Lämpimät kesäyöt, jotka ovat kuin luotu kotiutumiseen aamutunneilla. Ilo kun ei tarvitse takkia ja voi pomppia ulkona pelkässä hameessa. Kun ei tarvitsekaan palella joka hetki. Nautinto siitä, että voi ottaa hiertävät kengät pois jaloista ja kävellä eteenpäin, tunnustellen, miltä maa tuntuu. Asfaltin paahde, parvekkeella lentävä hiki. Kesän merkit, joihin voisi kiintyä ja joista ei saa tarpeekseen. Tapahtumien kirjo, kun Helsinki täyttyy elosta ja meiningistä. Syksy yllättää sitten kun varkain kesken parhainta kesähuumaa. Se ilahduttaa vahvoilla väreillään, aamuisella kirpeydellään ja kaiken alkamisella. Silti rakastan aina kesää, se voisi puolestani olla pari kuukautta pidempi, eikä minua haittaisi yhtään. Toki vuodenajat ovat rikkaus, josta en myöskään haluaisi luopua.
Urakka kuvien purkamisesta näytille jatkuu yhä. Välillä se kuitenkin väistyy hieman, sillä on jotenkin niin hienoa, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen saa vipeltää erilaisissa tapahtumissa. Tuntee olevansa taas elossa ja että elämä on palannut totutuille juurilleen. Sitä osaakin arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen.
Urakka kuvien purkamisesta näytille jatkuu yhä. Välillä se kuitenkin väistyy hieman, sillä on jotenkin niin hienoa, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen saa vipeltää erilaisissa tapahtumissa. Tuntee olevansa taas elossa ja että elämä on palannut totutuille juurilleen. Sitä osaakin arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti