Hyvää uutta vuotta 2009!

Ilotulitukset käyvät melkein taiteesta. Tässä on tämäniltaista satoa:

-Yksinkertaisuus:

-Koura ylhäältä:-Taivaan kukka:

-Syvä ydin:
-Kurjenpolvi:

-Taivaan valo:
Hyvää uutta vuotta tosiaan, minä lähden liikkeelle ja ehkä laitan huomenna vielä muutaman perinteisemmän kuvan, jos jaksan.

Hullu vuosi

Uuden vuoden tienoilla on aika hengähtää syvään ja tutkailla ensin menneeseen ja sitten ennustaa tulevaa. Kumpaan suuntaan katsonkin, huomaan matkustuskärpäsen pureman. Sekä tulevaa että mennyttä vuotta vivahduttaa Aasian kulttuurit, joskin hyvin erilaisista lähtökohdista. Kuluneena vuonna hyppäsin tuntemattomaan, kun pyrähdin varsin yllättäen Japaniin. Se toimi alunperin kipinänä tälle blogille, ja se kipinä jatkui halki tumman syksyn kohti joulua. Japani oli helppo ja turvallinen maa matkustaa ja rikkaalla kulttuurillaan todella mielenkiintoinen ja sydämmellinen matkustuskohde. Japania ennen kävin tutustumassa helmikuussa kevään ensi merkkeihin Münchenissä ja Japanin jäljekeen vuorossa oli Kesä-Suomi ja sitten taas Pariisi, Barcelona ja Tukholma (johon jostain syystä ei mielenkiinto oikein jaksanut riittää). Loppukesästä suunta oli länteen, Atlantin yli kohti Chicagoa. Sen jälkeen olinkin sitten tyytyväinen, että sain hetken hengähtää täällä kotiseudullani. Täytyy sanoa, että normaalisti en matkusta näin paljoa, joskus noita reissuja vaan niin sopivasti kerääntyy matkan varrelle.

Uusi vuosi taas tietää hyppyä tuntemattomaan, joskin hyvin erilaista sellaista. Intia tuhansien vuosien historioineen edustaa aivan toisenlaista ääripäätä Aasian kulttuurissa. Siinä missä japanilainen katukuva on hiljainen, järjestelmällinen ja rauhallinen, Intian kadut ovat luultavasti täynnä melua, liikettä ja tiettyä epäjärjestelmällisyyttä, joka voi ainakin alussa olla suurikin kultturishokki. Ja siinä missä Japani on siisti ja vauras, tulen luultavasti Intiassa törmäämään köyhyyteen ja likaisuuteen, ainakin niissä määrin, kuin mitä pääsen työkuplastani ulos. Yhteistä maille on hyvin erilainen merkistö sekä ihmisten suuri määrä pienellä alueella, ja tiedän jo nyt tulevani kaipaamaan omien kotikulmieni rauhaa ja rakkautta.

Niin, uusi vuosi. Kahden ja puolen viikon päästä elinympäristöni tulee olemaan niin erilainen verrattuna nykyiseen. Pieni reissuhenki sisälläni ei vielä oikein usko, että kohta pakenen täältä kylmyyden keskeltä ympäristöön, joka öisin viilentyy 15 asteeseen ja jossa päivisin aurinko paahtaa 30 asteen voimalla. 10 viikkoa aurinkoa. 10 viikkoa hyvinkin erilaisia tilanteita, ihmettelyä, tuskastumista ja elämän pieniä voittoja. Haikeutta ja uutuuden viehätystä. Ja luultavasti juuri kun minusta tuntuu, että pääsen ympäristöön kiinni, on aika tulla takaisin. Sitten värjöttelen taas vähän aikaa täällä Suomen keväässä, ihmetellen, mihin katosivatkaan lämpö, helle ja tomu. Ihmetellen, että mihin sitä taas pääsisi seuraavaksi tai nauttien siitä, että saa taas kirota kylmyyttä ja hiljaisuutta.

Mutta ennen kuin pääsee ihmettelemään uuden vuoden kujeita, voisin toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää uutta vuotta 2009! Kuvat ovat viime elokuulta, mutta sopivat hyvin lähipäivien tunnelmiin.

Brasilialaista paritanssia

Läheisyyden tunnetta, rytmejä ja iloa. Lantion keinutusta ja tiettyä rentoa aistikkuutta. Etelän eksotiikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ainakin nämä asiat yhdistän Etelä-Amerikasta kumpuaviin tansseihin. Eksyin siis vahingossa kokeilemaan Forroa, joka on brasilialainen paritanssi. Kauas ei tässä tapauksessa tarvinnut mennä, sillä sitä pystyi kokeilemaan ihan Helsingin rajojen sisällä.

Mikään ei yhdistä paremmin kuin yhteinen vihollinen tai haaste. Tässä tapauksessa se haaste oli uusi musiikki ja uudet askeleet yhdistettyinä jalkoihin, jotka eivät tunnu pysyvän rytmissä yksinkertaisissakaan askeleissa. Tunti, joka tuntui kestävän ikuisuuden ja tuskan hiki, joka puski pintaan korostaen tunnin liikunnallista puolta. Suosittelen ehdottomasti rakastuneille pareille, jotka voivat oppia toisistaan uuden puolen ja samalla parantaa kuntoa ja rytmitajua. Myös ihmiset, joiden tanssijalka kaipaa uusia haasteita tai tapoja ilmaista itseään musiikin tahdissa saattavat saada paljon Forrosta irti. Itse kuitenkin koin, että kaipaan vielä hieman lisää treeniä yksinkertaisten rytmienkin hahmottamisessa, jotta oikeasti pääsisin Forron makuun.

Omasta taustastani voin kuitenkin sanoa, että monen vuoden harrastamisesta huolimatta jo ihan pelkkä perusaerobik on minulle ajoittain vielä rytmillisesti haaste. Omat vaikeuteni eivät siis välttämättä peilaa Forron todellista haastavuutta. Erilaisuudessaan se onkin varsin mukava piristys ja muisto kesästä siinä vaiheessa, kun kylmä viima puhaltaa talojen välissä ja pimeys nielee kaiken alleen. Tanssi, jonka tunnelman pääsee aistimaan parhaiten siten, että itse menee kokeilemaan, joko ihan perustunneille tai sitten tansseihin, joissa soitetaan brasilialaista musiikkia.

Joulunaikaa juhlistaen

Hyvää joulua!

Huomenna tie vie vanhempieni luokse, jossa vietän joulunajan. Lukijoille voisin toivottaa hyvää joulua parvekkeen jouluisten kuvien myötä (rakastan kynttilöitä tähän aikaan vuodesta)!



Voi olla, että blogi hiljenee hetkeksi, eli joulupyhiksi, sillä en tiedä omaa pääsyäni nettiin tai sitä, kuinka paljon aikaa on käytettävissä kirjoittamiseen. Luultavasti olen kuitenkin taas viikon loppupuolella jatkamassa vanhaa linjaa eli kirjoittamassa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Sillä välin tuokoon joulu pienen hengähdyksen tähän arkeen, virkistystä, unta, läheisiä ihmisiä ja mukavia perinteitä!

Pimeyden keskellä joulua odottaen

Vuoden pimein päivä. Onneksi joulu on tulossa. Joulu on jotenkin niin tunnelmallista aikaa, jolloin kokoonnutaan perheen kesken ja vietetään aikaa yhdessä, varsin kiireettä. Hyvien lahjojen keksiminen on joka vuosi aivan oma haasteensa, mutta silti siinä on sitä jotain taikaa, jonka vuoksi jaksaa yhäkin odottaa joulua. Joka tapauksessa joulu vie kivasti ajatukset pois siitä, että ulkona on niin pimeää ja synkkää.

Keksin lopulta, miten näihin postauksiin saa liitettyä suoraan videoita. Tämän ansiosta pääsen esittelemään ensiksi ihanaa australialaista charmia, joka sopii rauhoittumiseen. Varsinainen laulu löytyy tuotetummaltakin videolta, mutta jotenkin tuo laulamisen aitous kyseisellä videolla on asia, jota en oikein voi vastustaa. Toivottavasti Intiassa törmään Sian levyihin, täältä Suomesta käsin niitä on aika vaikea hankkia, kun tuo etäisyys on niin pitkä. Kyseessä siis Sia ja biisi Breathe me.

Nyt on taas hieman saatu eteenpäin tuota matkahanketta. Sain vietyä viisumihakemuksen Intian suurlähetystöön ja välipäivinä saan hakea sen takaisin. Muistaakseni täti lupasi sen jo täksi viikoksi, mutta luulen, ettei minulla ole joulukiireiden vuoksi aikaa ja mahdollisuutta livahtaa töistä tällä viikolla aikaisin, että kerkeisin hakemaan viisumin. Tehokkaasti näyttävät asiat hoituvan, kävin siellä viime viikolla, eikä suurlähetystössä ollut juurikaan jonoa. Viikko ei myöskään ole mikään aivan paha aika viisumin saamiseen. Kiireisille tiedoksi, että ilmeisesti viisumi on mahdollista saada myös pikana (saman päivän aikana), mutta se maksaa 43 euroa lisää. Omalta osaltani jännitin, että kerkeänkö saada sen kuukaudessa, joten minulla ei ollut hätää normiaikataulujen kanssa. Kunhan vain muistan hakea sen ennen matkaa tai sitä, että tarvitsen passia seuraavan kerran.

Lopuksi voisin vielä juhlistaa tulevaa joulua vielä yhden videon voimin (toimii jonain päivinä, kun taas toisina on aivan liian kaupallinen):
The Water Babies - Under the tree

Lähiseutumatkailua ja moniulotteisia leffoja

Monella matkalla on ollut tarkoituksena jossain vaiheessa mennä katsomaan, miltä kolmiulotteinen elokuva näyttää, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt tekemättä. Berliinissä tuntui, että aikaa ei halunnut tuhlata leffateatterissa. Koreassa onnistuin jopa menemään isoon leffateatterikompleksiin, kunnes tajusin, että korealainen 3D-elokuva ei välttämättä ole juuri sitä, mitä haen elämältäni. En myöskään ollut läheskään varma, olisiko 3D:tä oikeasti ollut saatavilla. Nyt 3D ei erikseen vaatinut suurta matkaa tai uhrausta, joten tuli loistohetki tutustua, mitä se pitää sisällään. Espoon Leppävaarassa avattiin siis uusi elokuvakompleksi, joten se oli pakko käydä tsekkaamassa.

3D-elokuvat kiinnostavat, sillä tekniikassa on jotain tulevaisuuden tuntua. Muutenkin tykkään kaikesta hienosta visuaalisesta toteutuksesta tai jonkun uuden toteutuksen yrittämisestä. Leffana oli Matka maan keskipisteeseen ja juoneltaan - yllätys, yllätys - luokattoman huono, mutta 3D-efektit olivat sen verran vekkuleita, että voisin kyllä vielä toistekin mennä katsastamaan 3D:tä. Tosin ehkä eri elokuvan parissa. Positiivista oli myöskin, että seuraamamme näytös oli lähes yksityinen, ainoastaan kaksi muuta katsojaa oli koko elokuvateatterissa.

Käytännössä kolmiulotteisuus toteutettiin 3D lasien ja tietyntyyppisen kuvarakenteen avulla. Ilman laseja 3D muuntuu mössöksi, josta on vaikea saada selvää. Lasit mahtuivat hyvin silmälasien päälle, joten silmälasit eivät olleet este leffan seuraamiselle. Kokemus oli varsin mainio juuri erilaisuudessaan ja siinä, kuinka lähellä leffan juoni tapahtui. Hienoimpia efektejä vain ihaili ihmeissään, kun taas osassa asiat pomppaavat joko vähän turhan lähelle tai ovat muuten vain omituisia. Tulevaisuudessa osataan varmaan tehdä parempiakin efektejä, kun hahmotetaan, mikä toimii oikeasti ja mikä ei. Kehitys kuitenkin on tällä saralla vielä niin lapsenkengissä. Silti iltaa voi kuvata erittäin onnistuneeksi ja vieläkin ihmettelen, että kylläpä sitä kaikkea tätä nykyä pystytään toteuttamaan ja visualisoimaan.

Vastaus vanhalle japanilaisrouvalle

Tänään sain tosiaan lopulta kiikutettua vanhan rouvan kirjeen vastauksen postiin. Kyseessä tosiaan oli se sama vanha rouva, johon törmäsin Himejin luona. Häneltä tupsahti syksyllä kirje omaan postilaatikkooni, joten nyt oli minun vuoroni vastata.

Pääsin osallistumaan japanilaisten pikkujouluihin tuossa viime viikonloppuna, jolloin sain myös käännöksen saamaani kirjeeseen. Kirje sisälsi lähinnä ihmettelyä siitä, kuinka rohkea minä olin kiertäessäni maailmaa sekä lyhyen kuvauksen rouvan matkasta tänne pohjolaan. Sen verran vanha rouva oli, että kirjeessä mainittiin vielä Neuvostoliittokin. Samalla kun sain kirjeelle kääntäjän, sain myös kääntäjän toiseen suuntaan, eli myös kiitokseni tuli käännettyä japaniksi. Kyseiset harakanvarpaat sitten kopioin varovaisesti kirjepaperille ja toivon, että rouva saa niistä jotain selvää. Kirjeen mukana lähti sitten pari pientä joulukoristetta, kattilan höyrynpoistajaporo, marimekon nenäliinoja sekä tietenkin myös kuvia. Saa nähdä, tuleeko rouvalta enää mitään vastausta (ja jos tulee, niin kuinkahan saan sen taas käännettyä). Toivon kuitenkin, että kirje löytää itsensä perille ja että siitä on jotain iloa. Ainakin itselleni tuli varsin hyvä joulumieli lähettäessäni tervehdystä maailman toiselle laidalle.

Kun joskus on vain kipeänä

Flunssa vaivaa, siitä ei pääse oikein mihinkään. Kuvittelin jo itseni tänään terveeksi ja uhmasin kohtaloani menemällä uudelle rokotuskierrokselle. Jälkikäteen ajateltuna se ei tainnut olla maailman viisain teko, ainakaan jos tällä hetkellä kyselee kuumemittarilta. Aamulla kuitenkin tunsin itseni levänneeksi ja hyvinvoivaksi (ja terveeksi!). Nyt kuitenkin elimistö kapinoi pahemman kerran ja vähintäänkin se käsi, johon jäykkäkouristus iskettiin, protestoi kovasti. Noo, tuskin mä jäykkäkouristusta saan kuitenkaan, viimeksikin noi kädet oli kummatkin kipeinä rokotusta seuranneen illan ja paranivat seuraavaan aamuun mennessä.

Rokotuksissa on siis taas edistytty jonkun verran. Enää puuttuu Japanin aivokuume 3 sekä kolera 1 & 2 (koleraa eivät tavalliset turistit tarvitse, päädyttiin lääkärin kanssa siihen siksi, että olen siellä niin pitkään ja se lisäksi suojelee myös yhtä ruokamyrkytysbakteeria vastaan). Ah, tuota pistosten onnea. Ainoa hyvä puoli tuossa on se, että ainakin tulee taas tottumusta piikkeihin, ei enää inhota tuo pistäminen ihan niin paljon kuin ennen. Lisäksi hyvä uutinen on se, ettei tarvitsisi syödä päivittäin malaria-lääkkeitä, ellei eksy aivan luonnonhelmaan yöksi. Varsinkin kevättalvella riski sairastua on pieni, joten taidan ottaa tabletit vain varoiksi mukaan.

Malaria-uhka on Intiassa myös selkeästi pienempi, kuin mitä esimerkiksi viime aikoina Afrikassa. Ilmeisesti Intian malariasuositukset johtuvat muutamasta sairastumisesta vuonna 2006, jolloin sairaus todettiin ihmisillä, jotka yöpyivät Goan rannoilla. Tämän lisäksi paikallinen malaria ei ole aivan niin vakava, kuin mitä tuo Afrikan versio taudista. Toki siltikin malaria pitää ottaa vakavasti, monielinvaurioiden uhka kun ei kuulosta kauhean kivalta, oli tauti kuinka paremmin hoidettavissa tai ei. Lisäksi aina pitää muistaa mennä lääkäriin, jos kuume nousee.

Lääkäri antoi myös mukavan vahvistuksen todennäköisyyteen, että paikan päällä tulen saamaan jonkin sortin vatsapöpön. Hän oli itsekin reissannut Intiassa ja kuulemma noin kymmenen hengen seurueesta sairastuivat kaikki yhtä lukuunottamatta. Tämä yksikin säilyi terveenä lähinnä sen vuoksi, että söi koko matkan ajan pelkästään tomaattikeittoa. Koska tomaattikeitto ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta 2,5 kuukaudeksi, taidan siis viettää ainakin osan Intian ajasta oksennustaudissa tai ripulissa ja elättelen siksi nyt toivoa, että iso matkalaukkuapteekki voisi vielä pelastaa minut.

Maailma avoinna

Nyt alkaa mennä jo aika konkreettiseksi. Lippukin on jo hankittuna. Yön hiljaisina tunteina säpsähtelen hereille tekemään listoja asioista, joita tarvitsen. Asioista, jotka pitää vielä hoitaa, ennen kuin lähtöpäivä lähestyy. Hirvityksen hetkiä, jolloin ihmettelee, että mihin olen ryhtymässä ja minkä vuoksi. Innostuksen hetkiä, jolloin riemuitsen, pompin, enkä pysy hetkeäkään paikallaan, olen aivan kuin lapsi jouluaattona. Jännityksen hetkiä, jolloin mietin, että mitä ihmettä tästä tulee ja selviänkö lainkaan miljardin intialaisen joukossa.

Lähtö tosiaan olisi tuossa tammikuun puolivälissä Intiaan, Punen seudulle. Kämppää ei vielä ole, mutta se järjestynee firman puolesta. Hindin kirjan sain lainaksi kaverilta, ja se odottaa yöpöydällä sitä iltaa, jona en meinaa saada unta. Vielä tosin sellaista ei ole tullut vastaan. Kirjakaupoissa askeleet vievät matkailuhyllyn kohdalle, katse etsii Intia-oppaita. Vielä en ole löytänyt yhtään, jonka viitsisin ostaa. Intia tuntuu olevan varsin hottia tähän aikaan vuodesta, ainakin jos kirjakappojen hyllyjen koloihin on uskominen. Se hyvä puoli kuitenkin on, että kun oppaat ovat englanniksi, niitä voi saada helposti myös sieltä Intian päästä. Eipä tarvitse ainakaan selkä vääränä kannella kaikkia opuksia, jotka kertovat, missä historiaa kirjoitettiin tai mitkä yksityiskohdat täytyisi huomata, jos haluaisi olla todellakin asiaansa perehtynyt turisti. Silti joku kirja voisi olla hyvä myös Suomestakin hankittuna, jos ei muuten, niin ainakin ajatuksissa pääsisi sitten ehkä tuohon Intia-moodiin.

Sinne, missä pippuri kasvaa

Tämän päivän sää oli varsinaisen lannistava. Harmaata, harmaata ja harmaata. Onneksi iltaa kohti muuttui edes lumeksi, joka toi taas vilauksen talvesta ja kylmästä. Joulutunnelmaa varten sopii ihana lumisade, joka tuo rauhaa ympärilleen.

Jos omasta elämästä etsii piristystä, niin kävin hakemassa rokotussatsin numero 1. Satseja tulisi vielä pari ennen matkaa ja lisäksi pitää napsia pillereitä mm. koleraa ja malariaa vastaan. Ai, kun kiva, minusta saa reiluksi pariksi kuukaudeksi varsinaisen lääkenarkin. Käytännössä tuo piikitys on kuitenkin ensimmäinen konkreettinen asia matkaa koskien, muistutus siitä, että lähtö saattaisi oikeasti olla edessä tuossa tammikuussa suuntana maa, jossa pippurikin kasvaa. Lisävinkkinä voisi sanoa, että se ei ole Afrikassa.

Panikointia, rokotuksia ja ihmettelyä

On asioita, joita ei vaan opi. Esimerkiksi uuteen maailmaan astumisen jännittäminen on aina sellainen, etten siitä pääse irti. Yleensä tuttuun ja turvalliseen ei turhaan tarvitse stressata, mutta vieraat maat ja eksoottiset kulttuurit ovat sellaisia, että niissä aina on se pieni tai isompikin möykky tuolla vatsanpohjassa. Mitä vähemmän aikaa on valmistautua, niin sitä intensiivisemmin tuo jännitys saattaa tulla vaikka toisaalta pikalähdöissä joskus saattaa unohtaakin varsinaisen jännittämisen. Jännitystä lisää myös se, jos lähtee yksin matkaan, tai on vastuussa suuresta osasta matkasta. Ryhmämatkoilla sellainen on tietysti turhaa, mutta toisaalta saan itse pientä nautintoa hyvin suunnitellusta ja hyvin menneestä matkasta.

Jokaisen matkan valmisteluun kuuluvat olennaisena osana rokotukset. Mitä eksoottisempaan maahan täytyy lähteä, sitä suurempi lista on erilaisia piikkejä, joita täytyy iskeä kehoon vastustuskyvyn säilyttämiseksi. Osoitteessa rokote.fi on varsin kattava paketti vaaroista, jotka kannattaa ottaa huomioon. Ainoa hyvä puoli rokotuksissa on se, että osa niistä on sentään monivuotisia. Esimerkiksi hepatiitit sain Etelä-Korean matkaani varten vuonna 2006, eikä niitä tarvitse uusia vuosiin, ehkei jopa vuosikymmeniin.

