Nyt olen sitten yksin täällä. Heräsin kun työkaveri lähti neljältä yöllä, enkä meinannut enää saada unta. Vaikka ulkoa kuuluu meteliä, niin täällä sisällä kämppä on autio. Olen vapaa kaikista muista, mutta samalla olen aivan yksin.
Askel kerrallaan, niin se sujuu parhaiten. Ei ajattele liikaa sitä, mitä voisi tapahtua vaan keskittyy siihen, että mitä haluaa tehdä ja kokea. Kun ympäriltä poistuvat tutut ihmiset, voi taas hetken hengähtää ja ihmetellä, että kuka onkaan ja mitä täällä haluaisikaan tehdä. Neljältä en hikoillut kauhusta sen vuoksi, että olisin täällä yksin. Olin täynnä energiaa ja suunnitelmia, että mitä voisin tehdä taas kun on omaa aikaa. Jos avaa itsensä maailmalle ja kuuntelee, niin maailma saattaa vastata. Olen nyt hiljaa ja kuuntelen, josko se vastaisi. Alku vaikuttaa lupaavalta.
Tänään on vuorossa shoppailua. Aamupäivän kierrän yksin aurinkoa ja tomua uhaten etsien kaivattuja asioita. Iltapäivällä auto kaartaa takaisin tänne Magarpatta cityyn, sillä sovin eilen työkaverin kanssa, että haen hänet mukaan shoppailemaan. Tajusin samalla, että se oli ensimmäinen kerta kuuteen viikkoon, kun juttelin kahdestaan jonkun toisen naisen kanssa jostain muusta kuin työhön liittyvästä. Muuten olemme vapaa-ajalla aina pyörineet lähinnä miesporukalla. Pariin työkaverin vaimoon olen tutustunut, mutta silloinkin ollaan oltu lähinnä isommalla porukalla, joten tuollaisten naisten asioiden puhuminen on jäänyt varsin vähälle. Näin ollen odotan innolla hetkeä, jolloin on taas jotain naisia ympärillä, joihin voisi tutustua.
(kuva: Mahabaleshwar)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti