Prinssi ja puoli valtakuntaa

Intiassa avio-onni koostuu hyvinkin erilaiselle pohjalle länsimaalaiseen verrattuna. Kuvastavaa on, että morsian ja sulhanen saavat usein tavata vain hetken ennen häitä. Kuukauden tunteminen tulkitaan jo rakkausavioliitoksi. Silti se on harvinaista ja asiaa pitää perustella vahvasti suvulle ja ystäville. Erään morsiamen päättivät tähdet, toinen näki sulhastaan vain vartin neljä päivää ennen häitä. Suku on tärkeä ja se on usein mukana morsiamen valinnassa. Joskus morsian ja sulhanen saavat olla ensi kertaa kahden vasta häiden jälkeen - jos silloinkaan, sillä silloin muutto on yleensä sulhasen luokse.

Täällä Suomessa tilanne on hyvin päinvastainen. Välillä ihmettelee, kun ihmiset eivät uskalla sitoutua tai saa asioita toimitaan. Erot voivat tulla vuosien jälkeenkin. Mahdollisuus erota, kyky erota. Sitoutuminen tai sen puute. Joskus miettii, olisivatko asiat eri lailla, jos ei olisi mahdollisuutta, että ikuinen ihmisen sitoutuminen olisi yhteiskunnan normi. Olisiko elämä silloin jotenkin parempaa kuin sukkuloida suhteesta toiseen, etsien sitä syvää onnea? Elämä ilman pettymyksen kyyneleitä, mutta vailla kykyä valita kohtaloaan. Kummassakin on puolensa.

Olen itse tottunut siihen vapauteen, vapauteen valita itselleen elämäni polun. Tiedän, että olisin väärässä paikassa Intiassa, jos minun oikeasti tarvitsisi elää paikallisten tavoin. Yhtä lailla uskoisin, että intialaiset saattavat katsoa meidän yhteiskuntaamme aivan yhtä ihmetellen. Pohtien, mitä meissä on vikana, kun tuhlaamme vuosia sen etsimiseen, mikä ei välttämättä ole yhtään sen parempaa, kuin mitä tähdet olisivat ennustaneet.