Huoh, pakkaaminen etenee... miten sen nyt sanoisin - ei kovin hyvin. Tai se etenisi hyvin, jos jaksaisin oikeasti käyttää aikaani siihen, kun tällä hetkellä vain huitelen kaupungilla näkemässä tuttuja. Jotain edistystä on sentään siinä mielessä tapahtunut, että Stokkalta löytyi lopultakin kaksi putelia vaihtoehtoisia mäkäräismyrkkyjä, joita toivottavasti paikallinen moskiittokanta karttaa. Lisäksi sain jokusen euron verran Intian valuuttaa, joskin lähinnä sen verran, että lentoasemalta pääsee pois. Vaikka vein kaikki forexin rupiat, ei kokonaissaldo ollut edes viittäkymmentä euroa. Tokihan varmaan kyseisellä summalla elää sen 2,5 kuukautta, kun paikallisella tulotasolla viisikin euroa on suhteellisen iso raha. Silti epäilen vahvasti, että joudun turvautumaan mukaan otettaviin euroihin sekä paikallisen rahaseinän magiikkaan. Ihan tylsiä nuo valuuttojen vienti- tms. kiellot!
Näillä näkymin näyttää siis todennäköiseltä, että viimeisenä iltana on tiedossa paniikkipakkausta, paniikkijuoksua kauppoihin ja muuta turhaa panikointia. Tai sitten menee vain paniikkikynnys ohi ja lähtee tavoittelemaan syvintä rauhaa sisältä, yrittäen saavuttaa tyynen intialaisen gurun mielentilan. Suuresta vilinästä tulee väkisinkin tyyni vastareaktio, joten ehkä jännitän nyt rentoutuakseni perillä oikein kunnolla. Olen käynyt jo mielessäni kaikki pahimmat uhkakuvat läpi, joten oikeastaan mikään ei voi enää yllättää. Sitten petynkin, että kaikki on kuitenkin niin normaalia ja tavanomaista. Ehkä. Toivottavasti. Luultavasti. Noh, pianhan se nähdään.
Näillä näkymin näyttää siis todennäköiseltä, että viimeisenä iltana on tiedossa paniikkipakkausta, paniikkijuoksua kauppoihin ja muuta turhaa panikointia. Tai sitten menee vain paniikkikynnys ohi ja lähtee tavoittelemaan syvintä rauhaa sisältä, yrittäen saavuttaa tyynen intialaisen gurun mielentilan. Suuresta vilinästä tulee väkisinkin tyyni vastareaktio, joten ehkä jännitän nyt rentoutuakseni perillä oikein kunnolla. Olen käynyt jo mielessäni kaikki pahimmat uhkakuvat läpi, joten oikeastaan mikään ei voi enää yllättää. Sitten petynkin, että kaikki on kuitenkin niin normaalia ja tavanomaista. Ehkä. Toivottavasti. Luultavasti. Noh, pianhan se nähdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti