Outlettien huumaa

Eilen suuntana oli läheinen Chicagon Premium Outlet Aurorassa. Sykähdimme taksilla pariksi tunniksi shoppailun ihmemaahan. Pariksi tunniksi vain, koska muut jäsenet olivat sitä mieltä, ettei kukaan normaali ihminen shoppaile yli tuntia - miehet. Sain vinguttua edes vähän lisäaikaa, mutta varsin tehoshoppailulta se silti tuntui.

Alennukset alkoivat eilen myös siinä mielessä, että itsenäisyyspäivää edeltävä viikko on yleensä alennuksien aikaa. Itsekin ajauduin mainonnan uhriksi, vaikka olin kuvitellut ostelevani valtaosan tuomisista New Yorkin outleteista. Jenkkishoppailussa kokeneemmat kuitenkin kertoivat, että Chicagon outletit olisivat halvempia kuin Nykin. En tiedä vielä - ensi viikolla voin ehkä sanoa jotain tarkemmin asiasta.

Päädyin ostamaan eilen paljon uutta ja ihmeellistä. Totesin, että nahkalaukkujen ostossa on yksi sääntö: Ihania nahkalaukkuja ei tarvitse etsiä ja vertailla, vaan ne vaan löytävät sinut, etkä enää pysty kävelemään pois, vaikka haluaisitkin. Valitettavasti koneessani ei ole kameran muistikortinlukijaa, enkä myöskään löytänyt kuvia netistä. Kuvat uudesta aarteesta jäävät siis hamaan tulevaisuuteen.

Laukku oli pieni ja harmiton, mutta kokonaisuudessaan tuli ostettua aika paljon kaikenlaista. Saa nähdä miten matkalaukun kanssa käy - riittääkö tilaa kaikille uusille kamoille. Toivottavasti, sillä parin tunnin päästä pitäisi pakata ja suunnata lentokoneella kohti New Yorkia. Siellä sitten olenkin 12 yötä ihmettelemässä ison omenan menoa ja meininkiä.

ps. jos suunnittelet reissua outletteihin, kannattaa käydä vastaavien outlettejen sivuilla ja rekisteröityä jäseneksi - tällöin saa lisäksi nipun kuponkeja, joilla säästää vielä hieman lisää halvoista hinnoista.

Chicagon katuja ihmetellessä

Chicago vaikuttaa ystävälliseltä ja lämpimältä. Kuulemma se ei ollut saanut nimeään pelkästään tuulensa vuoksi, vaan myös siksi, että paikalliset asukkaat puhuvat kuin tuuli: paljon ja nopeasti. Ystävällisiksikin paikallisia voi kutsua. Avoimiksi ja helposti lähestyttäviksi.

Talot ovat korkeita, mutta taivas näkyy. Metro on ollut helppokäyttöinen - paljon helpompi ja turvallisempi kuin mitä pelkäsin. Kadutkaan eivät ole olleet pelkästään autojen täyttämät - jalkakäytävät ovat leveitä ja niitä on paljon. Ne eivät myöskään ole olleet autioita - ei edes ilta-aikaan. Lähialueilla on helppoa ja turvallista kävellä. Hotellin henkilökunnan mukaan Illinois olisi myös aseidensa suhteen poikkeus Yhdysvaltain kartalla - täällä on kaupunkiympäristössä aseet kielletty tms. tai ainakin suhtautuminen niihin on paljon nuivempi, kuin monessa muussa osa-valtiossa.

Katujen ihmismääriin voi vaikuttaa se, että naapurissa on iso puisto, jossa on meneillään tällä hetkellä useita ilmaisfestivaaleja. Yhtenä isoimmista on Eat Chicago, jonka antimia olen päässyt maistelemaan eilen ja suurella todennäköisyydellä myös tänään. Kymmeniä, ellei satoja kojuja paikallista ruokaa, jota voi ostetuin tiketein maistella ja ihmetellä. Eilen tyydyin maistelemaan pieniä paloja sieltä täältä, tänään taas - ajattelin kokeilla kalkkunankoipea. Toki muutakin, jos jotain vatsa enää sen annoksen jälkeen pystyy jotain mahduttamaan sisäänsä. Olen toiveikas, mutta skeptinen.

Lisäksi puistossa on ilmaiskonsertteja. Toissapäivänä eksyin kuuntelemaan hetkeksi klassista musiikkia, kun orkesterillinen (luultavasti Chicagon kansallisorkesteri tms) muusikkoja esitti helmiään kulttuurin ystäville ja muille paikalle eksyneille. Eilen oli Eat Chicagoon liittyvä rokkikonsertti, jonka jälkeen ilotulitukset valaisivat taivaan. Ilmeisesti ohjelmaa on lähes joka päivä koko kesän ajan. Voisinkohan saada vastaavanlaisen puiston lähelleni, joohan?

Home, sweet home

Suomessa olen taas pyörinyt viikon verran ja tällä hetkellä alan lopulta sopeutua paikalliseen aikavyöhykkeeseen ja ilmanalaan. Ensimmäiset viisi päivää kävelin haamuna kaupungin katuja, tajuamatta oikeastaan, milloin oli päivä ja milloin yö. Aamulla en oikein antanut itselleni lupaa nukkua (+ tietty että ihan oikeastikin piti mennä töihin) ja sitten laahustin pitkiä päiviä läpi piristyen lopulta illalla siinä vaiheessa, kun uudestaan piti mennä nukkumaan.

Aikaa ei Chicagossa liikaa ollut blogin päivittämiseen, ja kulunut viikkokin tuntui vievän omat voimansa, kun piti keskittyä takaisin tähän Suomen arkeen. Onneksi elokuu on ehkä se kuukausi, jolloin Helsinki tuntuu heräävän eloon ja tapahtumaa riittää joka makuun. Itse harmittelin, kun matkan aikana oli Flow, URB, taiteiden yö sekä Helsingin juhlaviikot, joihin olisin niin halunnut osallistua. Chicagon matka ei kuitenkaan ollut yhtään hullumpi ja ensi vuonna voi sitten yrittää paremmin osallistua.

Jottei arki aivan kokonaan iskisi päälle, voisin vielä seuraavaksi esitellä muutaman kuvan kuluneelta matkalta. Ensimmäisenä Grönlanti, jonka yli lensimme menomatkalla.

Maisemat olivat mielestäni tosi jylhät. Valitettavasti koneen ikkuna ei ollut mistään aivan puhtaimmasta päästä, joten kuva on hieman suttuinen. Seuraavaksi limusiini, joka haki meidät kentältä.

Ei yhtään hullumpi tapa tutustua maahan ensimmäistä kertaa tummennettujen lasien takaa. Myöhemmin kuitenkin huomasimme, etteivät nuo limusiinit mitään aivan harvinaisuuksia olleet Chicagon keskustassa, joka ehkä hieman söi tuota vaikuttavuusarvoa. Silti ihan kätsy tapa matkustaa paikasta toiseen ja kokea hetken olevansa jotenkin erityinen. Seuraavaksi sitten näkymiä Chicagon keskustasta.


Water tower palace. Mielestäni tässä näkyy jotain hyvin tyypillistä keskustan rakentamiselle. Korkeita pilvenpiirtäjiä ja vieressä rakennuksia tai yksityiskohtia, joiden vaikutteita on otettu satulinnoista.


Rainforest Cafe oli kyllä varmasti yksi omaleimaisimmista näyistä katukuvassa. Kävimme myös tutustumassa Chicagoon veneellä, ja seuraavat kuvat ovat siitä retkestä.


Kaupungin silhuetti ja vihreitä aaltoja. Päivän sääkin sattui meitä suosimaan. Samaan aikaan oli lisäksi se Air & Water show, jossa jenkkien ilmavoimat esittivät parastaan.



Paitsi jännän näköisiä, oli noista hävittäjistä lähteneet äänet varsin kunnioitusta herättäviä. Kuitenkin itse tapahtuma oli jotenkin amerikkalaisuuden huipentuma, joten tuo kansallisuushenkisyys meni ajoittain hiemankin yli. Illan päätteeksi menimme tosiaan Sears-tornille, jossa oli baari huimissa korkeuksissa. Seuraavat kovat on otettu sieltä auringonlaskun aikaan.


