torstai 25. marraskuuta 2010

Ketterä kuin orava

Koska joulutauko on lähestymässä tarjoaa se mahdollisuuden myös kokeilla kaikkea uutta. Jokusen kerran joogaa olen jo ehtinyt kokeilla. Sen verran jopa, että ostettu joogamattokin sai ensikäytön. Aivan haasteitta tuo ensimmäinen käyttökerta ei sujunut. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes alkoi levittämään mattoa joogasalissa. Viime minuuteilla ennen tunnin alkua levittelen sitä onnessani ja tajusin, että mattohan on oikeastaan aika liukas.

Pieni liukkaus olikin aliarvioitu, sillä jalkojen laskeminen matolle oli lievästi sanottuna haasteellista. Rullasin puolet matosta jalkojen alta pois, ja olin mieluummin kovalla lattialla, kun ote ei millään tasolla pitänyt. Hankalaa on punnertaa, jos jalat valuvat koko ajan alta. Ei vain ollut tullut mieleenkään, että matto kannattaa ehkä pestä ennen käyttöönottoa. Joogakaupan sivuilta löytyikin sitten ohjeet ja pesin maton teelusikallisella pesuainetta ja ilman linkousta pesukoneessa. (konekin selvisi hengissä, samoin matto). Ensi kerralla olen sitten taas fiksumpi.

Joogaa en tällä viikolla taida ehtiä kokeilemaan. Olen jotenkin ajatellut joululomaa ja joogaa sopivana kombona. Capoeira jatkuu itse asiassa vielä viikon, joten viimeistä viedään ja viimeisistä päivistä voi ottaa ilon irti. Uskon, että ennen joulua tai joulun jälkeen voi sitten kokeilla vähän enemmänkin. Lukuunottamatta sitä ensimmäistä viikkoa uudenvuoden jälkeen, jolloin salit taas täyttyvät uudenvuodenlupauksen tehneistä.

Tässä välissä päädyin tänään ensimmäistä kertaa Salmisaaren liikuntakeskukseen. Työkaveri oli menossa kiipeilemään ja impulsiivisena ihmisenä lähdin matkaan mukaan. Tunnin teemana oli johdatus kiipeilyyn, joten pidin sitä tarpeeksi helpon kuuloisena.

Niin, olenkohan kertonut koskaan siitä, että minulla on korkean paikan kammo? Muistin sen taas tänään, erittäin vahvasti. Jotta tilanne olisi mahdollisimman jännittävä, tajusin sen siinä vaiheessa, kun kiipesimme metalliportaita ylös muutaman kerroksen verran. Kiipeilyä kun on monessa eri tasossa. Parhaimmillaan rystyset valkoisina kiipesin jännittäen, että mitä nyt tapahtuu ja kuolenko tällä hetkellä omaan jännitykseeni.

Olin ensimmäinen, joka yritti ja varmaan ainoa, joka ei onnistunut suoraan kiipeämään ylös. Hieno homma! Toisaalta, jos etsii positiivisia asioita, oli hämmentävää huomata, kuinka paljon kiipeämisestä on kiinni oman pään sisältä. Missään vaiheessa kädet tai jalat eivät olleet niin kuolleet, että siksi olisi pitänyt lopettaa. Oikeastaan suurin ongelma oli aina siinä, että kun pääsi korkeammalle kuin ennen, alkoi jännittää liikaa uusi korkeus. Silti jokaisella kerralla pääsin vähän ylemmäksi kuin edellisellä kerralla.

Omana henkilökohtaisena tavoitteena ennen paikalle pääsyä oli viiden metrin korkeuteen kiipeäminen. Tunnin alkaessa kovana tavoitteena pidin hengissä selviämistä. Loppupeleissä pääsin kymmeneen metriin eli helpoimman radan läpi - tosin kerran lipesi ote välissä. Adrenaliinia kyllä kehossa oli ja kädet ja jalat olivat velliä jokaisen kiipeämisen jälkeen. Epäonnistumisista huolimatta oli varsin suuri itsensävoittamisen tunne kokeilujen jälkeen. Itseähänsä vastaan sitä suurinta kamppailua käydään. Vielä en kiipeilynkään suhteen aivan kenkää heittänyt kaivoon. Alkeiskurssille voisin vielä lähteä, vaikken vielä elämästä suurena kiipeilijänä vielä haaveilekaan -ehkä ihan hyvä niin. Silti joskus on kiva kokeilla jotain todella erilaista, edes sen yhden kerran verran.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Talvitunnelmia

Kylmä, paukkuva pakkanen. Lumihiutaleet, jotka piristävät päivääni. Keskipäivä, ei ole enää hetki, jolloin on poistuneet pahimmat varjot pimeyden keskeltä. Hämäryys on muuttunut vaaleammaksi sävyiksi ja päivän erottaa taas edes jollain tasolla yöstä. Kuinka olenkaan sitä jo hetken ajan kaivannut.

Kroppa on kipeänä niistä liikunnasta, joihin olen nenäni laittanut. Kyllä se siitä taas parin päivän päästä helpottaa. On ihana hyppiä ja pomppia, kun tietää, että sitä luksusta on enää suunnilleen viikko jäljellä ennen joulutaukoja. Joulutauot kuulostavat vielä varsin hassuilta, kun jouluun on vielä kuukausi aikaa. Silti tavallaan ei se enää niin kaukana ole.

Haaveilen jo joulustakin. Hetkittäin, paukkuvan pakkasen keskellä on helppo kuvitella itsensä koristamassa jo kotia valolyhdyin ja kynttilöin. Tänään kävin lauleskelemassa pikkujouluissa ja viikonloppuna olisi jo TAIK:in joulumyyjäiset. Siitä se joulunodotus oikeastaan lähteekin. Löytyy ihania käsitöitä ja tunnelmointia. Kiirettä ja lekottelua kiireen keskellä. Pipareita, joita ei tahtoisi laittaa uuniin asti, koska se taikina maistuu kuitenkin niin paljon paremmalta. Paketointia, joka on niin parasta siinä vaiheessa, kun kaikki lahjat on jo hankittu. Hetket, jolloin siivous on jo ohi ja koti tuoksuu puhtaan raikkaalta.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Reissuhaaveita

Marraskuu. Harmaata ja synkkää. Mietin pienessä päässäni, että minne voisin lähteä pakoon tuota, kylmän, märän ja loskan yhdistelmää. Kärvisteltävä silti on, eräs työprojekti on kiireisessä vaiheessa ja lomat ovat kiven alla.

Ensi kevääksi haaveilen matkustamisesta jenkkeihin. Oikeammin minun pitäisi käydä siellä yhden kurssin puitteissa, ihmettelemässä maailman menoa. Opettelemassa uusia ja ihmeellisiä asioita ja palaamassa kotiin fiksumpana ja kypsempänä.

Samaan yhteyteen voisi sitten yrittää neuvotella lomantapaista. Jos vaikka kävelisi pitkin New Yorkin katuja tai ihmettelisi elämää jossain muussa osavaltiossa. New Yorkissa kiinnostaisi autottomuus - tai siis se, että aika pitkälle pärjäisi ilman autoa. Kohteet eivät varmasti myöskään loppuisi kesken. Miinusta puolestaan tulee luteista, joista on jo aika paljon uutisoitu lehdissä. En halua pientä omaa farmia kotiini. Toki todennäköisyys on yllättäville matkakumppaneille pieni, mutta silti. Varmoja päätöksiä en ole vielä tehnyt - ideoita otetaan vastaan!

Saksaan tekisi mieli lähteä joulumarkkinoille, mutta se taitaa jäädä ensi vuodelle jo aikaisemmin mainituista syistä. Nenä kutsuisi Aasiaan ja kiinnostusta Intiaankin on taas sivulauseissa kyselty. Ensi vuoden kuviot eivät ole oikein vielä osaltani konkretisoituneet. Näillä näkymin nykyinen homma vaihtuu toiseen, joskin sekin pääosin omasta halustani oppia uutta. En silti pidä todennäköisenä, että aivan heti tulisi lähtö Intiaan. Uutena työsarkana on toimia vielä lähempänä asiakkaita, eli kauempana Intiasta. Työkavereita siellä toki vieläkin käy ja siksi asia on aina aika ajoittain pinnassa. Mistäs sitä tietää, milloin päivittäin juttelen ruokatauoillani Priyankan, Pallavin tai Rucheen kanssa sen sijaan että morjenstaisin aamuisin Mattia ja Maijaa? Sen tässä on oppinut, ettei koskaan tiedä, mitä seuraavan kulman takana odottaa, oli se sitten jotain uutta kotimaassa tai aivan muuta jossain, mitä en ikinä osannut ajatellakaan.

Talvi- ja kesälomat olisivat myös hyvä (teko)syy lähteä johonkin pois, kunhan jotain mielenkiintoista keksisi. Yksi haaste on myös matkaseuran löytäminen, sillä tuntuu, että kaverit ovat pariutuneet, kiireisiä tai rahattomia ja omien työkiireiteni vuoksi lomat on helposti sellaisessa ajankohdassa, että se ei ihan jokaiselle sovi. Yritän välttää viimeiseen asti koulujen lomien aikoja ja pahimpia ruuhkaviikkoja. On niin paljon leppoisampaa pyöriä paikalla, jossa turistit eivät ole valloittaneet aivan joka soppea (kyllä, tiedän, että hieman elitistinen ajatus, kun itse sitten haluan pyöriä siellä turistina). Silti yksi niistä eduista nykyisissä hommissa on se, etteivät ne niin suoraan linkity jokavuotiseen koulu- ja työrytmiin.

Niin, miten on, haaveiletko sinäkin matkasta johonkin kauas? Jos kysyä saa, niin minne ja millä perusteluilla?