Arkkitehtuurin ihmeitä

Tadao Ando on uraauurtava japanilainen arkkitehti, joka syntyi 1941 Osakassa. Hänellä ei ole koskaan ollut alan koulutusta, vaan ennen talojen suunnittelua hän sai elantonsa mm. nyrkkeilemällä ja ajamalla trukkia. Tästä huolimatta hän voitti vuonna 1995 Pritzker Architecture Prize-tunnustuksen, joka on yksi arvostetuimmista arkkitehtuurin alalla.

Andon töitä löytyy paljon Osakan ympäristöstä. Tulevia töitä on muun muassa Tokio Sky Tree, josta on huimiin korkeuksiin nouseva torni Tokion keskustassa. Hänen töitään oikeastaan halusin nähdä ihan livenä, mutta en usko, että onnistuin niitä kovinkaan hyvin bongaamaan. Ongelmana kun oli se, että laskin sen varaan, että voin etsiä niitä netistä ja sitten törmätä niihin livenä. Nettiin kuitenkin ehti hieman harvemmin ja vaikka näinkin varsin jännittäviä rakennuksia, niin en joko osannut nimetä niitä tai ne osoittautuivat muiden arkkitehtien teoksiksi. Olisin tarvinnut varmaan ihan oikean arkkitehtiopiskelijan mukaan opastamaan näiden rakennusten saloihin. Ehkä sitten ensi matkalla. :D

Tässä kuitenkin muutama kuva niistä hienoista rakennuksista, josta nappasin kuvia. Kaikkia ei tässä nyt näy, sillä erikoisia rakennuksia oli varsin paljon. Ohessa ensin muutama rakennus ihan vain kadulta bongattuna. Nämä ovat siis Tokiosta.

Tokio Towerin lähipiiristä:


Näkymiä Mori-towerista, Roppongista:
Korkeita rakennuksia kyllä oli Mori-towerin naapurissa:
Elektroniikka- ja mangakaupunginosa Akihabara:


Hiroshimasta:

Himejistä, mikäli oikein muistan:
NMAO eli National Museum of Art, Osaka oli myöskin hyvin hauska tuttavuus:


Rakennuksen on suunnitellut César Pelli. Ulkoa rakennus muistuttaa sudenkorentoa ja varsinaiset museokerrokset sijaitsevat maan alla. Sisällä ei valitettavasti voinut kuvata, sillä sieltäkin itse rakennus oli varsin kiehtova. Ohessa on vielä kuva pihalla olevasta suihkulähteestä:
Kioton asema oli myös vaikuttava erilaisin yksityiskohdin. Sen on suunnitellut Hiroshi Hara. Se oli massiivinen rakennus, josta kulki läpi valtavia ihmismassoja päivittäin. Rakennus jakautui kolmeen eri komleksiin, josta ohessa on pääsisäänkäynti.

Jos oheisia liukuportaita meni ylös ja otti kuvan alaspäin, sai seuraavan näyn:


Itse onnistuin tekemään sellaisen emämokan, että lukitsin rinkkani lokeroon ja lähdin kaupungille muutamaksi tunniksi. Palatessani oli sitten aika nihkeää etsiä numeron perusteella oikeaa lokeroa, sillä niitä lokeroseiniä oli noissa alakerroksissa aika valtavasti. Tämän kommelluksen jälkeen pyrinkin sitten ottamaan kuvia, mikäli jätin rinkkani säilöön, vaikka näitä kertoja ei onneksi ollut enää montaa. Rinkan löytymisen jälkeen joutui sitten vielä etsimään oikeat raiteet, sillä kyseisessä rakennuksessa oli iso ostoskeskus, maanalaiset, junat, sekä vielä luotijunat. Vierestä löytyi vielä bussiasema, joka ei ainakaan helpottanut kokonaisuuden hahmottamista. Kyllä siellä sitten varsin helposti suunnisti, kun lopulta tajusi, että muutamat kokonaisuudet yhdistyivät vain silloilla toisiinsa ja oppi menemään oikeaan kokonaisuuteen.

Hassuja ammatteja ja hienoja automaatteja

Japanin katuja kävelessä sai bongata monia asioita, joita tehtiin niin toisin. Tässä on lyhyt katsaus muutamaan sellaiseen asiaan. Ensimmäisenä hassut toimenkuvat:

Ihmistenlaskijat asemilla. Ensimmäisenä päivänä Shin-Osakan asemalla huomioni kiinnittivät laskijat, joita oli joka ovella ainakin kaksin kappalein. Heidän keskeisenä tehtävänä oli laskea ohi kulkevaa ihmismassaa. Varsinainen homma, kun ottaa huomioon, että parhaimmillaan asemien läpi kulkee satoja tuhansia ihmisiä, ellei enemmänkin - päivässä.

Lipuntarkastajat asemilla. Metrot ovat hyvin automatisoituja ja sisään- ja uloskäynnit menevät porttien läpi, joissa tarkastetaan liput automaattisesti. Tästä huolimatta jokaisella asemalla on myös aina yksi portti, jossa on ihminen tarkistamassa valkoisen taustan (kausiliput) omaavia lippuja. Lisäksi ajoittain asemien automatiikka on epäkunnossa, jolloin yksittäinen ihminen yltää ihmesuorituksiin ja oikeasti tarkistaa, että kaikilla on oikeanlainen lippu (minkä toimintatarkkuutta hieman kyllä epäilen, sillä näiden henkilöiden vauhti on aika huima).

Liikenteenohjaajat rakennuksilla. En oikein tiedä, miten tätä ryhmää voisi kutsua. Tietyömaiden lähellä, parkkipaikkojen ja hienojen rakennusten ovilla postailee aina ihminen tai ihmisiä, jonka ainoana tehtävänä on pysäyttää hetkeksi jalankulkijat, jotta autot pääsevät kulkemaan ilman suurempia odottamisia. Kerran taisin oikeasti jopa joutua odottamaan, kun pitsisisustukset omaava taksi lähti hotellin luota vieraan kanssa, mutta muuten nämä henkilöt vain seisoivat paikallaan. Muutenkin oli erinäisissä paikoissa ihmisiä vain seisomassa paikallaan korostaakseen paikan virallisuutta tai ohjaamassa ihmisiä parin metrin matkan verran. Esimerkkejä tällaisista paikoista olivat esimerkiksi valtion laitokset ja museot.
Näiden neitien tehtävänä oli ilmeisesti näyttää viralliselta ja ohjata asiakkaat kymmenen metrin matka hisseille Tokio Towerissa.

Lisäksi oli erinäisillä lipuilla varustettuja henkilöitä, joiden tarkoituksena oli ohjata ihmisiä tungoksen läpi. Erittäin yleisiä nämä ohjastajat olivat asemilla, joissa usein oli paljon tungosta ja arvovaltaiset henkilöt haluttiin nopeasti määränpäähän. Oheinen kuva ei ole kuitenkaan tungoksesta vaan Fuji-vuoren retkestä. Lippu kuitenkin heiluu totutusti neidin kädessä kuvastamassa näiden ohjastajien toimintalogiikkaa.

Sitten päästään nerokkaisiin automaatteihin, joita Japani oli pullollaan. Juomia, tupakkaa, jäätelöä, hyytelöä, nuudeleita ja viinaa saa nurkan takaa löytyvästä automaatista, tosin hyytelöä, sake-automaatteja ja nuudeleita löytyy vähän harvemmista paikoista. Jotain automaatteja löytyy aina kulman takaa, paitsi juuri silloin kun niitä aivan eniten tarvitsisi. Tämän lisäksi automaatteja löytyy esimerkiksi nuudelipystiksistä, joissa automaatti sylkee rahaa vastaan lapun, jonka voi antaa suoraan kokille. Näin keittiöhenkilökunnan ei tarvitse käsitellä lainkaan rahaa ja toimintakin nopeutuu. Vastaavanlaisia automaatteja löytyy myös kylpylöistä ja turistinähtävyyksistä.
Ohessa kalja-automaatti, jossa sai olutta jopa varsin miehisissä pakkauksissa. Suurimmat tölkit ovat litran kokoluokkaa. Samanlaisia automaatteja löytyi sakellekin, tosin niissä suurimmat pakkaukset muistuttivat maitotölkkiä ja ne olivat kooltaan kaksi litraa.