Alla sitten se hehkuttamani näkymä naisten vessasta. Tuota kieltämättä voisi tuijotella pidempäänkin, varsinkin noin auringonlaskun aikaan.


Nyt kuitenkin vaikuttaa taas siltä, että on aika palata arkeen ja ihan tavallisten töiden pariin. Matkoja ei ole ainakaan aivan heti luvassa, joskaan se ei tarkoita, etteikö uusista voisi alkaa haaveilemaan.

Kirsikkakolaa 96. kerroksessa

Tuulinen kaupunki ei osoittautunutkaan yhta tuuliseksi, kuin mita etukateen olisi kuvitellut. Saa oli kesaisen lammin, aurinko paistoi, eika viilentavasta tuulesta ollut tietoakaan. Samaan aikaan vierailumme kanssa oli vesi ja ilmashow, jossa erilaiset armeijan lentajat esittelivat taitojaan erilaisilla koneilla Michigan-jarven paalla. Kun saavuimme lauantaina oli kylla show melkein jo ohi, joten nain ainoastaan pari konetta rakennusten valista. Sunnuntaina kuitenkin satuimme olemaan venekierroksella jarvella samaan aikaan, joten aivan kokonaan ei tuota hyvinkin amerikkalaisen oloista tapahtumaa missattu.

Chicago historiaan kuuluu yksi iso palo, jonka jalkeen kaupunki jouduttiin rakentamaan uudestaan. 1920-luvulla kaupunkiin rakennettiin ensimmaiset pilvenpiirtajat ja vanhan ja modernin arkkitehtuurin piirteet ovat yhdistyneet kaupungiksi, jossa pilvenpiirtajien yksityiskohtia on lainattu edellisten vuosisatojen linnoista. Tietyssa mielessa kaupunki oli valtavan massiivinen, mutta samalla itse keskus oli hyvinkin kaveltavissa. Pilvenpiirtajia oli monenlaisia, niin vanhoja kuin uusiakin, joista viimeisinta Trump-toweria rakennetaan paraikaa. Kaupunki on reunustettu toiselta puolelta Michigan-jarvella ja kestustaa halkoo Chicago river, joten veneella kulkemalla pystyy nakemaan kaikki keskeisimmat nahtavyydet. Mikali keskustassa itsessaan ei ole tarpeeksi nahtavaa, on jarven rannalla huikea ranta ja lisaksi lahella keskustaa sijaitsee kaksi isoa puistoa, joista toisessa jopa on ilmainen elaintarha. Lisaksi loytyy hienoja museoita (kuten tekniikan museo), ruokaa ja musikaaleja, mikali etsii tekemista pidemmalle vierailulle.

Oma aikataulumme oli kuitenkin sen verran tiukka, etta keskityimme paaosin keskustarenkaan alueelle. Kavelimme katuja, aistimme tunnelmaa, poikkesimme kaupoissa ja menimme venekierrokselle. Illansuussa menimme Sears -pilvenpiirtajaa, josta sai nauttia baarin antimista huimassa korkeuksissa. Naistenvessan nakyma oli myoskin niin upea, etta Tornin vessakin jaa siina kilpailussa toiselle sijalle. Korkeuksista oli kuitenkin kiva seurata auringonlaskua ja lahtea sen jalkeen takaisin tahan pieneen tuppukylaan, jossa nyt taas olemme.

Kaavioita ja tuuletettuja huoneita

Amerikkalainen opiskelutyyli on hieman erilainen jos vertaa Eurooppaan. Jokainen jenkkitiiliskiviin kurkannut on varmasti huomannut, etta tekstia on paljon, mutta asiaa on hieman vahemman. Sama patee myos oppitunteihin. Paivat on pitkia, kymmenen-tuntisia, jota istuu tuskastuneena lapi ainoastaan odottaen, etta tunnit loppuisivat. Silti paivan paatteeksi on niin uupunut, etta tahtoo vain paasta nukkumaan. Luentoja kuvaa se perinteinen ylipositiivisuus, mita monet mieltavat myoskin amerikkalaisen kulttuurin tunnuspiirteeksi. Koskaan ei sanota mitaan negatiivista ja aina kannustetaan vastauksesta riippumatta. Lisaksi taalla riittaa niita, jotka haluavat kokoajan olla aanessa puhuen kaiken maailman latteuksia ja ns. konsulttipuhetta, josta kuitenkin on tarkoitus kadonnut jo jossain matkan alkuvaiheessa.

Ilmasto on myos sellainen asia, josta ei liikaa tunnuta taalla murehtivan. Laania on paljon, joka paikassa ilmastoinnit on taysilla, valoja joka paikassa ja kierratyksesta ei kanneta huolen haivaa. Muutama kierratyskori loytyy, mutta niiden kaytto on aika minimaalista. Kertakayttoastioitakin nakyy, tosin osa niista on olevinaan kierratetysta materiaalista. Kuitenkin taalla nakyy paljon pienia snackseja, ja tietty kertakayttoisyys muovaa sita. Keinotekoisuuskin tuntuu olevan paivan sana. Harvoin Suomessa on patukoiden mainoslauseena "artificial taste" tai jogurttipurkin kyljessa pitka lista kaikista maailman lisaainesta, jotka tuote sisaltaa. Taalla koulutuskeskuksessa ei kuitenkaan saa taydellista kuvaa siita, etta milta tavallisen amerikkalaisen elama nayttaa, asia, jota lahdemme juuri tutkailemaan Chicagon ytimeen. Tulemme takaisin vasta huomenna, joten siihen asti tama blogi on luultavasti hiljaa.

Valkoisella limusiinilla Illinoisissa

Hieman on kulunut aikaa ja matkaa taas viimeisestä postauksesta. Tällä hetkellä sijaintini on kuitenkin St. Charles Chicagon lähellä, Illinoisissa. 12 tuntia lentomatkustusta takana ja puoli tuntia taksissa Suomessa, puolitoista tuntia Suomen kentällä ja vielä tunnin matka limusiinilla tässä päässä 8 tunnin aikaeron, 4 tunnin yöunien ja 2 tunnin torkahtelun seurauksena on tehnyt tehtävänsä. Olen kuin puusta pudonnut käenpoikanen, joka ei tiedä, miten päin pitäisi olla ja ihmetellä.

Vatsa on turvonnut koneessa istumisesta ja pää huutaa sänkyä, mutta muuten on olo olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen. Ostin laturin Arlandan kentältä, mutta osoittautui, ettei se oikein toimi läppärin kanssa. Näin ollen joudun turvautumaan hienoon, puukotettuun versioon maadoittamattomasta adapterista, jonka turvallisuudesta voisi olla vähän montaa mieltä. Vanha kännykkäni ei luvatuista jenkkitaajuuksista huolimatta löydä verkkoa, mutta työkännykkä sentään toimii. Mikäli haluaa siis olla jossain yhteyksissäni, niin kannattaa laitta mailia, jos ei muuten niin edes kysyäkseen työnumeroa. Sitä kun en yllättäen kauheasti ole kerennyt jakamaan ympäriinsä, kun lähtö tänne oli niin pikainen.

Kun katsoo ulos ikkunasta näkee keinojärven ja yhden reiän golfkentän. Muuten ympäristö on jotenkin kliinistä ja keinotekoista, metsä muistuttaa hieman Keski-Euroopan metsiä, ja lähiöt Suomen lähiöitä, sillä poikkeuksella tosin, että kaikki on vähän isompaa. Talot on isompia, talojen luona olevat parkkipaikat ovat isompia ja näin ollen myös talojen välimatkat ovat isompia. Tämä koulutuskeskus vielä sijaitsee vartioitujen aitojen takana, joten ainakin on turvallinen olo. Kovinkaan inspiroivaa ympäristö ei ole, mutta boonuksena on sentään laajat liikuntamahdollisuudet, sekä kafeteria, josta saa halpoja, isoja ja hyviä salaatteja, joilla nyt ainakin elää tämän kaksi viikkoa, jos ei muuten onnistu ruokaa löytämään. Kohta kuitenkin on taas kurssin puolesta ruokailu, että silloin näkee, mitä tämä ruokapuoli käytännössä tarkoittaa. Lisäksi pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihmettelemään, mitä tämä kovinkin hehkutettu verkostoituminen täkäläisessä kulttuurissa tarkoittaa.