Kirsikankukkajuhla!

Japanilaisille suuri keväisen odotuksen kohde on kirsikankukkien puhkeaminen. Tällöin vietetään kirsikankukkajuhlaa, Hanamia, piknikkeillen puistoissa, joissa on kirsikankukkia. Nyt on Suomessakin se hetki, jolloin kirskikankukat näyttäytyvät maailmalle. Ensimmäinen kukka Roihuvuoren kirskikkapuistossa puhkesi eilen. Äitienpäivän kunniaksi voi siis joko kokoontua Roihuvuoren kirsikkapuistoon (osoite Sahaajankatu 6), josta löytyy ohjelmaakin tai sitten muuten vain puistoon nauttimaan auringonvalosta, ihanista piknikeväistä ja keväisestä tunnelmasta.

Kevättä ilmassa

Kevään tuoksu, raikkaat tuulahdukset. Jään reuna, joka tihkuu pieniä vesipisaroita. Aurinko, joka kietoutuu ympärille. Aivan kuin se rakastavainen, joka on ollut pitkään poissa. Unohtunut armas, joka lumoaa niin, ettei haluaisi päästä irti. Kevään huuma, josta on vaikea saada tarpeeksi.

Kaisaniemessä on vielä mitattu yli 60 senttiä lunta ja hytisen kevättakissa. En voi itselleni mitään, en voinut vain vastustaa kiusausta. Talvitakissa on jo tarvottu niin pitkään. Hypähdän ratikasta ulos ja kipitän sisään pakoon pakkasta. Vaikkei kevät lämpö vielä syleilekään, pidän kiinni pienestä illuusiostani.

Yona - Kevätfiilis

Tuulta purjeisiin

Huomasithan ne lämpimät auringon säteet, jotka viipyilivät iholla? Ensimmäiset koivun lehdet, jotka puhkesivat kuin yllättäen? Kevät on edennyt valtavaa vauhtia. Huhtikuun puolivälissä Kaivopuiston edustalla näytti vielä tältä:

Jäätä näkyi vielä paikoitellen, eikä kaikki lumikaan ollut vielä sulanut. Silti muistan pääsiäistä edeltävän viikonlopun aurinkoisena ja vuodenaikaan nähden lämpimänä.


Pääsiäisenä oli jo sulaa. Maailma tuntui hukkuvan auringonpaisteeseen. Näkymä Tähtitorninmäeltä:


Vappuna lunta sai jo etsimällä etsiä. Katukuva ei ollut enää niin jylhän mustavalkoinen, vaan puutkin alkoivat jo hieman vihertämään. Kuvassa komeilee Kiasma ja Eduskuntatalo:


Viime viikolla pääsin kokemaan keväistä merta vielä vähän lähempää. Ei tarvinnut enää ihailla kukkulan päältä:



Kauppatorin edusta näyttää yhäkin niin ihanalta myös mereltä päin. Meri oli kylmä, vesi suunnilleen neljän asteen tietämillä.

Aurinko paistoi, muttei säätä lämpimäksi voisi kuvata. Kolme neuletta oli siinä rajoilla, että purjeiden nosto- ja laskuoperaatioihin halusi vielä osallistua. Valtaosa porukastamme puolestaan piiloutui sisätiloihin viimaa pakoon. Sääli sinänsä, sillä purjehtimaan pääsee aniharvoin.

Aurinkoa onneksi riitti, enkä flunssaakaan osannut saamaan viimasta huolimatta.


Seuraavana päivänä huomasi, että hieman oli jotain uutta tullut taas kokeiltuakin. Selän lihakset olivat kipeät muutamasta pienestä veto-osuudesta. Ei haitannut, sillä harvoinpa näin ison paatin puuhiin pääsee osallistumaan. Vilpoista oli vielä, joten kesä siintää haaveissa.

Hyvää vappua

Aurinko, tuo ihana keväinen aurinko. Sade, joka kastelit minut niin, että tytöt vessassa kysyivät, onko minut heitetty järveen. Vappu, joka kulkee auvoisena minuutti minuutilta ohitseni. Herkut, joita jääkaappi on ladottu täyteen. Ne odottavat huomista, odottavat ullista. Kaverit taitavat odottaa jo, mutta muutama sana tännekin. Hyvää Vappua blogin lukijoille!

Mylène Farmer - Bleu Noir:

Melkein kuin hiirenkorvilla

Kevään harmaus, josta pilkistää jo jotain uutta. Viikonlopun sää, joka lupasi jo paljon. Hetket, kun ulkona ei enää jäätynyt tai tehnyt mieli paeta kymmenen viltin alle. Aurinko, joka hyväili talvesta selvitynyttä sinnikästä kulkijaa, joka tottumuksesta viipyili sillä bussipysäkin kohdalla, johon varjot eivät osuneet.

Yöt, jotka ottavat syliinsä. Halaavat synkkää pimeyttään ja tuovat aamulla valon. Herääminen on helppoa, kun ei tarvitse lähteä yön pimeyteen. Nukkuminen on myös helppoa, kun pitkän päivän jälkeen tulee pimeä, eikä pimeydessä ole tarvinnut kävellä viimeistä kahta kuukautta.

Illan auringonlaskut, jotka muistuttavat siitä, että aurinko on jo näkyvissä. Tajuntaan hiipii, ettei aurinko ei ole laskemassa sillä hetkellä, kun istut töissä kahvikupposen ääressä, tai edes silloin, kun hymyilet ruuhkabussissa matkalla kotiin. Illoista kumpuaa jo pieni hämäryys, jota tajusit jo kaipaavasi. Siis sellainen, joka on, kun valo ei ole poissa vaan taivaanrannalla näkyy vielä pieni viiru. Toukokuun illat ja kesäkuun hämyisät yöt, oi, kuinka jo odotankaan teitä!

Kevään merkkejä

Kun lumeen ympärillä on jo tottunut, alkaakin tilanne muuttua. Lumi on sulanut kovasti viimeiset kaksi viikkoa, mutta paljoa ei edistystä tuntunut tapahtuvan. Puroista huolimatta lunta oli ympärillä yhä paljon, eikä loppua näkynyt. Olen ottanut kuvia kuvastamaan sitä, miten kevät etenee. Ihan vain sitä varten, jottei usko loppuisi kesken.

Tänä viikonloppuna on ollut vahva tunne siitä, että kevään harja on taittunut. Harmaus ja pölyisyys ottavat vallan valkoisesta. Lähipurot ovat yli äyräidensä ja suurienkin lumimassojen alta alkaa näkyä maata. Ensimmäiset vihreät tulokkaat puskevat itseään harmaan ja pölyisen maan läpi. Lauantaina uskaltauduin jo syömään ruokaa parvekkeelle, eikä takkia tarvinnut. Parvekkeen narsissit kukkivat, eivätkä kylmety edes niinä öitä, jolloin pakkanen vielä kolkuttelee ikkunoita.

Tältä näytti vielä pari viikkoa sitten:

Nyt lumen raja on jo siirtynyt huomattavasti:


Viikko sitten sorsat olivat löytäneet lammen reunalta mukavan hengailupaikan (huomaatko ne?):
Nyt ei hengailupaikasta ole paljon tietoa, kun lammikko tulvii yli äyräidensä:

Pari viikkoa sitten Vallilassa paistoi aurinko, ja se heijastui myös jäästä:

Ja nyt... jää oli tipotiessään. Jihuu!

Jos tarkkaan tarkastelee, voi kuvasta erottaa jo vähän vihreää nousevan pölyn keskeltä:

Puistojen lumikinokset ovat vaihtuneet valtaviksi lammikoiksi:

Jäät eivät ole silti vielä lähteneet:

Viikonloppuna on ollut niin mahtava sää, ettei yhtään haittaa, vaikka hetken jos toisenkin on viettänyt ulkona. Samalla on päässyt nauttimaan raikkaasta ilmasta ja ihanasta auringonpaisteesta. Tällä hetkellä on hyvä muistaa aurinkolasien tärkeys, nyt on UV-säteilyn määrä varsin suurta vuodenaikaan nähden. Toivottavasti nautinnolliset ulkoiluilmat jatkuvat ensi viikollakin!

Oi, taas musiikkia

Sumu peittää maan ja lumi sulaa. Ei tarvitse paljoa kurkistella ulos, jotta tajuaisi, että kevään kuukausista toinen tuo jo mukanaan lämpöä ja paljasta maata. Samalla itse löydän uusia asioita, josta voi taas inspiroitua.

Poets of the fall on tuntunut olevan pitkästä aikaa hiljaa. Nyt he julkaisivat uutta materiaalia, jopa uuden levyn. Vanhoille faneilleari uutta kappaletta lisätty mukaan. Uusi kappale on kohtuullinen, mutta oikeampi aika sen julkaisemiseen on syksy, kun tekee mieli käpertyä syvälle peittoon ja unohtaa loska, kura ja kylmyys.

Poets of the Fall - Can you hear me


Uudessa levyssä oli varsin vähän annettavaa - samat vanhat biisit on koostettu kokoelmaksi ja pari uutta biisiä on lisätty mukaan. Ei tarpeeksi, jotta ostaisin uutta levyä.

Syksyisemmistä tunnelmista olen taas alkanut kuuntelemaan ranskalaista musiikkia. Siinä on jotain kepeää, jotain aivan ihanaa. Mélanie Pain on tuttu Nouvelle Vaguesta (joka sekin julkaisi uuden albumin) ja Ignore-moi näyttää niin kesäisessä säässä kuvatulta, että ei voi kuin hymyillä:



Julien Doré & Bash feat Mélanie Pain - Helsinki:



Loppuisi jo sumuiset päivät, sulaisi lumi ja pääsisi nauttimaan keväästä täysin rinnoin!

Tahkolla taas

Hyvät reissut saattaa tunnistaa siitä, että toipumiseen menee puoli viikkoa. Näin ollen alkuviikolla olen vain raahautunut töihin, ihaillut pakenevaa lumiviivaa ja tullut kotiin nukkumaan. Nyt keskiviikkona vasta alkaa olla olo, että on elävien kirjoissa. Edes siinä määrin, että jaksaa raahautua lähisalille saunaan (eikös sauna olekin salilla käymisen päätarkoitus?) ja kykenee kirjoittamaan blogia.

Kevät on tulossa, vaikkei sitä vielä huomaa niin valtavasti. Huomaisi kyllä, jos muistelisi kuukauden takaisia maisemia. Silti joka aamu huokaa, että kuinka valtavasti on lunta jäljellä. Tosin, viime viikonlopun laskuissa lumi on lähinnä vain positiivista. Varsinkin, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ei parempaa ilmaa olisi voinut toivoa.

Viime reissulla puut olivat vielä kuin saduista - nyt oli jo huomattavasti keväisempää:

Lunta rinteissä silti vielä riitti vaikka muille jakaa:

Normaalisti pysyttelen mahdollisimman paljon anonyymiuden suojassa blogia kirjoittaessani. Siitä en yhäkään ajatellut luopua, mutta voi sitä kerran moikata lukijoitakin (olkoon tämä sitten todisteena siitä, että mäkeenkin saakka ehdittiin ja ettei tätäkään blogia kirjoita vain jokin kone, joka on vain opetettu simuloimaan suomen kieltä sattumanvaraisesti):

Halo-ilmiö hiihtohissistä otettuna. Huipulta ei olisi saanut enää niin hyvää kuvaa, mutta ankkurissa oli onneksi kiva keikkua ja kuvata (en edes pudonnut matkasta ja kamerakin säilyi ehjänä):

Nyt taitaakin sitten olla taas sopiva hetki painua pehkuihin ja haaveilla tulevasta keväästä.

Pyörän päällä

Pyörällä ajo on mukavaa siitäkin syystä, koska vuodesta toiseen huomaa ympäristön muuttuvan. Tyhjä metsätontti täyttyy eräänä vuonna suuresta rakennustyömaasta ja seuraavana siinä onkin jo talo. Jos on ollut edes yhden kesän poissa, tulee tuttujen pyöräreittien kohtaan paikkoja, joiden henki on muuttunut täysin. Tiet kaartuvat, muuttuvat ja uusiutuvat ja ne vanhat tutut oikoreitit ovat jonain päivänä kaunis muisto vain.

Pyörällä on myös lähellä ympäröivää maailmaa. Pääsee seuraamaan metrin päästä keväästä hullaantunutta koiraa, varjoihin hiipivää kissaa tai hullunkurista ihmisten temperamenttista yhteenottoa. Maailma ympärillä aukeaa ihan eri tavalla, kuin jos sitä väsynein silmin katselee ratikan, bussin tai junan ikkunasta. Auringonlaskuja näkee monta, toinen toistaan komeampia. Se ehkä kertoo jotain pyöräilytottumuksistani. Kevään linnunlaulukiintiö tulee myös täyteen, ellei joudu ajamaan pelkkien vilkasliikenteisten katujen äärellä.

Yksi haaste pyöräilyssä kyllä on. Tänä keväänä minua on vaivannut kumi, tarkemmin takakumi. Kesken autuasta matkantekoa huomaan, ettei laskut enää olekaan niin pehmeitä ja oikeastaan tunnen jokaisen kiven ja möykyn takamuksessani. Tarkempi kurkistus jalkoihin todistaa, että kyllä, takakumi on taas tyhjentynyt uhkaavasti. Ei auta, vaikka olisi keskellä-ei-mitään, josta ei ole mitään järkeviä yhteyksiä sivilisaatioon. Ei auta, vaikka sataisi kaatamalla tai juuri on myöhästymässä siitä aamun ensimmäisestä palaverista tai tehtävästä. Pakko kiinnittää pyörä johonkin kiinteään ja yrittää sompailla bussiin tai johonkin muuhun kulkuvälineeseen.

Onnekseni vielä en ole jäänyt aivan autioon paikkaan jumiin. Myöskin apua olen saanut pyörän raahaamiseen kotiin takaisin korjaajan osaaviin käsiin. Itse viimeksi paikkasin kumin, koska kolmas kerta kolmen viikon sisällä alkoi olla liikaa. Jos tulee vielä neljäs kerta, alan vahvasti epäillä, että pyörälläni on jotain minua vastaan. En ehkä ole puhunut siitä kaikkein kunnioittavammin, kun sen osat hajoilevat ja jättävät minut matkan varrelle. En ole myöskään kiillottanut sitä naapuripyörien veroiseksi, vaan se saa välillä kastua ja ajoittain myös kuivua. Yöt olen silti säilyttänyt sisällä, lämpimän varaston hellässä huomassa. Ilmaakin olen pumpannut tarvittaessa, mutta mikään ei auta. Voin vain toivoa, että pyörän henki muuttuisi suopeammaksi ja pyörä kestäisi edes seuraavan kuukauden ilman uusia yllätyssattumuksia, jossa matkanteosta tulee taas luovempaa.

Juhlatunnelmissa

Kesän lämmin henkäys. Hellepäivän jäätelö. Ilma, joka on pysähtynyt ja hiki, jota pukkaa hieman väkisinkin. Juhlan tuntu ja paremman tiedon puutteessa voisi kuvitella, että juhannus on käsillä. Ei sentään. Keväthäiden aika.

Suloista katsella, kun ystäväpariskunnat löytävät toisensa ja etenevät ehkä lopulta alttarille. Ei toki kaikki, mutta aina silloin tällöin niinkin käy. Juhlan tunnelmaa ja humua, kun kaikki ovat hyvällä tuulella. Keväisin ja kesäisin käy kirkkojen ovet. Hormonit hyrräävät. Juhlan äänet raikaavat. On helppo hymyillä.

Uuden kevään henkäys

Tuulenhenkäys, muisto. Kevään tuoksu. Lintujen laulu. Kevät ja kesä puhkeaa kukkaansa ja ympäristö herää eloon. Tuntuu, että myös kaikki tutut ovat heränneet jostain talviluolistaan ja alkavat puuhata kaikkea mahdollista. Itse heräsin taas eloon pyörämatkoista. Aamut alkavat ihan eri tavalla ja tulee mieleen opiskeluajan kesät, jolloin yhtä lailla kulki pyörällä töihin. Silloin oli vielä vapauden tunne, kun ei liikaa stressannut töistä tai muustakaan maailman haasteista.

Lämpimät kesäiset yöt, rakastan niitä. Voisin kulkea öisillä kaduilla vaikka kuinka paljon. Niiden lumo on pimeässä, joka elää niin vahvasti. Kadut ovat täyttyneet yön kulkijoista, jotka ottavat ilon irti hetkestä. Vaatteita ei tarvitse raahata kilokaupalla, vaan riittää se, mikä verhoaa kehoa soveliaisuuden rajojen mukaan.

Öitä kuljen ehkä taas yksin, mutta se on kuin palaisi vanhaan tuttuun kotiin. Ei silloin murehdi tulevaisuutta, mennyttä tai muutakaan. Ainoa, mitä toivoo, että hetken voisi pysäyttää ja muistaa lämmöllä myös niinä öinä, kun on kylmää ja kurjaa.

Kevättä rinnassa

Vappu vierähti ihmetellessä. Kevään ilmat koettelivat, tuuli, satoi ja välillä kirkastui ja paistoikin. Säätilojen koko kirjo käytiin läpi, ainoastaan räntä puuttui - hyvä niin. Tänään oli vuorossa hieman erilainen kevään puuha, nimittäin polkupyörän kaivaminen talviteloilta. Toki kumit oli jo paikattu ja muutenkin pyörä oli ajokunnossa. Kevätaurinko houkutti kokeilemaan ja pitkästä aikaa oli kiva liihottaa keväisiä teitä pitkin.

Oli hienoa herätä kevään ensi merkkeihin. Silmut näkyivät monessa puussa ja maakin hieman jo vihersi. Ei välttämättä vaadita kuin muutama aurinkoinen päivä, niin maailma täyttyy nuoresta vihreydestä, puiden hiirenkorvista, jotka tuntuvat joka kevät yhtä riemullisilta. Kukkia näkyy jo hieman siellä täällä ja pitkän lumisen talven jälkeen on hauska seurata, kuinka elämän kirjo taas täyttää maat ja mannut.

