Flow-festivaalien antia

Olin niitä ensimmäisiä, jotka kävivät ensimmäisillä flow-festivaaleilla, jotka pidettiin Suvilahdessa. Silloin oli yksi pieni lava ja toinen vielä pienempi nurkkaus. Kymmenkunta bajamajaa tervehti yleisöä. Niihin aikoihin Koneisto veteli viimeisiään ja uutta musiikkia tuova festivaali löysi heti paikan sydämestäni.

Aikaa siitä on kulunut jo useita vuosia ja sen jälkeen olen tainnut jättää väliin vain yhdet festarit. Nekin lähinnä sen vuoksi, että sijainti oli väärällä puolella maapalloa. Väkijoukon määrä on kasvanut, samoin lavat ja logistiikka. Osa hyvään suuntaan, osa taas... On se tätä nykyä aika hurjaa, kuinka valtavasti festivaaleille tulee ihmisiä.

Silti jotain uniikkia on säilynyt, enkä osaisi kuvitella elokuuta Helsingissä ilman Flow:ta. Oikeastaan en niistä nykyajan supertähdistä niin välitä, esimerkiksi Kanye sai jäädä suosiolla väliin. Silti Flow on onnistunut tarjoamaan vuosi vuodelta uusia musiikkituttavuuksia. Ihmisiä, jotka osaavat todellakin soittaa, vaikkeivät massat olekaan heitä löytäneet. Uniikkia melodiaa, jota on kiva kuunnella syksyn öiden pimetessä. Tässä muutamia suosikkejani - toki Röyksopp ja Empire of the Sun ovat soineet soittolistoilla jo pitkään, loput neljä ovat hyviä uusia tuttavuuksia.

Ohessa muutamia kuvia viime viikonlopun meiningeistä:

Ihmismassa oli paljon

Illan tummentuessa voimala-alue syttyi eloon. Huomioi hieno täysikuu.




Odotuksen huumaa, kun vielä lava on tyhjä ja valot jo antavat vinkkejä tulevasta:



Sitten niihin artisteihin. Kaikista ei voi kirjoittaa, eikä jokaista voi mainita. Nyt siis vain ne, jotka tuli itse nähtyä, koettua ja muisteltua jälkikäteen, että olipas hyvä keikka.

Röyksopp - Islannin lahja elektroniselle musiikille. Muutama vuosi sitten Ilosaaressa oli ehkä yksi parhaista keikoista ikinä. Kello oli luokkaa yksi päivällä ja porukka hyppii aivan euforiassa. Flowssa oli ehkä hieman liikaa porukkaa, jotta tunnelma olisi ollut yhtä intiimi. Siltikään en voisi kuvitella missaavani Röyksoppin keikkoja.


What else is there:



Empire of the Sun - Australian valoa Suomen päiviin ja öihin.

Viime talvena päivät olisivat olleet pidempiä, jos Empire of the Sun ei auringollaan olisi valaissut niitä. Keikka oli mahtava. Tuli hypittyä ja tanssittua. Samoin tuli hypittyä siinä vaiheessa, kun Nykissä tajusin, kuka onkaan lauantain päätähti.

Walking on a Dream




Hauschka - ei voi sanoa muuta kuin että tosi hauska ja ihmeellistä, millaisia ääniä flyygelistä voi saada aikaiseksi



Hercules & Love Affair







Iron & Wine - leppoisampaa lauantai-iltapäivään

Iron & Wine oli lauantaipäivän hiljainen siirtyminen musiikin pariin. Sopi hetken tunnelmaan.

Flightless Bird, American Mouth:




Human League - mitä ilman olisimmekaan syntikkapoppia ja vanhaa kunnon rallatusta Don't you want me

Sunnuntaibiisi

Kuumana kesäpäivänä iho kaipaa viileyttä, pisaroita, jotka tuovat mukanaan raikkauden. Virkeyden, jonka kuumuus on vienyt pois jäsenistä.

Kesäsunnuntaina voi tehdä mitä haluaa, aloittaa vaikka päivän volteilla, jos siltä tultuu. Nyt ei kuitenkaan tuntunut ihan siltä, vaan vähän rauhallisempi biisi lupaa rauhaa ja hengailua.

Little Dragon - After The Rain:

Talven tunnelmista kesän haaveisiin

Oi talvi, miksi tulit takaisin? Katselen lumihiutaleita, mutteivät ne enää säväytä. Tuuli puhaltaa taas takkini läpi niin, että on vilu, vaikka pahimmat pakkaset on jo ohi. Töihin joutuu raahautumaan kumisaappaissa, kun ei yhtään tiedä mitä räntää/loskaa/muuta taivaalta on tulossa. Ei naurata, ei. Haluan lähinnä sulkea silmäni elämän realiteeteilta. Olisin jo niin valmis pakkaamaan talvikengät takaisin kaapin perukoille ja kaivamaan keväisemmät puolestaan esille. Raahaan kaupasti kotiini kukkia toisensa jälkeen, kun on vaikea ymmärtää, kuinka suuret kinokset vielä elämääni ympäröivät.


Sentään on valoisaa. Aurinko muistuttaa, että johonkin lämpimämpään aikakauteen ollaan siirtymässä. Eivät kuvat kerro sydäntalvesta, vaan aurinkoisista päivistä, toinen toisensa perään (ensimmäiset kuvat on otettu Vallilasta viime viikonloppuna):

Pasilassakin raiteiden välillä alkoi näyttää viime viikolla kevään merkeiltä. Jos tarkkaan katsoo, raiteiden välissä on nähtävissä jo vähän maata. Valitettavasti viimeiset kaksi päivää onkin sitten taas satanut lunta (eikä kukaan oikeasti enää halua nähdä niitä lumisia kuvia):

Kokonaislumimäärä kyllä hirvittää. Tuntuu, että joka toisessa nurkassa on joku suuri lumenjättöpaikka, eikä se varmasti ole sulamassa ennen kesän helteitä. Esimerkiksi Pasilassa näyttää juurikin tältä (löydätkö kuvasta lumensiirtokoneen?):

Toisaalla näyttää taas tältä (tarkkasilmäiset voivat huomata tästäkin kuvasta bussipysäkin):

Epätoivoon en ole vajoamassa kevään suhteen. Ostin lennot Roomaan. Se lämmittää vähän, vaikka pitkä on vielä aika kesään. Roomassa on jotain ihmeellistä taikaa, aivan kuin historiankirjat olisivat heränneet eloon. Rakennusten jäänteet keskellä keskeisiä puistoja, merkit asumusten keskellä. Suurkaupunki, jolla on niin vahva sidos menneeseen.

Vaikkei kokonaan pitäisi elämää haaveilulle pitäisi perustaa, alkavat suunnitelmat selkiytyä tulevaa kesää varten. Suunnitelmissa olisi siis Roomaa, Chicagoa, Nykkiä, Yyteriä ja yleistä hengailua. Toivottavasti jossain välissä ehtisi myös mökille palvomaan Suomen suvea, nauttimaan laiturilla olosta, kesäisestä järvestä ja ympäröivästä luonnosta.

Kilometrejä kolistellen

Keväällä hurahdin pyöräilyyn. Ympärillä heräävään luontoon. Hien ja puurtamisen henkiinherättävään vaikutukseen. Tunsin olevani pitkästä aikaa elossa, herääväni syvästä unesta. Puhdistautuen hitaasti sisältä, kun pääsin nauttimaan ulkoilmasta kuin vahingossa siinä sivussa.

Asetin tavoitteita. Tarkoituksena oli ajaa 1000 kilometriä kesän aikana. Ne vaikuttivat alussa äärimmäisen kaukaisilta, kun sen kolmannen kerran kumi puhkesi ja tsygä jätti matkan varrelle. Päivät pitenivät ja kilometrit kuluivat alla. Kesän lämmössä tajusin jossain vaiheessa, että kesällä saattaa tulla kilometri jos toinenkin plakkariin. Ja että 1000 kilometriä saatta hyvissä ajoin ennen kesän loppua ylittyä.

Niinhän siinä kävikin. Kohta menee 1500 kilometriä rikki. Siinä sivussa. Työmatkapyöräilyissä. Harrastuksiin pyöräilyissä. Tapahtumiin pyöräilyissä. Kurjalla ilmalla hyppäsin surutta junan tai bussin kyytiin. Yhdelläkään tarkoituksenmukaisella pyörälenkillä en ole käynyt, sillä se ei oikein ole minun juttuni. Aina piti olla jokin syy, että jaksaa kiivetä pyörän selkään ja lähteä polkemaan. Niinkin pieni, kuin kaverin hetkittäinen tapaaminen tai jonkun asian näkemisen halu riitti. Samalla opettelin itse vaihtamaan pyörän kumit ja tekemään muut pienet korjauspuuhat pyörän kanssa. Pieni sokeri pohjalla oli toki se, että jokaisesta pyöräillystä kilometristä meni jokunen sentti Punaisen Ristin Itämeri-kampanjan hyväksi. Ei siis ihan turhaa suhailua.

Menovinkki: Ranskalainen tori Kampissa

Tänään porhalsin tyylikkäästi Kampin keskuksessa, enkä liiemmin katsonut ympärilleni. Kaverit bongasivat minut ja houkuttelivat ranskalaiselle torille. Se siis löytyy Kampista sieltä vanhan bussiaseman paikalta. mbarin ja lasipalatsin kupeesta kokoaa telttakokonaisuus, jossa pääsee ostamaan herkkuja ranskalaiseen tapaan. Ilmeisesti ensi kertaa järjestettävän ranskalaisen torin kojuilla kävi kova tungos ja hyörinä, kun ihmiset hamstrasivat harvinaisia herkkuja. Varsinkin juusto ja makkarakoju minuakin houkutti, mutta... Matka jatkui vielä toisaalle, joten kaikki kylmäsäilytettävät asiat joutui jättämään kojuihin. Ihania kuviakin sain, mutta ne odottavat konetta, joka ei kuolisi yhden muistikortin lukemiseen vaadittujen tehojen vuoksi.

Ei silti hätää: huomenna (maanantai 23.8.) on torin vika päivä. Se on käsittääkseni avoinna 12-18, joten töiden jälkeen ainakin periaatteessa ehtisi mennä hakemaan herkkuja, joiden avulla voi hetken kuvitella olevansa jossain aivan muualla.

Kohta kajahtaa!

Flow lipui ohitse, nautinnollisena ja raikkaana. Vaikka myrskyä saikin aamuisin pelätä, jäi se tulematta ja tanssahtelu täytti maailman. Lauantaina oli oikeastaan kivakin, että oli vähän pilvistä. Hikistä hommaa väkimassassa pyöriminen on ja tanssimisen jälkeen kaipasi hetken viileyttä. Summa summarum, kesäkaupunki näytti parhainta puolta.

Loppukesän tapahtumat eivät lopu tähän. Torstaina käynnistyy varsinaisesti Helsingin juhlaviikot, joiden osa Flowkin on ainakin ennen ollut. Musiikki täyttää kaupungin, joskin hieman eri tavalla, kuin mikä Flow:n konsepti on. Kaupunki ei kokoonnu yhteen paikkaan, suvilahden savupiippujen tienoille, vaan tulee lähelle. Suurkirkolla kajahtaa seitsemän aikaan. Musiikki kävelee pitkin kaupunkia, baareihin ja kapakoihin. Pienissä annoksissa hilpeätä korkea- tai ei-niin-korkea-kulttuuria ihmisille, jota sitä arvostavat ja odottavat ja viattomille ohikulkijoille, jotka sattuvat vain elämään hetkessä mukana. Itse ajattelin osallistua, tosin hieman eri hengessä kuin yleensä. Philomelaa tai PK:ta olen perinteisesti mennyt katsomaan, mutta tällä kertaa itse lauleskelen matkassa. En toki niin hienoissa kuoroissa, kuin tuo kuorojen aateli, joka matkaa maata ja mantuja. Silti laulamisen iloa löytyy ja se toivottavasti korvaa puuttuvan taidon. Ehkä jokin lukijakin saattaa sen kuulla, mistäs sen tietää.

Oi tähdenlento

Tähdenlento tummalla taivaalla. Hieraisin silmiäni ja mietin, oliko se oikea. Oliko se vain näköharhaa tai mielikuvitusta? Saisinko esittää toivomuksen ja mikä se olisi, jos yksi asia toteutuisi?

Monet mahdollisista toiveista olisi varmaan sellaisia, joissa itse ei ole arpaa määrätä kohtalon kiemuroita. Monia asioita voi lähtökohtaisesti valita - esimerkiksi mikä kiinnostaa niin, että sen eteen haluaa tehdä töitä.

Elämään tulevia ihmisiä on mahdotonta ennustaa tai valita. Voi vain pitää kiinni niistä, joihin on tutustunut ja joista oikeasti välittää. Elämäntilanteitakin on monesti vaikea ennustaa - ei koskaan tiedä, milloin sattuman oikut puuttuvat peliin. Silloin voi vain yrittää pysyä positiivisena ja nähdä asioiden parhaat puolet.

Ei kaikkea voi elämässä valita ja määrätä ja tiettyyn aikuistumiseen kuuluu kanssa sen hyväksyminen, ettei aina tapahdu ihmeitä tai aina tule nurkan takaa vielä jotain ihmeellisempää. Oppii arvostamaan sitä mitä on rakentanut ympärille ja osittain pitää niistä kiinni. Ehkä sitä voisi kutsua juurtumiseksi tai vakiintumiseksi. Se ei silti tarkoita samaa asiaa kuin tylsä tai kaavoihin kangistunut.

Tänään varmaan toivoisin, että voisin jatkaa tätä hetkeä vielä pidempään. Että saisin pitää ne tärkeät ihmiset lähelläni, nauraa vapautuneesti meren rannalla ja katsoa, kuinka ilta laskeutuu kaupunkiin. Voin haaveilla hiljaa, että elämä lutviutuu uomeniinsa ja tulevatkin päivät tuovat mukanaan iloa ja onnea. Niitä salaisiakin toiveita voi olla, joskin niitä en tänne taida paljastaa. Ne olivat tähdenlennon ja minun välisiä salaisuuksia, jotka tulivat hetkessä mieleen ja sieltä myös hetken päästä kaikkosivat. Hetken huumaa parhaillaan.

Pimeyden laskiessa

Pimenevät illat. Elokuu, joka kurkistaa jo nurkan takana. Mihin kesän valoisat yöt ovatkaan kadonneet? Ennen kuin huomasin, alkoi olla taas pimeää. Toki elokuun lämpimissä öissä on tunnelmaa vaikka muille jakaa. Kuuman kesän jälkeen voi polttaa taas kynttilöitä ja nauttia elonkorjuun antimista.

Ihmettelin eilen, kun pyöräillessä oli jo hämärää. Kesän kirkkaiden päivien aikana olen hyvin pyöräillyt ilman pyörän valoa, sillä aurinko on riittänyt ohjaamaan matkaani. Nyt se pitää taas jostain kassin pohjalta etsiä. Herätessä onneksi valoa riittää. Nukkumaanmenoakaan ei haittaa, vaikka ilta laskisi jo hieman ennen normaalia sänkyynraahautumisaikaa. Se oikeastaan tekisi ihan hyvääkin unirytmin kannalta. Tai sitten voisi kurillaan taistella vielä hetken kellon osoittamia minuutteja vastaan. Huijata itseään, että vielä vähän voisi jaksaa olla valveilla tai vielä vähän voisi puuhata jotain, joka ei mitenkään voi odottaa enää aamun sarastusta. Varsinkin, kun päivän ensi säteisiin voisi olla pitkä aika - ainakin monta tuntia.

Kesäluolasta kömpiminen

Ei, en ole kuollut, kadonnut näkymättömiin tai lähtenyt etsimään paikkaa, jossa pysyisin ulkona sivilisaatiosta seuraavan vuosisadan verran. Hiljaisuus blogissa on ollut suuri, kun kesäkuumalla eivät aivosolutkaan toimi. Vaikka ne olisivat toimineetkin, niin mikään ei peitä sitä tosiasiaa, että läppärillekin on yksinkertaisesti viime viikot ovat olleet aivan liian kuumia. Tästä johtuen tapahtuu ajoittaista simahtelua, joka muistuttaa siitä, ettei tekniikkaa voi aina pitää itseisarvona. Uusi läppäri saattaa siis olla haussa lähiaikoina. Se myös näkyy blogissa siten, että himoitsemieni kuvien päivitys voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa vielä lähipäivätkin.

Kesä, tuo ihana kesä. Olen viettänyt sen Suomessa, ainakin pääosin ja hetkeäkään en ole katunut. Vielä jos olisi hieman pidempi loma, niin valittaa ei voisi. Ei tosin voi nytkään. Viimeiset viikot ovat olleet auringonpaistetta, herkkuja ja rentoilua. Helsingin viikkoa yritin väkisin olla suunnittelematta etukäteen. Kummasti löytyi puuhaa jokaiselle päivälle. Kaikkeen ei toki ehdi/pysty/jaksa osallistua, mutta "We love Helsinki"-liikkeen vesisota ja tanssit houkuttivat mukaansa pitämään hauskaa. Kannatti lähteä, sillä niissä oli oma viehätyksensä.

We love Helsinki-liikkeen tapahtumat muistuttivat siitä, että kohta tulee taas elokuu. Pimeät yöt, ja sykkivä kaupunki, joka herää heinäkuun unestaan. Tapahtumat, jotka houkuttelevat kaupungin vilinään. Kaupunki, joka herää eloon kesähorroksestaan, kun ihmiset palaavat takaisin kesälomiltaan. Yöt, joiden pimeneminen tuo tunnelmaa. Viileys, joka tuo mukanaan raikkauden ja kirpakkaat aamut. Vaikka kaiholla tulen tämänkin kesän hyvästelemään, eivät elokuun illat tuo mukanaan lainkaan huonoja vaihtoehtoja.

Loman odotusta

Hiljaisuus. Hetken halu olla hiljaa, mietiskellä. Elää ja kerätä voimia. Pitää hauskaa täysin rinnoin. Joskus tulee tunne, ettei oikeastaan ole mitään sanottavaa tai ei jaksa hehkuttaa jokaista asiaa, joka elämässä tulee vastaan. Suomalaisena olen sitten hiljaa ja blogikin on ollut varsin hiljainen. Kuin kesän tuuli, joka on hetkeksi nukahtanut ja seisoskelee paikallaan.

Kaikki elämässä on kivasti. Mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut ja ehkä se onkin se asia, joka on pistänyt mietityttämään. Mitä sitä oikeastaan haluaisikaan tehdä elämällään? Ei mikään helppo kysymys. Tähän mennessä koko ajan on tuntunut automaattisesti tapahtuvan kovasti asioita ympärillä. Kouluvuodet seurasivat toisiaan ja opiskelut samassa rytäkässä. Kun aloitin pitämään blogia, taisin olla ollut täyspäiväisissä töissä suunnilleen kahden vuoden verran. Moni asia tuntui uudelta ja jännittävältä. Kaksi seurannutta vuotta on kovasti kasvattanut ihmisenä. Silti nyt mietityttää, että miten polku jatkuu. Jotain pientä pitäisi muuttua. Toisaalta taas tykkään niin monista asioista, etten oikeastaan haluaisi luopuakaan rakkaista harrastuksista. Vielä vähemmän haluaisin luopua ihmisistä ympärilläni.

Pientä väsymystä on kyllä ilmassa. Lomaan on kolme päivää ja lasken tunteja. Siinä vaiheessa kun saan hetken rauhaa, alkaa asiat tapahtumaan itsestään, luonnostaan. Löytyy ylimääräistä energiaa nurkan takaa, vaikkei sitä pyytäisikään.

Hyvää juhannusta!

Elämä vs. blogi 1-0. Kummasti sitä on vilistänyt kaupungin polkuja, eikä ole ollut aikaa istua kotona. Berliini kutsuu parin minuutin päästä, rinkka on pakattu aivan liian myöhään - no jos jotain jäi, niin voi sieltä sitten ostaa. Eilen tuuli tuiversi, ainakin hetkellisesti, kun merellinen Helsinki näytti parastaan. Purjehdusreissu vailla seuraa. Kuvia olisi tulossa siitä ja lisäksi sambakarnevaalista. Koneella ne on, mutta nyt on lähtöön liian vähän aikaa. Berliinistä paluun jälkeen sitten!

Juhannustunnelmissa, Pariisin kevät - Invisible man

Lauantai-aamuun heräilyä

Kesäyön tunnit, jolloin saan tanssahdella varpaani tuusan nuuskaksi. Henkevät ja ei-niin-henkevät keskustelut uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Vapaa-ajan minuuteista nauttiminen. Kotona hyppelehtiminen vielä seuraavana aamuna. Hyvä tunnelma, joka ei ota lähteäkseen. Rankan viikon jälkeen viikonloppu on juhlaa ja tuo hymyn huulille. Kahden viikon päästä pääsen tanssahtelemaan Berliinin yöhön, en malta odottaa.

Aamuun sopivat myös mahtavat biisit:


Sympaattinen kertomus laulun synnystä:


Kolmelta alkaa sambakarnevaalikulkue, sinne!

Juhannusta odottaessa

Hiljaista on ollut matkustaminen viime aikoina. Viikonlopulla piipahdin laivalla eräässä seminaarissa, mutta Viroonkaan en ehtinyt. Kolmen viikon päästä olisi taas tiedossa Berliini. Olen aika hyvin onnistunut viime vuodet missaamaan Suomen juhannuksen. Kaksi vuotta sitten vietin sen pikkuruisessa japanilaisessa itsepalvelukylpylässä ollen luultavasti ainoa asiakas. Ainakin olin ainoa asiakas naisten puolella. Istuskelin ulkoaltaassa ja katselin, kuinka maailma ympärilläni hämärtyi. Kuuntelin ympäröivän metsän ääniä hymyssä suin.

Viime vuonna istuskelin kuumassa kämpässä auringon paahteessa. Olo oli orpo, joskin silloin Intiaa oli enää alle kaksi viikkoa jäljellä. Lauleskelin kämpässä Abbaa, koska se taisi olla yksi kliseisimmistä asioista, mitä onnistuin sillä hetkellä keksimään. Yksinäisyys oli tehnyt tehtävänsä ja olo oli lähinnä surreallistinen. Ei tuntunut todelliselta viettää juhannusta yksin keskellä Intian helleitä. Muutaman kuukauden jälkeen erityistä tekemistäkin oli vaikea keksiä. Aurinko vielä paahtoi kovasti ja odotin niin kovasti monsuuniin tuloa. Paria päivää myöhemmin tanssin ulkona sateen piiskatessa kuivaa maata. Olin niin onnellinen sateesta, vaikka normaalisti kiroankin syksyn myrskyjä ja kevään puhureita.

Tänä vuonna on taas odotettavissa jotain ihan muuta. Pitkästä aikaa en vietä juhannusta yksin - tosin Suomen kamarat vielä saavat odottaa tulevia vuosia. Berliinin sykkeestä varmasti löytyy juhlatunnelmaa, vaikka se hieman eroaakin Suomen suvesta. Mahtava ajatella, että reilut kaksi viikkoa ja pääsen taas pitkästä aikaa yhden mieluisan suurkaupungin sykkeeseen. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin kulunut kuusi vuotta. Odotan kahviloissa rentoilua, loistavia kenkäshoppailuja ja kesäistä tunnelmaa.

En sano, että matkailu millään lailla peittoaisi metsää, hyttysiä, saunaa ja nuotiota, tuota suomalaisen kesän kiteytymää. Niitä toivottavasti ehtii vielä kokemaan kesä- ja heinäkuussa, sillä tänä vuonna pyrin viettämään enemmään kesälomasta Suomen suvessa.

Huomenna tiedossa: Marimekon muotinäytös

Huomenna (2.6.) kesän aloittaa Marimekon muotinäytös Espalla. Näytösajat ovat 12, 14 ja 17.30. Sateen sattuessa Kämp gallerian Marimekossa. Musisoijana Yona ja erään kaverin unelmamekko taitaa myös näkyä lavalla. Suosittelen kynnelle kykeneville!

Aamuvirkun Helsinki

Mitä tehdä, jos viikonlopulla silmä aukeavat väkisinkin ja kello osoittaa vielä seitsemää? Pyöriminen sängyssä ei auta, siitä vain turhautuu. Yksi vaihtoehto on lähteä Vallilaan. Vallilan kirpparilla Valtterissa jo ennen kello kasia alkaa suhina käydä. Eilen siellä pyöriskelinkin aikani, kun eilen olin pystyssä minulle käsittämättömän aikaisin suhteessa siihen, että oli viikonloppu.

Mitään tältä reissulta ei tarttunut mukaan, kun olen varsin nirso. Tuppaan aina huomaamaan ne järkyttävimmät releet ja kummallisimmat tavarat suuren massan keskeltä. Hekottelen niiden mahdottomuudelle. Mahdollisten löytöjen ohi kävelenkin tyylikäästi. Vuosien varrella olen tainnut ostaa kirppareilta lähinnä jääkaappimagneetteja ja yhden huovan. Tästä johtuen pidän kirppareita taitolajina, johon kaipaisi vähän kokemusta, jotta jotain oikeasti kivaa matkaan sattuisikin.

Yhden lämpöisen sentään huovan hankin Hietalahden kirpparilta joskus viitisen vuotta sitten. Se on ollut niin kovassa käytössä, että luopumisen hetki alkaa jo lähestyä. Materiaali ei ehkä ollut parhain mahdollinen, mutta ei muutaman euron tuotteesta ei kovin suuria pettymyksen tunteita voi kokea. Huovan pehmeys on ollut omaa luokkaansa ja monet talvet ja viileät illat olen siihen tyytyväisenä käpertynyt. Sen piti alunperin olla piknik-liina, mutta nyt en siihen halua enää uhrata. Ehkä sitten kun se alkaa muistuttaa enemmän karvamöykkyä kuin huopaa voi harkita uutta käyttötarkoitusta.

Vaikkei kirpparilta mitään mukaan tarttuisikaan, saa mukaansa aina kesäisen tunnelman. Se on oikeastaan paras anti, minkä kirpparit tarjoavat. Toki olisihan se luontoystävällistä, jos toisen rääsystä tulisi oma aarre. Sitä odottaessa valitsen vaatteeni niin, että edes itse käytän ne loppuun. Harhavalinnat käyn heittämässä kiertoon, jos vaikka löytäisivät uuden kodin, joltain toiselta, joka osaa käydä kirppareilla ja soveltaa niitä tyyliinsä.

Jos kirpparilla vierähtää pitkään, voi poiketa vaikka Taikalamppuun nauttimaan hyvistä leivonnaisista ja kupista kuumaa. Se on erittäin sympaattinen kahvila Torkkelinmäen juuressa. Valitettavasti paikka aukeaa viikonloppuisin vasta kahdeltatoista, joten aivan aamuvirkuimpien on turha suoraan rynnätä sinne kirppikseltä. Sen sijaan voi vaikka välissä pyrähtää kotona viemässä uusimmat löydöt tai vaihtamassa uusimmat kuulumiset.

Kilometrejä keräten

Olen vuosia jo viihtynyt pyörän selässä. Kesäisellä säällä on ihana taittaa kilometri toisensa jälkeen raikkaassa ulkoilmassa ja hienoissa maisemissa. Joskus on tullut mietittyä, kuinka paljon sitä loppupeleissä pyöräileekään kesän aikana. Ainakin satoja kilometreja, vaikka kilometrien kokonaismäärä riippuu kauniiden päivien lukumäärästä.

Tänä vuonna saatan hyvinkin saada varsinaisesta pyöräiltyjen kilometrien määrästä selvää: Kilometrikisa alkoi ja joukkueittain kerätään kesän aikana kilometreja. Kilometrikisan järjestävät Pyöräilykuntien verkosto ja Suomi pyöräilee -kampanja. Osallistuminen on kaikille ilmainen.

Varsinaisen kisan palkinnot ovat yhden hengen palkintoja, ei voiton vuoksi ole järkeä kisata. Voitto muutenkin on varsin utopistinen, sillä omalla sunnuntai- ja työmatkapyöräilyllä ei juurikaan kisata urheiluseurojen pyöräilijöitä vastaan. On silti mielenkiintoista seurata, mihin lukemiin tässä kesän aikana pääseekään. Bonuksena työpaikkani lahjoittaa punaiselle ristille pienen summan jokaista työntekijän pyöräiltyä kilometria kohden. Voin sitten raportoida vaikka tännekin, mikä on ollut kesän saldo.

Merenpäällistä elämää

Taiteiden yönä tuli kierreltyä enemmänkin. Ohessa kuitenkin ranskalaisen taitelijaryhmän Plasticiens Volantsin esitys Perle, jossa valtavat kalan muotoiset kuumailmapallot täyttivät ensin Esplanadin ja sitten Senaatintorin. Vaikka erinäisillä lehtien keskustelupalstoilla on valitettu kovastikin tungoksesta, ei se ainakaan meidän reunaamme tuntunut vaikuttavan. Hyvin näki ja kuuli ja mukavasti oli tilaakin tapahtumassa, jossa kävijämäärä mitattiin kymmenissätuhansissa. Juoni ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta nämä lentävät mereneläimet olivat koossaan, muodoissaan ja maalauksissaan varsin vaikuttava näky.

Tuomiokirkko kauniina ennen esityksen alkua:

Käärme, käärme, käärme:

Se, tulee, se hyökää:

Mikä ei sovi kuvaan?

Valas:


Valas ja ameeban tapaiset otukset:

Lähempi kuva ameebasta:

Suuri katkarapu iskee:

Kalat leikkivät:

Kalan varjo heijastuu hienosti seinään:

Punainen valo heijastaa vaaraa, kun käärme tulee ryöstämään helmen itselleen:

Myöhemmin seurasi käärmeen ja mustekalan raaka ja raivoisa kohtaaminen, joka ei päättynyt lasten silmille sopivalla tavalla: käärme nimittäin puhkaistiin.

