Viimeinen ilta. Mietityttää, olisiko pitänyt vieä suunnata johonkin Lontoon keskustaan. Heathrown lentokenttähotellista kun on jo vähän turhan pitkällisesti matkaa, eikä sateisena iltana välttämättä niin kovasti sitä nähtävää löytyisi. Alustava flunssa teki päätöksen puolestani: päädyin nauttimaan brittiläisen ammeen lämmöstä. Lisäksi kävin hakemassa naistenlehden läheisimmältä huoltoasemalta.
Huone on aivan kiitoradan vieressä - aivan kirjaimellisesti. Heathrow:lla on kaksi kiitorataa, yksi nousuja ja toinen laskuja varten. Oma huoneeni sattuu olemaan sen nousevan radan vieressä. Jokaisen jumbojetin kohdalla huone tärisee matalaa tärinää. Hotellin ikkunalasit eivät pysty pitämään meteliä kunnolla ulkona, joten tästä saa nauttia täytenä kokemuksena (ääni + tärinä). Bonuksena on silti hienot näkymät lentokoneisiin sekä lentokonebongareihin (näitä vilisee pilvin pimein). Ensimmäisenä päivänä olin liian väsynyt valittaakseni ja sen jälkeen tässä on ehtinyt tottua. Ilmeisesti keho on jo hiljaisesti tottunut uuteen ympäristöön ja aamulla herää varsin virkeänä.
Edellinen hotelli sijaitsi keskellä Englannin idyllistä maaseutua (lue: keskellä ei mitään) ja ihmettelin, mistä hotelliin riittää vierailijoita. Meidän lisäksi sieltä onnistuin bongaamaan lähinnä hääseurueen. Heathrow:n hotellilla on hieman sama haaste - täällä tosin löytyy hääjuhlijoiden ja välilaskullisten matkustajien lisäksi lentoemoparvia ja mahdollisesti myös pilotteja. Paikka sopiikin lähinnä ilmailun seuraamiseen tai osaksi välikulkumatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti