Askel, hypähdys, pysähtyminen. Silmät kiinni, kuulostellaan. Onko mitään muuttunut - ei varsinaisesti. Kymmenes päivä yksin ja olen vielä hengissä. Monet asiat lähtee siitä, miten niihin suhtautuu. Voi sulkea silmät ja toivoa syvään. Ihmetellä maailmaa ja tutustua uusiin ihmisiin.
Sillä sitä tämä uusi aika on ollut, tutustumista. Kun kaikki tuttu katoaa ympäriltä, tulee hetki, jolloin on pakko avata silmänsä. Hetki, jolloin kaipaa uusia ihmisiä ympärilleen, hetki, jolloin yksinkertaisesti kynnys uusien ihmisten kanssa puhumiseen on madaltunut niin paljon, että tuntuu luontevalta aloittaa keskustelu jostain aivan pienestä ja turhasta. Harvoin sitä kuitenkaan on aivan yksin ja monet Puneen eksyneistä intialaisistakin on tietyssä mielessä vielä yksin, rakentamassa omaa elämäänsä uusille urille.
Väliaikaisuus - siitä tämä kaupunki on saanut kuvansa. Ihmiset tulevat, kun heidät buukataan projektiin ja lähtevät, jos projekti vaihtuu tai heidän rooli lakkautuu. Harvoilla on täällä sukua, perhettä tai juuria. Magarpatta itsessään on niin nuori, viimeiset ympyrän rakennuksetkin kasvavat kovaa vauhtia korkeuksiinsa. Kaupunki notkuu ja natisee, pohtien, mihin voi vielä laajentua ja kuinka paljon. Siinä ei auta muu kuin elää mukana ja ihmetellä, miltä tuntuu asua liiketoimintakeskuksessa, joka kasvaa sellaista vauhtia, että sitä on vaikea käsittää. Maailmanlaajuinen lama tuntuu kuitenkin jo myös Punessa ja pieni hiljainen kysymys sisällä kaikuukin, että kuinka monta näistä kymmenistä, ellei sadoista rakennuksista ikinä valmistuu tai kuinka moni saa oman omistajan pian valmistumisen jälkeen. Lähivuodet kertovat, ja taloustieteilijä voisi varmaan kommentoida asiaa siten, että elämme mielenkiintoisia aikoja.
Sillä sitä tämä uusi aika on ollut, tutustumista. Kun kaikki tuttu katoaa ympäriltä, tulee hetki, jolloin on pakko avata silmänsä. Hetki, jolloin kaipaa uusia ihmisiä ympärilleen, hetki, jolloin yksinkertaisesti kynnys uusien ihmisten kanssa puhumiseen on madaltunut niin paljon, että tuntuu luontevalta aloittaa keskustelu jostain aivan pienestä ja turhasta. Harvoin sitä kuitenkaan on aivan yksin ja monet Puneen eksyneistä intialaisistakin on tietyssä mielessä vielä yksin, rakentamassa omaa elämäänsä uusille urille.
Väliaikaisuus - siitä tämä kaupunki on saanut kuvansa. Ihmiset tulevat, kun heidät buukataan projektiin ja lähtevät, jos projekti vaihtuu tai heidän rooli lakkautuu. Harvoilla on täällä sukua, perhettä tai juuria. Magarpatta itsessään on niin nuori, viimeiset ympyrän rakennuksetkin kasvavat kovaa vauhtia korkeuksiinsa. Kaupunki notkuu ja natisee, pohtien, mihin voi vielä laajentua ja kuinka paljon. Siinä ei auta muu kuin elää mukana ja ihmetellä, miltä tuntuu asua liiketoimintakeskuksessa, joka kasvaa sellaista vauhtia, että sitä on vaikea käsittää. Maailmanlaajuinen lama tuntuu kuitenkin jo myös Punessa ja pieni hiljainen kysymys sisällä kaikuukin, että kuinka monta näistä kymmenistä, ellei sadoista rakennuksista ikinä valmistuu tai kuinka moni saa oman omistajan pian valmistumisen jälkeen. Lähivuodet kertovat, ja taloustieteilijä voisi varmaan kommentoida asiaa siten, että elämme mielenkiintoisia aikoja.
1 kommentti:
Punessakin on ostajan markkinat: esim. kun osakehuoneisto maksoi vielä viime kuussa 150.000 €, sen saa tässä kuussa 90.000 €lla.
Lähetä kommentti