Katkarapu puolestaan tuli ja päihitti mustekalan. Sitten oli yleistä hälinää, josta ehkä ameebat pelastivat harhateille eksyneen helmen. Koska tällä tarinalla oli onnellinen loppu, seurasi ilotulitukset:
Tämän jälkeen suuntasimme pois ihmisvilinästä jatkamaan taiteiden yötä...

Tällaisena kesäyönä

Tällaisena kesäyönä ihmettelen, mihin heinäkuu hävisi. Mihin katosivat alkukesän kirkaat valonsäteet, vaaleanvihreät lehdet ja alkukesän tuoksu? Heinäkuun loppuun ja elokuun alkuun tiivistyy niin paljon kaikkea, jota rakastan ja jota aina kaipaan. Lämpimät ilmat, jossa pahin paahde on jo taittunut. Tuleva kaiho siitä, että kesän lämpimät päivät saattavat olla jo kortilla. Synkkä tumma yö, joka tuo tunnelmaa ja tiedon tulevasta kynttilöiden aikakaudesta. Syksyn varjo, jolloin tietää, että tarvitsee taas jotain lämmintä, johon käpertyä.

Kaupunki, joka sykkii elossa. Heinäkuussa autioituneet kadut täyttyvät ihmisistä ja tapahtumien kirjo on valtava. Ei osaa päättää, mihin festivaaleille tai tapahtumiin menisi, sillä valinnanvaraa on vain liikaa. Kaverit, jotka palailevat kaupunkiin kesäisiltä retkiltään tuovat tuulen jostain aivan muusta. Intoa, odotusta ja kuulumisia. Hetket, jolloin tuntee olevansa elossa ja että elämä on hyvä tässä.

Paljain varpain kuumalla asfaltilla

Lämpimät kesäyöt, jotka ovat kuin luotu kotiutumiseen aamutunneilla. Ilo kun ei tarvitse takkia ja voi pomppia ulkona pelkässä hameessa. Kun ei tarvitsekaan palella joka hetki. Nautinto siitä, että voi ottaa hiertävät kengät pois jaloista ja kävellä eteenpäin, tunnustellen, miltä maa tuntuu. Asfaltin paahde, parvekkeella lentävä hiki. Kesän merkit, joihin voisi kiintyä ja joista ei saa tarpeekseen. Tapahtumien kirjo, kun Helsinki täyttyy elosta ja meiningistä. Syksy yllättää sitten kun varkain kesken parhainta kesähuumaa. Se ilahduttaa vahvoilla väreillään, aamuisella kirpeydellään ja kaiken alkamisella. Silti rakastan aina kesää, se voisi puolestani olla pari kuukautta pidempi, eikä minua haittaisi yhtään. Toki vuodenajat ovat rikkaus, josta en myöskään haluaisi luopua.

Urakka kuvien purkamisesta näytille jatkuu yhä. Välillä se kuitenkin väistyy hieman, sillä on jotenkin niin hienoa, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen saa vipeltää erilaisissa tapahtumissa. Tuntee olevansa taas elossa ja että elämä on palannut totutuille juurilleen. Sitä osaakin arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen.

Kesäsuomen riemuja

Taisin käydä idässä. Melkein niin idässä, kuin mihin tämän maan sisällä pääsee. Nautinnollista oli. Riehumista, pomppimista, laulamista ja saunomista. Festarit, joista tuli hyvä mieli. Suomen aurinko, joka piristi ja meinikiä, jossa viihtyä. Elävää elämää, sattumuksia ja tapahtumia. Ei sinänsä mitään sen erikoisempaa, jokainen, joka on joskus ollut festareilla tietää varmaan saman. Vielä olisi toinen festarikäynti suunnitteilla, kun Helsingin juhlaviikoilla räjähtää ja elektroninen musa täyttää maat ja mannut.

Ehkä piakkoin taas palaan kuvien pariin. Näin kesällä kuitenkin rakastan sykkiä ympäri kaupunkia. Tuntuu, että Helsinki on silloin parhaimmillaan, joka paikassa sattuu ja tapahtuu. Terasseilla on ihmisiä, kenelläkään ei tunnu olevan kiire. Tapahtumia toisensa jälkeen, niin ettei oikein tiedä, mihin kaikkeen ryhtyisi. Nukkuakin joskus pitäisi - valitettavasti.