keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Kun joskus on vain kipeänä

Flunssa vaivaa, siitä ei pääse oikein mihinkään. Kuvittelin jo itseni tänään terveeksi ja uhmasin kohtaloani menemällä uudelle rokotuskierrokselle. Jälkikäteen ajateltuna se ei tainnut olla maailman viisain teko, ainakaan jos tällä hetkellä kyselee kuumemittarilta. Aamulla kuitenkin tunsin itseni levänneeksi ja hyvinvoivaksi (ja terveeksi!). Nyt kuitenkin elimistö kapinoi pahemman kerran ja vähintäänkin se käsi, johon jäykkäkouristus iskettiin, protestoi kovasti. Noo, tuskin mä jäykkäkouristusta saan kuitenkaan, viimeksikin noi kädet oli kummatkin kipeinä rokotusta seuranneen illan ja paranivat seuraavaan aamuun mennessä.

Rokotuksissa on siis taas edistytty jonkun verran. Enää puuttuu Japanin aivokuume 3 sekä kolera 1 & 2 (koleraa eivät tavalliset turistit tarvitse, päädyttiin lääkärin kanssa siihen siksi, että olen siellä niin pitkään ja se lisäksi suojelee myös yhtä ruokamyrkytysbakteeria vastaan). Ah, tuota pistosten onnea. Ainoa hyvä puoli tuossa on se, että ainakin tulee taas tottumusta piikkeihin, ei enää inhota tuo pistäminen ihan niin paljon kuin ennen. Lisäksi hyvä uutinen on se, ettei tarvitsisi syödä päivittäin malaria-lääkkeitä, ellei eksy aivan luonnonhelmaan yöksi. Varsinkin kevättalvella riski sairastua on pieni, joten taidan ottaa tabletit vain varoiksi mukaan.

Malaria-uhka on Intiassa myös selkeästi pienempi, kuin mitä esimerkiksi viime aikoina Afrikassa. Ilmeisesti Intian malariasuositukset johtuvat muutamasta sairastumisesta vuonna 2006, jolloin sairaus todettiin ihmisillä, jotka yöpyivät Goan rannoilla. Tämän lisäksi paikallinen malaria ei ole aivan niin vakava, kuin mitä tuo Afrikan versio taudista. Toki siltikin malaria pitää ottaa vakavasti, monielinvaurioiden uhka kun ei kuulosta kauhean kivalta, oli tauti kuinka paremmin hoidettavissa tai ei. Lisäksi aina pitää muistaa mennä lääkäriin, jos kuume nousee.

Lääkäri antoi myös mukavan vahvistuksen todennäköisyyteen, että paikan päällä tulen saamaan jonkin sortin vatsapöpön. Hän oli itsekin reissannut Intiassa ja kuulemma noin kymmenen hengen seurueesta sairastuivat kaikki yhtä lukuunottamatta. Tämä yksikin säilyi terveenä lähinnä sen vuoksi, että söi koko matkan ajan pelkästään tomaattikeittoa. Koska tomaattikeitto ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta 2,5 kuukaudeksi, taidan siis viettää ainakin osan Intian ajasta oksennustaudissa tai ripulissa ja elättelen siksi nyt toivoa, että iso matkalaukkuapteekki voisi vielä pelastaa minut.

Ei kommentteja: