lauantai 26. syyskuuta 2009

Syksyn piristykset

Vain yksi yö, sitä enää tarvitaan. Yksi kylmä yö ja kesäinen maailma muuttuu suureksi värikavalkaadiksi. Puiden lehdet muistuttavat kirjollaan vielä kerran, ennen kuin ympäristö muokkautuu harmaaksi.

Ensimmäiset lehdet ovat täällä jo värjäytyneet, niin punaisiksi kuin keltaisiksikin. Syksyn aamuinen kirpeys ja koleus on havaittavissa, vaikka kuinka jäässä (siis sisäisesti pää jäässä) sitä käveleekään junapysäkille. Viimeistään pysäkillä alkaa pohtia, että olisi voinut kerrankin laittaa hieman lämpimämmän takin, paksummat sukkahousut tai hanskat mukaan. Todistella itselleen vielä, että syksy tai talvi ei ole vielä voittanut, kyllä tässä tarkenee, kunhan vain ottaa oikean asenteen.

Oikean asenteen, siitä se on kysymys. Antaako syksyn ja talven lannistaa itsensä vai sulkeeko silmänsä hetkeksi maailman pimeydeltä. Viime syksynä hankin itselleni kirkasvalolampun. En tiedä vieläkään, auttaako se kuinka paljon, sillä Intian aurinko täytti viime talveni. Viime syksyn ensikokemukset olivat kuitenkin varsin positiiviset. Toinen arjen piristys on etelästä kerrotut kirjat, joissa eksyy kauas pois. Hyvänä esimerkkinä on Barbara Kingsolverin kirjat, joissa maisemat ovat esimerkiksi Afrikasta tai eteläisestä Amerikasta. Viime aikoina työmatkakirjana on toiminutkin hänen kirjoittamansa The Bean Trees

(kuva: Wikipedia)
Varsin kompakti kirja mahtui hyvin käsilaukkuun ja viihdytti pienissä pätkissä melkein kuukauden. Yleensä olen onneton kirjojen kanssa - luen ne yhdessä illassa. Tämä kuitenkin oli sopivan vauhdikas ja vauhditon. Missään vaiheessa ei mennyt vauhtimoodiin, jossa kirja olisi ollut aivan ehdottoman pakko lukea yhdessä illassa. Silti koko ajan tapahtui tarpeeksi, jotta 10 sivun pätkissä luettu kokonaisuus pysyi mielenkiintoisena. En tiedä, onko kirjaa suomennettu, mutta kirjailijalta on ainakin suomeksi ilmestynyt Myrkkypuun siemen (alkuperäinen nimi Poisonwood bible), joka kertoi Afrikan siimeksistä. Se oli aivan loistava, jonka seurauksena myös kyseisen kirjailijan muutkin kirjat ovat eksyneet lukulistalleni.

Ei kommentteja: