Kirjavinkki Hulluille päiville

Hullut päivät lähestyy ja bongasin jotain erityistä esitteestä: Lauantaina tarjouksessa on Caroline Coxin Vintage kengät - kenkämuodin vuosikymmenet ja Lisa Dyerin Vingage fashion - muodin vuosikymmenet. Nämä kaksi ihanaista kirjaa ovat olleet hyllyssäni jo vuosien ajan. Koukuttava tapa visualisoida ja kuvata menneitä vuosia, laajamittainen kuvaus menneistä muotivirtauksista ja sopivan kepeä, mutta asiapitoinen ote takaavat sen, ettei kirjat jää pölyttymään unohtuneena kirjahyllyille.

Kuva on otettu Helsingin Sanomien tekemästä kirjan arviosta. Jos vielä epäröi, kannattaa tutustua siihenkin.

Kipin kapin kaupoille, tämä on aivan mahtava lahjaidea iästä riippumatta!

Mystinen itä

The Girls of Riyadh kuvasi erään tarinan Saudi-Arabian eliitistä ja heidän elämästään. Samassa aallossa idästä on julkaistu huomattavasti erilaista materiaalia. Mikä onkaan totuus näillä hunnuin sävytetyillä valtakunnilla? Luultavasti koskaan en sinne tule eksymään, joten kirjat antavat pienen vilauksen näihin syvien salaisuuksien maihin.

A. Qanta: In the Land of Invisible Women: A Female Doctor's Journey in the Saudi Kingdom
Jostain syystä ensimmäinen sivu ei siepannut minua mukaansa, joten tämä pyöri hyllyssäni aika pitkään, ennen kuin sain sen aloitettua uudelleen. Ensiyrityksellä oli juuri saapunut itselleni lähettämä paketti Intian kirjoja, joten oli vaikea keskittyä hieman isompaan pokkariin, joka ei kulkenut niin näppärästi kassissa mukana. Marraskuussa aloitin lukemaan kirjaa alusta, enkä osannut siitä irti päästää, ennen kuin se oli luettu. Tarina oli todella kiehtova, sillä oikeastaan se on ensimmäinen kirja, joka kertoo länsimaalaisesta naisesta, joka on itsenäisesti ja vapaaehtoisesti mennyt Saudi-Arabiaan työskentelemään. Kirja kuvastaa havaintoja ja tuntemuksia, joita kahden vuoden työskentely maassa nostatti. Toisin kuin monissa muissa lukemissani kirjoissa, lopussa ei ollut kulminaatiota siitä, millaisen selviytymistaistelun maasta poispääsyksi oli koettava. Kirjan suuri anti on siinä, kuinka objektiivisesti ja laajasti kuvataan päivittäiseen elämään ja ihmissuhteisiin liittyiä haasteita kuningasvallassa.

Carmen Bin Laden: Inside the Kingdom
Hieman erilainen selviytymistarina Saudi-Arabian eliitin sisältä. Kuten sukunimestä huomaa, on kirjoittajalla etäinen sukulaisuussuhde erääseen maailman tunnetuimaan terroristiin. Silti Carmenin teksti on vahvasti länsimaalaisesti suuntautunut: Carmen kasvoi isoksi Euroopassa ja päätyi yhteen Saudi-Arabian vaikuttavaan sukuun avioliiton kautta - joka johti avioeron myötä irtiottoon, joka näkyy kirjassakin. Välillä tulee vahvaakin kritiikkiä Saudi-Arabian menosta. Ostin kirjan hetken mielijohteesta, enkä ole katunut.

Jean Sasson: Love in a Torn Land ja Mayada, Daughter of Iraq: One Woman's Survival Under Saddam Hussein
Hyvin karut kirjat Irakin vastarintaliikkeen menosta. Todella rankkaa meininkiä, jota en välttämättä suosittelisi heikkohermoisille. Imee mukaansa ja ensimmäisen sivun aloitettua ei osaa enää päästää irti ennen kuin pääsee viimeiselle sivulle. Love in a Torn Land kertoo Irakin vastarintaliikkeeseen kuuluvasta naisesta ja hänen perheestään ja elämästään. Mayada puolestaan kertoo tarinan erittäin onnettomasta avioliitosta ja kohtalosta Irakissa. Nämä kirjat eivät kuvaa niin etuoikeutettua elämää kuin Prinsessa-sarja. Nämä kuvaavat kahden naisen karun todellisuuden maassa, joka on suuressa sekasorrossa.

Elämän logiikka ja muut kaverit

Kun pakollisia kursseja ei ole enää käytävänä, on joskus kiva tutustua asiakirjallisuuteenkin. Olen vielä varsin nirso oikeiden tiiliskivien lukemisessa, joten tiedon haaliminen hieman pehmeämmässä muodossa on ollut varsin kova sana. Tutuiksi ovat tulleet muun muassa seuraavat kirjat:

Tim Hartford: The logic of life
Teos on jatkoa kirjalle "Undercover Economist". Tyyli on edellisestä kirjasta tuttu, muttei vaadi edellisen kirjan tuntemista. Hartfordilla on hauska tapa havainnoida ympäröivää maailmaa ja kirja vastaakin muun muassa kysymyksiin, mistä hyvät naapurustot koostuvat, miten eri rangaistuskäytännöt vaikuttavat teinien käytökseen tai mikä on eroamismäärien merkitys onnellisille liitoille
Steven D. Levitt & Stephen J Dubner: Freakonomics
Yksi alansa uurtajista Undercover Economicsin kanssa. Kirjassa pohditaan mm. sitä, mikä tekee täydellisen vanhemman, mitä huijaavilla opettajilla ja sumopainijoilla on yhteistä tai miksi huumeidenvälittäjät asuvat yhä äitiensä kanssa.
Nassim Nicholas Taleb: Fooled by Randomness
Tällä hetkellä kesken oleva kirja vaikuttaa lupaavalta ainakin ensimmäisten sivujen perusteella. Kirja pohtii vielä hieman enemmän erilaisia tilastotieteiden tulosten merkitystä erilaisiin käytännön ilmiöihin. Takana ovat sivut pörssi-ilmiöistä ja kirja kulkee ilolla laukussa mukana.

Pari muutakin kirjaa odottaa kiltisti paikkaa laukussa, niiden esittely jääköön myöhemmäksi. Sokkona on turha esitellä mitään, vaikka pingviinimerkki kulmassa lupaakin hyvää.

Unenpöpperöinen kirjojen kansa

Kun aamuisin horteessa kipittää kulkuvälineeseen, on monella vahva motiivi taustalla: olisi kiva päästä istumaan. Toki monien arjen sankareiden jalat varmasti ovat väsyneet päivittäisestä raahautumisesta töihin tai kouluun, mutta yksi syy istumapaikkojen suosioon näkyy myös selvänä, jos avaa silmät kunnolla katselee ympärilleen: istuutumisen jälkeen lähes puolet ihmisistä kaivaa jonkin lehden tai kirjan esille, johon sitten uppoudutaan matkan ajaksi. Näin tilanne tuntuu olevan ainakin aamujunissa. Kerran laskin, että kymmenen ihmisen osiossa kuudella taisi olla jokin romaani esillä, kahdella lehti ja kaksi pohti vain muuten vain aamun syviä syntyjä. Tämä on aika kova saldo, jos vertaa moniin muihin maihin.

Mitä me sitten luemme? Salaisen naapureiden vilkuilun jälkeen vaikuttaa hyvin monipuoliselta ja vaihtelevalta. Koululaisilla saattaa näkyä jokin ulkoa opeteltava kielioppisanasto tai muut läksyt käsillä, vanhemmalla väellä puolestaan jotain työmuistioita tai vastaavia. Suuren suosion näyttävät saaneet ilmaisjakelulehdet, jotka ajankohtaisuutensa lisäksi omaavat yhden edun: näppärän koon. Sääliksi nimittäin käy niitä harvoja, jotka yrittävät sinnitellä ison Hesarin kanssa aamun ruuhkassa. Itse taisin kokeilla sitä kerran ja totesin, ettei minusta vain ole tähän aamun vaativaan taidonnäytteeseen, eli kuinka luetaan iso lehti siististi liikaa vierustovereita häiritsemättä.

Lehtien lisäksi kovassa huudossa ovat erilaiset romaanit. Pokkarit ja pienet kirjat ovat tässäkin vahvasti edustettuna: ne sopivat näppärästi laukkuun ja silloin pitkäkin matka kuluu varsin mukavasti. Valtaosa romaaneistakin tuntuu olevan ajankohtaista ns. kevyttä lukemista, eri kielillä. Tietokirjoja kantaa mukanaan vain harva ja yleensä kirjakauppojen kovat hitit tuntuvat aina silloin tällöin putkahtavat vastaan. Ei sinänsä mitään kovin erikoista, mutta minusta on hienoa, että kirjat kuuluvat vielä niin vahvasti monen arkeen.

Junasta poistuessa huomaa sitten varsin mielenkiintoisen sopuliefektin: kun ensimmäinen rapisee laittaessaan kirjan taas laukkuun, niin yhtäkkiä koko vaunu herää eloon, kirjat katoavat takaisin laukkuihin ja ihmiset nousevat jonottamaan päästäkseen junasta ulos. Mielenkiintoiseksi ilmiön tekee se, että se tapahtuu riippumatta siitä, kuinka lähellä laituria oikeastaan ollaan - aivan laiturilla tai heti edeltävän aseman jälkeen - kirjojen rapina tuntuu olevan laukaiseva tekijä. Hiljaa poistujatkaan harvoin aiheuttavat samaa efektiä. On sinänsä aika mielenkiintoista, että harva haluaa varata hieman pidemmän stressittömän vaihtoehdon kirjojen parissa jonotuksen sijaan. Olisihan se nyt aivan hullua, jos uppotuisi kirjaan niin, että pääsisi ulos junasta vasta minuutin päästä saapumisesta, vai mitä?

Syksyn piristykset

Vain yksi yö, sitä enää tarvitaan. Yksi kylmä yö ja kesäinen maailma muuttuu suureksi värikavalkaadiksi. Puiden lehdet muistuttavat kirjollaan vielä kerran, ennen kuin ympäristö muokkautuu harmaaksi.

Ensimmäiset lehdet ovat täällä jo värjäytyneet, niin punaisiksi kuin keltaisiksikin. Syksyn aamuinen kirpeys ja koleus on havaittavissa, vaikka kuinka jäässä (siis sisäisesti pää jäässä) sitä käveleekään junapysäkille. Viimeistään pysäkillä alkaa pohtia, että olisi voinut kerrankin laittaa hieman lämpimämmän takin, paksummat sukkahousut tai hanskat mukaan. Todistella itselleen vielä, että syksy tai talvi ei ole vielä voittanut, kyllä tässä tarkenee, kunhan vain ottaa oikean asenteen.

Oikean asenteen, siitä se on kysymys. Antaako syksyn ja talven lannistaa itsensä vai sulkeeko silmänsä hetkeksi maailman pimeydeltä. Viime syksynä hankin itselleni kirkasvalolampun. En tiedä vieläkään, auttaako se kuinka paljon, sillä Intian aurinko täytti viime talveni. Viime syksyn ensikokemukset olivat kuitenkin varsin positiiviset. Toinen arjen piristys on etelästä kerrotut kirjat, joissa eksyy kauas pois. Hyvänä esimerkkinä on Barbara Kingsolverin kirjat, joissa maisemat ovat esimerkiksi Afrikasta tai eteläisestä Amerikasta. Viime aikoina työmatkakirjana on toiminutkin hänen kirjoittamansa The Bean Trees

(kuva: Wikipedia)
Varsin kompakti kirja mahtui hyvin käsilaukkuun ja viihdytti pienissä pätkissä melkein kuukauden. Yleensä olen onneton kirjojen kanssa - luen ne yhdessä illassa. Tämä kuitenkin oli sopivan vauhdikas ja vauhditon. Missään vaiheessa ei mennyt vauhtimoodiin, jossa kirja olisi ollut aivan ehdottoman pakko lukea yhdessä illassa. Silti koko ajan tapahtui tarpeeksi, jotta 10 sivun pätkissä luettu kokonaisuus pysyi mielenkiintoisena. En tiedä, onko kirjaa suomennettu, mutta kirjailijalta on ainakin suomeksi ilmestynyt Myrkkypuun siemen (alkuperäinen nimi Poisonwood bible), joka kertoi Afrikan siimeksistä. Se oli aivan loistava, jonka seurauksena myös kyseisen kirjailijan muutkin kirjat ovat eksyneet lukulistalleni.

Tuulen tuiverrus kirjan sivuilla

Ikkunat vinkuvat, ovet paukkuvat. Tuuli on tullut kaupunkiin. Hädin tuskin kuitenkaan huomaan sitä, sillä eilen lähdin ostoksille yksi suuri tavoite mielessäni: Stephenie Meyersin Twilight-romaanista alkava sarja.
Kuva: Amazon

Vamppyyrikertomukset eivät lähtökohtaisesti ole se, johon isken ensimmäiseksi silmäni, mutta Suomessa ihmetytti, kuinka englanninkielisten pokkareiden rivistö valloitti tasaisesti myydyimpien kirjojen kärkipäät. Lyhyt keskustelu myyjän kanssa ja lopputuloksena ostamani romaanin lisäksi laukkuun päätyi toinen, nimittäin edellämainittu Twilight. Ostin sen lomalukemiseksi, mutta loma vierähti muissa puuhissa niin nopeasti, että ensimmäistä kertaa ehdin katsoa sitä koneessa. Se oli menoa. Kaksi päivää ja kirja oli luettu. Olin koukussa. Pahasti. Aivot pohtivat kuumeisesti, että miten päästä käsiksi seuraavanan osaan. Löytyisikö niitä edes Punesta? Onnekseni löytyi. Samalla tuli pyörähdettyä kaupassa nimeltä Manneys, joka on ilmeisesti Punen vanhin kirjakauppa. Näin jälkikäteen katsottuna uskoisin, että mistä tahansa tuon sarjan olisi nyt löytänyt. Olin vain jotenkin tosi helpottunut, sillä en nyt osaa luovuttaa, ennen kuin sarja on luettu.

Tänään on ollut upea ilma, kerrankin hieman viileämpää. Olen vain istunut sisällä ja lukenut. 850 sivua takana, sarjan kolmas kirja ehkä kohta puolivälissä. Olen niin toivoton näissä asioissa. Varasto, jonka hankin mahdollista monsuunikautta varten, tyhjenee kovaa vauhtia. Toisaalta, nämä menevät aina kausittain. Välillä innostuu lukemisesta ja kadottaa muun maailman. Välillä taas tekee jotain aivan muuta. Jos kuitenkin lähipäivät ovat hiljaisia, niin se johtuu vain siitä, että olen yhäkin eksyksissä kirjojen maailmassa. Sivut polttavat käsiäni, enkä saa rauhaa, kun tiedän, miten tarina kulki ja mitä lopussa kävi. Enää 1000 sivua maaliin.

Kaukaisien tarinoiden maailmassa

Intiassa kirjat ovat halpoja. Kaverini pelotteli etukäteen, että kirjakauppaa voisi olla vaikea löytää. Pune on kuitenkin kehittyvä kymmenien tuhansien opiskelijoiden kaupunki, joten kirjakauppoja löytyi varsin hyvin sieltä täältä. Tutuimmaksi tuli Crosswords, johon aina sopivan tilaisuuden tullen eksyin ja unohduin. Toinen hyvä kirjakauppa oli Taj Blue Diamondin alakerrasta löytynyt landmark, jonka erikoisuutena olivat postikortit, nuo Intian harvinainen lahja maailmalle.

Postikorttien löytämiseen liittyy kyllä hauska tarina, sillä aivan niin helppoa postikorttien löytäminen ei ollut. Kuten monissa Aasian maissa, Intiassa ei harrasteta postikortteja. Kävin kirjakaupoissa, isoissa tavarataloissa, jopa posteissa yli kuukauden ajan löytämättä yhtään mitään, mikä kävisi postikortiksi. Taj Blue Diamond oli ensimmäinen ja ainoa, josta näitä onnistuin haalimaan ja sekin oli jo reissun loppupuolta. Se, kuinka monta niistä oikeasti eksyi perille Suomeen jää mysteeriksi, sillä Intian posti on oma tapauksensa. Ehkä voisin jossain vaiheessa kertoa siitä vielä tarinan jos toisenkin.

Kirjakaupoissa valikoima poikkesi aika paljon länsimaalaisesta, aasialainen kirjallisuus vangitsi ainakin oman katseeni. Haalin näitä opuksia paljon Intian kirjahyllyyni, mutta jostain syystä ehdin lukea vain muutaman. Tässä kuitenkin kolme kirjaa, joiden kanssa on kiva uppoutua erilaiseen maailmaan:

• Aravind Agida: The White Tiger Tämä kirja on oikeastaan ainoa oikea intialainen, intialaisen kirjoittajan intialaista elämää kuvaava kirja. Varsin erilainen kerrontatapa ja rakenne, kuin mihin olen aikaisemmin törmännyt. Kuitenkin oikein toimiva konsepti ja varsin mielenkiintoinen tarina. Sopiva työmatkalukeminen, aika kului sen parissa mukavasti, mutta en kuitenkaan hotkinut sitä yhdessä illassa, niinkuin minulla on monesti tapana.
• Rajaa Alsanea: Girls of Riyadh Tämän halusin lukea jo Suomessa, mutta en vain ehtinyt, enkä löytänyt kirjaa pokkarina mistään päivää ennen lähtöä. Luen valtaosan kirjoista englanniksi, joten Intiasta se oli helppo napata kaupasta mukaan (siis sitten kun kirjan lopulta löysi). Todella mielenkiintoinen kirja, taisi kaksi iltaa tuhista tämän parissa. Moderneja ihmissuhteissa maassa, joka on omalla tavallaan vielä niin rajoittunut, uskonnollinen ja harras. Hieman erilainen, hauska ja nuorekas, mutta tavallaan myös hieman surullinenkin.
  
• Betty Mahmoody: Not without my daughter Tämä tarttui vain ihan kantensa vuoksi ostoskoriin. Menee vahvasti samaan kategoriaan kuin Jean Sassonin Prinsessa, jonka ahmin joskus teininä. Koskettava tositarina naisesta, joka jää saudiarabialaisen kulttuurin vangiksi, ainoana tavoitteena päästä takaisin ihmisten ilmoille tyttärensä kanssa. Menee myös siihen kirjojen ahmimiskategoriaan, eli kun kirjassa pääsee vauhtiin, ei ole toivoakaan normaalista elämästä ennen kuin kirja on luettu.

Vielä jäi paljon luettavaa Intiaan, kun omat innostukseni vaihtelivat päiväkohtaisesti. Hyllystä löytyy perinteisempiä intialaisia romaanejakin, kunhan vain saan ne joskus aloitettua. Tällä hetkellä lukemisena on kuitenkin Michael Crichtonin Next, joka tuntuu ainakin ensimmäisiltä kappaleiltaan olevan hyvin perinteistä Crichtonia. Odotan jännityksellä, miten tarina kehittyy ja missä vaiheessa ahmaisen lopun sitten yhdessä illassa tajuamatta mitään muusta maailmasta.

Mäkäräiskarkotteen etsintää

Intiassa kulkiessa on vaara, että paikalliset hyttyset tulevat turhan iholle ja muutama epäonninen yksilö tartuttaa sitten ikävän malarialoisen. Parhaiten näitä malariaa kantavia hyttysiä karkotetaan kuulemma mäkäräisten karkottimilla. Siinä sitten offia tai vastaavaa etsimään, mutta siinäkin on ilmennyt yksi mutta... Mistä ihmeestä noita karkottimia löytää, kun ulkona on viisi astetta lunta ja lämpötila on reippaasti pakkasen puolella?

Käynti retkikaupassa: "ei, ei nyt tähän aikaan vuodesta noita löydy", ja supermarketissa: "nehän on vain kausituotteita, lähetetty jo takaisin tehtaalle". Apteekin koluaminen tuotti yhtä heikosti tulosta. Etsintä siis jatkuu. Seuraavana vuorossa on Stokka, ja sitten kavereiden kaapit ja mökkijämät. Positiivista kylläkin, että sain lopulta hankittua malarialääkkeet.

Viime viikolla vietin varmaan tunnin kirjakaupassa, kun haaveilin ja haahuilin kirjojen ihmemaassa. Varmaan Intiastakin kirjakauppoja löytyy, mutta matkaan mukaan on kiva valikoida pari kirjaa ajanvietteeksi siihen saakka, kunnes saa elämänsä järjestykseen. Lähdin ensisijaisesti hakemaan suomenkielistä kirjallisuutta, mutta vaihteeksi taas pahasti hairahduin, ja kassiin päätyivät Anita Nairin Kvinnor på ett tåg ja Barbara Kingsolverin The Bean Trees, joita kumpaakaan ei taida löytyä suomennettuina. Teokset olivat mukavasti pokkareita, jotka voi sitten lukemisen jälkeen jättää johonkin matkalle osuvaan reippureiskojen majapaikkaan. Silloin kirjat pääsevät elämään omaa jatkoelämää Intiassa kiertäen, ainakin toivottavasti.

Matkakuume vaivaa

Olen saanut tartunnan. Eilen illalla pyörin sängyssäni. Pyörin ja pyörin ajan, joka tuntui ikuisuudelta. Päättelin lopulta, että minua jännitti. Tähän mennessä komennuksen on voinut ohittaa siten, että on ajatellut, että se on vasta ensi vuonna, ei vielä yhtään lähellä. Yhtäkkiä lähtöön onkin sitten vain enää kaksi viikkoa. Niin monta asiaa vielä hoitamatta.

Tänään voisi olla lääkekoktailin aika. Voisin käydä lunastamassa lääkärin määräämät lääkkeet ja sekoitella itselleni nautittavan kolera-drinkin. Sen pitäisi siis suojata minua paitsi koleralta, myös joltain vatsapöpöltä.

Lisäksi pitäisi alkaa selvittää, miten rahansiirrot tulisi hoitaa. On vaikea arvioida, paljonko rahaa kuluu kuukaudessa ja mitä kautta ne saisi turvallisimmin siirrettyä ja säilytettyä. Rahojen lisäksi pitäisi alkaa tekemään tarvittavien asioiden listaa, sillä kahdessa viikossa ehtii vielä hankkimaan tarvittaessa viimeisen muuntajan, laturin tai muistitikun, jos sellaisia tarvitsee.

En välttämättä myöskään uskalla ottaa mukaani ykkösvaatteita, joten saatan pyrähtää vielä alennusmyynteihinkin. Lisäksi voisin ostaa jonkun kivan pokkarin, jottei suomenkieli rapistuisi kokonaan matkan aikana (yeah, right, se on ainakin hyvä tekosyy saada joku himoittu uutuus piristämään matkaa).

Niin, palatakseni tuohon unettomuuteen. Päätin ottaa vahvat keinot käyttöön. Laitoin valot päälle, huomasin pyörineeni sängyssä sen reilut puoli tuntia. Sen jälkeen kaivoin sohvan vierestä Alan Greenspanin mahtiteoksen, joka yhäkin on kesken. Avasin sen, luin ehkä viisi sivua ja pääsin sivulle 150. Sen jälkeen aivot huusivat armoa ja kovaa. Oli pakko laittaa valot pois ja työntää kirja sivuun. Unessa ilmeisesti vielä alitajuisesti yritin päästä eroon tästä tuskaisesta kokemuksesta, sillä aamulla löysin kirjan piilosta, seinän ja sängyn välisestä pienestä raosta, johon se oli jotenkin käsittämättömästi päätynyt. Tämän johdosta harkitsen vakavasti kirjan ottamista mukaan lentokoneeseen, jossa pitäisi osata nukkua yö, joka alkaa kahdeksalta illalla ja kestää aivan liian lyhyen aikaa.

Vain yksi hiutale ja paljon oheislukemista

Ensilumi tai räntä, ei sillä väliä. Aamulla kurkistin varovaisesti ikkunasta ulos, pettyäkseni karvaasti. Poistuessani kotoa huomasin kuitenkin jokusen hiutaleen nurmikolla ja ehkä juuri minun toiveeni kuultiin, ja matkalla pysäkille taivaasta satoi jotain, jonka pystyi tunnistamaan lumihiutaleiksi. Vielä se rännän puolelle meni, suli heti maata koskettaessa, mutta se oli jo lupaus tulevasta.

Viime aikojen tunnelmia kuvastaa käpertyminen peiton alle, jolloin lämmin huopa ja villasukat tuovat mukavan kodikkaan tunteen. Kirja jos toinenkin löytynyt käsistäni illan hämärtyessä (tai oikeammin pimeässä sysiyössä, jos oikeasti seuraisi, mitä tuolla ikkunan ulkopuolella tapahtuu). Suureena haasteena on ollut entisen maailmanpankin pääjohtajan Alan Greenspanin kirja The Age of Turbulence. Sinänsä on ainakin periaatteessa on sisällöltään ollut tosi mielenkiintoinen ja historian rahoituskriisejä taustoittava ja elävöittävä. Harmi vaan, että herran tyyli on kuivan asiallinen ja jo kahden sivun lukemisen jälkeen on aika valmis lähtemään tutustumaan uusiin maihin, nimittäin sinne, missä nukkumatti asuu. Kerta toisensa jälkeen olen saanut tsempata, että puolen yön tienoilla saan raahattua itseni niska jäykkänä takaisin omaan sänkyyni.

Siinä vaiheessa, kun jo ajatus kirjasta alkaa unettamaan, alkaa todennäköisyys nousta, että kirja voittaa, enkä saa sitä ikinä luettua. Saa nähdä. Pitääpä sitten ehkä joskus kommentoida, mikäli todella saan joskus luettua loppuun tämän mm. The New York Timesilta viihdyttävyydestä kehuja keränneen opuksen. 120 sivua takana, enää 420 sivua edessä. Voi siis mennä vielä hetki, ennen kuin palaan asiaan.

Eksyneenä outojen merkkien maailmaan

En ole kauhean hyvin edistynyt projektissa turistijapanin oppimiseksi. Hiraganojen ja katakanojen kanssa olen tilanteessa, jossa kyllä tunnistan luokkaa 100++ perusmerkkiä, mutta varsinainen lukeminen on vielä hidasta ja takkuilevaa. Kaiken lisäksi on tässä vaiheessa ymmärtänyt, että nuo perusmerkitkin voidaan kirjoittaa niin monella eri tyylillä ja mukana on aina myös kanjeja, mikä tekee omasta lukutaidon alkeista vielä suhteellisen hyödyttömän. Kanjeja tosiaan oli luokkaa tuhansia, joten en niihin oikein tällä ajoituksella pystynyt satsaamaan sen enempää. Näinpä lähden reissuuni vahvasti kielivammaisena, joskin seikkailunhalua täynnä.

Merkkien opiskelu on ollut asia, josta olen yrittänyt pakoilla tilaisuuden tullen, vaikka se onkin ollut suhteellisen kivaa ja ne on oppinut varsin nopeasti. Arvioimani tuntitahti on ollut luokkaa 10 merkkiä tunnissa. Tehokkaimmalta opiskelumenetelmältä on vaikuttanut merkkien piirtäminen pienille muistipelin palasten kokoisille lappusille, joita on sitten katsellut peräkkäin ja arponut, mitä nämäkin harakanvarpaan käytännössä tarkoittavat. Yhden kymmenen merkin pinon oppii varsin nopeasti tunnistamaan, siihen menee ehkä luokkaa se viisitoista minuuttia. Valitettavasti nopeasti sisäistetyt merkit tuntuu myös unohtuvan yhtä nopeasti, joten kertaus on tuntunut tässäkin asiassa olevan opintojen äiti.

Muuta kirjallisuutta Japanista olen lukenut jonkun verran. Kielen opiskelussa on ollut apuna Association for Japanese-Language Teaching-ryhmittymän kirja Japanese for Busy People sekä Lonely Planetin Phrase Book. Matkaoppaina toimivat Tokio Passi sekä Lonely Planetin Japan-kirja, joista ensimmäisen olen jo ehtinyt lukeakin kannesta kanteen. Jälkimmäistä olen selaillut sieltä täältä etsien jotain mielenkiintoista vierailtavaa. Näiden lisäksi minulla on vielä karttakirja, joka toivottavasti auttaa suunnistamisessa. Tämän lisäksi olen lainannut kirjastosta satunnaisen sarjan Japani-aiheista kirjallisuutta, joista valtaosa osoittautui varsin turhaksi. Tykkäsin kuitenkin kovasti Pauli Opaksen kirjasta Japani - Aasian talousmahti, sillä se käy hyvin läpi viime vuosikymmenten keskeisen taloudellisen ja poliittisen kehityksen Japanissa. Kirja on hyvin asiapitoinen ja hyvin tiiviisti kirjoitettu. Oikeastaan se on ollut niin asiapitoinen, etten ole ehtinyt lukemaan sitä yhdessä illassa, kuten monille muille kirjoille käy. Silti hyvä kirja ja voin suositella sitä jokaiselle Aasian kansantaloudesta kiinnostuneelle. Harmikseni kirjasta ei ole enää niin paljoa jäljellä, että se kannattaisi ottaa enää matkalukemiseksi mukaan, kun tuossa kohtapuoliin lähden suuntaamaan kentälle.