Neljännestuhat täynnä

Edellinen postaus oli 250. postaus tämän pitkäksi kehittyneen blogiurani aikana. Kun perustin tämän verkkopäiväkirjan, en ajatellut, että tästä kehittyisi näin pitkä ja rakas harrastus. Alunperin tämä piti olla vain lyhyt turautus, erään pitkän matkan kertomus ja vakuutus siitä, että olen vielä hengissä.

Toki yhäkin on kiva kirjoittaa ja muistuttaa, että olen hengissä. Kävijämäärät tuntuvat kasvavan, jos yhtäkkiä esimerkiksi töiden tai sairauksien vuoksi on kulunut pitkä hiljaisuus. Kiitos siitä. Suomessa ollessani elämässä on niin paljon sellaisia elementtejä, jotka rajoittavat hetkittäin blogin pitoa. On asioita, jotka olen tarkoituksella rajannut pois blogista, ihan vain siksi, että minulla on tilaa elää ja hengittää. Ei tarvitse miettiä, miksi vieraat vastaantulijat hymähtelevät minut nähdessäni tai murehtia pelossa, että olen tahattomasti loukannut jotakuta läheistä.

Tästä mukavasta taipaleesta täytyy kyllä vahvasti kiittää kaikkia lukijoita ja kommentoijia. Olen oikeastaan yllättynytkin positiivisesti siitä, etten ole saanut kovinkaan kiukkuisia kommentteja, älyvapaita avautumisia tai muuten vain vihaisia maileja. Hyvä näin ja toivottavasti asia pysyy vastaavana myös jatkossakin (kop, kop kop, puuta kovasti koputtaen), niin blogin pariin on kiva palata ja jakaa kanssanne kuulumisia tältä elämän pituiselta matkalta.