Inspiraatio, missä olet?

Joskus pakertaa pitkään kuin tunnelissa, tahkoten tunteja johonkin isompaan projektiin. Sitten kun projekti loppuu, tuntuu, että vuorokaudessa on aivan tosi paljon tunteja. Hetken hiljaisuus, joka pistää ihmettelemään, että mitä silloin tekikään, kun ei vääntänyt sitä rankkaa kurssia, omaa vapaa-ajan haastetta tai työsarkaa. Ihmettelee, mitä elämä olikaan sillon ennen, kun oli paljon vapaita tunteja, joita käyttää.

Yleensä hiljaisuuteen kummasti alkaa hetken päästä löytyä virikettä. Kavereille tulee soitettua herkemmin, kahvilla tulee käytyä ja puuhailtua kaikkea kotona ja ulkona. Eikä pian enää muistakaan, että eli elämäänsä jotain tiettyä juttua vahvasti eteenpäin vieden. Löytyy hymy ja ilo, joka on vapauttavaa.

Marraskuu on monesti kuukausista synkin. Joulua ei oikeastaan vielä viitsisi odottaa ja syksyn riemustakin on kulunut jo hetki aikaa. Ei ole kevään merkkejä, joita odottaa ja talven merkit - loska ja jää - harvoin herättävät kovinkaan lämpimiä tunteita. Eivät ainakaan minussa. Pikkujouluaika alkaa piristää kuun loppupuolta, mutta sitä ennen on vain sitä arjen raatamista.

Olen viime aikoina sykkinyt jotenkin normaalia enemmän töitä ja pikkuhiljaa alkaa kaivata sitä hetkeä, kun on ihan vaan vapaata. Päivät, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, eikä se haittaa. Viikon sykkiminen on vielä edessä ja sitten ihmettelen, että mitä nyt? Mitä tehdä päivillä, kun alkaa olla taas aikaa? Koenko itseni iloiseksi ja vapautuneeksi - luultavasti. Vielä viimeinen pinnistys ja sitten pääsee juhlimaan oikein toden teolla. Blogi ehkä hiljenee, sillä tosiaankin - ajattelin juhlia toden teolla ja unohtaa kaikki tylsät projektit.

Sitä ennen tänään olisi luvassa leffoja ja tyttömeininkiä kaverin luona. Laukusta löytyvät muun muassa sekä Juno, Kultaisen kukan kirous ja Vicky Cristina Barcelona, pieni vaaleanpunainen skumppapullo ja villalankaa, josta voi taas neuloa jotain lämmintä, joka pitää kylmän poissa.

Pimeä marraskuu

Marraskuu on monesti yksi synkimmistä kuukausista. Tähän olen henkisesti varautunut niin, että jokaiseen usein käytettyyn laukkuun on kylvetty yksi pieni matkasateenvarjo. On näppärää, kun ei erikseen tarvitse muistaa lisätä sateenvarjoa matkaan joka ainoa aamu. Säästyy ikäviltä yllätyksiltä, eikä keveiden varjojen kantaminen mukana edes paina niin kovin paljoa. Ei kastu, muuta kuin korkeintaan varpaat. Nekin on suojattu nahkakengillä, jotka ennen talvea ovat saaneet mehiläisvahakäsittelyn. Hyvin pysyy vesi ulkona. Sen verran raskasta vaha kyllä on, että kannattaa kokeilla kenkään johonkin huomaamattomaan kohtaan, jos on yhtään epävarma kenkien ja vahan yhteiselon toimivuudesta.

Jokaisessa takissa ja monissa repuissa roikkuu lisäksi heijastin, jotta en hukkuisi pimeään synkkyyteen. Viime vuosina heijastintarjonta on kivasti monipuolistunut, eikä tarvitse aina tukeutua iänikuisiin palloihin ja lumihiutaleisiin, jotka kolisevat joka kulmaan. Laukuissa annan heijastimen harvoin roikkua, etteivät ne jää mihinkään kiinni. Suositusten vastaista, tiedän, mutta toisaalta, ne ovat vain täydentämässä erilaisten heijastinten kavalkadia. Takeissa heijastimet saavat sitten mellastaa vähän vapaammin. Tämä myös johtaa siihen, että takkien heijastimet on aina säännöllisin väliajoin uudistettava kun edellinen on lähtenyt karkuteille. Ajattelen aina heijastimen kadotessa, että ehkä joku onnellinen pikkutyttö tai -poika on löytänyt uuden aarteen. Karu totuus taitaakin olla, että ne talvehtivat jossain ojanpientareella, jonka jälkeen joku toivottavasti siivoaa ne keväällä kaatopaikalle.

Lokakuun loppua

Kirpsakka pikkupakkanen. Maa, joka hieman ritisee jalkojen alla. Puut, jotka hukuttavat meidät lehtiinsä. Puistojen hoitajat, jotka yrittävät kovasti puistot lehdettöminä palaavat joka aamu siistimään puistoja, jotka ovat täynnä lehtiä.

Voin vaikka vannoa, että keskiviikkona tuli lunta pienen hetken. Se suli nopeasti, mutta vahvistaa käsitystä, että talvi olisi hitaasti tulossa. Huomenna alkava marraskuu vie ajatukset talveen ja kylmään. Ensilunta odotellessa.

Pyhäinpäivä, jolloin maa hiljenee. Vanha - ja miksei nuorempikin - kansa vaeltaa hautausmaille muistamaan läheisiään kynttilöin. Bussissa tulevat vastaan drakulat, noidat ja muut hirviöt, jotka juhlistavat amerikkalaisperäistä Halloweenia. Hämmentävä yhdistelmä harrasta ja riehakasta, perinnettä ja uutta juhlaa.

Olen ollut varsin hiljaa viime aikoina. Viikot ovat muistuttaneet niin paljon toisiaan. Kovasti töitä ja viikonloput täynnä erilaisia pippaloita. Hetkiä, jolloin on niin paljon meneillään, ettei tunnu olevan mitään sanottavaa. Lokakuu kului kuin siivillä. Tuntuu, että viikko sitten se vasta alkoi. Mihin kuukausi katosi? Odotan joulua, odotan kevään lomaa, vaikka kumpaankin on vielä paljon aikaa. Ei elämä voi perustua pelkästään odottamiselle, vaan olisi kivempaa elää tässä ja nyt.

Ai niin. Tänään on finaali. Philomelan taivalta seuranneet, muistakaa äänestää Suomen paras kuoro kisoissa! Nyt on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa lähettämällä tekstiviesti KUORO1 numeroon 17132 (0,66 e kipale) tänään lauantaina klo 19.10-20.25.

Michael Jackson-tanssi

Tänään on 400 tanssijan Michael Jackson-aiheinen tanssiesitys Kampin Narinkkatorilla. Jos sattuu eksymään lähistölle, voi yllättyä, sillä sen verran massiivisesta spektaakkelista nyt puhutaan. Katsotaan nyt josko itsekin käyn kurkistamassa, miten suomalaisilta kimppatanssi luonnistuu.

Harmaata

Nyt on alkanut harmauden aikakausi, aika joka kestää suunnilleen kellojen vaihtamisesta jouluun asti. Päivät, jotka alkavat harmaudella ja päättyvät harmaudella. Ei kirkkaan räiskyviä värejä, mustaa tai valkoista, selkeitä ääriviivoja. Ainostaan pehmeän harmaan eri sävyjä. Niistäkin voi toki pitää, jos osaa katsoa hieman eri silmillä.

Aamulla kuvittelin käveleväni Skotlannin nummilla, niin sumuista, tuulista ja tihkusateella kruunattua säätä tuli vastaan, kun avasi oven. Ihanat lehdet, jotka piristivät työmatkaani puiston läpi oli poljettu maahan ja ne olivat sekoittuneet kuravelliin. Olisin varmasti ollut innoissani, jos ikää olisi ollut kolme vuotta. Silloin kaikki jännittävät hiekan ja maan eri muodot olivat todella mielenkiintoisia. Sen jälkeen taas - en enää niin lämpene. Pohdin jopa reitin vaihtamista tylsään asfalttiin, edes siksi, kunnes pahin sotkukeli on ohi.

Harmaalta voi toki piiloutua parvekkeen kynttilöin, sielukkaisiin viiniltä maistuviin iltoihin tai vaikka neuletyön pariin. Värit ja maut piristävät, auttavat sulkemaan kurjan sään ikkunan ulkopuolelle. Välillä myös sisunainen nostaa päätään, että minähän en sokerista ole tehty. Että ei minua näin pieni tihku matalaksi saa.

Neulontakärpäsen purema

Tällä kertaa se lähti langasta. Ihastuin kovasti, enkä voinut vastustaa kiusausta. Lanka oli niin kaunista, että pystyi vain kuvittelemaan, mitä kaikkea siitä voisikaan tehdä. Mihin se päättyikään? Ei voi tietää, tällä hetkellä on monta kerää odottamassa, mitä keksisikään tässä tekemään.

Ensimmäinen idea oli rannelämmittimet. Ilmassa väreili tekeminen, purkaminen ja tekeminen. Uudelleen yrittämistä ja suuresta nysväämistä. Lankojen nimet olivat aivan ihania ja niiden värien vaihtelut suorastaan houkuttelivat kaikista pienistä vastoinkäymisistä sykkimään eteenpäin. Innostuin hyvin yllättäen neulomisesta, ja edellisestä kerrasta oli lähes 15 vuotta aikaa. Ensimmäisellä kerralla ei mikään ole helppoa, mutta toivottavasti alkaa kohta jo sujumaan. Kuvat todistavat, että jotain olen sentään saanut aikaan (sori tämä blogihiljaisuus, tuo voi olla yhtenä pienenä osasyynä):

Jäätynyt karpalo ja iltanuotio luonnonvalossa. Tältä se näytti viime viikolla. Iltanuotiosta piti tulla rannelämmittimet. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että kokonsa puolesta tekele sopi paremmin nilkkaan kuin käteen, joten tuli pieni muutos suunnitelmiin.

Ensimmäinen työ piti olla vaatimattomasti rannelämmikkeet, mutta pitkän äheltämisen jälkeen tulikin sukat. Kantapään varmaan purin sellaiset viisi kertaa, mutta aina ei voi voittaa. Tällaiselta työ näytti valmiina (tai no vielä pitäisi langat päätellä) ja levitettynä lattialla huonossa valossa:

Jalassa hieman paremmassa valossa:

Kaivattu rannelämmike syntyi sitten lopulta jäätynyt karpalo-nimisestä langasta. Sekin on vielä päättelemättä. Kaverikin valmistui tänään, joten sormet syyhyävät siihen, että pääsisi käyttämään näitä ihan toden teolla.


Tällaista tällä erää. Jostain syystä eksyin tänään kaverin kehumalle neulontasivustolle, ja pahoin pelkään, että jään jumiin tämän kanssa aivan yhtä pahasti kuin kaikkeen muuhun söpöön ja ihanaan.

Philomela finaaliin, jei

Suomen paras kuoro on edennyt finaalivaiheeseen, joka järjestetään ensi viikonlopulla. Eilisissä mittelöissä ilmeisesti neljä kuoroa kohtasi ja kaksi niistä pääsi kilpailemaan paikasta auringossa tulevalla viikolla. Vastassa tulevat olemaan Philomela ja Kuopion Nuorisokuoro. Äänestysinnon perusteella Kuopion Nuorisokuoro on vahva ennakkosuosikki. Savossa osataan pitää omiensa puolta. Itse tykkään Philomelasta. Siihen ei kyllä liity tämä kisa mitenkään. Eksyin vain joskus vuosi sitten Philomelan tuomiokirkon kryptassa järjestämään konserttiin, joka oli tosi hieno ja vaikuttava. Tsemppaan siis kovasti Philomelaa, mikä on varmaankin jäänyt harvalle blogia enemmän lukeneelle epäselväksi.