Niin, mitähän kaikkea sitä tarvitsisikaan, jos lähtisi tammikuussa kauas pois? Kieltä voisi olla hyvä yrittää opetella yhtä intensiivisesti, kuin mitä Japanin kanssa yritin. Edes se muutama sana ja kirjainten tunnistaminen voisi alkuun auttaa. Tulevan matkan pituus saattaa kuitenkin olla huomattavasti pidempi kuin pari viikkoa ja ainakin arkipäivät on jumissa samassa kaupungissa, joten jonkinsortin tekemisvarasto voisi tehdä hyvää. Illat kun eivät enää kulu harrastuksien ja kavereiden parissa (paitsi ehkä täällä netissä), joten jotain fiksua voisi olla hyvä keksiä., ettei elämä menisi aivan rappiolle. Tilannetta ei taida myöskään helpottaa se, että iltaisin ei luultavasti kannata kovinkaan myöhään olla yksin liikkeellä. Mitä siis tehdä iltaisin (paitsi opetella kieltä)? Apuuva! Vinkkejä otetaan siis avosylin vastaan.

Itsenäistä Suomea

Itsenäisyyspäivän kunniaksi voisin laittaa muutaman kuvan viime viikolta siitä, millaisena Helsingistä tykkään todella paljon: lumisena! Kuvat on otettu noin viikko sitten, kun tuli yksi suurimmista lumimyräköistä lähes 50 vuoteen. Ensimmäisenä Aleksanterinkatu ja kolmen sepän patsas:

Kampin narikkatorilta:



Kalevankadulla oli kanssa muhkeita lumiröykkiöitä:

Lumi on kyllä sellainen vuotuinen sääilmiö, joka on vaan niin ihana. Vihaan loskaa, räntää ja sitä harmaata ainetta, joksi lumi menee sekoittuessaan päästöihin ja hiekkaan. Mutta mikä voisikaan olla kauniimpaa kuin kaupunki rauhallisena, täynnä puhtoista lunta!

Elävää elämää

Aikakäsite on varsin hämmentävä hahmotettava ja mitattava. Tiettyinä jaksoina elämä on stabiilia ja soljuu kuin vesi vanhassa uomassaan. Seuraavana hetkenä saattaa veden pintaan syntyä pieniä väreitä ja yhtäkkiä koko virta vaihtaa kokonaan suuntaansa, loiskii ja litisee raivaten tieltä esteet. Joissain asioissa menee vuosia, jotka tuntuvat muutamalta päivältä ja joskus muutama päivä voi tuntua ja merkitä yhtä paljon loppuelämään kuin kokonainen vuosi tai vuodet, jotka valuivat niin tasaisen varmana historiaan. Silti joillekin asioille pitää antaa aikaa, jotta ne ehtivät valmistua ja joissain jutuissa taas auttaa, jos vaan sulkee silmänsä ja antaa virran viedä toivoen, ettei uppoaisi mukana. Antaa elämän hoitaa itsensä ja luottaa vaistoihinsa.

Ne pitkät vuodet, jotka meni valmistumista odotellessa, aika jona kasvoi, sitä ei vaihtaisi pois. Ei jättäisi pois niitäkään hetkiä, jolloin maailma pysähtyi hetkeksi tai tutustui ihmisiin, joista tuli myöhemmin todella läheisiä ja joiden kanssa sai kasvaa ja iloita. Harvoin luopuisi edes niistä kurjaakin kurjemmista hetkistä, jolloin vain tuntuu, että maailma repeytyy edessä sirpaleiksi ja on vaikea löytää suuntaa, johon edetä. Tai niitä hetkiä, jolloin vain haaveili tulevasta, odottaen parempaa.

Ehkä tässä vaiheessa minusta tuntuu siltä, että seison suuressa tienhaarassa. Kaikki asiat ovat pysähtyneet odottamaan yhtä päätöstä, joka merkitsisi suurta hyppyä tuntemattomaan. Mitään lopullista ei ole kyllä tapahtumassa, mutta omaan kevääseeni kyseiset päätökset vaikuttavat todella paljon. Ne vaikuttavat suunnitelmiin, ne vaikuttavat tavalliseen elämään, jonka havaitsen ja aistin ympärilläni. Pieni realisti sisälläni sanoo, että ne ovat oikeastaan vain unelmia, haavekuvia asioista, joita voisi tapahtua, mutta joita ei koskaan tule tapahtumaan. Mutta siltikään mikään ei poista sitä pientä jännistystä vatsanpohjassa. Toivon siis vahvasti, että päätökset kävisivät toteen pian, suuntaan tai toiseen. Itse en kuitenkaan moniin ulkoisiin asioihin pysty vaikuttamaan, joten minun ei auta kuin odottaa ja kertoa sitten kun jotain konkreettista alkaa olla tapahtumassa.