Busseista löytyy puolestaan rahanvaihtoautomaatteja, joiden vieressä on automaatti, joihin rahat myös pudotetaan. Ne myös laskevat samalla, että rahaa on maksettu tarpeeksi matkasta, jolloin kuskin ei tarvitse keskittyä rahastamiseen.

Hieromatuolit olivat myös varsin jännittävä kokemus, vaikka niihin voi myös törmätä ihan täällä Suomessa. Niitä ei voi laskea ehkä ihan automaateiksi, mutta kuitenkin luokkaan jännittävät tekniset vempaimet. Itse käytin viimeiset jenini hyödyksi Kansai Internationalin lentokentällä ja testasin, mihin ne pystyvät. Varsin miellyttävää oli, tosin aijoittain vähän turhankin roimaa kyytiä. Luultavasti hieronnan kovuutta olisi voinut pienentää kunhan olisi vain löytänyt oikean nappulan kaukosäätimestä. Olin kuitenkin liian kielivammainen ja laiska viimeisenä päivänä edes yrittääkseni mitään. Ohessa kuitenkin vielä kuva näistä hieromatuoleista:

Luotijunalla kapselihotelliin

Akku loppu, joten ei kannata huolestua, jos minuun ei saa yhteytta. Jostain syysta en ole viela saanut adapteria toimimaan kannykan laturin tai ladattavien paristojen kanssa. Kameran akun kuitenkin suostuu lataamaan, joten jotain en ehka tuossa ole tajunnut adapterin ja latureiden yhteistoiminnasta.

Kuten otsikosta voi paatella, saavuin kaksi tuntia sitten luotijunalla sateiseen Tokioon ja ensimmaisen yon majapaikkanani on Akihabarassa sijaitseva kapselihotelli. Jain taas vaihteeksi vaaralla asemalla pois, mutta onneksi JR passi pelastaa aika monesta pulasta. Oikeastaanhan tarkoitus oli tulla jo aikaisemmin paivalla, mutta Tokioon oli luvattu sadetta, ja Yashi, edellisen hostellin pitaja, kertoi kerran kuukaudessa jarjestettavasta kirpputorista Toji-temppelin luona Kiotossa, joten jain mieluummin vahan pidemmaksi aikaa sadettomaan Kiotoon. Muutenkin paiva ilman rinkan kantoa houkutteli, silla hartiat olivat yhakin kipeat tuosta Osakan linnavierailusta rinkan kanssa. Kirpputorit vaikuttivat kuitenkin enemman markkinoilta, silla valtaosa myydyista asioista oli uusia kasitoita tai ruokaa. Mitaan aivan kummallista siella ei nakynyt, mutta kaikkea janskaa japanilaisesta limasta sokeripinnoitettuihin viinirypaleisiin tuli kokeiltua ja tulipahan nahtya taas varsin paikallista meininkia.

Taalla on selkeasti sadekausi alkanut, mutta silti eilen sinnikkaana tyttona osallistuin bambunkatkomis-festivaaliin, jota Yashi myoskin mainosti. Bambuja miekoilla katkovat munkit ja eksoottiset tanssit eivat kuulostaneet yhtaan hullummalta vaihtoehdolta sateisen Naran rinnalla, joten paasin sitten kokemaan suhteellisen aidon japanilaisen festivaalin ilman monia turisteja. Festivaalin alussa tutustuin japanilaiseen poikaan nimelta Yin, ja festivaalin paatteeksi lahdimme vaeltamaan vuorten ympari kavelyreitteja tutkailemaan muita Harunan alueen temppeleita ja pyhattoja. Vaikka siina vaiheessa ei enaa aivan kaatamalla satanutkaan, niin parin tunnin vaellus marassa ja kuraisessa japanilaisessa metsassa oli varsinainen kokemus. Vaellusseura oli kuitenkin oikein hyvaa ja boonuksena nain mm. 1000 vuotta vanhan puun ja Kibunen portin ymparistoineen, joten iltapaiva oli vahintaankin mielenkiintoinen.

Eilen illalla puolestaan lahdimme hostellin porukalla syomaan aitoon japanilaiseen ravintolaan ankeriasta, joka oli hyvaa. Yashi puhui meidat sisaan (monet japanilaiset paikat eivat halua lansimaalaisia turisteja) , mutta valitettavasti han joutui lahtemaan heti pian kaitsemaan kahta vahan myohemmin saapuvaa tyttoa jattaen meidat pohtimaan, miten selviamme japanilaisesta illallisesta. Ruoka oli kuitenkin hyvaa ja suhteessa lansimaalaisille tarjottuun hintatasoon varsin halpaa. Seurassakaan ei ollut yhtaan valittamista, joten kaikin puolin eilinen oli aika taydellinen lomapaiva.

Yleisesta hintatasosta voisi sanoa sen verran, etta jotkut jutut ovat taalla varsin halpoja, jotkut taas aivan kasittamattoman kalliita. Esimerkiksi hedelmien osto on aika haasteellinen kokemus, jos ei halua paasta kaikista rahoistaan eroon. Banaanit, porkkanat, ananas ja kirsikat ovat satsauksia, joilla edes jotenkin yritan pysya terveiden kirjoissa, mutta monet tutut hedelmat ovat sellaista ylellisyytta, joita ei voi edes harkita tavallisesta supermarketista. Vai miten olisi esimerkiksi meloni, 30 e kappale tai kiivit, jotka ovat noin 1,5 e/kpl? Omenatkin maksavat suunnilleen tuon 1,5 e kappale, eika yhdella omenalla pitkalle potki. Myos esimerkiksi juusto ja leikkeleet ovat kalliita ja hintaansa nahden aika omituista tavaraa. Lansimaalaiset tottumukset joutuvatkin koetukselle ja siita saa hyvan ponnistusalustan uusiin makuihin tutustumiselle.

Jos keskittyy nuudeli ja riisipainoitteiseen paikalliseen ruokaan, saa kohtuullisen ruoka-annoksen ravintolassa noin 5-10 eurolla. Olen kovasti mieltynyt lahisupermarkettien sushi-tarjontaan, jossa kivannakoisen lautasellisen saa mukaansa 2,5 -6 eurolla. Lisaksi kaikkea hammentavaa syotavaa saa mukaansa eurolla tai parilla, joten ei taalla nalkaan kuole. Tuleepa kokeiltua kaikkea uutta ja ihmeellista. Hyva taktiikka on ollut se, ettei liikaa ajattele, mita syo, milta ruoka tuntuu suussa tai milta se maistuu, vaan keskittyy ensin kokonaisvaikutelmaan ja miettii vasta sitten kun on valtaosan syonyt, onko ruoka oikeasti hyvaa. Ainoastaan karvas kiinalainen tee on ollut liikaa lansimaisille makuhermoilleni, mutta esimerkiksi paputaytteiset makeat leivokset, paikallinen makea lima ja janskat jutut tikunnokassa ovat loytaneet paikkansa ruokalistallani.

Nyt voisin kuitenkin suunnata taas Tokion iltaan ja ilmoitella itsestani, kun seuraavan kerran loydan internet-yhteyden. こんばんは eli hyvaa iltaa sinnekin!