Monella matkalla on ollut tarkoituksena jossain vaiheessa mennä katsomaan, miltä kolmiulotteinen elokuva näyttää, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt tekemättä. Berliinissä tuntui, että aikaa ei halunnut tuhlata leffateatterissa. Koreassa onnistuin jopa menemään isoon leffateatterikompleksiin, kunnes tajusin, että korealainen 3D-elokuva ei välttämättä ole juuri sitä, mitä haen elämältäni. En myöskään ollut läheskään varma, olisiko 3D:tä oikeasti ollut saatavilla. Nyt 3D ei erikseen vaatinut suurta matkaa tai uhrausta, joten tuli loistohetki tutustua, mitä se pitää sisällään. Espoon Leppävaarassa avattiin siis uusi elokuvakompleksi, joten se oli pakko käydä tsekkaamassa.
3D-elokuvat kiinnostavat, sillä tekniikassa on jotain tulevaisuuden tuntua. Muutenkin tykkään kaikesta hienosta visuaalisesta toteutuksesta tai jonkun uuden toteutuksen yrittämisestä. Leffana oli Matka maan keskipisteeseen ja juoneltaan - yllätys, yllätys - luokattoman huono, mutta 3D-efektit olivat sen verran vekkuleita, että voisin kyllä vielä toistekin mennä katsastamaan 3D:tä. Tosin ehkä eri elokuvan parissa. Positiivista oli myöskin, että seuraamamme näytös oli lähes yksityinen, ainoastaan kaksi muuta katsojaa oli koko elokuvateatterissa.
Käytännössä kolmiulotteisuus toteutettiin 3D lasien ja tietyntyyppisen kuvarakenteen avulla. Ilman laseja 3D muuntuu mössöksi, josta on vaikea saada selvää. Lasit mahtuivat hyvin silmälasien päälle, joten silmälasit eivät olleet este leffan seuraamiselle. Kokemus oli varsin mainio juuri erilaisuudessaan ja siinä, kuinka lähellä leffan juoni tapahtui. Hienoimpia efektejä vain ihaili ihmeissään, kun taas osassa asiat pomppaavat joko vähän turhan lähelle tai ovat muuten vain omituisia. Tulevaisuudessa osataan varmaan tehdä parempiakin efektejä, kun hahmotetaan, mikä toimii oikeasti ja mikä ei. Kehitys kuitenkin on tällä saralla vielä niin lapsenkengissä. Silti iltaa voi kuvata erittäin onnistuneeksi ja vieläkin ihmettelen, että kylläpä sitä kaikkea tätä nykyä pystytään toteuttamaan ja visualisoimaan.
3D-elokuvat kiinnostavat, sillä tekniikassa on jotain tulevaisuuden tuntua. Muutenkin tykkään kaikesta hienosta visuaalisesta toteutuksesta tai jonkun uuden toteutuksen yrittämisestä. Leffana oli Matka maan keskipisteeseen ja juoneltaan - yllätys, yllätys - luokattoman huono, mutta 3D-efektit olivat sen verran vekkuleita, että voisin kyllä vielä toistekin mennä katsastamaan 3D:tä. Tosin ehkä eri elokuvan parissa. Positiivista oli myöskin, että seuraamamme näytös oli lähes yksityinen, ainoastaan kaksi muuta katsojaa oli koko elokuvateatterissa.
Käytännössä kolmiulotteisuus toteutettiin 3D lasien ja tietyntyyppisen kuvarakenteen avulla. Ilman laseja 3D muuntuu mössöksi, josta on vaikea saada selvää. Lasit mahtuivat hyvin silmälasien päälle, joten silmälasit eivät olleet este leffan seuraamiselle. Kokemus oli varsin mainio juuri erilaisuudessaan ja siinä, kuinka lähellä leffan juoni tapahtui. Hienoimpia efektejä vain ihaili ihmeissään, kun taas osassa asiat pomppaavat joko vähän turhan lähelle tai ovat muuten vain omituisia. Tulevaisuudessa osataan varmaan tehdä parempiakin efektejä, kun hahmotetaan, mikä toimii oikeasti ja mikä ei. Kehitys kuitenkin on tällä saralla vielä niin lapsenkengissä. Silti iltaa voi kuvata erittäin onnistuneeksi ja vieläkin ihmettelen, että kylläpä sitä kaikkea tätä nykyä pystytään toteuttamaan ja visualisoimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti