Minuuttien palosta vuosien ihmettelyyn

Kun jotain uutta alkaa, päivät tuntuvat pitkiltä. Ihmeissään sitä katsoo, kuinka tunnit lipuvat ohitse ja vielä on mukana. Mitään ei varsinaisesti voi menettää, koska mitään ei oikeastaan ole vielä saanutkaan. On helppo olla spontaani ja räväkkä.

Tunnit venyvät päiviksi ja silloin oma tietoisuus kasvaa. Alkaa näkemään, mitä uusi asia tai tilanne voi tarjota. Jännitys alkaa kutkuttaa vatsanpohjaa. Tuntee elävänsä ja innostuvansa myös kaikesta muusta ja kurkistelevansa maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Maailma hymyilee, riippumatta siitä, hymyileekö se oikeasti kuorensa takana.

Päivistä tulee viikkoja. Epävarmuus kasvaa, sillä ymmärtää paremmin, minkä voi myös menettää. Hetkittäin on vaikeampi olla spontaani tai mennä tilanteisiin ihan niin täysillä mukaan. Samalla alkaa osa tilanteista olla sen verran tuttu, että pahin jännitys laantuu, joka taas helpottaa tilanteessa elämistä. Ensimmäiset rakoilut saattavat syntyä tai sitten ei - ei sitä koskaan tiedä tai osaa ennakoida.

Viikot menettävät merkityksensä muodostuen kuukausiksi, jotka soljuvat ohitse. Talven lumet, jotka pulppuavat kevään puroissa. Puiden lehdet, jotka tummenevat kesän paahteessa pudoten syksyn sateisiin. Alkaa muodostua kuva siitä, mitä se uusi asia taas oikeasti onkaan. Ensi huuma on katoamassa ja jotain muuta, pysyvämpää alkaa syntyä tilalle. Helpompi on arvioida, että onko asiat niin, kuin niistä ensin kuvitteli tai tilannetta ensin arvioi.

Silti voi olla, että kuukausista tulee vuosia. Uuteen järjestelyyn kiintyy ja siitä tulee osa elämää. Elämäntilanne vakiintuu ja se, joka ennen oli uutta ja ihmeellistä on normaali osa arkea. Sitä ei enää tarvitse niin kovasti harkita tai kyseenalaistaa.

Ehkä erikoista tässä on se, kuinka se ensimmäinen aina tuntuu ja merkitsee. Ensimmäinen viikko, kuukausi tai vuosi on niitä, joita tulee helpommin laskettua. Muut kulkevat siellä välissä, ajallaan elämää ihmetellen. Toki vuodet tuovat varmuutta tai sitten voi tapahtua jotain, joka muuttaa tapahtumien kulun kokonaan. Vaikea oikeastakaan ennakoidakaan milloin ja mitä tulevan pitää. Pitää vain nauttia hetkestä ja toivoa parasta.

Näihin tunnelmiin päättäen: Jenni Vartiainen - Duran Duran.

Katua ja kulkemista monessa tasossa

Hong Kongin katukuvaan kuuluu ehdottomana osana tietty kerrostuksellisuus. Teitä ja kulkureittejä voi olla monessa kerroksessa. Se tekee urbaanista ympäristöstä varsin kiinnostavan, sillä kulkureitit harvoin koostuvat korkeista taloista ja asfaltista niiden vieressä.

Alhaalla autot, ylhäällä varsin leveä kävelykatu:


Kaksikerroksisuus näkyy myös busseissa ja raitiovaunuissa. Siitä huolimatta ruuhka-aikana ne ovat aivan täynnä:

Liittymiä ja katuja monessa tasossa. Itse tarkastelin tätä rakennelmaa näiden teiden päällä olevalta sillalta:


Hyvin pitkät liukuportaat. Taitavat olla yksi maailman pisimmistä. Aamulla ne vievät ylhäältä alas ja puolenpäivän aikoihin suunta muuttuu, jolloin pääsee alhaalta ylös:

Kipittämässä ylöspäin:
Peak-tram vie Viktoria-huipun päälle. Taival on ajoittain hyvinkin jyrkkä ja viidakkoinen:

Viktoria Peakin huipulla olevassa ostoskeskuksessa riittää rullaportaita:
Joka paikkaan autolla ei sentään pääse. Tai ainakin kulku on hyvin hankalaa. Alla oleva auto hinkkasi tätä mutkaa ainakin vartin. Valitettavasti reitti mutkitteli ja kapeni vielä tämän kohdan jälkeenkin:


Bussin ikkunasta otettu kuva eräästä risteyksestä:

Moneen suuntaan ja monella eri tavalla pääsi siis kulkemaan Hong Kongin katuja. Tämän lisäksi käytin mm. lauttaa ja köysirataa matkani varrella. Näistä sitten ehkä enemmän hieman myöhemmin.

Prameita ökykauppoja

Hong Kongin katukuvassa suuren huomion vei kalliiden merkkien suuret kaupat sekä ostoskeskukset, joiden prameus suorastaan meni överiksi. Toki osasyynä prameuteen saattoi olla kiinalaista perua oleva kiinnostus kaikkeen, mikä kiiltää. Joka korttelissa ainakin oli vähintään yksi kultaliike sekä yksi hienostobrändi, jotka kisasivat keskenään siitä, mikä vei eniten huomiota. Kovin montaa kuvaa näistä en viitsinyt ottaa, sillä en varsinaisesti ole kova merkkien perässä juoksija. Silti pari kuvaa on pakko näyttää ihan siitäkin syystä, että näkee yhden pienen osan Hong Kongin todellisuutta.

Yön valot loistavat (siisti ja kiva versio, jossa pelattiin hauskasti väreillä):

Yön valot loistavat tällä kertaa hyvinkin kultaisena:

Ostoskeskuksen sisällä soitti muun muassa orkesteri. Tästä ei ehkä päästä enää prameammaksi:

Hauskoja yksityiskohtia

Hong Kong on täynnä hauskoja pieniä yksityiskohtia. Toki se vaatii sitä, että pitää silmät auki kiireisessä suurkaupungissa, että on hetki pysähtyä ja ihmetellä ympäristöä, joka muuten jäisi huomaamatta. Vastapainoksi kiiltäville pilvenpiirtäjille olen kerännyt tähän pieniä yksityiskohtia, jotka toivat hymyn huulille.

Paikka koirien tarpeille. Haluaisin nähdä ne omistajat, jotka pystyvät määrittelemään lemmikkinsä hädän näin tarkasti näin pienelle alueelle.


Puistossa kannattaa varoa vettä, varsinkin jos sen syvyys on suunnilleen 20 cm.


Lintuhäkki keskellä porraskäytävää. Hongkongilaiset tuntuvat olevan hulluina pieniin lenteleviin kavereihinsa:

Hissi, joka käy vain joka neljännessä kerroksessa. Korkeiden talojen ihmismassan jaotteluun tämä tuntui olevan varsin selkeä keino jakaa ihmismassat neljään osaan. Silti tuli oltua hisseissä, joissa henkilöiden määrä ylitti huomattavasti ohjeistuksen:


Suloinen patsas Kowloonin puistossa:

Vastaava patsas Hong Kongin taidemuseon pihalla:

Patsas, joka heräsi henkiin, kun tuli pimeää:

Kaupan ikkuna, josta löytyi yllättävää kieltä (jos lukee mustan ilmoitustaulun):

Kauppa, jolla on hauska nimi:


Muoviruokaa myyvä kauppa (siis niitä muovista rakennettuja annoskuvia, joita näkee aasiassa ravintoloiden ikkunoissa):

Luistinrata keskellä kauppakeskusta. Siellä huomasi taas, ettei pystyssä pysyminen luistelussa ole läheskään itseisarvo:


Tämä tältä erää, joskin kuvia vielä riittää. Hauska on oikeastaan, että niihin on saanut hieman etäisyyttä, osaa katsoa kokonaisuutta aivan uusilla silmillä. Kuvia on siis tiedossa vielä aika moneen otteeseen, jos ei suurta vastalausetta kuulu.

Kevättä ja pilvenpiirtäjiä

Kevät, tuo elämän herättäjä on taas täällä. Ensimmäiset leskenlehdet, lämpimät hetket auringossa ja pöly, johon on aina samanlainen viha-rakkaus-suhde. Elämä suuntautuu taas ulos, pois tuttujen seinien sisältä. Herää hitaasti henkiin pitkän talven jälkeen.

Hong Kongin kuvat on lajiteltu, tai ainakin pääosin. Kuvia tuli otettua noin 700, joten poimimiseen meni oma hetkensä. Aloitetaan kuitenkin korkeista taloista, pilvenpiirtäjistä, joita on vaikea välttää Hong Kongin katukuvassa.

Klassinen kaupungin silhuetti, joka on tuttu postikorteista ja matkaoppaista:



Taivas vielä näkyy, vaikka korkeutta taloilla alkoikin olla. Tämä rakennus on Kowloonin puolelta.

Rakennusten juurella Hong Kongin puolella:

Rinteeseen rakennettua:

Viktoria-vuoren huipulta avautui jylhä näky:

Hong Kong etualalla, Kowloon lahden toisella puolella:


Satama ja pikavene:

Rakennuksia silmänkantamattomiin.

