Bändi Brooklynista

Joskus huomaa olleensa paikalla, muttei kuitenkaan läsnä. Lähellä ja silti niin kaukana, koska ei tajua. Olin samoilla festivaaleilla, joissa Marina and the Diamonds esiintyi ja silti aloin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa bändiä paria viikkoa festareiden jälkeen. Harmitti, sillä sen jälkeen olisin palanut niin kovasti halusta nähdä bändi livenä.

Vastaavanlainen tilanne tuli vastaan myös nyt, kun sattumanvaraisesti eksyin kuuntelemaan itselleni tuntemattoman bändin musiikkia. Kyseessä on yhtye nimeltä Neon India ja kuin sopivasti he tulevat Brooklynista. Luultavasti heillä ei kuitenkaan olisi ollut keikkaa kotiseudullaan silloin kun siellä kesällä vielä taapersin - ainakin toivon vahvasti niin. Nyt voin taas toivoa, että bändi saataisiin jollain ilveellä tänne kylmään Suomeen. Näen itseni niin jammailemassa mukana.

Neon India - Sleep Paralysist

Esimakua graffiteista

New Yorkissa on paikoitellen vaikea kulkea törmäämättä graffitteihin. Jos niitä haluaa metsästää, kannattaa etsiä lähin silta ja kävellä sen ympäristöjä. Toinen vaihtoehto on Moman PS1-näyttely, jonka lähistöllä on yksi iso tehdaskiinteistö, joka on graffitinmaalaajien suuri kohde. Sen vuoksi, että graffitteja oli niin monessa paikassa, ovat nämä myös pirstaloituneet muistikortille ei hetkiin ja kohtiin. Muutama maistiainen siis ennen kuin olen ehtinyt käydä kaikki läpi:






Suomessakin ollaan mielestäni kunnostauduttu viime aikoina katutaiteen saralla. Kannattaa esimerkiksi käydä tutustumassa Suvilahden voimalan, Kampin työmaan tai musiikkitalon takana oleviin työmaa-aitoihin, jotka ovat täyttyneet taiteesta.

USA:n itsenäisyyspäivä

Niinkuin joistain postauksista on voinut päätellä, oli matkan aikana myös Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Itselleni se merkitsi shoppailureissua outletteihin ja illan suuria ilotulituksia. Koska ilotulituksia olen ennenkin täällä esitellyt, niin miksei myös näitä:









Ilotulitukset kestivät lähes puolisen tuntia ja niitä lähetettiin identtisesti viidessä eri pisteessä samaan aikaan. Kuviin sain maksimissaan kahden pisteen ilotulitukset, koska veneet olivat sijoitettu eri puolille jokea. Tämä oli sinänsä loogista, koska pyrittiin välttämään ison väkimassan keskittyminen yhteen yksittäiseen pisteeseen. Täytyy silti sanoa, että oli varsin tunnelmallista olla keskimmäisellä pisteellä, kun kummallakin puolella jyrähteli mahtava valoshow. Suosittelen siis lämpimästi tsekkaamaan, mikäli eksyy New Yorkin lähettyville Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän aikoihin.

Ilta New Yorkissa

Joskus matkaan sattuu upeita auringonlaskuja. Tässä yksi niistä:




Sympaattiset katuvalot vain korostavat hetken idyllisyyttä. Kyseinen päivä sattui olemaan itsenäisyyspäivä, joten seisoimme kadulla ja odotimme illan hämärtymistä. Ilotulitukset olivat hienot, vaikka niistä varmaan lisää seuraavassa postauksessa.

Itse olen vieläkin aikaerosta varsin sekaisin - en oikein hahmota milloin on päivä ja yö. Ilta-aikaan virtaa tuntuu riittävän vaikka kuinka, mutta aamuisin ei hahmota, että pitäisikö herätä vai jatkaa unia - ihan vain sen vuoksi, että on niin pihalla. Aikaerosta toipuminen - en tajua, miten se on välillä niin vaikeaa. Sen siitä saa, kun valvoo koko lennon Suomeen tilanteessa, jossa lento olisi ainoa mahdollisuus viettää yötä. Toivottavasti lähipäivät tuovat pienen helpotuksen.

Lahto Williamsburgista

Ilma on kostea ja kuin odottaa viimeisia sadepisaroita. Kuljen viimeista kertaa tuttuja katuja, ainakaan vahaan aikaan. Juoksin tanaan viela viimeisen kerran Williamsburgin siltaa pitkin Manhattanille ja takaisin. Eilen kavin katsomassa Broadway-naytoksen.

