Vuosi 2011

Mietin hetken, voinko lainkaan kirjoittaa vuodesta 2011. Mitään kovin kummallista, ihmeellistä tai muutakaan ei tapahtunut. Kun aloin kerätä tapahtumia kasaan ja kokoon, löytyikin sitten yllättävän paljon. Vuosi 2011 toi tullessaan useita muutoksia, joka suunnalla.

Tammikuu 2011 oli kylmä. Pakkanen puri. Lunta tuprutti. Ihmettelin Valon taikaa: (vastaava valoprojekti alkaaa muuten myös tänään ja kestää muistaakseni reilun viikon)

Aloin kiertämään asunnoissa. Haaveilin, ihmettelin, laskeskelin. Hyvänä sunnuntaina kiersin 7-8 asuntoa, Helsingin eri kulmakunnat tulivat tutuiksi.

Helmikuussa kävin Tahkolla, lunta oli valtavasti:



Helmikuussa piipahdin myös Tukholmasta. Se ei ollut yhtään niin luminen ja toi toivoa keväästä:


Maaliskuussa Tahko kutsui uudestaan:

Kevät tuli hitaasti:


Ihmettelin myös täällä ihmisen kokoisia lumivalleja:

Nautin kevätauringosta asuntonäyttöjen välissä:


Ostin kotiini tulppaaneja ja toivoin kevään tulevan:


Vein intilaiset vieraat SeaLifeen:

Nautin vapusta:

Toukokuussa ihmettelin kevään kukkia:



Pääsin purjehtimaan isolla laivalla:


Ihastuin Tallinnan vanhaan kaupunkiin:

Ostin asunnon. Taloyhtiön saunasta näki yli Helsingin kattojen:


Muutin kovassa kiireessä. Pakkauksesta teki haastavaa mm. Rooman matka:




Pari päivää muutosta kutsuikin sitten Atlantin takainen manner. Pääsin tutustumaan New Yorkiin ja ihastuin Williamsburgiin:

Kuvasin Graffitteja:

Ihmettelin kaupungin silhuettia:

Kävelin ydinkeskustassa:

Palasin Suomen suveen ja aloin laittaa kotia kuntoon:

Biletin uudessa naapurissani, Suvilahden voimalassa Summer Sound-festivaalin tahtiin:

Ihailin maalauksia myös Suomessa:

Elokuu toi mukanaan Flow-festivaalin ja myös vuoristorata-päivän:

Jotain silloin syttyi elämään, joka jäi osaksi elämääni.

Vietin unohtumattoman illan ihaillen ilotulituksen SM-kisoja:

Syksyllä kävin uudestaan Virossa:

Lisäksi töissä vaihtui projekti ja lähimmät työkaverit.

Ihmettelin Habitaren helmiä, joita löysin varsin vähän. Nämä lamput olivat kuitenkin oikein hauskoja:


Tutustuin Gardenian orkideoihin.

Valon taikaa Linnanmäellä, pääsin vielä ajamaan vuoristoradalla:

Marraskuussa ihailin Töölönlahtea auringonlaskun aikaan:

Järjestin tuparit:


Kävin marraskuussa kolmannen kerran Tallinnassa. Tykkään yhä kaupungista kovasti ja suunnitelmissa on käydä siellä, kunhan kevät taas koittaa.

Joulukuussa leivoin pipareita, koristelin kämpän ja vietin siellä ensimmäistä joulua.


Aikamoinen vuosi takana, ei voi muuta sanoa. Iloa, surua, kokemuksia. Naurua. Vuoristoratapäivä, jolloin koin tunteita niin syvästä murheesta kuin onnen kukkuloilta. Olen miettinyt, että mitä jos elämä olisi suunnitellut polkunsa jotenkin toisin. Olisiko ilo ollut mahdollista ilman surua? Elämän oikuilla on mahdotonta spekuloida. Täytyy olla vain kiitollinen siitä, että voi elää täällä ja nyt ja nauttia elämästä täysin rinnoin.

Minusta on tullut osa omistavaa luokkaa, tai ainakin pankin hyvä asiakas. Kotiutuminen ratikkalinjojen ääreen on mennyt yllättävän helposti, vaikka neliöt tulivat suurempaan käyttöön, kuin mitä alunperin kuvittelin. Avaruudesta ja ylimääräisistä neliöistä saan yhä vain haaveilla, sillä nurkat ovat täyttyneet elämäni tärkeillä asioilla. Yksi kriteeri valinnassa oli helppo kotiutuminen yöelämästä ja aktiviteeteista, siitäkin huolimatta olen viilettänyt yöelämässä aikaisempaa vähemmän. Vanhuuttako se on vai jotain muuta, en tiedä. Joka tapauksessa olen nukkunut hyvin yöni, nähnyt paljon kauniita unia ja viihtynyt myös kotona. Rauhoittunut kokonaan en ole, mutta ei kai vielä tarvitsekaan, sen verran nuori tässä vielä on.

Ensi vuosi on vielä monta askelta tuntemattomaan. Mahtavaa uutta vuotta lukijoille ja nähdään taas, ilotulitteiden paukkeen jälkeen!

Myrskyn jälkeen, osa 3

Oli joululomalla myös päivä, joka oli täyttä aurinkoa. Meri oli tyyni, eikä mikään muistuttanut edellisestä päivästä:

Vesi oli laskenut, nyt laitureilla pystyi taas kävelemään, kun edellisenä päivänä ne olivat vielä täynnä vettä.

Joki ei enää virrannut yli uomiensa:

Tälläkin polulla pystyi taas kävelemään, edellisenä päivänä vesi oli vallannut sen kokonaan:

Lammikkoja oli muodostunut sinne, missä normaalisti sitä ei ollut. Vesi oli jäänyt vangiksi ja jäätynyt.

Joki virtasi paikallaan:

Veden raja lenkkipolussa:

Tästäkin pystyi taas kävelemään:

Laineiden jäljet:

Penkit eivät enää olleet yksin:

Oikealla puolella oli vielä vesilammikko, mutta muuten pystyi liikkumaan normaalisti:

Rauha oli palannut. Jos kuvia ei olisi ottanut, saattaisi epäillä, nousiko vesi koskaan. Tosin lammikot vielä paljastavat edellisen päivän tapahtumat.