Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kierrellen kaarrellen Hyde Parkissa

Ensimmäinen unohtunut asia on huomattu. Se on piuha, joka yhdistää kameran koneeseen. Ei siis auta mitään, ilman kuvia on pärjättävä. Vaihtoehtoisesti pitää ottaa kuvia kännykällä ja saada ne jollain lailla liitettyä läppäriin.

Saapuminen Lontooseen oli helpotus. Naapuripenkissä oksenteleva lapsi ja edessä pomppinut maailman levottomin aikuinen eivät kieltämättä luoneet erityistä lomatunnelmaa ympäristöönsä. Kone oli onneksi ajallaan ja laukkukin löytyi varsin piakkoin. 

Kentältä suuntasin Piccadillyllä keskustaan. Nopeapikin juna oli olemassa, mutta Piccadilly sattui pysähtymään juuri sopivasti majapaikan viereisellä pysäkillä. En jaksanut säätää, joten valinta oli aika luonteva. Heathrow kenttänä toimi paremmin kuin muistin (toki en tullut varmaan pahimpaan aikaan), kaikki sujui ihan näppärästi ilman suuria jonoja. 

Metrolla matka keskustaan meni alle puolessa tunnissa. Kensington Southilla pähkäilin hetken verran, että mihin suuntaan lähteä. Arvoin uloskäynniksi Royal Albert Hallin, joka osoittautui erittäin osuvaksi valinnaksi. Katutasoon päästyäni huomasin sattumalta pienen kyltin hotellin nimellä nuolten kera. Sitä seuraamalla vastaanottomuodollisuuksien kautta pääsin huoneeseen tunnin sisään siitä, kun metroon ensi kertaa nousin. Ei paha.

Hanavettä ei voi juoda ja kunnollinen ruokakauppa on vielä haussa. Lähes naapurista löytyi yksi pikkuputiikki, josta sai isoimpaan nälkään täytettyä leipää sekä vettä yötä varten. Isot vedet olivat loppu, eli pienten pullojen voimalla mennään tämä päivä. Huomenna voisikin sitten ainakin yrittää etsiä aamupalan jälkeen jotain fiksumpaa vedenhakupaikkaa.

Illan päätteeksi pyrähdin vielä kiertelemässä lähialueita. Hyde Parkiin oli parin minuutin kävelymatka, joten kiertelin siellä puolisen tuntia. Tämän jälkeen kiersin vielä Royal Albert Hallin sen kunniaksi, kun se vaan oli niin lähellä. Upeita rakennuksia. Historian havinaa parhaimmillaan. Silloin tällöin tiputteli muutama pisara vettä, joten kaikki tuoksui aivan ihanasti kastuneelta metsältä. Huumaava tuoksu. Tuntui lopulta siltä, että loma on todellakin alkanut.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Loma!

Kyllä, hirveästi aikaa on kulunut sitten viime postauksen. Jotenkin se meni vain siivillä, eikä jokaisesta lehden tuoksusta tai hyvästä tunnelmasta ehtinyt kertomaan. Pahoittelen, elämä meni tällä kertaa edelle. Joitain juttuje tulee jälkikäteen, jos/kun jaksan raportoida.

Nyt olisi lähtö Lontooseen, jossa kiertelenkin sitten reilun viikon. Sitten saan nauttia Suomen suvesta täysin rinnoin. Hyvää kesää lukijoille, kirjoittelen taas, kun löydän jostain netin.


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Keskellä metsää

Pimeys ja hiljaisuus. Ehkä mahdollisesti lumisuuskin. Ne ovat ensimmäiset pinnalla olevat asiat, kun tänne metsän keskelle saavuin. Puolen metrin hanki, joka odotti valloittajaansa.
Etelässä on jo kevät, aurinko paistoi ja lumen alta paljastui keväinen maa. Täällä pohjoisemmassa kevät on kaukainen haave vain. Hyvä niin. Tarkoitus olisikin valloittaa Rukan rinteitä, hiihtää keskellä metsää ja rämpiä lumikengillä hankia, jotka toivottavasti vielä kantavat. Kiire vaihtuu arktisiin seikkailuihin. Kirjoittelu jatkuu, jos kännykkä niin suo.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Lomaprojektit

Projektityöskentely on välillä varsin mielenkiintoista ja jännää. Projekteja tulee ja menee ja joskus niitä on liian montakin päällekäin. Lomalla haluaa sitten vältellä kaiken maailman projekteja viimeiseen asti.

Silti joskus tupsahtaa ideoita, jotka on hauska toteuttaa lomalla. Joululomalle en virallisesti ollut päättänyt mitään tavoitteita tai projektia, mutta aika monen pienen projektin kanssa tuli silti puuhattua. Ei sitä niin helposti turkistaan pääse. Tässä muutama lopputulos:

- Kämppä siistiksi projekti: tämä yllättäen feilasi osittain, koska lomalla on kivempi joskus vaan olla. Alkuperäinen tavoite kohdistui erityisesti suureen, uhkaavaan paperikasaan läppärin takana. Tietokonepöydän paperinippu pieneni puoleen, mutta lopuille papereille en oikeasti jaksanut tehdä mitään. Lieventävänä tekijänä on kuitenkin se, että loman viimeisenä päivänä pesin jääkaapin, uunin ja mikron, kun paperityöt eivät huvittaneet. Samalla myös kukat uusiutuivat ikkunalaudalla, sänky sai uudet lakanat ja kylppäri uuden maton. Ikkunalaudalle kotiutui myös joukko ledejä. Alkuperäistä tavoitetta ei saavutettu, mutta loppupeleissä odotustenhallinnan johdosta sisäiset toiveet ylitettiin.

Kuva ikkunalaudasta:

(tarkoitus oli kuvata ledejä ja siksi huone on pimeä)

Projektin lopputulos: huomattiin, että projekti laajeni huomattavasti alkuperäisestä laajuudesta ja sen myötä viivästyi. Jaksotetaan työt tehtäväksi tulevien viikkojen aikana.

- Projekti joululahjat: oli onnistunut, ainakin tuntui siltä. Valmistui ajoissa (viimeinen lahja saapui 23. päivä postitse) ja ainakin yritystä riitti. Ensi vuoden parannusehdotus: voisi olla hyvä idea olla jättämättä kaikkea aina viime tinkaan.

- Projekti lapaset: Paria viikkoa ennen joulua sain idean neuloa jämälangoista lapaset. Ensimmäistä neulottiin ahkerasti paria päivää ennen joulua ja toinen lapanen muodostui pienestä lankakasasta joulupäivänä (note to self: lapanen päivässä on vähän turhan vauhdikas tahti sille, että voi pitää mielikuvaa idyllisestä jouluisesta neulomisesta). Hienot niistä silti tuli (ottaen huomioon, että nämä olivat toiset lapaset ikinä, jotka olen neulonut ja edellisistä taitaa olla 10 vuotta aikaa) ja alla löytyy yksi näytekappale:

Projektin lopputulos: Lopputulokseen pääseminen oli erittäin tiivis rutistus ja lopputuotteet ylittivät odotuksen, sillä ne pitävät sormet lämpimänä. Mieli säilyi myös hyvänä, mutta nyt voi hyvällä omallatunnolla pitää hetken taukoa neulomisesta.

- Projekti liikunta: tarkoituksena oli kerrankin nauttia vapaasta ja liikkua sydämen kyllyydestä. Ajatukset kumpusivat joogassa ja kaikessa muussa. Toteuma: ei tapahtunut joululomalla, mutta tapahtui viivästetysti. Olin sairaana joulun ja uuden vuoden välin, eikä kuumeessa heiluminen sovi vanhoille soluilleni. Päätin siis jättää väliin ja viettää loman vällyjen alla. Projektin lopputulos: aikataulutetaan uusiksi.

- Projekti liikunta vol 2: Loppiaisen yhteydessä tutustuin uuteen lajiin, Zumbaan. Liikuntakeskusten vakiokäyjille varmaan ei mitään uutta, mutta itse olen viettänyt syksyni muiden harrastusten parissa. Siitä voisin kirjoittaa vaikka erikseen. Lisäksi onnistuin kiipeilemään kaverin kanssa menestyksekkäästi alkeiskurssin jälkeen. Saavutin jopa katon hallitusti ja omassa värissä pysyen (tosin, se oli se kaikkein helpoin rata). Projektin lopputulos: onnistuminen, tosin joogaan ei vieläkään ehtinyt.

Keväälle on yhtä sun toista tiedossa, mutta yritän pitää ne mahdollisimman ei-projektimuotoisina. Silti voi olla tiedossa "kämppä hakusessa", "lasketteluviikonloput" ja "kaverien kanssa hengailu"-projektit tiedossa, joita varmaan kannattaa priorisoida korkealle oman elämänlaadun kannalta - edes vähemmän projektimuotoisina.

torstai 30. joulukuuta 2010

Mennyttä lomailua

Kummasti vaan lähestyy vuoden 2010 loppu. Sen johdosta itsekin päätin hieman kurkistaa menneeseen vuoteen. Toki paljon tapahtui myös kotimaassa ja arkenakin nauru maittoi. Oheiset kuvat ovat pääosin lomalta otettuja ja muistuttavat, miksi se pieni sisäinen matkustajankaipuu aina ajoittain herää henkiin.

Keväällä ensimmäisenä oli vuorossa Hong Kong (ja myös Macao). Pääsiäisen aikoihin veri vei taas Aasiaan suurkaupunkien sykkeeseen.

Hieman erilainen hotellihuone:




Lintuja näki myös porraskäytävissä:

Kaloja myytiin lemmikeiksi muovipusseissa:

Hong Kong ei ollut ihan niin puhtoinen ja viaton kuin Singapore. Oheisen graffitin bongasin kuitenkin Macaosta:

Yöaikaan valojen tanssi oli huimaava:

Kaupungin siluetti:

Kukkataidetta:


Hong Kongin jälkeen kesällä oli suuntana Berliini:
Erilaista kukkien istutusta (näitä tulee niin ikävä, kun katsoo ulkona dominoiviin nietoksiin):


Maalattu muurinpätkä:

Positiivista:

Vanha rajapyykki:

Kurkistus parlamenttiin ilta-aikaan. Tyhjää oli täynnä.

Tämä kuva on jotenkin niin sitä, mitä miellän Berliiniin: Rosoisuutta, erikoisia ratkaisuja puhumattakaan perinteikkäästä liikennevalosta:

Yöaikaan jokien varsilla näytti tältä. Kelpasi juoda kupponen ja nauttia kesäisestä yöstä:
Berliinin jälkeen suuntana oli sitten Tukholma:
Kuninkaalliset häät olivat tulossa ja puistot sen mukaiset:


Varsinainen tarkoituskin matkalla oli (jumboiksi tultiin, hauskaa oli silti):


Kesäistä Suomea ja Suomen helteitä pääsi myös nauttimaan:

Puhumattakaan metsämansikoista!

Loppukesällä taivas tummui ja oli taas aika ilotulituskisan. Näihin kuviin on myös hyvä lopettaa, sillä uutena vuotena harvoin tulee räpsittyä hyviä kuvia ilotulitteista.


Ei yhtään hullumpi vuosi tämäkään! Reissaaminen jäi hieman vähemmälle kuin edellisinä (joskus näinkin päin). Silti aika paljon kaikkea ihmeellistä tuli koettua ja nautittua tässä matkan varrella.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viime hetken pakkausta ja ohjeiden selvittelyä

Huomenna on lähtö. Jotenkin ironista, että suunnilleen kaksi vuotta sitten olin niin varautunut. Nyt haahuilen ympäri kämppää yrittäen miettiä, että mitä kuuluikaan pakata mukaan. En tiedä yhtään sanaa kiinaksi, en kantoniksi tai mandariiniksi. En edes kiitosta.

Jotkit asiat eivät ole sentään muuttuneet. Idässäpäin majapaikkojen löytämisohjeet ovat yhäkin yhtä mielenkiintoisia. Ensisijaiset ohjeet ensimmäiseen majapaikkaan löytämiseen lentokentältä vapaasti suomentaen: ota bussi A21, jää pois 14. pysäkillä. Kun nouset bussista kävele takaisin noin 50 metriä, eli 30 sekuntia. Näet suuren television seinässä ja kävele blokkiin E. Nouse vasempaan hissiin (oikea ei mene oikeaan paikkaan), joka pysähtyy aina parillisissa kerroksissa. Jää pois 12 kerroksessa., jonka jälkeen olet hotellin aulassa.

Toiseen majapaikkaan loppupätkälle ohjeet ovat seuraavanlaiset: Kävele Nathan roadia pitkin, McDonalds-kyltin alta, näet Citibankin 2. risteyksessä ja käänny länteen. Tämän jälkeen käänny etelään Hankow-roadille ja majapiakka on Addidaksen (2 d-kirjaimella) myymälän vieressä ja vastapäätä HMW:tä. Olet perillä.

Ohjeista on jäänyt pois viimeisestä lauseesta konditionaali: "jonka jälkeen sinun pitäisi olla
perillä". Pilvenpiirtäjien kaupungissa ohje kun tuntuu aavistuksen suurpiirteiseltä, joten saa nähdä minkälaisia tarinoita on minun tuurillani kerrottavana ensi viikolla.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Lomalla

Loma alkoi. Ensimmäinen päivä ilman töitä. Jo eilen vain hymyilin kuin Naantalin aurinko. Vapaus huumaannutti, hetken kiireet katosivat. Kyllä, 2,5 viikkoa omaa rauhaa, omaa elämää. Taskussa lentoliput maanantaille. Voiko asiat enää paremmin olla?

Kaikki on vielä pakkaamatta, mutta ei se mitään. Ensimmäisten lomapäivien suunnitelmat on vielä tekemättä, tosin niin pitää ollakin. Kiire ja minuuttiaikataulut voi hetkeksi heittää romukoppaan. Voi nauttia hiljaisuudesta, vapaudesta.

Eilen tuli jo aloitettua viikonloppu päätymällä työporukalla läheiseen baariin. Sieltä sitten karaokeen, jossa tuli jopa vedettyä seuraava biisi, ehkä kaunein tietämäni Sarah McLachlanilta. Angel on biisin nimi. Todistettavasti yksikään lasi ei hajonnut meikäläisen laulamiin korkeisiin ääniin, eikä ravintolasta tapahtunut odotettua joukkopakoa. Siihen tosin taisi auttaa kellonaika - joka oli myöhäinen - ja kanssalaulajien humalatila.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Onnellinen lippujen omistaja

Herätys aivan liian aikaisin. Epämääräinen poukkoilu lähes tyhjässä kauppakeskuksessa. Sisäinen hikoilu, kun järjestelmät eivät taaskaan toimineet. Minuutit tuntuivat pitkiltä, kännykkäkin tuli kaivettua esiin, jos se sattuisi olemaan pelastava enkeli.

Ei ehkä aivan unelma loma-aamuksi, mutta lopulta odotus palkittiin: sain liput Massive Attackin keikalle. Hypähtelin riemusta kotiin vienoinen hymy kasvoillani. Massive Attack oli se bändi, joka vei minulta aikoinaan jalat alta. Tutustuin ensin trip hopin ja sitten elektronisen musiikin maailmaan. Yhäkin biiseissä on jotain ikuista, sellaista, jota jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan, vaikka nämä levyt kuvitteli kuluttaneensa puhki jo kauan sitten.

Unfinished Sympathy:



Teardrop:

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Bangkok lomavaihtoehtona

Pitkään kesälomavaihtoehtona oli Bangkok. Se on yhäkin kaupunki, johon voisin lähteä vierailemaan sopivan hetken tullessa. Levottomuuksia kyllä on, mutta ne kuulemma harvoin kohdistuvat turisteihin. Toisin on esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa ei mielenosoitusten aikaan tehnyt mieli laittaa nenäänsä ulos ovesta, koska siellä viha kohdistui länsimaalaisiin.

Lähtökohtaisesti Thaimaassa kiinnostavat loistava ruoka, aasialainen ympäristö ja mukava tunnelma. Palatsit ovat viehkeitä ja rakennukset erilaisia. Rantalomien ystävä en ole ennenkään ollut, enkä luultavasti ole myöskään vastaisuudessa. Jaksan olla rannalla päivän tai kaksi ja sitten kaipaankin jo jotain muuta ihmeteletävää. Sitä ihmeteltävää olisi Bangkokista varmasti löytynyt ja löytyykin, sitten kun joskus tulevaisuudessa olen lomalla sopivassa paikassa sopivan lähellä.

Syy kuitenkin siihen, miksi hylkäsin Bankokin, oli monsuunikausi. Kun aloitan lomani, on monsuuniaika lähes koko Kaakkois-Aasiassa ja olen siinä vaiheessa ihmetellyt sitä noin kuukauden verran. Monsuunikautta lomalla paeten oli pakko löytää paikka, jossa ei välttämättä tulisi vettä taivaan täydeltä. Singapore ja Bankok ovat siinä mielessä oiva pari, että toinen on aina suhteellisen kuiva, sadeajat menevät juuri sopivasti ristiin.