Paljon en ole ehtinyt kirjoittaa. Olen vain kulkenut ja tutustunut. Ihmetellyt asioita, mutten ole oikein jaksanut istahtaa koneen aareen. Olen tykastynyt suuresti Williamsburgiin, josta tulee mieleen etelainen Berliini. Sopoja pienia kahviloita ja kuppiloita, mahtavia ravintoloita ja joen luona oleva puiston tapainen hengailumesta. Ihmiset, jotka ovat niin rennon boheemeja, etta kateeksi kay. Hipstereiden mekka, niin vastaantulijoiden kuin kauppojenkin puolesta. On haikeaa suunnata taas lentokentalle, koneeseen ja takaisin Eurooppaan.

Pikapostaus aamun kunniaksi

Eilen vuorossa oli Metropolitan Museum of Art. Valtava museo, josta en osaa jalkikateenkaan sanoa, kavinko jokaisessa huoneessa tai edes joka osastolla. Alexander McQueenin pukuloisto oli mahtavaa katsottavaa. Vietin museossa lahes koko paivan, kun ulkona satoi kaatamalla. Myos museon jalkeen satoi kaatamalla, joten suuntasin museon jalkeen lahinna majapaikkaan - likomarkana ja nalissani.

Toissapaivana kavin vapaudenpatsaalla Ellis-saarella ja luonnonhistoriallisessa museossa. Olin tosi pettynyt, kun luonnonhistoriallinen museo suljettiin ennen aikojaan, olisin halunnut kayttaa ajan loppuun asti. Tassa tapauksessa kaksi kerrosta suljettiin jo viiden maissa jonkin tapahtuman vuoksi. Silti huomaan, etta viikon kiertely on alkanut syoda voimia ja kotiuduin jo suunnilleen seiskan aikaan, tyytyvaisena silti paivan saldoon.

Tanaan olisi vuorossa kirpputoreilua, kiertelya seka illallinen parin paikallisen opiskelijan kanssa. Tutustuin tyttoihin itsenaisyyspaivan juhlistuksessa. Nyt suuntaamme suurella todennakoisyydella johonkin thaimaalaiseen ravintolaan. Odotan innolla, silla uskon, etta paikalliset tietavat mista saa hyvaa ruokaa ja mahtavaa meininkia.

Puistopäivä ja vähän muutakin

Päivät juoksevat nopeasti ohitse ja jotenkin tuntuu, että aika valuu käsistä aivan liian nopeasti. Eilen aamulla nukuin pitkään pois ilotulitus- tai muuta väsymystä. Joskus tässä kaupungissa pitää nukkuakin. Kun heräilin, brittiläinen Susie vaahtosi graffiteista ja kuinka hän on ajatellut mennä katsomaan niitä. Graffitit olivat kuulemma syy, miksi neitokainen oli eksynyt tänne Isoon omenaan. Kun tarkkoja kiinnitettyjä suunnitelmia näin lomalaisena ei ollut, päätin lyöttäytyä hänen matkaansa.

Otimme bussin lähistöltä ja suuntasimme Brooklynin pohjoispuolelle, paikkaan josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Se osoittautui myös paikaksi, jossa oli Moman lisäosa (joka sattuu olemaan tiistaisin ja keskiviikkoisin kiinni). Hienoja graffiteja sentään löytyi, niitä oli kiva kuvata.

Tämän jälkeen Susielta loppui akku kamerasta ja hän suuntasi takaisin lataamaan sitä. Minä puolestani otin metron keskustan suuntaan. Suunnittelevani meneväni vapaudenpatsaan kiertävälle laivalle, mutta kello oli sen verran paljon, että lipun sisältävistä asioista olisi kerennyt tekemään vain toisen. Niinpä se jäi seuraavaan päivään ja suuntasin sen sijaan Staten Islandin lautalle. Staten Islandista en saanut oikein järkevää kuvaa, se vaikutti jotenkin sellaiselta paikalta, ettei enempää huvittanut saarta tutkiskella. Kävin sentään ostamassa salaatin ja nautiskelin siitä Manhattanin näkymää ihmetellessä.

Lopulta suuntasin Empire State Buildingiin, joka olikin sitten varsinainen jonotus-kokemus. Ajattelin tutustua auringonlaskuun siellä, mutta en ollut ajatellut, että porukkaa olisi niin paljon suuntaamassa ylös. Amerikkalaiset olivat tehneet jonottamisesta oman taiteenlajinsa, sillä huone toisensa jälkeen oli risteilevää, tiiviiksi pakattua jonoa. Jono kyllä koko ajan liikkui, mutta se oli hyvin pitkä. Kun ensimmäisistä kerroksista oli selvinnyt, olisi voinut kuvitella, että jono olisi loppunut - mutta ei. Se jatkui ja jatkui vielä 80. kerroksessa, jossa piti vaihtaa hissiä. Minun onnekseni henkilökunta kysäisi, että onko portaista kiinnostuneita. Jonon etenemiseen tuskastumisen jälkeen oli helppo todeta, että kyllä.

Huipulle päästyä sai huomata, että huippu oli aivan mustanaan ihmisiä ja edes jonkinlaista näkymää varten täytyi jonottaa. Onnistuin silti iskeytymään kiinni sellaiseen paikkaan, josta sai vielä ihan kohtuulliset kuvat auringonlaskusta. Pyörin huipulla varmaan yli puolisen tuntia, kun hämärä peitti Manhattanin. Sen jälkeen takaisin alas, joka yllätyksekseni oli taas samanlaista jonotusta, kuin ylöspääsy. Ihan uskomaton setti.

Tänään aamu lähti sitten liikkeelle vähän aikaisemmin ja lähdin lenkkeilemään lähiympäristöön. Huomasin, että myös tässä lähistöllä on paljon graffitteja - osa parempia, osa vähän jotain sinne päin. Yritin juosta Williamsburgin sillan päästä päähän, mutta sillan löytämiseen kului niin paljon voimaa ja energiaa, että tyydyin saavuttamaan sillan ja juoksemaan niille main, jossa vesi alkoi. Sitten suuntaisin takaisin suihkuun, koska olin jo aivan sulamisen partaalla (lämpötila oli varmasti yli 25 astetta jo ennen klo 9.00 aamulla).

Ajattelin käydä morjenstamassa vapaudenpatsasta aamupalan jälkeen. Sää ei ollut ihan puolellani, sillä patsaan ympäröi utu. Totesin, että ehkä huomenna voi yrittää uudestaan. Sen sijaan istuskelin puistossa, kävin katsomassa World trade centerin jäänteitä (tai no, sitä työmaata, joka se tällä hetkellä on) ja nautiskelin jostain random-konsertista jossain random-puistossa. Kävin hieman shoppailemassa Century 21-tavaratalossa, jonka jälkeen alkoikin sitten sataa. Tarkoituksena oli tänään tutustua myös Central Parkiin, joten nämäkin suunnitelmat siirtyivät hieman ja suuntasin Dylan's candy store-karkkikauppaan, joka osoittautui kolmikerroksiseksi pikkulasten unelmaksi. Paljon karkkia ja karkkiin liittyvää krääsää. Oikeastaan niin paljon, että aloin miettiä, olenko vanha, vai onko täällä vain aivan liikaa karkkia.

Karkkikauppa sijaitsi silti lähellä keskuspuistoa, joten kuuron mentyä ohitse päätin sinne suunnata. Olin aikaisemmin katsonut, että tänään olisi ollut siellä ilmaiskonsertti. Konserttiin oli kuitenkin aivan mahdoton jono (en edes onnistunut näkemään jonon loppua) ja totesin eilisen odotuskokemuksen jälkeen, että jonokiintiöni on hetkeksi täynnä. Päädyin siis vain kiertelemään keskuspuistossa ja istumassa puiston penkeillä kirjan kanssa. Yllättävää ehkä oli, että penkkejä oli valtavasti ja ne olivat vielä ihan siistissä kunnossa. Oli siis varsin kiva istuskella kirjan kanssa ja ihmetellä maailman menoa.

Lopuksi vielä muutamia kuvia ensimmäisiltä päiviltä Isossa Omenassa. Minulla ei ole valitettavasti usb-piuhaa mukana, joten näitä pystyn lataamaan koneelle sitä mukaa, kun saan sellaisen jostain lainaksi:

Welcome to Manhattan:

Kiinalainen kaupunginosa:



Brooklynin silta ja auringonlasku:



Kaupunginkirjaston vaalijat:


Flat-iron building:

Times Squaren vilinää:


Näihin kuviin onkin hyvä lopettaa ja painua unien maille. Jaksaa huomenna sitten taas suhata kaupungin ytimessä!

Itsenaisyyspaivan juhlistusta

Eilen suuntasin aikaisin aamulla outletteihin, jotka olivat pieni pettymys. Mielestani ne olivat kalliimmat kuin Chicagossa, valikoima oli pienempi ja muutenkin ns. tarjouksia oli vahemman. Samaa tavaraa saa myos taalta kaupoista samaan hintaan/halvemmalla, jos vain tietaa mita etsia. Joka tapauksessa, reissu ei ollut huono siina mielessa, etta enemman olisi harmittanut outlettien valiin jattaminen. Nyt voi sitten keskittya muihin nahtavyyksiin ja kokemuksiin, niin etta viela on aavistuksen tilaa laukussakin.

Ilta meni taas suunnittelemattoman suunnitellusti. Siis siten, etta oletko menossa katsomaan ilotulituksia? - juu olen, missa niita voi nahda, meiningilla. Lahdin kuuden maissa suuntaamaan keskustaan kohden ja kyselin metrossa ja kaduilla, etta minne kannattaisi menna. Times Squaren lahella kyselin yhdelta poliisimiehelta, etta mihin pain menisit ja han osoitti, etta tuossa suunnassa on Hudson river. Siina sitten lahdin kavelemaan rantaa kohti ja jossain vaiheessa alkoi vakimassaa ollakin jos sen verran paljon, etta oli helppoa kavella massan mukana. Paadyin lopulta todella hyville mestoille (12 th avenuen ja 34 th streetin risteykseen), jossa oli hyva nakyvyys joelle, josta ilotulitukset lahtivat. Niita lahetettiin 5 eri linjassa, mutta en saanut sielta oikein hyvia kuvia kuin kahdesta lahimmasta. Ilotulitukset kestivat aika pitkaan - raketteja ei todellakaan saastelty.

Paluumatkaa jannitin vahan, silla porukkaa naytti olevan liikkeella satoja tuhansia. Iso ihmismassa, joka valui suuntaan jos toiseen. Loppupeleissa metroverkosto osoittautui toimivaksi ja vaikka metrot olivat taysia, paasin hyvin takaisin majapaikalle. Tanaan sitten nukuinkin pitkaan ja olen vasta nyt lahdossa tutustumaan keskustaan.

Ensimmaiset paivat ihmetellessa

Kaksi paivaa Nykissa. Jostain syysta olen ollut hyvin lomatunnelmissa, enka ole kovinkaan paljon jaksanut suunnitella mitaan etukateen. Lauantaina pyorahdin Brooklynin Flea Marketilla, joka oikeastaan oli ruokatori. Taman jalkeen suuntasin lautalla Manhattanin etela-karkeen, jossa kavelin mm. Wall Streetia ja Broadwayta pitkin. Pyorin jonkun verran myos China Townissa ja lopulta ylitin Brooklyn Bridgen kavellen - paatyen takaisin Brooklyniin, tosin pahemmin eksyneena. Ilta alkoi olla jo sen verran hamara, etta uudella aluella en viitsinyt ilman karttaa ikuisuuksia pyoriskella - onneksi taksit kulkevat ja ne ovat suhteellisen halpoja. Samalla opin, etta oikeampi paikka majapaikalle on Williamsberg.

Eilen salamoi ja ukkosti, joten alkuperaisten suunnitelmien sijaan oli museopaiva. Paadyin ostamaan citypassin, jolla voi sitten vahan enemmankin pyoria paikallisissa museoissa ja nahtavyyksissa. Museon lisaksi kavelin keskikaupungilla bongaten mm. Flat Iron Buildingin ja ihmetellen Times Squaren vilinaa.

Ensitunnelmat ovat varsin hyvat. Nykki ei varsinaisesti avaudu vierailijalle yhta avoimesti kuin Chicago - 30 miljoonaa vuosittaista turistia takaa sen, etta kiinnostus yhteen pieneen muurahaiseen valtavassa meressa on aika pieni. Silti olen tuntenut oloni turvalliseksi ja tervetulleeksi. Nyt kutsuvat outletit, kun aleista on kaynnissa viimeinen paiva. Lisaksi keksin, miten saan valokuvia lappariini (minulla on lappari mukana, mutta olen ollut varsin laiska avaamaan sita), joten lahipaivina voi tulla postauksia jopa kuvien kanssa.

Onnellisesti Isossa omenassa

Eilinen ei sittenkaan mennyt ihan putkeen. Alku lahti lupaavasti kayntiin, mutta haasteita tuli vastaan O'Haren kentalla. Lahtokohtaisesti kone oli tunnin myohassa. Ei siina sinansa mitaan kovin ihmeellista, ainoastaan syva huokaus ja portin luo odottamaan.

Tunti venyi kahdeksi ja kenttahenkilokunta kuulutti, etta oli pulaa miehistosta ja miehisto on matkalla koneeseen. Puolisen tuntia siita miehisto tuli, kavi koneessa ja totesi, etta koneella ei lenneta. Koneen kapteeni tuli kuuluttamaan lentokentalla odottaville, etta koska han ei paastaisi perhettaan kyseessa olevaan koneeseen, emme me muutkaan ole lahdossa. Ei sitten siis muuta kuin koneen vaihto. Siina vaiheessa kavin ostamassa ylimaaraisen romaanin (edellinen loppui odottaessa) ja laahustin uudelle portille.

Lopulta paasimme koneeseen muutamaa tuntia aiottua myohemmin. Koneessa kapteeni kuuluttaa, etta olisimme nailla nakymin 23.55 La Guardian kentalla, tilanteessa on vaan se haaste, etta kyseinen lentokentta menee puoliltaoin kiinni. Mut mikali kone ei ole ehtimassa tarpeeksi ajoissa, voidaan sille jarjestaa laskeutumislupa JFK:lta. Harmi vaan, etta siina missa La Guardia on n. 10 kilometria kaupungista, JFK on n. 30-40. Kone silti lahti lentoon, minka ehka voi laskea suureksi saavutukseksi tilanteeseen nahden.

Kone ehti kuin ehtikin La Guardialle kunnioitettavat kolme minuuttia ennen puoltayota. Siina sitten kovasti kipitetaan matkatavaroita hakemaan. Joku vartija alkoi huomauttelemaan, etta matkatavaroiden haku on jo suljettu ja alueelle ei saa enaa menna. Siihen eras matkustaja sitten lahti keskustelemaan asiasta, joten hipsin tyylikkaasti ohi matkatavara-alueelle. Laukkuja ei onneksi tarvinnut odottaa montaa minuuttia. Sen jalkeen suuntasin takseille, joista ensimmainen vei minut oikeasti jopa perille asti. Majapaikka osoittautui varsin sympaattiseksi kattoasunnoksi, joka on joskus muunnettu majoituskayttoon. Uni tuli helposti ja tanaan ehdinkin jo jonkun verran tutustumaan isoon omenaan.

Outlettien huumaa

Eilen suuntana oli läheinen Chicagon Premium Outlet Aurorassa. Sykähdimme taksilla pariksi tunniksi shoppailun ihmemaahan. Pariksi tunniksi vain, koska muut jäsenet olivat sitä mieltä, ettei kukaan normaali ihminen shoppaile yli tuntia - miehet. Sain vinguttua edes vähän lisäaikaa, mutta varsin tehoshoppailulta se silti tuntui.

Alennukset alkoivat eilen myös siinä mielessä, että itsenäisyyspäivää edeltävä viikko on yleensä alennuksien aikaa. Itsekin ajauduin mainonnan uhriksi, vaikka olin kuvitellut ostelevani valtaosan tuomisista New Yorkin outleteista. Jenkkishoppailussa kokeneemmat kuitenkin kertoivat, että Chicagon outletit olisivat halvempia kuin Nykin. En tiedä vielä - ensi viikolla voin ehkä sanoa jotain tarkemmin asiasta.

Päädyin ostamaan eilen paljon uutta ja ihmeellistä. Totesin, että nahkalaukkujen ostossa on yksi sääntö: Ihania nahkalaukkuja ei tarvitse etsiä ja vertailla, vaan ne vaan löytävät sinut, etkä enää pysty kävelemään pois, vaikka haluaisitkin. Valitettavasti koneessani ei ole kameran muistikortinlukijaa, enkä myöskään löytänyt kuvia netistä. Kuvat uudesta aarteesta jäävät siis hamaan tulevaisuuteen.

Laukku oli pieni ja harmiton, mutta kokonaisuudessaan tuli ostettua aika paljon kaikenlaista. Saa nähdä miten matkalaukun kanssa käy - riittääkö tilaa kaikille uusille kamoille. Toivottavasti, sillä parin tunnin päästä pitäisi pakata ja suunnata lentokoneella kohti New Yorkia. Siellä sitten olenkin 12 yötä ihmettelemässä ison omenan menoa ja meininkiä.

ps. jos suunnittelet reissua outletteihin, kannattaa käydä vastaavien outlettejen sivuilla ja rekisteröityä jäseneksi - tällöin saa lisäksi nipun kuponkeja, joilla säästää vielä hieman lisää halvoista hinnoista.

Pyöräilyä pikkukaupungissa

Yhdysvalloista tulee helposti mieleen suurkaupungit ja isot moottoritiet. Ei ehkä ensimmäisenä se, että joskus saattaisi päätyä myös pyöräilemään jopolla joen vartta muutaman korttelin kokoiseen pikkukaupunkiin. Voisin jotenkin kuvitella sellaisia löytyvän jostain Suomen pohjoisemmasta osasta, mutten oikeastaan täällä.

Näitäkin ilmeisesti on, ainakin nyt uskoo, kun on omin silmin nähnyt. Toki täytyy muistaa, että tällä hetkellä matkailen varsin elitistisellä alueella, jossa talot ovat kuin Hannun ja Kertun sadusta. Miljoonataloja, kertoi taksikuski. Sääli, etten hoksannut pyöräretkelle ottaa kameraa mukaani, sillä sillä olisi voinut saada varsin hauskoja kuvia.

Mitä kaupungissa sitten oli? Aika vähän mitään. Pari pientä kahvilaa ja pubia. Jokunen ravintola. Lähikauppa, jossa pari olutpulloa ihmetteli maailmaa unohtuneena hyllyjen kulmassa. Nähtävää riitti ehkä vartiksi, mutta ei se mitään. Joskus myös se, ettei ole sen kummempaa katsottavaa on ihmeellistä jo itsessään.

Chicagon katuja ihmetellessä

Chicago vaikuttaa ystävälliseltä ja lämpimältä. Kuulemma se ei ollut saanut nimeään pelkästään tuulensa vuoksi, vaan myös siksi, että paikalliset asukkaat puhuvat kuin tuuli: paljon ja nopeasti. Ystävällisiksikin paikallisia voi kutsua. Avoimiksi ja helposti lähestyttäviksi.

Talot ovat korkeita, mutta taivas näkyy. Metro on ollut helppokäyttöinen - paljon helpompi ja turvallisempi kuin mitä pelkäsin. Kadutkaan eivät ole olleet pelkästään autojen täyttämät - jalkakäytävät ovat leveitä ja niitä on paljon. Ne eivät myöskään ole olleet autioita - ei edes ilta-aikaan. Lähialueilla on helppoa ja turvallista kävellä. Hotellin henkilökunnan mukaan Illinois olisi myös aseidensa suhteen poikkeus Yhdysvaltain kartalla - täällä on kaupunkiympäristössä aseet kielletty tms. tai ainakin suhtautuminen niihin on paljon nuivempi, kuin monessa muussa osa-valtiossa.

Katujen ihmismääriin voi vaikuttaa se, että naapurissa on iso puisto, jossa on meneillään tällä hetkellä useita ilmaisfestivaaleja. Yhtenä isoimmista on Eat Chicago, jonka antimia olen päässyt maistelemaan eilen ja suurella todennäköisyydellä myös tänään. Kymmeniä, ellei satoja kojuja paikallista ruokaa, jota voi ostetuin tiketein maistella ja ihmetellä. Eilen tyydyin maistelemaan pieniä paloja sieltä täältä, tänään taas - ajattelin kokeilla kalkkunankoipea. Toki muutakin, jos jotain vatsa enää sen annoksen jälkeen pystyy jotain mahduttamaan sisäänsä. Olen toiveikas, mutta skeptinen.

Lisäksi puistossa on ilmaiskonsertteja. Toissapäivänä eksyin kuuntelemaan hetkeksi klassista musiikkia, kun orkesterillinen (luultavasti Chicagon kansallisorkesteri tms) muusikkoja esitti helmiään kulttuurin ystäville ja muille paikalle eksyneille. Eilen oli Eat Chicagoon liittyvä rokkikonsertti, jonka jälkeen ilotulitukset valaisivat taivaan. Ilmeisesti ohjelmaa on lähes joka päivä koko kesän ajan. Voisinkohan saada vastaavanlaisen puiston lähelleni, joohan?

Zip 112

Silmät pyrkivät auki, vaikkei kello ole edes kahdeksaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Lauantai-aamu kurkistaa uutena ja ihmeellisenä. Outoa on se, että ilma on lauhtunut, pakkasasteita on ihmeteltävänä vain muutama viime päivien kahdenkymmenen sijaan. Lopultakin, alkoi ärsyttämään jo kymmeneen vaatekerrokseen pukeutuminen.

Mitä uutta? Tukholmasta olisi tulossa vielä juttua kuvien kera. Viime viikonlopulla olin rätti ja puhki ja väsynyt ja... Nyt kuitenkin lauantai-aamun heräilystä voi päätellä, että akut on taas ladatut ja olen valmis kohti uusia seikkailuja. Mukaanlukien Tukholman seikkailuista raportoimisen.

Lentolippuja en ole ehtinyt vielä varaamaan. Kesän suunnitelmat alkavat silti hahmottua. Näillä näkymin tiedossa olisi reilu viikko Chicagoa ja vähän vajaa kaksi New Yorkia. Jihaa. Nykistä olen ehtinyt jo löytämään ihan kivan oloisen majapaikankin. Chicagosta vielä etsiskelen, pitäisi varmaan hoitaa se lähipäivinä. Tietty lennot kanssa, vaikken laiskuuttani ole jaksanut hankkia uutta passia - vielä.

Mihin sitten jutun otsikko viittaa? Jouduin surffailemaan netissä jonkun verran, ennen kuin New Yorkista löytyi paikka, jossa tuntui olevan mielenkiintoinen kohde asusteluun. Tulevan majapaikan sijainnin voi ehkä päätellä tästä Bruno Marsin laulusta:



Tarkkakin osoite löytyy, kunhan ensin olen tutustunut paikkaan ja voin sitä suositella.

Kirsikkakolaa 96. kerroksessa

Tuulinen kaupunki ei osoittautunutkaan yhta tuuliseksi, kuin mita etukateen olisi kuvitellut. Saa oli kesaisen lammin, aurinko paistoi, eika viilentavasta tuulesta ollut tietoakaan. Samaan aikaan vierailumme kanssa oli vesi ja ilmashow, jossa erilaiset armeijan lentajat esittelivat taitojaan erilaisilla koneilla Michigan-jarven paalla. Kun saavuimme lauantaina oli kylla show melkein jo ohi, joten nain ainoastaan pari konetta rakennusten valista. Sunnuntaina kuitenkin satuimme olemaan venekierroksella jarvella samaan aikaan, joten aivan kokonaan ei tuota hyvinkin amerikkalaisen oloista tapahtumaa missattu.

Chicago historiaan kuuluu yksi iso palo, jonka jalkeen kaupunki jouduttiin rakentamaan uudestaan. 1920-luvulla kaupunkiin rakennettiin ensimmaiset pilvenpiirtajat ja vanhan ja modernin arkkitehtuurin piirteet ovat yhdistyneet kaupungiksi, jossa pilvenpiirtajien yksityiskohtia on lainattu edellisten vuosisatojen linnoista. Tietyssa mielessa kaupunki oli valtavan massiivinen, mutta samalla itse keskus oli hyvinkin kaveltavissa. Pilvenpiirtajia oli monenlaisia, niin vanhoja kuin uusiakin, joista viimeisinta Trump-toweria rakennetaan paraikaa. Kaupunki on reunustettu toiselta puolelta Michigan-jarvella ja kestustaa halkoo Chicago river, joten veneella kulkemalla pystyy nakemaan kaikki keskeisimmat nahtavyydet. Mikali keskustassa itsessaan ei ole tarpeeksi nahtavaa, on jarven rannalla huikea ranta ja lisaksi lahella keskustaa sijaitsee kaksi isoa puistoa, joista toisessa jopa on ilmainen elaintarha. Lisaksi loytyy hienoja museoita (kuten tekniikan museo), ruokaa ja musikaaleja, mikali etsii tekemista pidemmalle vierailulle.

Oma aikataulumme oli kuitenkin sen verran tiukka, etta keskityimme paaosin keskustarenkaan alueelle. Kavelimme katuja, aistimme tunnelmaa, poikkesimme kaupoissa ja menimme venekierrokselle. Illansuussa menimme Sears -pilvenpiirtajaa, josta sai nauttia baarin antimista huimassa korkeuksissa. Naistenvessan nakyma oli myoskin niin upea, etta Tornin vessakin jaa siina kilpailussa toiselle sijalle. Korkeuksista oli kuitenkin kiva seurata auringonlaskua ja lahtea sen jalkeen takaisin tahan pieneen tuppukylaan, jossa nyt taas olemme.

Kaavioita ja tuuletettuja huoneita

Amerikkalainen opiskelutyyli on hieman erilainen jos vertaa Eurooppaan. Jokainen jenkkitiiliskiviin kurkannut on varmasti huomannut, etta tekstia on paljon, mutta asiaa on hieman vahemman. Sama patee myos oppitunteihin. Paivat on pitkia, kymmenen-tuntisia, jota istuu tuskastuneena lapi ainoastaan odottaen, etta tunnit loppuisivat. Silti paivan paatteeksi on niin uupunut, etta tahtoo vain paasta nukkumaan. Luentoja kuvaa se perinteinen ylipositiivisuus, mita monet mieltavat myoskin amerikkalaisen kulttuurin tunnuspiirteeksi. Koskaan ei sanota mitaan negatiivista ja aina kannustetaan vastauksesta riippumatta. Lisaksi taalla riittaa niita, jotka haluavat kokoajan olla aanessa puhuen kaiken maailman latteuksia ja ns. konsulttipuhetta, josta kuitenkin on tarkoitus kadonnut jo jossain matkan alkuvaiheessa.

Ilmasto on myos sellainen asia, josta ei liikaa tunnuta taalla murehtivan. Laania on paljon, joka paikassa ilmastoinnit on taysilla, valoja joka paikassa ja kierratyksesta ei kanneta huolen haivaa. Muutama kierratyskori loytyy, mutta niiden kaytto on aika minimaalista. Kertakayttoastioitakin nakyy, tosin osa niista on olevinaan kierratetysta materiaalista. Kuitenkin taalla nakyy paljon pienia snackseja, ja tietty kertakayttoisyys muovaa sita. Keinotekoisuuskin tuntuu olevan paivan sana. Harvoin Suomessa on patukoiden mainoslauseena "artificial taste" tai jogurttipurkin kyljessa pitka lista kaikista maailman lisaainesta, jotka tuote sisaltaa. Taalla koulutuskeskuksessa ei kuitenkaan saa taydellista kuvaa siita, etta milta tavallisen amerikkalaisen elama nayttaa, asia, jota lahdemme juuri tutkailemaan Chicagon ytimeen. Tulemme takaisin vasta huomenna, joten siihen asti tama blogi on luultavasti hiljaa.

Jumissa hississa

Paivat menee pohtien erilaisia tehtavia ja kuunnellen luentoja toisensa peraan. Koko ajan syodaan tai on mahdollista saada valipaloja. Ruokavalikoima on kuitenkin huima ja toimii noutopoyta-menetelmalla. Ruoan vastapainoksi taalta loytyy liikuntamahdollisuuksia, kuten sali, erilaisia pelikenttia, pyoran lainausmahdollisuus ja muita vastaavia lainausmahdollisuuksia.

Kaikista naista mahdollisuuksista huolimatta tulin eilen viettaneeksi iltani yksin hississa, ja viela pimeassa sellaisessa. Ilmeisesti tama St. Charlesin kaupunki karsi kaupunginlaajuisessa sahkokatkosta ja minun tuurillani olin juuri noussut hissiin, kun se jai jumiin kerrosten valiin. Siina sitten sai odotella, odotella ja odotella. Olin jotenkin kuvitellut, etta kehittyneissa maissa olisi keinot saada ihmiset tarvittaessa ulos hisseista, mutta sellaista ei ainakaan kyseisessa hississa tuntunut olevan. Joten sain odottaa kiltisti siihen asti, kunnes sahkot palasivat ja hissi lahti liikkumaan. Se siita illasta baarissa (nojoo, kylla ma sitten sinnekin lopulta eksyin tasoittamaan omaa fiilistani). Yolla loysin sitten lahjakorin huoneestani hyvittamaan naita kokemiani suuria vaaryyksia (koh...) ja se sisalsi sitten mm. pinaattia, artisokkia, juustoa ja ruotsalaisia Annan piparkakkuja. Ihan kiva sinansa, harmi vain, etta nyt pohdin joka kerta kun nousen hissiin, etta jaako se talla kertaa kerrosten valiin. Se kun ei vaikuttanut olevan kovinkaan harvinaista.

Viikonloppuna tarkoitus olisi menna Chicagoon, ja matkan suunnittelu on jo alkanut. Tanaan olisi tarkoitus lainata pyorat ja kayda tutustumassa St. Charlesin kaupunkiin, joka ilmeisesti sijaitsee parin mailin paassa. Siten ennen on kuitenkin odotettava viela jokunen tunti kurssia.

Valkoisella limusiinilla Illinoisissa

Hieman on kulunut aikaa ja matkaa taas viimeisestä postauksesta. Tällä hetkellä sijaintini on kuitenkin St. Charles Chicagon lähellä, Illinoisissa. 12 tuntia lentomatkustusta takana ja puoli tuntia taksissa Suomessa, puolitoista tuntia Suomen kentällä ja vielä tunnin matka limusiinilla tässä päässä 8 tunnin aikaeron, 4 tunnin yöunien ja 2 tunnin torkahtelun seurauksena on tehnyt tehtävänsä. Olen kuin puusta pudonnut käenpoikanen, joka ei tiedä, miten päin pitäisi olla ja ihmetellä.

Vatsa on turvonnut koneessa istumisesta ja pää huutaa sänkyä, mutta muuten on olo olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen. Ostin laturin Arlandan kentältä, mutta osoittautui, ettei se oikein toimi läppärin kanssa. Näin ollen joudun turvautumaan hienoon, puukotettuun versioon maadoittamattomasta adapterista, jonka turvallisuudesta voisi olla vähän montaa mieltä. Vanha kännykkäni ei luvatuista jenkkitaajuuksista huolimatta löydä verkkoa, mutta työkännykkä sentään toimii. Mikäli haluaa siis olla jossain yhteyksissäni, niin kannattaa laitta mailia, jos ei muuten niin edes kysyäkseen työnumeroa. Sitä kun en yllättäen kauheasti ole kerennyt jakamaan ympäriinsä, kun lähtö tänne oli niin pikainen.

Kun katsoo ulos ikkunasta näkee keinojärven ja yhden reiän golfkentän. Muuten ympäristö on jotenkin kliinistä ja keinotekoista, metsä muistuttaa hieman Keski-Euroopan metsiä, ja lähiöt Suomen lähiöitä, sillä poikkeuksella tosin, että kaikki on vähän isompaa. Talot on isompia, talojen luona olevat parkkipaikat ovat isompia ja näin ollen myös talojen välimatkat ovat isompia. Tämä koulutuskeskus vielä sijaitsee vartioitujen aitojen takana, joten ainakin on turvallinen olo. Kovinkaan inspiroivaa ympäristö ei ole, mutta boonuksena on sentään laajat liikuntamahdollisuudet, sekä kafeteria, josta saa halpoja, isoja ja hyviä salaatteja, joilla nyt ainakin elää tämän kaksi viikkoa, jos ei muuten onnistu ruokaa löytämään. Kohta kuitenkin on taas kurssin puolesta ruokailu, että silloin näkee, mitä tämä ruokapuoli käytännössä tarkoittaa. Lisäksi pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihmettelemään, mitä tämä kovinkin hehkutettu verkostoituminen täkäläisessä kulttuurissa tarkoittaa.