Erilainen joulunodotus

Voihan joulukuu? Mistä nurkan takaa sinä taas tulitkaan? Miksi juokset eteenpäin niin villisti? En saa sinusta otetta, vaikka kuinka yritän. Kiirettä pitää, harvoin ehtiin huomaamaan niitä tonttulakkeja ikkunan takana.

Tämä vuosi on erilainen vuosi. Olen yrittänyt välttää kauppoja viimeiseen asti. Olen nauttinut siitä vapaudesta, kun kerrankin on etukäteen pohtinut, mitä kenellekin antaa. Valtaosa onkin jo hankittu. Minun ei tarvitse rynnistää ostoksille massan mukana, ellen oikeasti niin halua. Ja ei, en halua. Muu puuhailu on niin paljon kivempaa.

Ajattelin siinä vaiheessa, kun muutin nykyiseen asuntooni, että muuton jälkeen on niin paljon helpompi kiitää keskustaan. Puolen vuoden aikana elämää ihmetelleenä oikeastaan kiitän siitä, että sieltä on niin helppo pyrähtää pois. Ei tarvitse suunnitella jokaista lähtöä puolta tuntia aiemmin. Ajattelin myös, on helppo pyöriä yöelämässä, kun on vielä nuori ja jaksaa. Olen todennut, että nuoruus on harhaa ja oikeasti nautin myös valtavasti kunnon yöunista lämpimän peiton alla.

Sama tilanne on shoppailun kanssa. Kun tietää, että kaupat ovat oikeastaan kävelymatkan päässä, ei tule lähdetyksi. Mieluummin siirtää menojaan huomiselle, ensi viikolle tai johonkin määrittelemättömään hamaan tulevaisuuteen. Onneksi vanhat vaatteet mahtuvat vielä ja ovat hyväkuntoiset. Aina ei tarvitse uutta vaatetta, vaikka kuinka kausi vaihtuu ja lehdet rummuttavat trendien muuttumista.

Kauppojen ja keskustan sijaan olen löytänyt sisäisen kodinhengettären, joka oli ollut hyvin piilossa monien vuosien ajan. Olen tajunnut, että leipominen on kivaa. Olen leiponut hurjat määrät kaikkea tämän syksyn aikana. Piirakoita, suklaakeksejä, suklaakakkuja, turkinpippurikeksejä, you name it. Eksoottisin oli munaton suklaakakku. joka sekin niittasi kehua. Niin tupareihin, pikkujouluetkoihin ja muutamaan muuhun rientoon olen jaksanut leipoa aivan uutta. Jotenkin tuntuu palkitsevalta, kun parin tunnin keittiön pyörähtelyllä voi saada oikeasti jotain hyvinkin konkreettista aikaiseksi.

Olen myös kaivanut historiallisesti joulukoristeet kellarista ja kodistellut kodin viime viikolla. Itselle ei jaksa niin koristella ja ottaa koristeita pois. En tiedä, mikä on tänä vuonna niin erilailla. Ehkä se on se oma, uusi, ihana koti. Pyyhin pölyt laatikon päältä ja erottelin ne koristeet, jotka tarvitsivat vähän liimaa pysyäkseen yhä koossa. Se oli hämmentävää, sillä lapsuuden joulukoristeet ovat saaneet viettää joulunsa kellarin uumenissa ainakin viimeiset viisi vuotta. Aivan kiiltokuvamaisesti ei joulunlaitto kodissa edennyt, sillä onnistuin vetämään ainakin yhden savisen koristeen pieniksi säpäleiksi. Ei aina voi onnistua.

Toivottavasti ehdin vielä lähiaikoina kirjoitella, tällä hetkellä työstän yhtä jouluprojektia, jonka kovasti yritän saada valmiiksi jouluun mennessä. Katsotaan nyt onnistuuko. Ainakin saa hyvän (teko)syyn kuunnella (joulu)musiikkia ja puuhata.

Rajaton - Ketun joululaulu (valitettavasti ei ollut kunnon videota)



Club for Five - Joululaulu

Onni on...

Onni on joskus pieniä elämän asioita:

Tänään leivottiin pipareita!


Uutena muottina oli mm. hattivatti, palapelin pala ja enkeli, jotka käytiin erikseen hakemassa tänään stokkalta. Muutama muu tarttui myös mukaan, sillä vanhoja laatikossa lojuneita piparimuotteja oli yllättävän vähän.

Muutenkin tunnelma on hieman jouluista: Joulumusiikki soi piparinpaiston taustalla eräältä joulumusiikkiin keskittyneeltä San Fransiscolaiselta nettiradiokanavalta. Joulukalenterikin löytyy tällä hetkellä sähköisestä muodosta, nimittäin The Atlantic-lehden In Focus-osiosta. Näillä eväillä joulun odotus on huomattavasti mukavampaa.

Elämä paikallaan

Viikonloppu vilahti. Ohitse katosi. Livahti suorastaan ja jäin ihmettelemään viimeisiä rippeitä, joihin takerrun kaksin käsin. Tiedostaen hyvinkin, että olisi jo aika mennä nukkumaan, koisimaan vällyjen väliin. On myöhä, ja silmät sinnittelevät väsymystä vastaan. Hymyilen hiljaa, tyytyväisenä elämään. Pieniin asioihin, pieniin arjen ihmeisiin.

Koti alkaa tuntua pikkuhiljaa kodilta. Hitaasti hyvää tulee, vieläkin on siellä täällä asioita, joita voisi tehdä. Jos olisi aikaa tai edes energiaa. Tavarat hakevat paikkaansa, osa aktiivisemmin, osa taas hitaasti ihmetellen. Tunnustellen, mikä tuntuu hyvältä.

Ympäristö elää vielä ja siinä on suurta rikkautta. Ei tarvitse olla kaikkea kiinnitetty paikoilleen, ei tarvitse sitoutua paikkoihin tai vanhoihin totuttuihin tapoihin. Ajan kanssa asiat muuttuvat ja niin sen pitääkin olla. Kyllä tästä tulee toimiva kokonaisuus, ennemmin tai myöhemmin.

Siihen asti saan nauttia nykyhetkestä, alituisesta pienestä muutoksen tilasta. Vieläkin yllätän itseni ajoittain pohtimasta, että siellä kaapin ylänurkassahan olen aina säilyttänyt sitä tai tätä että mihinköhän kaiken sen sisällön olenkaan nyt siirtänyt. Matkan varrella on kertynyt mukaan niin paljon tavaraa, ettei kaiken uutta sijaintia enää muista tarkalleen, vaikka ennen ne olisivatkin olleet kuinka tarkasti mielessä. Tilanteeseen liittyy myös paljon positiivista: kaapeista saattaa löytää sellaisia aarteita, joiden olemassaolon on jo melkein kokonaan unohtanutkin. Ne tuovat hymyn huulille ja kannustavat jatkaamaan tätä kämpän saamista kodiksi.

Silmälasit maailman toiselle puolelle

Siivotessa voi löytää kaikkea jännittävää. Lapsuudenaikaiset aarteet, kymmenet laitteiden ohjekirjat ja omituisetkin matkamuistot odottavat löytäjäänsä, kun kaivelee laatikoita pitkän ajan jälkeen. Näiden joukossa makaa silmälasi poikineen.

Silmälasit ovat kinkkisiä, niitä on vaikea heittää roskiin, vaikkei niitä oikein tarvitsisikaan. Kruununhaassa Liisankadulla bongasin optikon, joka kerää laseja Lions clubin kautta Sri Lankan lapsille. Tiedänkin nyt, mihin suuntaan nyssäkän kanssa. Toivottavasti joku tulee onnelliseksi.

Kilometrikisailua taas

Kyllä, sisäinen kesäpolkija on taas herännyt. Kilometrikisa houkuttelee tänäkin vuonna kutsuvuudellaan ja elän toukokuun aamuja ja iltoja polkien. Töihin ja takaisin, töihin ja takaisin. Harrastuksiin, keskustaan, minne mihinkin. Nautin taaksejäävistä kilometreistä, lintujen laulusta ja kevään vihreydestä. Ensimmäisten viikkojen polkemisen jälkeen mielellään istahtaa taas satulan päälle, eikä oikein huomaakaan, kun on taas perillä.

Viime vuoteen verrattuna olen herännyt myös tekstiilipuolella. Tajusin, että ne yli kymmenen vuotta vanhat verkkarit alkavat olla juuri niin virttyneen näköiset, kuin mitä voi kuvitella vuosien hikeä ja pesukoneen höykytystä kestäneistä pöksyistä. Vähemmästäkin kuluu.

Aikaisemmin en perustanut niin näistä hienoista hifistelytekstiileistä, joista urheilukauppojen hyllyt ovat alkaneet täyttyä. Kipitin silti lähimpään urheilukauppaan ja tutkailin, mitä olisikaan saatavilla vanhojen vermeiden tilalle. Ensin ajattelin pyöräilyhousuja, mutta niissä oli niin törkeän näköiset toppaukset (varmaankin satulaa varten), että luovuin leikistä melkein jo alkutekijöissään. Sen jälkeen aloin etsimään vaihtoehtoja.

Kello tikitti, liike oli sulkemassa ja nappasin muutamat legginssinoloiset kapistukset pukukoppiin. Verkkareitakin yritin. Ne kahisivat niin paljon, että näin itseni menettämässä hermoni jo ensipyöräilyllä. Sitten kokeilun juoksuleggareita. Niissä mielestäni ihonmyötäisyys on plussaa, sillä pyöräilyssä leveät lahkeet ovat varsin kohtalokas valinta. Koko ajan saa pelätä, milloin lahkeen reuna jää ties mihin väliin ja löytää itsestään ojasta. Yhdet juoksuleggarit istuivat kuin nakutettu ja hetken päästä raahasin ne kassalle.

Täytyy sanoa, että kaksi viikkoa käyttäneenä olen ollut erittäin tyytyväinen. Housut hengittävät ja lämmittävät juuri sopivasti. Märkänäkään ei joudu värisemään kylmästä (tuli kokeiltua pyöräilyä myös sadekuurossa) ja materiaali kuivuu iltapäivän kotimatkaa varten. Hikoiluakin tulee paljon normaalia vähemmän (tai sitten olen oppinut vuosien harjoittelun jälkeen pukemaan oikean määrän vaatteita). Tarkoitus oli vuorotella vanhojen kamojen ja uuden tekniikan välillä, mutta huomaan pyöräileväni useamman päivän putkia samoissa pöksyissä - ihan vain sen takia, että ovat niin näppärät ja hyvät. Jonain päivänä voisin kokeilla myös sitä alkuperäistä suunniteltua tarkoitusta - nimittäin juoksulenkkiä. Haaveilenkin jo seuraavista housuista, kunhan muutto on ohitse!

Uusia tapoja liikkua

Kaikkea sitä tulee joskus kokeiltua. Tänään kävin Salmisaaressa ja tutustuin pariin uuteen eksoottiseen vempeleeseen. Ensimmäinen oli Segway, jonka liikuttelu oli - vielä varsin haastavaa. En silti kaatunut ja olihan se hupaista yrittää pujotella uudenlaisella kulkupelillä tötsien väliltä. Etenin etanavauhtia. Kokeilun jäljiltä ohjausvarmuus ei vielä ollut ihan kympissä, silti vielä uskaltaisin toisenkin kerran kyytiin nousta.



Kuva: täältä, koska valitettavasti kamera oli jäänyt pukkariin. Kokeilut eivät jääneet pelkästään uusiin elektronisiin vempeleisiin, vaan session lopuksi halukkaat pääsivät kokeilemaan ihmisilmapalloa. Siis sellaista, joka on kuin iso, ilmalla täytetty pallo ja sisässä on aukko ja kiinnikkeet. Kokeillussa versiossa oli valjaat ja tilaa kahdelle ihmiselle. Mahtavan hupaista. Aivan kuin iso vuoristorata, jossa menee pää ylösalaisin, eikä silti yhtään pelota. Suosittelen lämpimästi!


Kuva: täältä, josta löytyy myös muita eksoottisia tapoja liikkua

Jälkikäteen kuulin, että pallon nimi on Zorb. Eksoottinen vempele ja aivan yhtä eksoottinen nimi. Silti takaraivossa pohdituttaa, että minkälaisen tapahtuman voisi järjestää, jossa uudestaan pääsisi kokeilemaan Zorbia. Niin kivaa se oli!

Se on siinä

Suomi voitti jääkiekon mm-kultaa. Tori täyttyi juhlijoista. Jostain syystä minulla oli muuta mielessäni.

Seison parvekkeella. Mietin. Värisin. Tiesin, että kyseessä oli hetki, jolloin päätös oli minulla. Tarjotako vai eikö tarjota? Jos tarjoan, niin kuinka paljon? Asunnon ostajan iso päätös. Tilanne oli sellainen, että muut olivat hetkeksi poissa pelistä. Niin, juhlimassa.

Myöhemmin illalla poksahti shampanjapullo. Juhlava hetki, vaikka se merkitseekin velattoman ajan loppumista. Vielä on aika paljon sykkimistä, että muuttoon asti päästään. Silti kaikki vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä.

Sormet ovat ristissä seuraavat viikot. Pahoittelen mahdollista hiljaisuutta, palailen viimeistään, kun pahin kiire asian tiimoilta hellittää.

Vain muutaman neliön tähden

Tilaihme Töölöstä? Kaupunkitunnelmaa Kampista? Punavuorelaisidylliä melkein kulman takaa? Neliömetrit, jotka ovat niin hinnakkaita, ettei päätöstä voi tehdä ihan hetkessä. Paitsi, että siinä hetkessä joku toinen on jo tehnyt löydön. Meni jo. Etsi itsellesi joku muu.

Tarjouskaupat, nuo tavallisen tallaajan kiroukset. Näitä olisi ehkä tarjolla, paitsi, tulethan hulluksi kilpaillessasi paikasta auringossa? Hinta on nyt halpa, mutta odotahan viikon tai kahden päästä. Sitten saat olla onnellinen, jos pystyt edes osallistumaan hintakilpailuun. Paras tarjous voittakoon, joskin se ei välttämttä ole se, mitä asunnosta seuraavalla myyntikerralla saisi. Se, joka arvioi hinnan parhaiten yläkanttiin kerää potin ja ihmettelee, miksei jokatytön unelmasta saakaan enää niin helpolla rahoja takaisin.

Omansa myyjät? "Tämähän laitettiin kuntoon jo kun pikku-Aatu syntyi ja rempattiin juuri nyt lattiasta kattoon. Tämä on aivan i-ha-na. Uusittiin äsken kylppärin kaakelit, (...kun noissa joka-koti-kuntoon ja pintaremonttilla kymppitonneja lisää ohjelmissa annettiin hyviä vinkkejä, miten saa haastavat kämpät myytyä.)" Niin, unohditte sitten viiden vuoden päästä tulevan putkiremontin tai päätitte tehdä omaperäisiä ratkaisuja, jotka varmasti erottavat kämpän muista - silmille hyppivää keittiötä on vaikea ajoittain unohtaa. Erityismaininnan voi myös antaa yritteliäisyydestä, kun hintapyynnöt voivat ylittää yli tonnillakin alueen maksettujen hintojen keskiarvon siitäkin huolimatta, että kämppä pitäisi rempata lattiasta kattoon.

Entä sitten alan ammattilaiset? "joo, tiedän, että sulla on tuossa sellainen merkintä et älä soita, mut ajattelin, et tää ois niin hyvä tarjous, josta haluat kuulla. Aivan unelma-ratkaisu keskeisellä paikalla mielenkiintoisessa layoutissa. Pari huonetta lisää siihen haluamaasi ja tämä menee jo ihan kohta! ". Jeps, jeps. Se on varsin hämmentävää, kuinka monta eri vivahdetta sanalle mielenkiintoinen suomen kielestä löytyy. Lisäksi voisin bonarina mainita, että jos olisi se 100-200 tuhatta vielä oman etsinnän lisäksi rahaa taka-taskussa, olisin varmaan laittanut vastaavanlaiset kriteerit jo alkuperäisiin hakuehtoihin. Minulle ei siis kannata soitella aivan ehtojen ulkopuolisesta mahtavasta löydöstä. Ei se silti ole helppoa tajuta. Nykyään viihdettä tuo arvuuttelu, että onko tuntemattoman numeron takana lehdenmyyjä vaiko asuntovälittäjä. On elämässä taas varsinaiset huvit.

Mitä tästä voi päätellä? Asunnonetsintä jatkuu yhäkin kuumana. Omaa, uutta ihanaa kotia ei ole vielä löytynyt ja jutuista päätellen on ihan hyvä, että pääsiäinen ja vappu tekevät pienen pakkotauon tähän etsintään. Hulluksihan tässä muuten tulee!

Sunnuntain etsintä

Sunnuntaipäivät ovat alkaneet juoksennella ohitseni. Aamulla nukun pitkään. Lehdenluku, aamupala. Ihana rauha ja auringosta nauttiminen. Sitten kerään kohteet, joita pitäisi käydä katsomassa. Ei sitä milloinkaan tiedä, josko tänään olisi se päivä, että etsintä päättyisi.

Kylmyys iskee luihin ja ytimiin, kun koko ajan täytyy vaihtaa kulkupeliä tai olla sisällä. Kurasuojien laittoon ei ikinä opi, aina ne tuntuvat märiltä ja hankalilta. Sisäinen naapurigyylääjä pääsee omaan elementtiinsä, pohtien, että nämäkin rappuset ovat ihan likaiset ja tämäkin hissi on varsinainen koppero.

Kurkistella vieraiden ihmisten komeroihin ja yrittää edes vaikuttaa siltä, että tietäisi, mitä on tekemässä. Kaivelee mielestään niitä fiksuja kysymyksiä esille ja pohtii, vaikuttaako ihan ääliöltä. Eri asuinalueet tulevat tutuiksi, vaikkei niissä olisi niin pyörinytkään. Kännykkä alkaa tunnistaa kadunnimiä toisensa jälkeen ja tutusta kaupungista löytyy aivan uusia liikenneyhteyksiä.

Toisissa kämpissä sydän sykkii pakahtuen onnesta edes sen hetken ajan. Haaveet lentävät, että entä jos... Yli puolet asunnoista on sellaisia, että huumaannun hetkeksi, että olisi niin ihana asua tässä. Sitten monesti kierroksen jälkeen summaa, ettei taaskaan yhtään. Yhtään sellaista, jossa voisi kuvitella edes asuvansa. Siinä valtavassa kattokerroksen avarassa asunnossa oli hassu keittiö, mainiossa keskustayksiössä kuului ratikat aivan liian kovaa kolmen lasikerroksen läpi tai putkiremonttiin menevän kämpän lähtökohtainen hinta oli vaan niin korkea, ettei kokonaisuudessa ole mitään järkeä. Ihmetellen, että miksi juuri kyseiset asunnot valitsikin tällä kerralla kierrokselle, kun tarkoituksena oli oikeasti ottaa vain niitä mahdollisia, potentiaalisia tapauksia.

Silti en helposti lannistu ja etsintä jatkuu. Musiikkia sentään löytyy edes vähän helpommalla, tässä on Ellie Golding ja Your song:

Juoksemassa taas

Joskus on ihana juosta. Juosta pakoon arkea, tai ajatuksia. Juosta eteenpäin tietämättä varsinaisesti, mihin on menossa. Juosta pois ankeudesta tai harmaudesta, kohti energisempää meinikiä. Juokseminen kertoo siitä keväästä tai kesästä, joka kumpuaa jostain kaukaisuudesta. Vaihtoehtoisesti se on pieni muisto kesään, kun juoksee syksyn lehtien putoamisen tahtiin.
Jos työpäivä potuttaa, on ihana lähteä juoksemaan. Yhtä aurinkoiset säteet saattavat herättää tunteen sisälläni, joka pakottaa kaivamaan unohtuneet lenkkarit jostain syvältä kaappien uumenista.

Tänään oli taas sellainen päivä. Capoeira ei jostain syystä houkuttanut, ei myöskään lähijumpat tai sali. Liikuntaa teki kyllä mieli, että varsinaisesti väsymyksestä ei ollut kyse. Keksin tekosyitä toisen perään kunnes tajusin, että oikeastaan tekisi mieli taas lähteä juoksemaan vaikka ulkona on vain jäätä ja tihkua. Pohdin salin juoksumattoa ja sitä, että ei houkuta pysyä sisätiloissa. Epäilin itseäni, että poluilla vain liukastelisi ja saisi mukaan jonkun kuolemantaudin. Mitään ei mahtanut. Tunnin jälkeen oli pakko alkaa kaivaa kamoja esiin. Haistoin mielessäni jo lämpimän (tai ainakin viime viikkoihin verrattuna lämpimän) ilman ja tunsin sisälläni rytmin, joka kuvaa sitä ominaista rytmiä, jota voisi jaksaa vaikka kuinka pitkään ja josta tulee oikeasti hyvä mieli.

Mahtavaa oli. Juoksin latujen vieressä. Lumi ei vielä ollut muuttanut muotoaan kunnolla jääksi. Hankikanto piti ja missään ei ollut vielä liian kuraista. Pimeässä illassa oli mahtava olla omien ajatusten kanssa. Mäen päällä oli ihmeellistä, kun tajusi taivaan ja tähdet. Kaupungin vilskeessä ne hukkuvat muihin valoihin ja tuppaavat unohtumaan. Juokseminen oli kevyttä, helppoa. Aivan kuin mitään taukoja ei olisi ollut ja viimeinen juoksulenkki olisi ollut viime viikolla, eikä viime syksynä.

Kevään ensi lenkki on ihan parasta siksi, että sen saa juosta ilman paineita ja ainoastaan omasta juoksemisen halusta. Ei tarvitse ajatella, kuinka monta kertaa on ehtinyt juosta viime aikoina tai kuinka nopeasti mikäkin pätkä pitäisi jaksaa juosta. Jokaista mutkaa tai nousua ei musita tarkkaan, vaan on oikeastaan ihmeissään siitä, että jalat löysivät tutun rytmin pitkän ajan jälkeen ja kuinka raikkaalta ilma tuntuu hengittäessä. Askel ei paina ja lenkin jälkeen on euforinen olo.

Superruokaa

Superruoka on sana, jota on kohkattu jo hetkisen. Ironista kyllä, että kyseisen termin keskiössä on Goji-marjat, vaikka hyviä marjoja on Suomen metsät pullollaan. Goji-marjoja olen itsekin ostanut, mutta maku ei mielestäni ollut järisyttävä. Kuivattu karpalo tai mustikka vievät voiton 10 - 0 ja niiden kilohintakin taitaa olla halvempi. Kuulin yhdeltä tutulta, että gojimarjat ja kaakaopavut yhdessä olisi jumalainen yhdistelmä - tiedä häntä, en ole tätä ehtinyt vielä kokeilemaan.

Kaakaopavuista tehtyjä nibsejä olen kyllä syönyt innolla. Täytyy myöntää, että niihin olen tykästynyt jopa niin paljon, että lisäilen niitä nykyään lähes aina aamumyslini joukkoon. Tykkään kaakaon mausta ilman makeutta. Kuivatut karpalot tai mustikat ovat myöskin myslin herkkuvaihtoehtoja. Vaihtoehtoisesti saatan käyttää kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä. Aamulla on ihana hetkisen nauttia hyvästä ruoasta.

Superruoka on ollut kuluttajalautakunnan kynsissä jo jonkin aikaa, koska varsinaisia tutkimuksia tai perusteluja tälle "super"ruoalle ei ole onnistuttu todentamaan. Mielestäni tämä kohkaaminen kuvaa hyvin sitä, kuinka tärkeäksi ihmiset kokevat oman terveytensä. Ollaan valmiita kokeilemaan uutta, jos sillä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia riippumatta siitä, mitä tieteellisesti on pystytty todistamaan.

Sääli tässä superruokakeskustelussa on se, että huomio kiinnittyy erilaisiin eksoottisiin aineksiin, joita rahdataan kaukaa ja kalliilla. Samalla tuntuu unohtuvan, että yksi Suomen rikkaus on erilaiset juurekset ja metsästä löytyvät marjat. Juurekset ovat vitamiinipitoisia talven (ja miksei kesänkin) herkkuja. Tuoreet porkkanat vievät kielen mennessään. Lanttua olen ainakin nuoruudessani onnellisena nakertanut. Lisäksi kuluneen viime vuoden aikana olen löytänyt yhden superherkun: punajuuren.

Jostain syystä olen aina yhdistänyt punajuuren maun rosolliin tai siihen etikkaiseen koulun versioon. Tämän vuoksi vuosikymmenien ajan vältin punajuurta kuin ruttoa. Viime kesänä sain maistaa tuoretta punajuurta grillattuna - ai että oli hyvää. Näin talvioloissa (ja kun grilliä ei ole saatavilla) olen päätynyt seuraavaan reseptiin:
- punajuuria kuorittuina ja pilkottuina
- vuohenjuustoa
- pinjansiemeniä
- hieman pippuria
- jos haluaa hifistellä, niin punajuuret voi sivellä öljyllä ja mukaan voi laittaa vielä hitusen hunajaa

Uunissa n. kolme varttia tai niin kauan, että punajuuret ovat pehmenneet. Mukaan voi laittaa myös esimerkiksi maustamatonta tofua, jos haluaa hieman proteiiniakin napaansa samalla vaivalla. Tofu sopi matkaan mukaan yllättävän hyvin ehkä juuri siksi, että maustamaton tofu ottaa makunsa muista ruoan osasista - eli tässä tapauksessa punajuuresta ja vuohenjuustosta. Miedompana ruoan osasena se tasapainottaa hyvin kokonaisuutta.

Yksi vitamiinipitoinen viikonlopputraditio on salaatin tekeminen: On ihanaa, kun viikonloppuna voi nauttia ruokaa kunnon salaatin kanssa. Tämän lisäksi alkuviikon iltapalat helpottuvat, sillä suuremmalla (tai pienemmälläkin) nälällä voi lisäksi ottaa aina salaattia. Salaatteihin pyrin hakemaan erilaisia variaatioita erilaisilla salaatinlehdillä, vihanneksilla ja energiapitoisemmilla "sattumilla" kuten esimerkiksi feta-juustolla. Unohtamatta pinjansiemeniä, sillä ne tuntuvat olevan toinen iso villitykseni punajuuren lisäksi.

Näillä eväillä on ihana jatkaa talven vilpoisissa säissä posket punottaen hyvästä, vitamiinipitoisesta ateriasta!

Zip 112

Silmät pyrkivät auki, vaikkei kello ole edes kahdeksaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Lauantai-aamu kurkistaa uutena ja ihmeellisenä. Outoa on se, että ilma on lauhtunut, pakkasasteita on ihmeteltävänä vain muutama viime päivien kahdenkymmenen sijaan. Lopultakin, alkoi ärsyttämään jo kymmeneen vaatekerrokseen pukeutuminen.

Mitä uutta? Tukholmasta olisi tulossa vielä juttua kuvien kera. Viime viikonlopulla olin rätti ja puhki ja väsynyt ja... Nyt kuitenkin lauantai-aamun heräilystä voi päätellä, että akut on taas ladatut ja olen valmis kohti uusia seikkailuja. Mukaanlukien Tukholman seikkailuista raportoimisen.

Lentolippuja en ole ehtinyt vielä varaamaan. Kesän suunnitelmat alkavat silti hahmottua. Näillä näkymin tiedossa olisi reilu viikko Chicagoa ja vähän vajaa kaksi New Yorkia. Jihaa. Nykistä olen ehtinyt jo löytämään ihan kivan oloisen majapaikankin. Chicagosta vielä etsiskelen, pitäisi varmaan hoitaa se lähipäivinä. Tietty lennot kanssa, vaikken laiskuuttani ole jaksanut hankkia uutta passia - vielä.

Mihin sitten jutun otsikko viittaa? Jouduin surffailemaan netissä jonkun verran, ennen kuin New Yorkista löytyi paikka, jossa tuntui olevan mielenkiintoinen kohde asusteluun. Tulevan majapaikan sijainnin voi ehkä päätellä tästä Bruno Marsin laulusta:



Tarkkakin osoite löytyy, kunhan ensin olen tutustunut paikkaan ja voin sitä suositella.

Rentoilua

Sunnuntai-jumitusta. Väsynyttä ihmettelyä. Auringon paistetta. Elämän rentoutta. Hetki, jolloin tuntuu, että paukkupakkasesta huolimatta talvi on jäämässä hieman häviölle, pienin askelin taka-alalle. Vaikka 10 seuraavaa päivää on luvattu paukkupakkasia, kertoo kirkkaus omaa tarinaa, tarinaa siitä, että joskus tämäkin lumi tulee sulamaan ja antamaan tilaa kevään syttymiselle. Elämän toivo ja ilo, joka muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista. Takaraivossa oleva kaipaus, joska muistaa vielä, miltä auringon lämpö tuntui iholla. Sisäinen tunne vahvistaa sen, että on elossa ja nauttii jokaisesta hetkestä. Kaiken rymyämisen jälkeen on löytynyt rauha ja hyvä olo.

Nauttia voi myös musiikista, tällä kertaa rauhallisemmasta sellaisesta.

Josh Rouse - Quiet Town


Radiohead - Lotus Flower


Ruotsinretken kunniaksi voi sitten laittaa jotain ruotsalaista musiikkia, kyseessä on Mamma Mia!-elokuvassakin laulanut Amanda Seyfried - Little House. Aavistuksen turhan imelä balladi, mutta menköön nyt tämän kerran.

Tukholmalaisia kuulokekauppoja?

Kysymys lukijoille: Tiedättekö ruotsalaisia elektroniikkaketjuja, josta saisi kuulokkeita? Bonarina olisi vielä se, jos sijainti olisi jossain edes semi-lähellä Tukholman satamaa.

Niin. Eteisessä on vielä merkkejä edellisestäkin reissusta, mutta huomenna pitäisi kerätä taas kamppeita kasaan uuteen reissuun. Suunta olisi kohti ruotsinristeilyä ja Tukholmaa. Tukholmassa voisi kai kaupungissa pyrähtääkin, jos sille tuulelle sattuu tulemaan.

Miten tämä sitten liittyy kuulokkeisiin? Omani päättivät päättää päivänsä näiden pakkasten kunniaksi. Jotta tilanne olisi hankalampi, olen perso hieman erikoisemmille kuulokkeille. Siis sellaisille, joissa on "sangat", jotka menevät korvan taakse. Ei siis nappikuulokkeita (ne eivät pysy korvissa), eikä myöskään sellaista, jossa olisi yksi pantamainen rakenne, joka kiertää pään ympäri.

Kyseinen keksintö on todella näppärät pyörällä kulkiessa, laukussa, töissä ja kaikkialla, jossa haluaa kuunnella musiikkia. Muuten elämä olisi tosi hyvää paitsi... kyseisiä kuulokkeita ei saa Suomesta, ainakaan kaupoista. Olen yrittänyt syynätä myös nettikauppoja, mutta vielä ei ole lykästänyt. Viimeksi ostin kuulokkeita Berliinistä, sitä ennen Intiasta ja sitä ennen taas Chicagosta. Nyt pitäisi taas päästä kauas, jos ei muuten niin kuulokkeiden tähden. Vitsi vitsinä, mutta en oikeasti tiedä, miten pystyn jatkamaan onnellista arkeani, jos siinä on kuulokkeiden mentävä aukko.

Flunssasta toipuneena

Kevään tuoksu ilmassa, siltä ei voi välttyä. Pienet vesipisarat, joita näkee siellä ja täällä. Kevään ensi merkit, vaikka taustalla on vielä tieto siitä, että kylmät ajat voivat vielä olla tulossa. Talvi antaa hetken liekaa, jotta into lumeen, räntään ja jäähän ei ihan vielä laantuisi.

Flunssa vaivasi, mutta se väistyi taka-alalle. Uskalsin jo työntämään nenäni ulos ja liikkumaankin. Värisin kylmästä vielä viikko sitten, mutta nyt ei ole enää vilpoinen. On ihanaa, kun aurinkokin muistuttaa taas itsestään ja tekee nollakelistä keväisen lämpimän.

Uskaltauiduin myös hetkeksi liikkumaan. Kokeilemaan, josko flunssan jälkeen jotain tästä kehosta vielä irti lähtisi. Odotukset olivat varsin nollassa - monesti kunnon kuume laski yleiskuntoa huomattavastikin. Yllättävää olikin, että jaksoin mukana. Jano kyllä tuli, aivan kuin koskaan ei olisi juonut tippaakaan nestettä.

Paluu liikunnan pariin oli nappisuoritus lukuunottamatta lihaskipua, muistutteli itsestään tänään. Huomenna voin toivoa, että pääsen ylös sängystä, ettei paikat ole perinteiden mukaan totaalisen kipeät. Silti ei se mitään, kannatti yrittää taas, kummasti piristi vanhat liikkeet ja tuttu meininki. Kehonhallinta, josta tajuaa taas, kuinka pihalla onkaan. Työsarkaa riittää.

Vanhoista asioista uusiin tuuliin, ohessa on biisi, johon tutustuin tuossa viime syksyllä. Piristävä omalla tavallaan.

Brandon Flowers - Right behind you

Pakastimen aarteet

Ei, en ala. Flunssaa pukkaa, toisensa perään. Edellinen nosti pientä lämpöä ja ylitti lähinnä ärsytyskynnyksen, mutta tämänhetkinen oikeasti nosti kuumeen ja vei halun työntää nenänsä ulos. Jos nenää lähtisikin ulkoiluttamaan, muistuttaisi kurkku hetken päästä, että näillä hengitysteillä ei ole suotavaa ulkoilla tai harrastaa mitään vaativaa, kuten kävelyä.

Täten olen melkeinpä pakotettu ihmettelemään elämää neljän seinän sisällä ja mieluiten useamman viltin alla. Vähintäänkin johonkin isoon neuleeseen kääriytyneenä.

Onneksi kotoakin löytyy isoja aarrekätköjä, jotka arjen kiireessä unohtuu. Mustikkapiirakkaa, mansikoita, omenasosetta ja mustikoita. Puhumattakaan sienistä, pullista ja punaviinimarjamehusta. Leipääkin riittäisi vaikka muille jakaa. Suomalaista ja luonnollista, monia on jopa itse (tai äiti-ihanuus) ollut poimimassa/tekemässä. Kesän maut, jota jostain syystä säästelee niitä talven hetkiä varten. Hetken kesti tajuta, että niitä oikeastaan on säästellyt tätä hetkeä varten.

Flunssaakin lähden peittoamaan kupilla kuumaa punaviinimarjamehua.

Toivottavasti muillakin pakastin muistuttelee olemassaolostaan (tällä hetkellä muutenkin olisi hyvä sulattaa pakastin, jos tulee kylmiä kausia) ja sieltä löytyy vastaavia aarteita!

Liikuntakokeiluja

Viikot ovat aloittaneet vakaan kulkunsa. Joululoma väistyi arjen tieltä ja sen huomaa myös kirjoittamisessa. Kun päivät vilisevät, on vaikea löytää aikaa tai ideoita kirjoittamiseen.

Urheilua ehdin taas jossain välissä puuhata. Zumba osoittautui varsin uudeksi tavaksi hyppelehtiä musiikin tahtiin. Mieleen tuli MTV:n videot ja lanteidenpyöritys. Sillä erolla tosin, että tyyli oli hyvin vapaa, kaukana edes jollain tavalla tyylikkäästä vatkauksesta. Seuranakaan ei ollut hehkeätä RnB-laulajaa, vaan joukko eri-ikäisiä naisia parantamassa kuntoa. Lopputulos: Ihan ok, vähän hassua, virkistävänä se, että koko ajan pitää keskittyä, eikä ainakaan kahden tunnin jälkeen osaa vielä sanoa, mitä on tulossa seuraavaksi. Liian kovalla soinut musiikki ei ainakaan vielä ollut minun juttuni.

Urheilukokeilut eivät ole jääneet pelkkään Zumbaan. Jooga ja kiipeily on sinnitelleet matkassa mukana, säännöllisen epäsäännöllisesti. Toivoani en ole vielä heittänyt kummankaan suhteen. Kiipeilyssä muistaa selvästi, että on totaalisen surkea. Joogassa taas kiittää jokaisen tunnin jälkeen itseään siitä, että se on ohi. Vaihtoehtoisesti liian kevyellä tunnilla taas kiroaa sisäisesti sitä, että valitsi liian kevyen tunnin - ottaa sitte näistä omista näkökulmista selvää.

Kaverin kanssa ollaan myös jossain vaiheessa heitelty hulluja ideoita ilmaan, että mitä voisikaan kokeilla. Muutaman kuukauden ajan olimme pohtineet tankotanssia. Tammikuussa päätimme tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla yhden tunnin ajan alkeita lopputuloksena, että oli tosi raskasta. Käsivoimat riittivät auttavasti. Jalat eivät yhtään. Jalkojen pettäessä ei vatsalihasten kestävyydestä ole mitään tietoa. Viehkeys oli kokeilusta kaukana. Lihasten hallinta läheni nollaa. Kävi selväksi se, että jos haluaa uuden lajin, jossa voi hakata päätään seinään oman vajavaisuutensa kanssa, saattaisi se olla tankotanssi. Niin suurta intohimoa ei syttynyt, että olisin lopun vapaa-aikani käyttänyt lajin kanssa. Ei sillä, on se aina hauska kokeilla jotain uutta, josta ei yhtään tiedä, mitä odottaa.

Lauantaista nautiskelua

Päivä on kääntymässä lauantai-iltaan. Heräsin tänään jo viikonlopuksi super-aikaisin, olin jo ysin aikaan joogassa (niin, joogamattokin ostettuna aina välillä saan erinäisillä syillä ja tekosyillä raahattua itseni tunneille). Rankka tunti oli, mutta harvinaisen hyvä olo, kun käveli takaisin kotia kohti. Aivan kuin kaikki vanhat jumit ja krampit olivat pyyhkiytyneet pois. Pyörähtelin kotona päivällä, kun aurinko kurkisti ikkunoista. Tein ensimmäistä kertaa quacamolea (jos se noin kirjoitetaan). Hyvää tuli, vaikka se odottelee vielä illan herkutteluhetkiä.

Nukuin pienet päikkärit ihan sen kunniaksi, että pystyi ja voi (myöskin jotta aamun aikaisesta heräämisestä huolimatta jaksaisi sinnitellä iltaan asti).

Illaksi taustamusiikiksi vielä vanha kappale, Wir sind Helden ja Guten Tag (vapaasti suomentaen: hyvää päivää!)

Tervehdys uudelle vuodelle

Hei Uusi Vuosi! Mitä sinä minulle kertoisit, jos uskaltaisin kysyä? Pidätkö sisälläsi uusia seikkailuja, vai onko elämä vain sitä samaa arkea? Löytyykö elämän valopilkku matkalle mukaan, vai jatkanko ihmettelyä omaan suuntaani? Jos huudan kainosti tuuleen, niin vastaako se minulle jotain?

Mitä salaisuuksia pidät sisälläsi? Kerrotko minulle, kun talven päivät kääntyvät kevättä kohti? Suputatko korvaani, jos suuntaa pitäisi vaihtaa? Annatko minulle mahdollisuuden nauttia elämän suurista kohokohdista? Otatko kainaloosi silloin, kun maailma on musta, eikä mikään enää huvita? Kasvatatko minusta ihmisen, joka haluaisin olla? Jätäthän silti pienen pilkkeen silmäkulmaan ja leikkisyyttä huulille?

En tiedä, mitä sinulta haluaisin, vai haluaisinko ollenkaan. Elämä tuntuu olevan hyvä tässä ja nyt. Haluaisin pysähtyä hetkeen, ja silti tiedän, että se jatkaa menoaan. Millainen on uusi koti, vai löydänkö sitä ollenkaan? Täyttyykö elämä pelkästä etsimisestä, kun niin paljon helpompi olisi vain pysyä paikallaan? Vai jäänkö turhaan haahuilemaan silloinkin, kun suunta olisi jo selvillä?

Viime vuonna tähän aikaan kuvittelin, että sydämeni on viety. Tämä vuosi paljasti kuvitelman vääräksi ja auttoi jatkamaan. Mitä uusi vuosi tuokaan eteen sydämelleni? En halua tietää. Haluan silti tuntea ja välittää. Uskoa tulevaan, vaikken tiedäkään, mitä se pitää sisällään. Eiköhän se selviä ajallaan, viimeistään vuoden päästä tähän samaan aikaan.

Alennusmyyntien satoa

Niin siinä sitten kävi, että sukelsin eilen alennusmyyntien syvään maailmaan. Hameiden ostokiellon olen jo asettanut itselleni pari kuukautta sitten, joten mystisesti vain kaksi mekkoa (huom, mekkoa, ei hametta) eksyi sitten kotiin. Lisäksi kaksi paitaa ja muutama perustoppi käytettäväksi paitojen alla.

Esittelyjä en näille tuotteille järjestä, sillä tarkoituksenani ei ole perustaa muotiblogia. Suomessa on jo parempia asiaa ajavia blogeja ja minun "ostin yhdet kengät ja kaksi paitaa kahdessa kuukaudessa"-shoppailusta ei varsinaisesti riittäisi materiaaliakaan suuriin esittelyihin. En myöskään jaksa seurata muotia niin orjallisesti, että voisin ilahduttaa lukijoita suurilla vinkeillä ensi kauden tai vuoden muodista - varsinkaan kun toimistotyötä tähdittää usein toimisto-, eli kauluspaitalookki vuodesta toiseen.

Silti, että elän itsepetoksessa. Vaikken mielestäni osta kovinkaan usein uusia vaatteita, kasvaa vaatekaappien sisältö mystisesti koko ajan. Jopa siihen pisteeseen asti, ettei mikään meinaa enää mahtua minnekään. En saa mistään muualta vaatteita, mikä selittäisi turhan säännöllisen vaatekaappien sisällön paisumisen. Viimeksi kesällä rahtasin jätesäkillisen verran vaatteita kierrätykseen. Nyt oli alennusmyyntien jälkeen sama karsinta edessä, sillä tykkään siitä, että vaatteet menevät varsin helposti kaappiin. Elämän tarkoitus ei ole se, että niitä tarvitse kymmeneen kertaan viikata, jotta ne vielä ehkä mahtuisivat, kun pyykkikori on täysi.

Aikaisemminkin olen saattanut mainita, että olen kaiken suhteen aikamoinen hamsteri. Esimerkki päivän karsituista: On vaikea heittää pois sitä "save the world"-wildlife-t-paitaa, koska muistan vielä sen kesäisen päivän, kun se oli minulla päällä. Unohdan siinä sen karun tosiasian, että kesäinen päivä taisi olla silloin, kun olin ala-asteella, eli karkeasti ottaen noin 20 vuotta sitten (enhän minä noin vanha ole, enhän....) ja toisin kuin silloin, napapaidat eivät enää ole muotia.

Tilannetta ei oikeastaan lohduta edes sekään, että paita ei alkujaan ollut edes napapaita... Aika ja oma pituuskasvu sattuivat tekemään tehtävänsä tässä välissä.

Nyt sain niskastani lopulta kiinni ja tämän(kin) paidan kohtalo on lähteä kiertoon. Hyvässä kunnossa se silti on ottaen huomioon iän patinan. Saumat on ehjät, materiaalista ei huomaa mitään ja printtikin näyttää vielä kuin uudelta. Hämmentävää, kun vertaa nykyisten t-paitojen laatuun. Silti, edes sen 10 vuoden käyttötauon jälkeen on huomattava, että on aika kulkea eteenpäin ja tehdä tilaa kaikelle uudelle, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaihtoehtoisesti voi olla hetken tyytyväinen siitä, että eilinen saalis taas tuntuu mahtuvan hetken aikaa kivuttomasti kaappiin ja että kaapin ovet menevät vielä sen jälkeen kiinni.