Alemmat kastit

Intia virallisesti ei enää noudata kastijärjestelmää, mutta silti jako ei ole kokonaan taaksejäänyttä elämää. Paikalliset näkevät hyvinkin nopeasti, jos joku on sitä alhaisempaa kastia, josta tulee siivoojat, kodinhengettäret ja vartijat. Käytännössähän kasti ei enää niin paljon merkitse kuin menneinä vuosina, mutta se tuo lähtökohtaiset mahdollisuudet elämälle. Kouluttamattomana ja kielitaidottomana on vaikea edistyä yhteisössä, jossa on muutenkin paljon työvoimaa.

Jaottelu on näin länsimaisesti outo ilmiö, mutta silti täällä päivänselvä osa elämää. Ns. apulaisen asemassa olevat myös yrittävät hyödyntää toimetonta elämää ja sitä, että on paljon porukkaa tekemässä yksinkertaista työtä. He ovat tehneet siitä jopa taidon. Siivoojapojat ovat eksyneet lukemaan sanomalehtiä, jos sattui tulemaan edellisessä asumuksessa väärään aikaan kotiin. Hämmentävimmät ovat toimistorakennuksen kunnossapitotytöt, joita löytyy välillä muun muassa nukkumassa vessassa, harjaamassa hiuksiaan vessassa (nyt puhutaan metrin mittaisista takkuisista hiuksista) tai ihmeellisin tapaus oli kun yksi koversi jotain jalkakovettumiaan vessassa. He eivät edes kovin kummoisesti reagoi, vaikka joku valkokaulustyöläinen eksyisikin sisään, vaan jotenkin kokevat oikeutettuna lorvailun tylsän työn vastapainoksi.

Yksi selkeä tuntomerkki näillä ns. perinteisesti alemman tason työntekijöillä on havaittavissa. Monet heistä on tosi lyhyitä ja laihoja, kun ruokaa ei ole riittänyt kasvupyrähdyksen aikaan. Ero on suuri, kun vertaa valkokaulustyöntekijöihin, joita voisi ulkoisen olomuotonsa perusteella veikata vaikka eurooppalaisiksi, jos ei ihonväri paljastaisi. Vaatteet ovat myös perinteisemmän intialaisen oloiset. Siltikin ne on yhtä puhtaita ja värikkäitäkin kuin kaikilla muillakin, joten vieläkin minun on vaikea havaita, miten tämä kastijärjestelmä oikeasti näkyy katukuvassa. Siihen kun ei ole tottunut, eikä siihen myöskään oikeastaan osaa suhtautua luonnollisesti. Ehkä se on hyväkin niin.