia minun (myötä)eläytymisestä. Leffa oli nimeltään Iho, jossa elän ja ohjaajana oli Pedro Almodovar. Hämmentävä ja silti vaikuttava. Hienosti kerrottu ja ohjattu. Muuta ei voi oikein sanoa. Suositella voin, joskaan en ehkä kaikkein herkimmille.

Espoon kartanon ympäri

Lisää syksyisiä kuvia, tällä kertaa Espoon kartanosta. Kaunista oli, ei voi muuta sanoa. Tunnelmakin oli ihana.

Lisää syksyn väriä:

Hoidetut nurmikentät:

Taivas enteili kaikkea - silti sää pysyi aurinkoisena:

Mahtava valo:

Kaatunut puu:
Hieman syrjemmässä:

Uskomatonta, että vieläkin on näin aurinkoista ja kaunista:


Kuvia ja päivän tunnelmaa vieläkin fiilistellen.

Arjen pieni ihme

Nuorempana minulla oli erikoinen tykkäämissuhde huonekasvien kanssa: tykkäsin kyllä kasveista, haalin jopa ikkunalaudat täyteen. Silti side ei ollut molemminpuolinen: alta aikayksikön kukat alkoivat kärsiä ja siirtyivät muille maille.

Keskityin tämän jälkeen kaktuksiin, sillä ajattelin, että ne olisivat helppohoitoisia. Osa viihtyi, osa kitui. Joulukaktus oli ainoa, joka sinnitteli vuodesta toiseen. Se oli lähinnä muutamasta lehdestä koostuva oksa, jonka sitkeys soti kaikkia unohtelujani vastaan.

Sitten opin säännöllisen kastelun jalon taidon. Toki tiesinhän sen jo ennenkin, mutta käytännön toteutuksessa oli ollut pieniä haasteita. Kasvit viihtyivät pidempään ja keskityin yhäkin mahdollisimman helppohoitoisiin. Talvi oli (ja on varmaan yhäkin) vaikeinta aikaa: Valon vähyys ja veto ikkunalaudalla vei puhdin pois monesta kasvista - puolet kuoli, vaikka kuinka yritin varjella uusia silmäteriäni.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta täytyy sanoa, että minulla on nykyään useita kasveja, jotka ovat kestäneet menossa mukana jo useamman vuoden. Tästä voi varmasti kiittää myös taustajoukkoja, jotka ovat pienen anelun jälkeen suostuneet kastelemaan näitä, kun itse olen huidellut maailmalla.

Pari viikkoa sitten otin uuden askeleen. En ole koskaan kuvitellutkaan, että pystyisin pitämään orkideoita hengissä ainakaan kolmea päivää pidempään. Täytyy silti sanoa, että kohta kolme viikkoa on kulunut ja vielä sinnitellään näyttää lupaavalta (piti ottaa kuva talteen tästä pienestä ihmeestä):


Tämän lisäksi uskollinen joulukaktukseni näyttää siltä, että siellä on kymmeniä pieniä kukannuppuja. Mikäli en onnistu tappamaan sitä seuraavien viikkojen sisällä, voi syksyn pimeyttä ilahduttaa yksi kukkakeidas lisää. Siispä odottelenkin tilanteen kehittymistä sormet ristissä.

Suppiksia, suppiksia

Vähän yli viikko sitten piipahdimme päiväretken Turun suunnalla. Luonto oli jo silloin ihan mahtava. Värit loistivat syysauringossa.


Keltaisen hohtava väriläiskä:

Aurinko paistoi:


Mitäs täältä löytyykään?

Näitä oli paaaaljon!

Maisematkin olivat mainioita!

Kannattaa huomioida myös taivas, joka oli vaikuttava:


Loppuvaiheessa yritimme sieniretkellä ummistaa silmämme sieniltä. Silti retken saalis oli vaikuttava:

Käytännössä tuo määrä tarkoitti yli 20 paistinpannullista. Onneksi sienet olivat varsin puhtaita ja saalis kelpasi jaettavaksi eri suuntiin. Muuten olisimme olleet pulassa - tosin varsin hauskassa sellaisessa. Tänä vuonna olen paistanut niin monta pannullista sieniä, ettei ihan hevin enää saa houkuteltua sienimetsälle. Näistä riittää nyt herkkuja tulevan talven varalle. Nam, nam.

Syksyinen puutarha

Syksyn väriloisto on komeimmillaan. Viikonloppuna oli niin kaunista, ettei voi ymmärtää. Näin jopa tähdenlentoja! Toivomukset toki jää pieniksi salaisuuksiksi tähtien matkaan, jos ne vaikka joskus toteutuisikin.

Pari viikkoa sitten minulla oli mahdollisuus todistaa syksyn ihmeitä eräässä ihanassa puutarhassa (kukkiakin vielä näkyi!):






Täytyy myöntää, että suosikkivuodenajoista syksy taitaa olla viimeisellä sijalla. Kesä on mahtava lämmössään, keväällä taas luonto herää henkiin ja tuntee olevansa elossa pitkän talven jälkeen. Talvella kirpakat pakkaset ja lumi tuovat hymyn huulille. Syksyyn miellän pimeyden, märkyyden ja pudonneet lehdet. Hetkittäin unohtuu väriloisto, joka on vertaansa vailla. Siitä onkin hyvä nauttia täysin rinnoin.

ps. pahoittelut, revontulivideossa oli käynyt jokin pieni kämmi, se ei ollutkaan se video, jota ajattelin. Yritän löytää alkuperäisen ja vaihdan linkin, mikäli se onnistuu.

ps2. Edit: vaihdettu linkki, kannattaa käydä katsomassa nyt uudestaan, mikäli ei ole pätkää vielä nähnyt.

Revontulien haikailua

Tästä vuodesta on sanottu, että olisi mahdollista nähdä revontulia, jopa täällä etelässä voisi olla mahdollista nähdä revontulia. Kovasti olen taivaalle pimeinä öinä yrittänyt tiirata - tuloksetta. Silti todisteita revontulista löytyy, ainakin videoiden muodossa. Tämä video sai minut haaveilemaan siitä, josko joku päivä oikeasti sattuisin katsomaan taivaalle sillä hetkellä, kun taivas leimuaa:
Edit: vaihdettu oikea video

Jos oikea video ei näy, sen voi käydä katsomassa täältä.

Aurora Borealis in Finnish Lapland 2011 from Flatlight Films on Vimeo.

Tasapainon voimaa

Tarkat suuntaviivat, sulava liikkuminen. Vaihteeksi sitä jotain jota katsoo suu auki, ihmetellen. Miettii hetken, voiko kukaan olla näin notkea ja taitava. Internetin ihmeellinen maailma tuo taas kaikkea nähtäväksi, vaikkei se sen helpommaksi sitä teekään.

Andrey Moraru - Hand Balancer

Vanhankaupunginlahden ympäri

Mahtava syyssää houkuttelee ulos ihmettelemään maailman menoa. Puut alkavat olla värittyneet luonnon eri väreihin, mutta muuten ei huomaisi syksyn hiipimistä eloon. Vaikka kilometrikisa päättyikin jo, viikonloppuna tuli yksi kesän tavoite täytettyä: Vanhankaupunginlahden ympäripolkeminen.

Täytyy sanoa, että luonto oli (ja on toki yhäkin) upea. Sää suosi ja pidettiin evästaukokin eräällä aurinkoisella penkillä. Lähes ainoita liikkujia ei toki oltu, lintubongareita ja muita liikkujia oli paikalla pilvin pimein.

Kalasataman metroaseman viereisellä sillalla:


Koivut loistivat auringonpaisteessa keltaisenaan:

Vanhankaupunginkoski:


Evästauko (auringossa tuntui siltä, että olisi ollut ihan kesä):


Lähellä Herttoniemeä (tai sitten jossain erämaassa):

Kulosaaren kartanon läheltä löytyi niemenkärki, josta näkyi koko reitti:


Aurinkoista syksyä myös lukijoillekin!