Liskoja, liskoja

Tänään huoneessani odotti yllätys. Vaaleanpunainen lisko säikähti minua ehkä enemmän kuin minä sitä. Kovasti pingottiin pakoon, minä toiseen suuntaan ja se toiseen suuntaan. Shokeeraava kokemus. Duunikaveri sentään kantoi sen urhoollisesti ulos, josta se epäilevänä katosi takaisin Intian luontoon.

Itsekin olen kohtapuoliin varsinainen lisko. Veden säännöstely jatkuu edelleen ja iho on inhottavan hikinen ja nihkeä. Yöks. Heräsin aamuyöllä siihen tosiasiaan, että vettä tuli taas hetken. Siinä sitten sai pestä hiuksia kylmässä vedessä. Hyvä niin, sillä aamun tullen vedet taas katosivat ja jäin ihmettelemään, että onneksi on taas kylpyammeessa vettä.

Huomenna kuitenkin potkin Punen pölyt jaloistani. Tuskin on odottettavissa uusia päivityksiä, sillä suuntaan kohti Delhiä. Ihmettelen aikani Delhiä ja sitten suuntana onkin jo Singapore. Lomalainen pääsee taas vauhtiin tutkimaan maailman ihmeitä aivan uusilla silmillä.

Intian hehkussa

Hengissä Intiassa. Delhin viiden tunnin vaihto pahimpaan nukkuma-aikaan tuntui ikuisuudelta. Nukahtaa ei voinut, koska muuten olisi kamat saattaneet lähteä. Piti vain sinnitellä, minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Sentään tutustuin finskin koneessa yhteen intialaiseen, josta sai kivaa rupatteluseuraa odotuksellekin, sillä hän oli myöskin lentämässä samalla lennolla Puneen.

Finnairin kone oli muuttunut uudempaan ja nautin varauloskäynnin takaamasta jalkatilasta. Myös Delhin kenttä oli muuttunut, uusi hehkeä terminaali D oli avattu yleisölle. Eli käytännössä se, miten oli oppinut vaihtamaan konetta piti opetella uudestaan. Intialainen rupattelukaveri kyllä toi väriä tähänkin, sillä hänellä oli kova vaiva keplotella 10 ylikiloa koneeseen ilman, että siitä tuli kustannuksia. Kun ylikilo maksoi luokkaa euron kilolta en voi kuin nostaa hattua tälle suurelle säätämiselle. Itse vain naureskelin hiljaa mielessäni miettien, että kannattaako nähdä yli puolen tunnin vaiva muutaman euron vuoksi. No, joka tapauksessa oli tapahtumaa, joka vähensi hidasta odotusta. Sinänsä vaihto oli varsin ihmeellinen, koska aikaisempia lentoja Puneen taisi olla neljä tai viisi, siis sinä aikana kun ihmettelimme lähtöaulasta.

Hassua olla taas paikassa, jonka pölyt jo kerran pudisti jaloista. Ihmetellä, mitä kaikkea jättikään viimeksi paikalle, ja pohtia, miten tästä eteenpäin. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä ristiretki varsinaiselle ostarille, hakemaan ruokaa ja ihmettelemään, mistä löytäisi henkareita. Ihmettelemään, mitä tästä elämästä ja arjesta taas täällä tuleekaan. No, onneksi kaikkea ei tarvitse määrittää yhdessä päivässä, huomennakin vielä ehtii. Jossain vaiheessa voisin jopa koostaa jonkinlaisen koosteen siitä, mistä pidän Intiassa, ettei kaikki ole niin negatiivispainotteista.

Kotimaassa! Vihdoinkin!

Niin. Olen nyt taas Suomessa. Aivan puusta pudonneena. Totaalisen pihalla. Uupunut, väsynyt, sekaisin. Nukuin yöllä kymmenkunta tuntia - pidenpään, kuin kertaakaan Intiassa. Hiljaisuus on tyrmistyttävän ihanaa. Ihmettelen kotini tavarapaljoutta ja ruoan määrää. Haaveilen mainosten maailmassa ja yritän pestä matkalla kertynyttä tomua pois.

Viimeinen päivä meni perinteiseen Intia-kategoriaan. Puoli kahdelta kuljettaja soittaa, että "yes, maam, I'm now here", johon meikäläinen ihmettelee, että muuten ihan hyvä, mutta tulit kaksi tuntia liian aikaisin. Lentokone kun lähti vasta kuuden jälkeen, kenttä oli pieni ja kentälle ajoi sen 20 minuuttia, jos oli liikennettä. Tämän vuoksi neljä ja puoli tuntia oli selkeästi hätävarjelun liioittelua. Silti hyvä, että kuljettaja oli ajoissa paikalla, eipä ainakaan tarvinnut jännittää, löytääkö hän perille keskellä yötä. Kuljettaja sitten ilmeisesti nukkui autossa sen kaksi tuntia, minä sängyssäni kaksi tuntia ja varttia vaille neljä oli sitten suuntana kenttä (tämä sen vuoksi, että kuljettaja näytti siltä, että tarvitsee puoli neljältä vartin toetakseen, ei kyllä käynyt kuljettajaakaan kateeksi).

Kentällä ei ollut sitten mikään vielä edes auki. Haahuilin edestakaisin, yritin tappaa aikaa parhaani mukaan. Vessa oli epäkunnossa ja kaduin sitä, että päätin tyhjentää vesipullon turvatarkistuksen yhteydessä. Istuin jalat ristissä ja taistelin väsymystä vastaan kellon tikittäessä verkkaisesti eteenpäin. Liput ja passit tarkastettiin miljoona kertaa ennen koneeseen nousua. Tällä kertaa tiesin tageista, ja prosessi oli Punen päässä selkeä. Kone oli täynnä hyttysiä, aamiainen oli välttävä. Odotuksen tuntu valtasi, tieto siitä, että pääsee Suomeen alkoi konkretisoitua päässä.

Delhissä oli taas kolmen tunnin vaihto. Tiesin vahdata kelloa ja suunnilleen järkevästi se sujuikin. Melkein tunti jäi aikaa hengata tax-free kaupoissa, vaikka taas oli hieman säätöä noiden tagien kanssa. Muistaakseni matkalaukkuja ei enää läpivalaistu Delhin päässä, käsimatkatavaroita lukuunottamatta. Lopulta lähestyi odottamisen autuus: nousu Finnairin koneeseen, suomalaiset lehdet käteen ja suomen puhuminen ensi kertaa livenä sen jälkeen, kun työkaveri lähti helmikuun lopussa takaisin Suomeen. Hassua. Koneessa oli perus suomi-mättöä, ei mitenkään kovinkaan houkuttelevaa, mutta lento oli pitkä, joten kummasti maistui. Huipennuksena saapuminen Helsinki-Vantaalle, jossa vastassaolijoilla oli lämmin talvitakki mukanaan odottamassa. Omat takkini kun olin jättänyt Suomeen ajatellen, että tottahan toki maaliskuun lopussa on jo kevät pitkällä ja selviän parilla neuleella kotiin asti. Niinpä niin - ulkona on paljon enemmän talvi kuin silloin, kun oikeasti lähdin matkalle. Ehdin siis kokea Suomen talvea kunnolla ja toivottavasti kevättäkin vähän, ennen kuin käsky käy matkalle Intian ihmeelliseen maailmaan.

Adrenaliinit koholla Delhissä

Lentomatka oli kuin aurinkomatkojen tournee kanarialle, jossa lentotuuri loppui heti alussa ja istuin koko matkan alle 2-vuotiaan lapsen vieressä, joka kirjaimellisesti parkui ja huusi koko ajan. Lentokone oli viimeistä paikkaa myöten täyteen bookattu, joten ei ollut toivoakaan, että oltaisiin voitu siirtyä edes vähän kauemmas. Lisämaustetta parkumiseen toi muutaman penkkirivin päässä istunut intialainen, jonka yskäisyt kuulostivat lähinnä huuto-oksentamiselta.

Oleskelu Intiassa ei myöskään parhaalla mahdollisella tavalla. Tai sitten se niin alkoi tavalla, joka on maalle hyvin tyypillinen. Lennon lähtö viivästyi hieman, muttei kuitenkaan niin paljoa, että arvioitua laskeutumisaikaa olisi ylitetty millään tavalla. Delhin päässä suunnitelmat muutti äkillinen ukkosmyrsky, joka vei Delhin lentoasemalta sähköt. Hieman avoimeksi toki jäi, olivatko sähköt lainkaan päällä siinä vaiheessa kun laskeuduttiin, mutta ainakin heti laskeutumisen jälkeen kone pysähtyi ja kapteeni ilmoitti, että joudutaan rajuilman johdosta odottelemaan, että valot syttyisivät taas päälle.

Noh, reilun puolen tunnin viivytyksiä voi tapahtua siellä sekä täällä. Huomattavaa kuitenkin oli se, että vaihtoaikaa oli vain se kolme tuntia, joten meillä oli enää reilut kaksi tuntia aikaa saada pääsy maahan, laukut, tullit, siirtyä kotimaan terminaaliin, chekata itsemme sisään ja käydä turvatarkastukset läpi. Helppo juttu, kun kone oli ääriään myöten täynnä ja matkalaukkujen määrä valtava. Ensin oli maahantuloviranomaiset, joiden toiminta oli varsin mielenkiintoista jonottamista. Jono mateli ja mateli, mutta siitä jotenkin selvisi. Sen jälkeen suunnattiin matkalaukkujen keräykseen. Onneksi saimme suhteellisen pian laukut - siis jos ottaa sen valtavan määrän ihmisiä, jotka jäivät odottamaan laukkuaan vielä pitkään meidän jälkeenkin. Sitten suuntana oli tulli, josta selviydyttiin suhteellisen kunnialla läpi. Ainakaan meitä ei pysäytetty.

Tämän jälkeen olikin hieman pakka auki, mihin pitäisi mennä, jos mennään eri terminaaliin. Itselläni oli aavistuksia, ettei toinen terminaali ihan lähellä ollut, joten aika alkoi jo siinä vaiheessa olemaan aika kortilla. Nopeasti löysimme kuitenkin itsemme toiseen terminaaliin menevästä bussista, ja pystyi huokaisemaan, että hyvinhän tämä saattoi mennä. Noh, bussi siinä kiltisti körötteli kolmeakymppiä seuraavat puoli tuntia jättäen meidät väärälle terminaalille. Alle tunti oli enää lennon lähtöön aikaa ja puoli tuntia boardingiin, niin pienet hikihelmet alkoivat ilmestyä otsalle. Emme kuitenkaan heti tajunneet terminaalin olevan määrä, vaan odotimme lippujen vaihtoon kuullaksemme vuorollamme, että ei, toinen terminaali.

Siitä sitten taksikuskit tulivat huitomaan, että 1B-terminaali, 1B-terminaali. Aika oli kortilla ja hinta 100 rupiaa (alle 2 e), joten päätimme ottaa riskin. Tämä riski kyllä kannatti, sillä pääsimme sitten lopulta 1B-terminaaliin, josta alkoi kunnon säätäminen. Jonon sisälle ohitimme näyttäen nettilippujamme, mutta valitettavasti oli pakka aika sekaisin ja päädyimme taas sekalaisiin jonoihin. Lippujen lunastus ja chekkaaminen sisään piti tehdä toisaalla, ruumaan menevien tavaroiden läpivalaisu toisaalla. Valitsimme ensimmäiseksi check-innin, josta selvisi, että matkakaveri olisi tarvinnut lunastaa lipun toisaalla ja että läpivalaisu olisi jo myöskin pitänyt tehdä. Noh, itse jäin sitten blokkaamaan checkinniä ja kaveri hakemaan lippua ja henkilökunnan kanssa läpivalaisemaan tavaroita. Lopulta kamat saatiin ruumaan ja piti mennä turvatarkastukseen. Sekään ei aivan yllätyksittä sujunut. Ensinnäkin jonotin pitkään väärässä jonossa, sillä naisilla oli eri jonot kuin miehillä. Läpivalaisulaitteelle päästessään sanottiinkin sitten, että jokaisessa käsimatkatavarassa pitää olla tagi.

Matkatoveri oli jo lähtemässä pois siitä turvatarkastusjonosta, kun se oli käännytetty omasta jonostaan, mutta minä sitten puhumalla saatiin jonkinlaiset tagit, joskin eri lentoyhtiölle. E sillä väliä näyttänyt olevan, riitti, että oltiin saatu niihin "kaikki kunnossa"-leimat. Läpivalaisusta kun kerättiin kamoja, niin kaikui viimeinen kuulutus Puneen. Äkkiä siitä puolijuosten oikealle portille ja suoraan bussiin ja bussi liikkeelle koneeseen. Viimeisiä ihmisiä emme koneessa olleet, muutama länsimaalainen bisnesmatkustaja eksyi vielä hetkeä myöhemmin, mutta ainakin yhden niistä oli täytynyt maksaa jokin ihmeellinen 100 punnan lisämaksu passin välissä, jotta virkailija olisi hyväksynyt passin. Ilmeisesti siis maassa maan tavalla, onneksi me sentään vältyttiin siltä, muuten olisi tämä oleskelu saanut jo valmiiksi vähän ikävän sivumaun.