perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lontoo, voi Lontoo - osaat yhä kummastuttaa

Edellisestä kerrasta Lontooseen on jo yli vuosikymmen verran aikaa ja silti tuntuu, että paljon on pysynyt samana. Kaksikerrosbussit värittävät yhä katukuvaansa, punaiset puhelinkopit piristävät maisemaa ja metrot hajoavat yhä tunneleihinsa. Pikaiset sateet huuhtelevat kadut niin, että hetken päästä paistaa taas aurinko. Sateenvarjoa kannattaakin kuljettaa aina mukana.

Sitten on niitä asioita, jotka tuntuvat yhä niin samalta, vaikkakaan en oikeastaan ymmärrä, että miksi. Kehitys ei näiden osalta olisi edes kovinkaan vaikeaa tai vaatisi valtavia panostuksia. Silti tuntuu, että tietyt teemat toistuvat uudelleen ja uudelleen. Miksi on erilliset hanat kylmälle ja kuumalle vedelle? Miten niissä voi pestä kätensä polttamatta itseään? Minkä vuoksi muutenkin ahtaat vessankopit aukeavat aina sisäänpäin? Änkeäminen kopista ulos on aina yhtä haastavaa. Myös monet ulko-ovet aukeavat sisäänpäin. Entä minkä vuoksi katukuva on täynnä pysähtyneitä kelloja? Muistuttavatko ne ajan pysähtyneisyydestä vai onko kello niin hieno sisustuselmentti - riippumatta siitä, onko se ajassa vai ei? Useamman kerran viime päivien aikana olen säikähtänyt kuvitellen, että kaupassa näkyvä kello oikeasti näyttäisi jotain järkevää aikaa. Helpotus on ollut suuri, kun olen tajunnut, että kello kuuluu taas pysähtyneiden kellojen heimoon.

Kaupatkin ovat hetkittäin hämmentäviä. Krääsäkauppoja löytyy ziljoona erilaista ja kenkäkaupoissa tuntuu olevan vastassa vain kahta eri vaihtoehtoa: 20 sentin korkoa tai muovikenkää. Vaihtoehtoisesti näitä kumpaakin edellämainittua yhdessä höystettynä glitterillä tai niiteillä. Brittien lippua näkyy vaikka missä: laukuissa, pinsseissä, laseissa, muoviesineissä näin muutaman asian mainitakseni. Hämmentävää oli tajuta, että nämä tavarat eivät ole pelkästään suunnattu turisteille: myös paikalliset ovat näihin sonnustautuneet ehkäpä juuri olympialaisten innoittamana.

Myös brittien ruokakulttuuri on pysynyt hämmentävän samanlaisena vuosien kuluessa. Kahden päivän ranskalaistuoksujen jälkeen epäilen, että seuraavan kahden vuoden ranskalaiskiintiöni on jo täynnä - siitäkin huolimatta, että olen nauttinut näistä vasta kerran reissuni aikana.Tuntuu myös, että sipsit ja murot olisivat osa päivittäistä aikuisten ravintoa. Lounaaksi syödään majoneesiilla täyteenahdettua valkoista kolmioleipää - niitä tuntuu löytyvän joka nurkasta, kun muuta ruokaa saa jo ihan etsiskellä toden teolla. Illallista en osaa kommentoida - viimeistään tällöin olen turvautnut italialaisen tai muun aavistuksen etnisemmän paikan tarjontaan.

Aamupala ei yllättäen ole ollut aivan suosikkini täällä, vaikka yleensä tykkäänkin nauttia ihanista brunsseista ja kaikista herkuista maan ja taivaan välillä. Aidoista hedelmistä tehty hedelmäsalaatti, maustamaton jogurtti ja cappuchino ovat aamupalan selkeät valopilkut, joista olen ollut positiivisesti yllättynyt. Muut perienglantilaiset osaset alkavat tulla jo korvista ulos. Suurimpia paikallisia herkkuja, kuten mustaa makkaraa tai papuja en ole uskaltanut edes vielä maistamaan - ehkä näiden osalta pitäisi vain tsempata ja olla avarakatseisempi. Tavallisempi makkara, röstiperunat ja herkkusienet tuli sentään jo kokeiltua ja todettua, että aamupalaksi ne ovat vähän liian raskaita. Yksi kerrallaan ne ovat nyt jäämässä pois lontoolaisesta ruokavaliostani.

Jottei koko postaus menisi epäämäräiseksi marinaksi, voin todeta, että on täällä myös paljon kaikkea ihanaa: maan tuoksu sateen jälkeen, mahtavan ystävälliset ja puheliaat ihmiset sekä kaupungin infrastruktuuri, joka päällisin puolin toimii siitä huolimatta, että miljoonat ihmiset kulkevat paikasta toiseen päivittäin. Nähtävää olisi vaikka millä mitalla, löytyy sekä uutta että vanhaa. Puut ovat mahtavia - parhaimmillaan ne ovat isompia ympärysmitaltaan kuin useampi ihminen yhdessä. Epäilen monia yli satavuotiaiksi, sillä ne hehkuvat historian havinaa niin viehättävästi. Jos vaan pystyisin, veisin mielelläni muutaman matkalaukussa kotiin ja istuttaisin johonkin lähipuistoon.

Ei kommentteja: