Hengissä Intiassa. Delhin viiden tunnin vaihto pahimpaan nukkuma-aikaan tuntui ikuisuudelta. Nukahtaa ei voinut, koska muuten olisi kamat saattaneet lähteä. Piti vain sinnitellä, minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Sentään tutustuin finskin koneessa yhteen intialaiseen, josta sai kivaa rupatteluseuraa odotuksellekin, sillä hän oli myöskin lentämässä samalla lennolla Puneen.
Finnairin kone oli muuttunut uudempaan ja nautin varauloskäynnin takaamasta jalkatilasta. Myös Delhin kenttä oli muuttunut, uusi hehkeä terminaali D oli avattu yleisölle. Eli käytännössä se, miten oli oppinut vaihtamaan konetta piti opetella uudestaan. Intialainen rupattelukaveri kyllä toi väriä tähänkin, sillä hänellä oli kova vaiva keplotella 10 ylikiloa koneeseen ilman, että siitä tuli kustannuksia. Kun ylikilo maksoi luokkaa euron kilolta en voi kuin nostaa hattua tälle suurelle säätämiselle. Itse vain naureskelin hiljaa mielessäni miettien, että kannattaako nähdä yli puolen tunnin vaiva muutaman euron vuoksi. No, joka tapauksessa oli tapahtumaa, joka vähensi hidasta odotusta. Sinänsä vaihto oli varsin ihmeellinen, koska aikaisempia lentoja Puneen taisi olla neljä tai viisi, siis sinä aikana kun ihmettelimme lähtöaulasta.
Hassua olla taas paikassa, jonka pölyt jo kerran pudisti jaloista. Ihmetellä, mitä kaikkea jättikään viimeksi paikalle, ja pohtia, miten tästä eteenpäin. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä ristiretki varsinaiselle ostarille, hakemaan ruokaa ja ihmettelemään, mistä löytäisi henkareita. Ihmettelemään, mitä tästä elämästä ja arjesta taas täällä tuleekaan. No, onneksi kaikkea ei tarvitse määrittää yhdessä päivässä, huomennakin vielä ehtii. Jossain vaiheessa voisin jopa koostaa jonkinlaisen koosteen siitä, mistä pidän Intiassa, ettei kaikki ole niin negatiivispainotteista.
Finnairin kone oli muuttunut uudempaan ja nautin varauloskäynnin takaamasta jalkatilasta. Myös Delhin kenttä oli muuttunut, uusi hehkeä terminaali D oli avattu yleisölle. Eli käytännössä se, miten oli oppinut vaihtamaan konetta piti opetella uudestaan. Intialainen rupattelukaveri kyllä toi väriä tähänkin, sillä hänellä oli kova vaiva keplotella 10 ylikiloa koneeseen ilman, että siitä tuli kustannuksia. Kun ylikilo maksoi luokkaa euron kilolta en voi kuin nostaa hattua tälle suurelle säätämiselle. Itse vain naureskelin hiljaa mielessäni miettien, että kannattaako nähdä yli puolen tunnin vaiva muutaman euron vuoksi. No, joka tapauksessa oli tapahtumaa, joka vähensi hidasta odotusta. Sinänsä vaihto oli varsin ihmeellinen, koska aikaisempia lentoja Puneen taisi olla neljä tai viisi, siis sinä aikana kun ihmettelimme lähtöaulasta.
Hassua olla taas paikassa, jonka pölyt jo kerran pudisti jaloista. Ihmetellä, mitä kaikkea jättikään viimeksi paikalle, ja pohtia, miten tästä eteenpäin. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä ristiretki varsinaiselle ostarille, hakemaan ruokaa ja ihmettelemään, mistä löytäisi henkareita. Ihmettelemään, mitä tästä elämästä ja arjesta taas täällä tuleekaan. No, onneksi kaikkea ei tarvitse määrittää yhdessä päivässä, huomennakin vielä ehtii. Jossain vaiheessa voisin jopa koostaa jonkinlaisen koosteen siitä, mistä pidän Intiassa, ettei kaikki ole niin negatiivispainotteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti