Luopumisen tuskaa

Asun varsin pienessä yksiössä. Näin lomalla tulee oltua enemmän kotona ja pohdittua sitä, että mikä on kodin tarkoitus. Huomaan, että viihtyisyys on kärsinyt ja kodistani on ennemminkin tullut tavara-aitta. Pohjaleikkaus on ihana, mutta jotenkin kaipaan avaruutta. Avaruutta kyllä oli silloin, kun siihen muutin, mutta nyt tuntuu, että joka kulmassa ja kaapissa on kauhea läjä tavaraa.

Olen huono heittämään mitään pois. Yhtä lailla olen huono pitämään asioita järjestyksessä. Tai oikeastaan kyllä tykkään laittaa asioita paikoilleen, kunhan niillä olisi oikeasti paikat. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se epämääräinen sälä, jota kertyy nurkkiin. Jolle ei oikeastaan ole mitään järkevää funktiota, kuin että sitä voisi ehkä joskus vielä tarvita. Lapsuuden aarteita, joita ei vain osaa heittää pois. Laatikoita, joita en ole avannut moneen vuoteen muuten, kuin silloin kun siivoan. Silloinkin käyn ne uudestaan läpi todeten, etten yhäkään osaa tehdä mitään karsiakseni tuota vanhaa sälää. Minulta löytyy vieläkin kaikki muistiinpanot koko opiskeluajalta, jos niitä vaikka joskus tarvitsisi. Lukion aineet, koska niihin on hauska palata aina ajoittain. Lapsuuden värityskirjat, jotka oikeasti löytävät käyttäjiä serkkujen lapsista - ehkä. Tai sitten muumit ovat olleet jo aika päivää sitten out ja nykylapset nyrpistäisivät niille vain nenäänsä.

Keksin hätävalheita itselleni, jotta voisin säilyttää ties minkä tavaran. Tämä kinder-kokoelma oli niiin tuskainen kerätä silloin kun oli kymmenen. Vuosia on tullut huomattavasti lisää, mutta silti muistaa lapsuuden innon, joita joihinkin tavaroihin yhdisti. Aina pari kertaa vuodessa päätän aikuistua ja oikeasti käydä asioita läpi. Silti varsin laihoin tuloksin. Muutot ovat kyllä siitä hyviä, että joutuu oikeasti miettimään, tarvitseeko massaa oikeasti niin paljon. Intiassakin huomasin, että matkalaukullisella (tai kahdella) varsin hyvin pärjää arjesta. Mitä varten siis tarvitsee valtavat vuoret kaikkea ylimääräistä?

Tavaramäärän kertymistä yritän vältellä siten, että olen todella tiukka siitä, että mitä ostan. Tiedän kyllä, mihin turhat esineet päätyvät: kuormittamaan nurkkiani. Halusin sitä tai en. Matkustaessa se on vielä vaikeampaa. Aivan ihania tavaroita, joihin ei vaan törmää lähikaupassa. Silti monet esineet liittyvät niin vahvasti kyseiseen kulttuuriin, niin että eivät ne sovi enää kodin harmoniaan. Vaikka upeita olisivatkin kaupan hyllyllä tai torin laidalta poimittuna. Se on harmi, mutta silti aina ajoittain huomaan, että minun pitäisi olla vieläkin tiukempi, mitä ostan tai säilytän, sillä tila kämpässäni on varsin pieni ja nämä esineet kuormittavat sitä aivan turhan paljon.