Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Kuvia kesäisestä Euroopasta

Työn alku toi perinteiset kiireet mukanaan, joten ei ole ollut aikaa kirjoittaa tai vetää yhteen noita viime matkan kokemuksia. Kuvat kertovat monesti enemmän kuin tuhat sanaa, joten ohesta löytyy muutama kuva viime matkan varrelta:


Anniksen pihaa Porissa. Villiä ja vapaata, värien ja muotojen sekoitus, joka harvoilla pinnoilla oli näin harmoninen. Porissa tosiaan vietin muutaman päivän, tiistaista perjantaihin tutustuen Yyterin rantoihin ja jazziin rennolla asenteella.

Sitten oli nopea pysähdys Tukholmassa, josta matka vei ensin Pariisiin ja myöhemmin Barcelonaan. Jotkut saattavat tunnistaa oheisen rakennuksen myös Dan Browinin Da Vinci-koodin elokuvaversiosta. Itse en ole elokuvaa kuitenkaan nähnyt, ainoastaan kuullut asiasta.

Pariisin katakombeissa on aika jylhät seinät, kun kuuden miljoonan pariisilaisen luut ovat muodostettu muureiksi, jonka välistä pitää kävellä.

Barcelonassa taas iloisemmat teemat, väriä kaupunkikuvaan on tuonut varsinkin Gaudi. Tämä rakennus kuvastaa legendaa taistelusta lohikäärmeen kanssa. Pääkallot ovat tavallaan yhäkin läsnä, mikäli katsoo tarkkaan esimerkiksi rakennuksen parvekkeita.

Seuraavana Gaudin ikuisuusprojekti, jonka valmistumisesta voi olla hyvin montaa mieltä. La sagrada familia, jonka pystytys ja varsinkin viimeistely vaatii vielä aika monta sukupolvea. Sen verran on sentään saatu aikaan, että seinät ja katto on pystyssä ja lisäksi yksi pieni osio kirkosta.
Pylväissä Gaudi otti malliaan läheisestä luonnosta, nimittäin puista. Seuraavassa kuvassa erottuu myös hyvin nuo rakennustelineet, jotka olivat vahvasti läsnä.

Vielä vähän Gaudia, nimittäin Park Güell. Virkistysalue, tai oikeammin asuinalue, jonka Gaudi suunnitteli barcelonalaisille. Valitettavasti he eivät oikein ymmärtäneet mestarin ideoita, joten suunnitelluista taloista rakennettiin vain kaksi ja niistäkin toisessa asui Gaudi itse. Näin ollen alue toimii puistona sekä turisteille että monille erilaisille esiintyville taiteilijoille. Ja mikä ettei ajoittain paikallisillekin.


Sitten oli erään illan kohokohtana valoshow, josta me ei oltu kuultu ennen reissua mitään. Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa, mikäli mahtaa eksymään Barcelonaan lämpimänä viikonloppuyönä kesäaikaan.


Viimeisenä turisteja kuhissut Tukholman vanha kaupunki.
Uutta reissuakin taas pukkaa, tällä kertaa kuitenkin toiselle puolelle Atlanttia. Saa nähdä onnistuuko reissu, matkaan pitäisi lähteä jo viikonloppuna, eikä lentoja ole edes vielä varattu.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Viela hengissa...

...eika mitaan ole edes viela ryostetty. Puuta voi kuitenkin koputtaa, silla perjantaina kuljimme poliisiaseman ohi ja turisteista muodostunut jono oli niin pitka, etta se ulottui ulos asti. Lisaksi siella ja taalla nakyy poliiseja joko partioivan tai puhuvan jarkyttyneen oloisille turisteille.

Lauantai-iltana paadyimme sitten lopulta tutustumaan fountain show:ta, joka on ilmeisesti se "tunnettu" nahtavyys taalla. Ainoa vain, ettei meidan kummankaan turistioppaat olleet kertoneet siita mitaan, ainoastaan hotellissa joku kysyi, etta missas se kuuluista vesishow olikaan. Siina sitten googlettelimme ja paasimme lopulta ihmettelemaan lahes kahden tunnin vesi ja valoshowta, joka oli suoraan kuin jostain disneyn piirretyista.

Eilen sitten kiersimme Montjuicia ja etsimme hikisesti ravintolaa, joka ei osoittautuisi yhta pahaksi flopiksi kuin perjantainen, ja joka olisi jopa auki. Sunnuntai kun on nain katolisessa maassa pyhitetty, joten valtaosa ravintoloista on kiinni. Turistikraasakaupat ja muutamat pienet ruokakaupat olivat muutaman ravintolan lisaksi ainoat, jotka oli auki. Lopulta kiertelyn jalkeen eksyimme eraalle aukiolle, josta sai hyvaa ruokaa suhteellisen edullisesti. Paivalla kiertelimme sitten olympia-alueella ja kavimme kahdessa museossa. Lampotila oli reilusti yli 30 astetta ja kuuma oli. Illalla viileni, ja lahdimme kiertamaan hostellin seutuja. Tormasimme tapas-paikkaan, jossa oli yli 50 tapasta valittavissa. Juomana oli sitten tietysti sangriaa, jonka ansiosta ilta meni varsin leppoisasti. Tanaan on sitten viimeiset hetket kiertaa tata maata, illalla paluu on Pariisiin ja aikaisin huomenaamulla Tukholmaa. Sita kiertelen sitten yhden paivan ja lopulta illalla on paluu takaisin Helsinkiin.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Pariisin vilinasta Barcelonan paahteeseen

Niin nopeasti aika kului Pariisissa ja oli aika lahtea Barcelonaan. Pariisissa kavin tsekkaamassa maan suurimman Dali-museon, joka oli pienoinen pettymys. Paaosa toista oli opiskelunaikaisia luonnoksia ja piirustuksia, ja lisaksi tyot olivat aseteltu varsin ahtaasti, jolloin yhteen yksittaiseen tyohon ei oikein voinut keskittya. Lisaksi perjantaina kavin viela katakombeissa, johon 6 miljoonan pariisilaisen maalliset jaanteet on pinottu seiniksi, sikin sokin. Anonyymi kuolema, jossa kenenkaan luita ei enaa loyda, korkeintaan voi arvata mihin seinaan ne on pinottu. Lisaksi Pariisiin kuului pakkovisiitit Sacre Coerilla (se nakoala edustalta on vaan niiin ihana, etta se on nahtava joka kerta) ja Champs Elyseella (levykauppataivaat, joskaan en sitten kuitenkaan ehtinyt olla niissa paljon yhtaan). Perjantain suuren jannityksen jarjesti sitten kaveri, jonka ehtiminen Barcelonan koneeseen oli varsin hilkulla.

Eli eilen sitten tassuttelimme illan pimetessa Ramblasia. Tanaan olemme tutustuneet Gaudin taidonnaytoksiin, kuten Parc Güelliin ja Sagrada Familiaan. Hieman vedatys-fiilis on taalla ollut, hostellin-omistaja vetaa kaikessa niin omaan pussiinsa ja jopa valehtelee. Lounaskin vain menetteli, annos vaikutti osittain mikron lapikayneelta, perunat vanhoilta ja kylmilta ja patonki kivikovalta. Ehka huomenna sitten osaamme valita paikan paremmin. Iltapaivalla sitten poikkesimme Barcelonetan rannalle ottamaan hieman aurinkoa ja nauttimalla kylmasta (???!!!) vedesta. Ranta oli aika taysi, mutta muuten pari tuntia vierahti napparasti. Illaksi suunnitelmissa on tapaksia, drinksuja ja Ramblasin iltahumua.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Lentorulettia Euroopan halki

Suomessa on tunnetusti varsin kalliit lentolippujen hinnat. Esimerkiksi tällä hetkellä suorat lennot Barcelonaan maksavat yli 800 euroa Finnairilla. Skyscanner ei löydä paluulentoja ja kilroynkaan haulla tulee hinnaksi lähes 400 euroa. Lennot kannattaakin yleensä hankkia jo kuukautta aikaisemmin, mutta silloinkaan en onnistunut löytämään lentoja alle 330 euron. Nämäkin sisälsivät pitkät ja hankalat vaihdot. Luova hulluus kuitenkin kannattaa, sillä kohteita ja halpalentoyhtiöitä on Euroopassa paljon, eikä yksikään hakukone onnistu kartoittamaan niitä kaikkia.

Olimme suunnitelleet kaverin kanssa Barcelonan-visiittiä jonkun aikaa jo hieman ennen Japaniin lähtöä. Itse bongasin ryanairilta halvat lennot (80 e) Tukholmasta Pariisiin ja siitä matkan suunnittelu lähti. Koska kyseessä on ryanair, täytyy varata parikymppiä suuntaansa siirtymään kentälle, eli siihen tulee vielä se 50 lisää siirtymäkustannuksia edestakaisin. Helsinki-Tukholma -väli onnistui sitten 80 eurolla ja Pariisista löytyi Barcelonaan ihan oikeatkin lennot 120 eurolla. Kokonaisuudessaan siis kustannuksia tulee suunnilleen saman verran kuin suorassakin lennossa, muutaman päivän reissu venyi viikkoon ja pääsee näkemään myös Pariisia ja Tukholmaa. Yleensä aika on se kriittinen asia, minkä takia tällaiset venytykset eivät ole mahdollisia, mutta tällä kertaa lomalaisena ei muutama ylimääräinen päivä Pariisissa ja yksi iltapäivä Tukholmassa kuulostanut yhtään hullummalta. Lisäksi sama kaveri asuu Pariisissa, joten yöpyminenkin onnistuu varsin helposti ja näppärästi. Bonuksena on vielä se, että voidaan lähteä samasta paikasta Barcelonaan, eikä tarvitse sopia treffejä mihinkään ihan vieraaseen kaupunkiin ja uuteen kohteeseen.

Matka kuitenkin alkaa tuossa ensi viikon keskiviikkona ja palaan seuraavan viikon tiistaina. Yritän päivittää blogiani taas mahdollisuuksien mukaan. Pariisissa olen matkaillut useampaan kertaan ja varsinkin vaihto-oppilasvuoden aikana kävin siellä useasti. Näin ollen tällä kertaa ajattelin käyttää pari päivää ainoastaan tunnelman aistimiseen ja fiilistelyyn. Sääkin näyttää suosivan, sillä sekä Pariisiin että Barcelonaan oli luvattu keskiviikoksi +26, joka on aika optimaalinen, jotta jaksaa nauttia ja puuhata. Vinkkejä vierailukohteista otetaan kuitenkin innolla vastaan.