Viikon pari viimeistä työpäivää meni kyllä ryminällä ja menolla ja meiningillä. Eilen olikin aika ottaa ilta vähän rauhallisemmin ja päätimme mennä tutustumaan paikalliseen leffateatteriin. Töiden ja normaalin säätämisen jälkeen suuntasimme Koregaon Parkkiin ihmettelemään, että miltä intialainen leffa näytti ja tuntui. Käytännössä kuitenkin eksyimme ainoaan englanninkieliseen leffaan (joka taisi olla vielä ihan länkkärileffakin), joka iltana esitettiin. Näytösaika ja leffa oli eri kuin mitä etukäteen netistä katsoimme, mutta leffa kuin leffa. Hintaa pläjäyksellä ei kuitenkaan ollut valtavasti, lippu maksoi sen 150 rupiaa, eli karkeasti ottaen 2,5 euroa.
Elokuvan aluksi kaikki nousivat seisomaan kunnioittamaan Intian lippua ja kansallislaulua. Lisäksi leffassa oli hieman puolivälin jälkeen väliaika, jolloin pääsi jaloittelemaan tai käymään vessassa. Varsinainen sali oli valtava, se veti suunnilleen 300 - 400 henkilöä ja bonuksena oli, että tilaa jaloille oli runsaasti.
Leffakokemus itsessään oli hmm... miten sen nyt sanoisin... mieleenpainuva. Siinä vaiheessa kun eksyimme Koregaon parkkiin niin vatsani alkoi taas muistutella itsestään. Ensimmäinen kerta viikkoon, kun vatsassa kiersi ja pisti ja syykin oli luultavasti varsin yksiselitteinen: edellisenä päivänä tuli vedettyä ruokaa niin ylenmäärin, että vähemmästäkin pötsi vetää herneet nenään. Tämän takia istuinkin puristinkin puolet ajasta reisiäni vatsaa vasten yrittäen helpottaa oloani ja jouduin vielä poistumaan kerran vessaan ennen ensimmäistä väliaikaa.
Underworld- niminen leffa itsessään oli kyllä varsin humoristinen. Tai oikeastaan se oli erittäin vakavasti otettava fantasiapläjäys, joka vain oli toteutettu niin kliseisesti ja ylinäytellysti, että en voinut itselleni mitään. Leffa sisälsi varmaan kaikki pahimmat fantasiakirjojen kliseet ja lisäksi huonoja raatelukohtauksia. Vaikka vatsaan sattui pirusti ja yritin hillitä itseäni kaikin tavoin, niin ylidramaattisuus ja onnettomat olivat vain liikaa: kikatin varmaan kaikki dramaattiset kohdat läpi vatsa kippurassa. Toivottavasti en pilannut kovinkaan monen leffaharrastajan elämystä, sillä ympäröivä yleisö ei ehkä ollut aivan yhtä väsyneessä ja naurulle otollisessa mielentilassa.
Toisen puoliajan jälkeen leffa ei enää ollut ihan niin hauska, vaan lähinnä oli ällöttävää katsoa repimistä ja raatelua ja lopulta tilanne laukesikin siihen, että nukahdin. Heräsin vasta, kun leffa oli ohi, enkä enää edes kehdannut kysyä, että miten siinä kävi. Näin ollen minulla taitaa olla hyvä syy mennä vielä toistekin ihmettelemään, mitä paikallisilla leffateattereilla olisi tarjottavanaan. Jos vaikka sattuisi parempi leffa kohdalle.
Elokuvan aluksi kaikki nousivat seisomaan kunnioittamaan Intian lippua ja kansallislaulua. Lisäksi leffassa oli hieman puolivälin jälkeen väliaika, jolloin pääsi jaloittelemaan tai käymään vessassa. Varsinainen sali oli valtava, se veti suunnilleen 300 - 400 henkilöä ja bonuksena oli, että tilaa jaloille oli runsaasti.
Leffakokemus itsessään oli hmm... miten sen nyt sanoisin... mieleenpainuva. Siinä vaiheessa kun eksyimme Koregaon parkkiin niin vatsani alkoi taas muistutella itsestään. Ensimmäinen kerta viikkoon, kun vatsassa kiersi ja pisti ja syykin oli luultavasti varsin yksiselitteinen: edellisenä päivänä tuli vedettyä ruokaa niin ylenmäärin, että vähemmästäkin pötsi vetää herneet nenään. Tämän takia istuinkin puristinkin puolet ajasta reisiäni vatsaa vasten yrittäen helpottaa oloani ja jouduin vielä poistumaan kerran vessaan ennen ensimmäistä väliaikaa.
Underworld- niminen leffa itsessään oli kyllä varsin humoristinen. Tai oikeastaan se oli erittäin vakavasti otettava fantasiapläjäys, joka vain oli toteutettu niin kliseisesti ja ylinäytellysti, että en voinut itselleni mitään. Leffa sisälsi varmaan kaikki pahimmat fantasiakirjojen kliseet ja lisäksi huonoja raatelukohtauksia. Vaikka vatsaan sattui pirusti ja yritin hillitä itseäni kaikin tavoin, niin ylidramaattisuus ja onnettomat olivat vain liikaa: kikatin varmaan kaikki dramaattiset kohdat läpi vatsa kippurassa. Toivottavasti en pilannut kovinkaan monen leffaharrastajan elämystä, sillä ympäröivä yleisö ei ehkä ollut aivan yhtä väsyneessä ja naurulle otollisessa mielentilassa.
Toisen puoliajan jälkeen leffa ei enää ollut ihan niin hauska, vaan lähinnä oli ällöttävää katsoa repimistä ja raatelua ja lopulta tilanne laukesikin siihen, että nukahdin. Heräsin vasta, kun leffa oli ohi, enkä enää edes kehdannut kysyä, että miten siinä kävi. Näin ollen minulla taitaa olla hyvä syy mennä vielä toistekin ihmettelemään, mitä paikallisilla leffateattereilla olisi tarjottavanaan. Jos vaikka sattuisi parempi leffa kohdalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti