Pohdiskellen tulevaa kohti

On hetkiä, jolloin tuntee itsensä niin haavoittuvaksi, niin alastomaksi. Normaalisti arjen rutiinit auttavat pitämään etäisyyden, jolloin asiat kulkevat vanhaan totuttuun tapaan. Ei tarvitse pohtia sen kummemmin tai tuntea epävarmuutta ympäristöstä.

Ei haavoittuvuudessa sinänsä mitään kovin pahaa ole. Uudet tilanteet ovat joskus sellaisia, että niissä on haavoittuvainen, jos on täysillä mukana. Entä jos sykkii jonkun eteen kuin viimeistä päivää ja kaikki on sen jälkeen turhaa? Entä jos lähtee täysiä mukaan, vain törmätäkseen yhtä täysiä päin seinää? Silti on joskus niin kiva yrittää, mutta milloin tajuaa, että on liian kaukana, aivan kuin kuu ja tähdet taivaalla? Tai miltä tuntuisikaan, että saavuttaisi joskus jotain suurta, muttei olisikaan siitä niin iloinen. Ettei hetki olisikaan sopiva? Vaikeita kysymyksiä, eikä niihin juuri vastauksia löydy. Jokainen taplaa omalla tavallaan.

Isommat asiat koostuvat monesti hyvin pienistä. Välillä on vaikea harppoa, vaan pitää askeltaa varovaisesti, valitsemallaan polulla. Poiketa juuri oikeassa kulmissa niin, että suunta tuntuu oikealta. Hengähtää joskus ja välillä painaa täysillä eteenpäin. Joskus toivoisi, että jossain takana olisi suuri vastaus, vaikka se veisikin löytämisen riemun. Silti joinain onnenhetkinä ei haluaisi ajatella elämää yhtään eteenpäin, ei edes seuraavaan päivään. Siinä onnen kukkuloiden ja synkinpien myrskyjen välissä on kuitenkin se elämä, joka yleensä ei ole kumpaakaan ääripäätä. Vaikka tulevaa ei niin voikaan tietää, niin aina voi rakentaa ne palikat siten, että normaali päivä olisi jotenkin kiva. Sitten voi vain pitää siitä kiinni, askel kerrallaan kohti tavoitteita ja tulevaisuutta. Voi haaveilla tulevasta tai sitten muistella menneitä. Pohtia, mitä ensi vuosi tuo tullessaan sekä hiljentyä sitä ennen joulun viettoon.

Lunta!

Rakastan lumen narskuntaa jalkojen alla. Pientä kimmeltelyä katuvalon säihkeessä. Pientä hohdetta pimeyden keskellä. Lumen peittämät oksat ovat niin kauniita, että niistä tulee hyvä mieli. Hypähtelin jo onnesta viime viikolla, kun lumet peittivät maan täällä etelässäkin.

Tänään oli uudestaan vuoroni hihkua innosta. Siinä missä autonomistajat kiroavat huomista aamua, olen itse onnesta soikeana. Paksu lumisade peittää maan. En voinut vastustaa kiusausta kävellä talon ympäri - ihan vain sen takia, että sain kävellä lumipyryssä. Katseeni haikaili jostain syystä temmeltävien lasten perään. Olin itsekin sillä tuulella, että halusin laskea mäkeä hihkuen innosta.

Jotenkin elämä hymyilee tällä hetkellä. Töissä on toki tohina päällä, mutta silti tuntuu, että palaset alkavat loksahtelemaan paikalleen. Toki vielä on paljon hommaa, mutta pienet voitonhetket siellä täällä lupaavat parempaa tulevaa. Omassa elämässäkin tuntuu olevan paljon mukavia asioita - virus näyttää lopulta olevan jo hieman alakynnessä ja kaverisuhteet kukoistavat. Tuleva joulu lämmittää mieltä, eikä työpäiviäkään ole kuin kaksi enää jäljellä. Tuskin yskänlääkkeenä käyttämäni kodeiini näin paljon voi vaikuttaa, silti olen vain yhtä hymyä. Jokin taika on tässä vuodenajassa. Jos siis törmäät hymyilevään naamaan aamujunassa, saatat törmätä minuun tai johonkin muuhun kanssaeläjään, joka on kaiken kiireen keskellä tajunnut, kuinka kivaa elämä oikeastaan onkaan.

Jouluvaloja länsinaapurin malliin

Toisella mantereella on kaikki aina hienompaa ja isompaa. Jouluvaloihin panostetaan paikoitellen aivan eri määriä - onneksi. Silti hymy nousee huulille, kun katselee näitä jouluvalovirityksiä:

Christmas lights gone wild


Sandstorm Christmas Lights Techno



Christmas Light Show - Amazing Grace Techno



Kyllä, mitä kaikkea sitä voisikaan keksiä, jos on tarpeeksi aikaa ja tarpeeksi valoja. Kanssasurffaajien kunnioitus on taattu.

Hyvää joulun odotusta!

Joululaulujen elinkaari ole pitkä. Viimeistään uutena vuotena alkaa korvista ulos kaiken maailman kulkuset, joulupukit ja tonttuset laulujen aiheina. Tällöin kannattaa siirtyä uudemman polven artisteihin, jotka ovat tehneet joulumusaa, joka ei niin räikeästi ole joulumusaa, ellei sanoja eksy kuuntelemaan. Kaiken maailman jouluhössötyksen parista saa hyvän mielen kappaleilla, jotka ovat tarpeeksi joulua, mutteivät kuitenkaan niin paljon, että ahdistaisi. Toki tutuimmilla rallatuksilla on oma paikkansa koulujen joulujuhlissa, viime hetken joulusiivouksessa ja lahjojen paketoinnissa. Muuten kuuntelen mieluummin näitä, joissa joulua tai talvea on vain pieni vivahde:

Lenka - All My Bells Are Ringing:


Ingrid Michaelson - Snowfall:


Jos tykkäsit edellisestä, niiin suosittelen erittäin lämpimästi katsastamaan tämän youtubesta. Aivan totaalisen ihana video, mutta valitettavasti sen linkittäminen blogiin ei onnistu.

Lopuksi vielä Brandi Carlile - The Heatache Can Wait:

Video ei ole kummoinen, mutta biisi on oikein kaunis.

Rajaton - Lunta

Edit: Viimeiset biisit lisätty jälkikäteen, kun tämä postaus lähti vahingossa liian aikaisin.

Joulun lähestymistä

Lumihiutaleet tervehtivät minua aamulla. Hitaasti ne tippuivat maahan, sulaen heti paikoilleen. Ei tullut vielä joulumaisemaa, ei. En olisi halunnutkaan, sillä se muistuttaisi minua siitä karusta tosiasiasta, että joulu on kohta lähellä.

Vaikkei joulussa merkitse enää lahjat niin paljon kuin lapsena, on silti kiva ostaa jotain pientä ja merkitsevää lähimmäisille. Joulun lähestyminen muistuttaa siitä, että taas tänä vuonna päädyn siihen samaan dilemmaan: lahjat eivät vieläkään ole ostettuina, vaikka joulu kurkistaa nurkan takaa.

Tämä jättää minulle vain muutamia vaihtoehtoja: Luultavasti tungen sitten pahimpaan ruuhkaan, sulkien silmäni kaikelta suurelta härdelliltä. Teen täsmäiskuja tavarataloihin toivoen, että selviän ihmismassoista hengissä. Kurkistan joulumyyjäisiin ja kadun, että muun muassa naistenmessut jäivät tänä vuonna väliin. Ryntäilen muiden mukana ympäri kaupunkia vakuuttuen siitä, ettei mitään koskaan kuitenkaan löydy. Revin epätoivoissani hiuksia ja totean, että teen itse - tajuten hetkeä myöhemmin, etten ole kuitenkaan siihen kykeneväinen.

Odotettu lopputulos on kuitenkin varsin selvä: kun kaikki vaihtoehdot on käyty läpi, herään paria päivää ennen joulua tajuamaan, että nyt olisi viimeinen hetki ostaa lahjat. Pohdin pääni puhki ja muistan, että enkös minä silloin joskus kauan sitten jo suunnitellut jotain. Rapsutan päätäni ja mietin pääni puhki. Lähden viimeiselle suurelle ostosreissulle sinnikkäästi manaten, ettei kotiin ole tulemista ennen kuin kaikki lahjat on löydetty.

Yllättäen viimeistään viimeinen paniikki on se, joka avaa kunnolla silmät uusille ideoille. Yhtenäkään jouluaattoaamuna minun ei ole tarvinnut kiireellä hakea ärrältä hätäsuklaarasiaa. Joka vuosi olen löytänyt jokaiselle läheiselle jotain kivaa ja henkilökohtaista. Silti joka vuosi se tuntuu aivan ihan yhtä vaikealta, vaikka oikeastaan tykkäänkin pohtia, mitä lahjoja antaisin lähimmäisille. Ehkä siinä onkin se juju: jos se olisi liian helppoa, ei lahjojen antaminen synnyttäisi niin mukavia tuntemuksia, joita se synnyttää.

Tervehtymään päin

Kyllä, nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Kurkkukipu on edennyt kuivaksi yskäksi, mutta pääasia, ettei kurkkua enää pakota. Vielä en ehkä voi kutsua itseäni terveeksi, mutta valoa on jo tunnelin päässä. Tuntui orvolta viettää yksi vilkas pikkujouluviikonloppu kotona, kattoa katsellen - tai no, sarjojen parissa. 6 päivän paikallaanolo on alkanut käydä hermoille ja tuntuu siltä, että töihinkin voisi mennä. Jos ei muuta, niin ainakin vaihtelun vuoksi. Montaa päivää peiton alla paikoillaan ei vaan jaksa, ainakin kun tauti on mennyt sen pahimman nukkumisvaiheen yli. En toki vielä lähtisi maratonia juoksemaan tai suuria huippuja valloittamaan. Jos nyt töihinmenolla aloitettaisiin kuitenkin, sitten voidaan taas kertoa elämän pienistä ja suurista seikkailuista.

Mystinen itä

The Girls of Riyadh kuvasi erään tarinan Saudi-Arabian eliitistä ja heidän elämästään. Samassa aallossa idästä on julkaistu huomattavasti erilaista materiaalia. Mikä onkaan totuus näillä hunnuin sävytetyillä valtakunnilla? Luultavasti koskaan en sinne tule eksymään, joten kirjat antavat pienen vilauksen näihin syvien salaisuuksien maihin.

A. Qanta: In the Land of Invisible Women: A Female Doctor's Journey in the Saudi Kingdom
Jostain syystä ensimmäinen sivu ei siepannut minua mukaansa, joten tämä pyöri hyllyssäni aika pitkään, ennen kuin sain sen aloitettua uudelleen. Ensiyrityksellä oli juuri saapunut itselleni lähettämä paketti Intian kirjoja, joten oli vaikea keskittyä hieman isompaan pokkariin, joka ei kulkenut niin näppärästi kassissa mukana. Marraskuussa aloitin lukemaan kirjaa alusta, enkä osannut siitä irti päästää, ennen kuin se oli luettu. Tarina oli todella kiehtova, sillä oikeastaan se on ensimmäinen kirja, joka kertoo länsimaalaisesta naisesta, joka on itsenäisesti ja vapaaehtoisesti mennyt Saudi-Arabiaan työskentelemään. Kirja kuvastaa havaintoja ja tuntemuksia, joita kahden vuoden työskentely maassa nostatti. Toisin kuin monissa muissa lukemissani kirjoissa, lopussa ei ollut kulminaatiota siitä, millaisen selviytymistaistelun maasta poispääsyksi oli koettava. Kirjan suuri anti on siinä, kuinka objektiivisesti ja laajasti kuvataan päivittäiseen elämään ja ihmissuhteisiin liittyiä haasteita kuningasvallassa.

Carmen Bin Laden: Inside the Kingdom
Hieman erilainen selviytymistarina Saudi-Arabian eliitin sisältä. Kuten sukunimestä huomaa, on kirjoittajalla etäinen sukulaisuussuhde erääseen maailman tunnetuimaan terroristiin. Silti Carmenin teksti on vahvasti länsimaalaisesti suuntautunut: Carmen kasvoi isoksi Euroopassa ja päätyi yhteen Saudi-Arabian vaikuttavaan sukuun avioliiton kautta - joka johti avioeron myötä irtiottoon, joka näkyy kirjassakin. Välillä tulee vahvaakin kritiikkiä Saudi-Arabian menosta. Ostin kirjan hetken mielijohteesta, enkä ole katunut.

Jean Sasson: Love in a Torn Land ja Mayada, Daughter of Iraq: One Woman's Survival Under Saddam Hussein
Hyvin karut kirjat Irakin vastarintaliikkeen menosta. Todella rankkaa meininkiä, jota en välttämättä suosittelisi heikkohermoisille. Imee mukaansa ja ensimmäisen sivun aloitettua ei osaa enää päästää irti ennen kuin pääsee viimeiselle sivulle. Love in a Torn Land kertoo Irakin vastarintaliikkeeseen kuuluvasta naisesta ja hänen perheestään ja elämästään. Mayada puolestaan kertoo tarinan erittäin onnettomasta avioliitosta ja kohtalosta Irakissa. Nämä kirjat eivät kuvaa niin etuoikeutettua elämää kuin Prinsessa-sarja. Nämä kuvaavat kahden naisen karun todellisuuden maassa, joka on suuressa sekasorrossa.