Oi, onnen päivä

Kyllä, tiedän sen. Blogi on kumissut hiljaisuuttaan viimeisen viikon. Pitkiä päiviä on joutunut odottamaan uusinta postausta. Kiireitä uskallan syyttää. Työnkin voin mainita puolella lausahduksella. Puolen vuoden projektin osan työstäminen päättyi tänään. Olo on epätodellinen, surrealistinen ja hieman ymmyrkäinen. Miten sitä pitäisi nyt taas olla? Tunteja on käyttänyt yhteen päivään, joka on voiton puolessa. Päivä tuli, päivä meni ja olen vielä hengissä. Voi tätä onnea.

Toki työt jatkuvat vielä huomenna. Seuraavat hommat odottavat kiltisti mailissa. Harrastukset pyörivät, kuten ennenkin. Muu maailma ei edes huomannut tätä yhtä maanantaita, joka muistutti niin paljon monia muita. En voinut silti välttämään hymyä, joka kumpusi kotimatkalla syvältä sisältä.

Kevät alkaa olla jo pitkällä. Jos kevään tänä vuonna määrittelee siten, että lumi sulaa. Sormet syyhyävät taas kunnostamaan pyörää, raahaamaan uusia kukkia ikkunalaudalle ja pesemään parvekkeen lasit. Voi alkaa taas elämää sitä normaalia elämää, jonka on viikoksi jättänyt taka-alalle. Oi, tätä autuutta!

Nettihaasteita myös kotimaassa

Kyllä, kuvia on vielä tulossa. Osoittautui yllättävän työlääksi, kun kotikoneeni nettipiuha oli sanonut itsensä irti. Jotta asia ei olisi aivan yksinkertainen ja nettipiuha sopivan helppo syyllinen, niin muilla läppäreillä kyseinen piuha toimi oikein hyvin. Tämä tarkoitti, että vika oli läppärissä ja sitä sitten olenkin yrittänyt fiksata - turhaan.

Lopulta meni hermot ja löysin itseni asentamasta Windowsia uudestaan. Tämän jälkeen piti kaivaa nurkista softien cd:t ja kaivaa mielestä ne kaivatuimmat ilmaisohjelmat, jotta kodin viihdekeskus löytäisi uuden elämän. Ehdoton hohtoelämys oli, että windowsin uudelleenasennuksen jälkeen koneessa alkoi toimia nettikin. Enää ihanat 77 uutta windows-päivitystä, joita ladatessa sai rattoisasti kulutuettua hetken, jos toisenkin. 56. päivityksen kohdalla kone alkoi köhiä yliannostuksen merkeissä (vähemmästäkin!) ja loppuja en sitten onnistunutkaan asentamaan.

Pääsiäisen kruunasi se, että kone toimii taas pääpiirteittäin samoin kuin ennen. Sain kuvat ladattua jopa koneelleni, joskin onnistuin kadottamaan kaikki viimeisen puolen vuoden aikana näpsityt kuvat. En tajunnut ottaa varmuuskopioita ihan kaikista kansioista. Aina ei voi voittaa, mutta ainakin uudet kuvat olivat vielä turvassa muistikorteilla. Ne vaativat vielä hieman perkaamista, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä.

Kotona taas

Silmät ovat puoliksi auki. Pää on hieman jumissa, eikä ole varmuutta siitä, onko päivä, yö vai jotain siltä väliltä. Eilen palasin takaisin Suomeen iltapäivällä ja ihmettelin kevään etenemistä. Sillä vaikka tuntuu, että lumen määrä pysyy tasaisesti paljona, huomaa eron, kun on jonkun aikaa poissa.

Illalla sinnittelin yhteentoista. Sitten menin lopulta nukkumaan ja nukuin viiteen. En oikeastaan tiedä, nukuinko oikeasti kuuteen vai viiteen, sillä osa kelloista on vielä talviajassa. Tuntui vahvasti, ettei voinut enää nukkua, kun sisäinen kello oli jo niin paljon ja valoisaakin oli. Harhailin nälkäisenä tyhjässä asunnossa ja söin jäätelöä pakkasesta, kun jääkaappi oli vielä tyhjä. Kahdeksan aikoihin siirryin uudestaan sänkyyn ja nukuin puoleenpäivään. Kolmen maissa lähdin ihmettelemään ulkoilmaa ja hain täytettä jääkaappiin.

Sen jälkeen taas arvon, väsyttääkö vai ei. Oikeastaan väsyttää, ainakin tällä hetkellä. Kello on Hong Kongissa jo lähes keskiyö, vaikka täällä se on vasta vähän vaille seitsemän. Lämmin ruoka teki hyvää, mutta se toi myös väsymyksen. Nyt sitten voin taistella muutaman tunnin, kunnes voin kunniallisesti vetäytyä unten maille. Kuvia joutuu varmaan vielä odottelemaan hetkisen, edes sen verran, että ajatukset taas kulkevat muuallakin kuin tulevassa unessa tai unen väistelyssä.