Intiassa kun ollaan, niin sähkökatkokset ovat lähes päivittäinen vieras. Valot vilkkuvat, sähkölaitteet naksuvat aina säännöllisin väliajoin. Normaalisti katkot kestävät korkeintaan muutaman minuutin, joten mistään pitkistä ajanjaksoista ei ole kysymys. Joskus saattaa olla hieman pidempäänkin, mutta kertaakaan ei ole läppärin akku kuollut siinä ajassa, kun sähkökatkos on päällä. Sähköt katkeavat, kun porukkaa on paljon ja sähköä generoivaa vettä on vähän. Kulutuspiikkejä varten monissa paikoissa on varajärjestelmät. Esimerkiksi töissä pysyy tietokoneiden sähköt yllä, vaikka kaikki muu menisikin. Silloin näytöt valaisevat huoneen.
Lisäksi sähköille tekee harmia sähkökytkennät, jotka joskus voisivat vaatia hieman ammattilaisemman otteen. Esimerkiksi uutta neukkaria kokeillessamme kuului vain kova pauke, kun väärin kytketyt kaapelit menivät oikosulkuun ja poksuivat rikki.
Intialaisten tapa toimia ja ratkaista ongelmia on joskus hieman hämmentävä. Yhteen tehtävään keskitytään riippumatta sen seurannaisvaikutuksista. Erään sähkökatkoksen jälkeen seuraavana aamuna kaikilta kerroksien ovista kulkevilta kysyttiin läppärin laturia. Nämä laturit kerättiin testattavaksi, koska haluttiin selvittää, mikä oli onnistunut pimentämään koko toimiston. Epäilyksen alla oli siis yksittäisen läppärin laturi. Ironiseksi tämän puuhan teki se, että ne intialaiset, jotka vain sanoivat, etteivät kantaneet läppäriä laukussaan, saivat skipata tämän laturien keräyksen. Itse sinisilmäisenä suomalaisena menetin laturini ensimmäisten joukossa (tyhmä kun olin) ja kiehuin sisäisesti. Kovan säädön jälkeen sain sitten laturin lopulta takaisin puolen tunnin jälkeen. Muut läppäriä kantavat tiimiläiset olivat vain todenneet kylmästi, että eivät kantaneet läppäriä, jolloin niitä ei tarkistettu.
Suomessa vastaavaan tuskin olisi ryhdytty, tai viimeistään sitten näillä toimenpiteillä asia olisi ollut selvä. Tämä ei kuitenkaan päde intialaiseen sähköinsinööriin, joka ehdottomasti halusi selvittää, mistä sähkökatkos johtui (tosiaan, sähkökatkos kattoi puoli kylää, itse olin kotona tämän edellämainitun sähkökatkoksen aikaan). Kahta päivää myöhemmin päätettiin pitää sähkökatkosharjoitus, keskellä päivää. Jokaisen piti tallentaa kaikki työnsä ja sitten odotettiin h-hetkeä. Puolen tunnin aikana sähköt räpsivät kaksi kertaa.
En tiedä, selvisikö ongelma. Olen yhäkin hämmentynyt, miksi koko ison toimistorakennuksen kaikkien työntekijöiden piti välttämättä lopettaa työnsä keskellä päivää sähkövian selvittämisen vuoksi. Suomessa vastaanvalainen harjoitus - mikäli sille oikeasti olisi ikinä ollut tarvetta - olisi pidetty varmaan illalla tai viikonloppuna, niin ettei se häiritsisi normaalia työtä. Lähtökohtaisestikin Suomessa on sähköt kytketty niin, että ne ovat oikein. Vaikka eivät olisikaan, niin yleensä voisi kuvitella, että rakennukset sentään testataan ennen käyttöönottoa. Intiassa taas -ainakin sähköinsinööreillä riittää töitä, jos ei muuta, niin aina voi pistää pystyyn uuden sähkökatkosharjoituksen.
Lisäksi sähköille tekee harmia sähkökytkennät, jotka joskus voisivat vaatia hieman ammattilaisemman otteen. Esimerkiksi uutta neukkaria kokeillessamme kuului vain kova pauke, kun väärin kytketyt kaapelit menivät oikosulkuun ja poksuivat rikki.
Intialaisten tapa toimia ja ratkaista ongelmia on joskus hieman hämmentävä. Yhteen tehtävään keskitytään riippumatta sen seurannaisvaikutuksista. Erään sähkökatkoksen jälkeen seuraavana aamuna kaikilta kerroksien ovista kulkevilta kysyttiin läppärin laturia. Nämä laturit kerättiin testattavaksi, koska haluttiin selvittää, mikä oli onnistunut pimentämään koko toimiston. Epäilyksen alla oli siis yksittäisen läppärin laturi. Ironiseksi tämän puuhan teki se, että ne intialaiset, jotka vain sanoivat, etteivät kantaneet läppäriä laukussaan, saivat skipata tämän laturien keräyksen. Itse sinisilmäisenä suomalaisena menetin laturini ensimmäisten joukossa (tyhmä kun olin) ja kiehuin sisäisesti. Kovan säädön jälkeen sain sitten laturin lopulta takaisin puolen tunnin jälkeen. Muut läppäriä kantavat tiimiläiset olivat vain todenneet kylmästi, että eivät kantaneet läppäriä, jolloin niitä ei tarkistettu.
Suomessa vastaavaan tuskin olisi ryhdytty, tai viimeistään sitten näillä toimenpiteillä asia olisi ollut selvä. Tämä ei kuitenkaan päde intialaiseen sähköinsinööriin, joka ehdottomasti halusi selvittää, mistä sähkökatkos johtui (tosiaan, sähkökatkos kattoi puoli kylää, itse olin kotona tämän edellämainitun sähkökatkoksen aikaan). Kahta päivää myöhemmin päätettiin pitää sähkökatkosharjoitus, keskellä päivää. Jokaisen piti tallentaa kaikki työnsä ja sitten odotettiin h-hetkeä. Puolen tunnin aikana sähköt räpsivät kaksi kertaa.
En tiedä, selvisikö ongelma. Olen yhäkin hämmentynyt, miksi koko ison toimistorakennuksen kaikkien työntekijöiden piti välttämättä lopettaa työnsä keskellä päivää sähkövian selvittämisen vuoksi. Suomessa vastaanvalainen harjoitus - mikäli sille oikeasti olisi ikinä ollut tarvetta - olisi pidetty varmaan illalla tai viikonloppuna, niin ettei se häiritsisi normaalia työtä. Lähtökohtaisestikin Suomessa on sähköt kytketty niin, että ne ovat oikein. Vaikka eivät olisikaan, niin yleensä voisi kuvitella, että rakennukset sentään testataan ennen käyttöönottoa. Intiassa taas -ainakin sähköinsinööreillä riittää töitä, jos ei muuta, niin aina voi pistää pystyyn uuden sähkökatkosharjoituksen.
2 kommenttia:
Kiitos taas kirjoituksestasi!
Nauroin kippurassa vedet silmistä valuen (vaikkei varmaan naurattaisi, jos itse joutuisi elämään noiden toilailujen kanssa).
"Yhteen tehtävään keskitytään riippumatta sen seurannaisvaikutuksista." Niin tyypillistä!
Sähkökatkoksia tuppaa olemaan vielä enemmän monsuuniaikaan, mutta onneksi useimmissa paikoissa on varajärjestelmänä generaattorit, jotka hurahtavat käyntiin sähkökatkosten sattuessa.
Juu, saa nähdä, että millaiseksi tämä menee tuossa kahden viikon päästä. Ilma on jo nyt kosteampi ja selkeästi viilentynyt, että kohta voi alkaa jo tapahtua.
Lähetä kommentti