Pyöräretki teki muutenkin terää. Oli kivaa pitkästä aikaa nauttia luonnosta ja testata oma kunto. Talven sairastelujen jälkeen tuntui hyvältä antaa vaan mennä, rauhallisesti eteenpäin huolehtimatta turhista. Kerrospukeutuminen suojasi kylmältä viimalta, joka vielä puri hieman nenänpäätä ja korvalehtiä. Huomenna sitten testataan miten kävi. Saattuuko jokainen askel, vai onko elimistö liian hellänä istumista varten? Ei voi tietää, mutta kerran vain kirpaisee.

Kevättä ja pilvenpiirtäjiä

Kevät, tuo elämän herättäjä on taas täällä. Ensimmäiset leskenlehdet, lämpimät hetket auringossa ja pöly, johon on aina samanlainen viha-rakkaus-suhde. Elämä suuntautuu taas ulos, pois tuttujen seinien sisältä. Herää hitaasti henkiin pitkän talven jälkeen.

Hong Kongin kuvat on lajiteltu, tai ainakin pääosin. Kuvia tuli otettua noin 700, joten poimimiseen meni oma hetkensä. Aloitetaan kuitenkin korkeista taloista, pilvenpiirtäjistä, joita on vaikea välttää Hong Kongin katukuvassa.

Klassinen kaupungin silhuetti, joka on tuttu postikorteista ja matkaoppaista:



Taivas vielä näkyy, vaikka korkeutta taloilla alkoikin olla. Tämä rakennus on Kowloonin puolelta.

Rakennusten juurella Hong Kongin puolella:

Rinteeseen rakennettua:

Viktoria-vuoren huipulta avautui jylhä näky:

Hong Kong etualalla, Kowloon lahden toisella puolella:


Satama ja pikavene:

Rakennuksia silmänkantamattomiin.

Hankikannon päättyminen

Seuraavana tulee tarina, jota ei kannata testata omakohtaisesti. Se on myös valitettava kuvaus siitä, kuinka tämä city-eläjä on vieraantunut normaalin elämän tosiasioista, kuten siitä, että lunta on tänä talvena oikeasti tullut paljon.

Helsingin keskustassa keskitytään kuljettamaan kuorma-autolasteittain lumet pois, joten aivan keskustan alueet vaikuttavat jo hyvin keväisiltä ja lumettomilta. Kotitieltäkiin on jo pahimmat lumet aurattu ja sulanut pois, jos ei ota huomioon niitä valtavia vuoria kadunreunoissa. Viime päivinä lumenkorkeus on lopulta alkanut laskea ja polut, joissa joskus oli puoli metriä lunta ympärillä ovat kutistuneet tilaan, jossa polun vieressä näyttää olevan vain kymmenisen senttiä lunta.

Ulkoilutin kumisaappaitani haluten testata, toimivatko ne vielä. Epäilys toimivuudesta johtui siitä, että ne tuntuivat kärsineen hieman Intian ylikuumista oloista. On turha säilyttää kodissa saappaita, jotka eivät toimi. Tällä sulamiskelillä saappaita tulee helposti ikävä, joten tarvetta toimiville saappaille olisi kovastikin. Tämän vuoksi saappaat jalkaan ja koekävelylle sopivaan säähän.

Oikealla suojavarustuksella päätin oikaista metsän läpi. Reitti oli vanha tuttu, joskaan en sitä tänä talvena ollut käyttänyt. Alkupolku oli oikein mukava taivaltaa ja olin tyytyväinen reittivalinnastani. Kosteuttakaan ei ollut niin paljoa, että se olisi haitannut. Kävely eteni odotetulla tavalla, kunnes polku haarautui. Kumpaankin suuntaan lähti jalanjäljet, joten en ollut kovinkaan huolissani jatkaessani lyhyintä reittiä. Haasteita ilmeni vasta, kun polun yli oli kaatunut puu. Puun vieressä toinen jalka upposi syvälle, yli polveen asti. Horjuin ja huojuin, mutta selvisin takaisin polulle vielä säikähdyksellä. Puhdistin saapasta lumesta, sillä tietenkin päällä oli hame ja saappaat olivat nilkasta varsin leveät -> lunta oli mennyt saappaan varresta sisään. Polku jatkui, mutta upottamattomien kohtien löytäminen alkoi muuttua haasteellisemmaksi. Matkaa tielle oli kuitenkin vain enää reilu parisenkymmentä metriä, joten ei enää auttanut kääntyä takaisin.

Viimeinen mäkiosuus oli kohtalokas. Jalat putosivat polun läpi ja olin lumessa reisiin asti. Punnerrus ylös ja seuraava askel, joka taas upposi. Kumisaappaat olivat jo ensimmäisten askelten jälkeen aivan täynnä lunta. Peli oli menetetty, sillä enempää lunta saappaiden oli mahdotonta enää nielaista. Ei auttanut muuta kuin hyppiä eteenpäin.

Harvoin on parinkymmenen metrin matka ollut niin pitkä ja tuskainen. Hengästyin toden teolla pitkästä aikaa. Vahvasti tuli mieleen, että oikeasti olisin ollut pulassa, ellei kaivattu tie olisi ollut jo näköetäisyydellä. Toisaalta, silloin kynnys kääntymiselle olisi ollut huomattavasti pienempi ja olisin voinut kokeilla, josko toinen polku olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa. Tielle kuitenkin pääsin ja pikaisen patikoinnin jälkeen sisään lämpimään kuivattelemaan saappaita ja kostuneita varpaita. Saappaiden vedenkestävyys jäi yhäkin arvoitukseksi, sillä kosteus tuli tällä kertaa pääosin muualta kuin saappaan läpi. Voi olla, että menee vielä muutama päiväkin siihen, että saappaat ovat kuivuneet tarpeeksi uuden testauksen kannalta.

Tarinan opetus: vaikka lumen määrä polkujen vieressä tuntuu laskeneen, ei se tarkoita sitä, etteikö lunta vielä metsässä olisi. Sama pätee polkuihin: vaikka eilen vielä oli hyvä kävellä kovettuneella polulla, lähestyy päivät, jolloin polun kovettunut pinta pettää ja jalka uppoaa syvälle hankeen. Kannattaa siis pitää silmät auki luonnossa kulkiessa ja välttää rinteitä, joita pitkin sulamisvedet valuvat. Ne voivat olla yllättävänkin upottavia.

Lomalla

Loma alkoi. Ensimmäinen päivä ilman töitä. Jo eilen vain hymyilin kuin Naantalin aurinko. Vapaus huumaannutti, hetken kiireet katosivat. Kyllä, 2,5 viikkoa omaa rauhaa, omaa elämää. Taskussa lentoliput maanantaille. Voiko asiat enää paremmin olla?

Kaikki on vielä pakkaamatta, mutta ei se mitään. Ensimmäisten lomapäivien suunnitelmat on vielä tekemättä, tosin niin pitää ollakin. Kiire ja minuuttiaikataulut voi hetkeksi heittää romukoppaan. Voi nauttia hiljaisuudesta, vapaudesta.

Eilen tuli jo aloitettua viikonloppu päätymällä työporukalla läheiseen baariin. Sieltä sitten karaokeen, jossa tuli jopa vedettyä seuraava biisi, ehkä kaunein tietämäni Sarah McLachlanilta. Angel on biisin nimi. Todistettavasti yksikään lasi ei hajonnut meikäläisen laulamiin korkeisiin ääniin, eikä ravintolasta tapahtunut odotettua joukkopakoa. Siihen tosin taisi auttaa kellonaika - joka oli myöhäinen - ja kanssalaulajien humalatila.

Uusi aarre levyhyllyssä

Tänään kannoin kotiin uuden aarteen. Poets of the Fallin uusi levy oli yksinkertaisesti pakko saada. Uhmasin jopa Sokoksen hälinäpäiviä, jotta löysin levyosaston normaalini kulkureittini varrelta. Lähdin jopa aikaisemmin töistä, jotta varmistin paikkani ensimmäisten kuulijoiden joukossa. Normaalisti kuuntelen levyt jo kaupassa edes osittain. En välitä ostaa musiikkia, jonka sisältöä en tiedä, sillä on turha ostaa levy, jonka yhtä biisiä kuuntelee viikon ja sen jälkeen levy pölyttyy hyllyssä seuraavan vuosikymmenen ja päätyy lopulla 50 centillä kirppikselle. Tänään ei ollut aikaa kuunnella ja luotto oli kova, joten tuli ostettua aivan sokkona.

Bussissa tajusin, että uudella levyllä oli vain 10 kappaletta. Pieni pettymys, sillä pitkän odotuksen jälkeen olisin suonut levylle 12 kappaletta. Silti en missään nimessä pettynyt siinä vaiheessa, kun laitoin levyn soittimeen. Levy oli jotenkin rauhallisempi kuin aikaisemmat. Aivan kuin vanha poets of the fall olisi pesty uuden punaisen paidan kanssa, jolloin siitä olisi tullut keväisen hailakan vaaleanpunainen. Joissain biiseissä tuntui olevan rauhaa ja hetkittäistä onnea tai toivoa. Katkerien tunteiden palo oli ehkä hetkeksi hellittänyt ja levy sopi oikeastaan todella hyvin tämänhetkiseen tunnelmaani. Sanoja ei ensi kuuntelulla vielä niin toistellut, joten voi olla, että tunnelmatkin vielä muuttuvat, kun levy tulee tutummaksi. Sanoja kuuntelen yleensä aika tarkasti, joten ne voivat vielä muuttaa tunnelmaa.

Olen tykännyt aina POTFin monipuolisuudesta. Energisinä päivinä pompin ja kelailen niitä rokimpia biisejä, kun taas joskus on kiva hiljentyä vähän herkempien biisien tahtiin. Edellinen levy oli energinen, joten tämä rauhallisempi levy sopii oikein siihen hyvin kokonaisuuteen, jona bändin olen hahmottanut. Uuden levyn kanssa on kiva jatkaa kevääseen ja odottaa tulevaa keikkaa.

Kevättä makuuhuoneessa

Kevät puskee kovasti myös makuuhuoneen puolelle. Siinä, missä en vielä varsinaisesti ole syttynyt vaatteiden nettiostoille sovituksen haasteellisuuden vuoksi, sytyin uusiin netti-ihanuuksiin vuodevaatteiden saralla. Syitä on useita. Kauppakohtaisesti pussilakanoiden vaihtoehtoja on usein vähän ja printit ovat monesti hieman sovinnaisia omaan makuuni. Haasteena on myös, että pitää rampata useassa kaupassa, jotta voisi edes nähdä pienen vilauksen kokonaistarjonnasta.

Netti auttaa kummasti tähän haasteeseen. Kaappi on jo aivan liian täynnä myös vuodevaatteiden osalta, mutta täältä tai täältä voisin hyvin kuvitella hankkivani seuraavat ihanat uniseuralaiset. Ihan sen vuoksi, että ne nostavat hymyn huulille. Myöskin ikuisuussuosikki Marimekko ei petä tämän kevään tarjonnalla. Viime keväänä ihastuin kirsikankukkiin, jotka jostain syystä (=eivät mahtuneet kaappiin) jäivät loppupeleissä kauppaan. Tämän vuoden suosikit ovat Ginkgo ja Keisarinna. Sormet syyhyävät, mutta ensi viikolla olisi lähtö Hong Kongiin. Jos sen jälkeen en saa mielestäni ihania, uusia keväisiä printtejä, ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin klikkailla itselleni pala unista unelmaa.

Aurinkoisessa kämpässä

Keväinen aurinko tulvii ikkunasta sisään ja täyttää maailman valolla ja kirkkaudella. Pitkät synkät päivät ovat ohitse ja yhtäkkiä elo on taas niin energistä, vaikka takana olisikin huonosti nukuttu yö.

Hymyhuulilla lasken päiviä ensi viikon maanantaihin, silloin taas suuntana on itä. Pölyjen puhdistamista, kun taas vaihteeksi olen vain käynyt kotona kääntymässä. Tuntuu ihanalta taas saada keväinen puhdas kämppä, kun on viikon viettänyt hyppien eteisessä olleen rinkan, monolaukun ja muiden laukkujen ylitse. Rinkka tosin menee vain hetkeksi hyllylle piiloon, ensi viikonloppuna taidan taas kaivaa sen esiin ja täyttää keväisillä vaatteilla matkan teeman mukaisesti. Hong Kongissa päivälämpötilat ovat jo 19-25 asteen luokkaa, joten viittä kerrosta vaatteita on turhaan mukaan pakata.

Jännitystä ei vielä varsinaisesti ole. Jossain vaiheessa pitäisi varmaan vaihtaa vähän paikallista valuuttaa. Voisi ottaa selvää Kiinan viisumista, jos haluaa käydä myös Hong Kongin ja Macaon ulkopuolella. Ehdottomasti pitäisi käydä ostamassa keskiviikkona ilmestyvä Poets of the Fallin cd, ladata se mp3:seksi ja viedä mp3-soittimeen matkaa varten. Valmistautua henkisesti uuteen kulttuuriin ja kiertelyyn.

Keväinen sää luo oivan tunnelman nostattavien laulujen kuunteluun. Seuraava biisi onkin nyt ahkerasti soinut spotifyssä:

Rajaton - Nouse lauluni

Hengissä vielä

Lunta riitti Himoksella ja aurinkoakin näki. Kevätaurinko paistoi rinteille. Pakkanen puri hieman poskia, niin että ne punoittivat. Kuumeilu tykkäsi hyvää, tai ei oikeastaan. Ironista ehkä on, että kolmen viikon hiljaiselon ja hyssyttelyn jälkeen kuume jäi rinteeseen. Viikonlopun rientojen seurauksena maanantaina tunsin olevani energisempi kuin aikoihin.

Päivät pitenevät ja siellä täällä alkaa näkymään ensimmäiset pienet lammikot. Vaikka lunta on vielä valtavasti, piristää tieto siitä, että kevät on tulossa. Likaiset lumenosuudet nostavat hymyn korviin, vaikka normaalisti vain toivon niiden katoavan katukuvasta. Lika on ensimmäinen askel, jotta nuo valtavat lumimassat todellakin katoavat ympäristöstä. Sitten jostain alkaa hieman valjeta maata. Purot solisevat ja maailma täyttyy sumusta ja loskasta. Oikeastaan toivon suuria määriä sumuja ja loskaa, sillä se tarkoittaisi, että lumet katoaisivat kerralla pois. Tai edes viidellä kerralla pois. Luultavasti se on vain haavekuvia, mutta silti vielä jossain vaiheessa lumen alta paljastuu ensimmäiset kevään kukkaset.

Vaatekaapin uumenissa

Viikonloppua varten pakatessa huomaa taas klassisen hankaluuden naisten vaatteissa ja vaatekaapeissa: riippumatta vaatteiden määrästä aina ne tilaisuuteen sopivat tuntuvat puuttuvan. Tuntuu, etten omistaisi yhtään bilevaatetta, virallisempaa juhla-asua, rentoilu-asua tai muutakaan. Ne ihanat ihmetykset, jotka tarttuivat mukaan matkoilta tuntuvat kesäisiltä, eivätkä sovi pimeään talvi-iltaan.

Toki, olen pyrkinyt järkevöittämään vaateostoksiani viime vuosina. Yritän välttää maailman turhimpien biletoppien tai t-paitojen ostelua sillä varjolla, että kaappini oikeastaan on jo niitä täynnä, eikä niille yksinkertaisesti tule käyttöä. Asialla on varjopuolensa: jossain vaiheessa herää ja huomaa tyylin muuttuneen ja vaatekaappi on aivan täynnä, mutta aivan tyhjä. Hukkuu vaatteisiin, jotka kaikki tuntuvat liian epäsopivilta käyttötarkoitukseen.

Sitä ns. kymmenettä "voisihan tätä ehkä käyttää vielä lenkillä"-paitaa tuskin enää tarvitaan, varsinkin, kun oma lenkillä käyntini... rajoittuu lähinnä kesään, kauniiseen ilmaan ja hetkeen, jolloin ei ole muuta liikuntaa.

Ihania ovat myöskin ne t-paidat, jotka mystisesti kutistuvat joko ympärysmitaltaan tai pituudesta. Paidat tai topit, jotka hädin tuskin peittävät navan, mutta silti vuodesta toiseen ne sinnittelevät matkassa mukana. Olivathan ne silloin vuosituhannen vaihteessa, bilehilekauden alussa tai joskus festarireissulla muodostuneet niin rakkaiksi, ettei niistä enää oikein osaa luopuakaan.

Puhumattakaan niistä ikävistä vaateparsista, jotka tuntuvat lähinnä makkarankuorilta ympärillä. Kirkkaasta värisestä ihonmyötäisestä topista on muotoutunut hailakanvärinen makkarankuori, jossa ei oikeastaan enää tunne oloaan kotoisaksi. Virheostos, kenties? Ehkä se oli kiva silloin viisi kiloa sitten, mutta jotenkin enää ei osaa olla tyytyväinen itseensä. Hetkittäin kuvittelee tuntevansa tyylinsä, mutta kuinka monta vaatekaappiin päätynyttä vaatetta oikeastaan odottaa vuoroaan yli vuoden käyttökertojen välillä? Jos ei puhuta tonttulakeista.

Tämän kevään tarkoituksena olisi perata vaatekaapista ne turhat kappaleet. Heittää pois kylmän sydämettömästi jopa etikassakin uitetut rakkaimmat hikipaidat, sillä tunnearvosta huolimatta niiden käyttö on hajun vuoksi hankalaa. Luopua random-firmojen vääränkokoisista logopaidoista, jotka ovat ehkä käteviä, mutteivät niin suurissa määrissä. Päästää irti 90-luvun jäänteistä, jotka hyvästä laadustaan huolimatta eivät istu ja eivät tule löytämään tietään päälleni myöskään tulevana vuosikymmenenä.

Järkeviä, ajattomia vaatteita on hankala ostaa, sillä ajassa on kiva elää. Olen rakastanut aina kauniita vaatteita ja olen onnesta soikeana, jos löydän jotain aivan upeaa uuteen kokoelmaani. Erilaisuus on plussaa, mutta valitettavasti joudun myöntämään, että harva Japanista löytynyt ihastus on oikeasti päätynyt kunnon käyttöön. Toisaalta syitä voi etsiä omasta (henkisestä) kasvustakin, parin vuoden konttorirotan olemukseen perehtyneenä en oikein osaa enää samaistua kaikkiin niihin nuorekkaisiin vaatteisiin, joita olen maailmalta raahannut. Valitettavasti aika on tainnut kulkea pienin askelin pienen sisäisen vaateminänikin ohi.