Ryhmämatkustamisen iloja

Joskus on kiva matkustaa yksin, muttei toki aina. Mahtaviksi voivat koostua reissut, joissa on paljon samanhenkistä porukkaa mukana. Toki isolla porukalla matkustamisesta löytyy myös se kolikon kääntöpuoli. Ne ovat logistiikaltaan kaikkein haastavimpia, mikäli eksyy järjestäväksi osapuoleksi.

Vuosia sitten koordinoin erästä reilun parinkymmenen hengen Saksan valloituksen logistiikkaa. Veikeät turkkilaiset bussikuskit ja siistit bussit olivat matkan pelastus, vaikka nakki napsahti juuri viime hetkellä ennen reissun alkua sillä perusteella, "koska sä kuitenkin osaat tuota saksaa". Matkatessa sai sitten ainoastaan jännittää sitä, milloin ajajan tunnit tulevat täyteen tai milloin joku sankari onnistui missaamaan lähtöajan, kun pysähtymispaikalta oli löytynyt jotain kiinnostavampaa. Kokonaisuudessaan kaikki säilyivät ehjinä, jopa bussit. Maata nähtiin ja syksyisestä Münchenistä jäi kivat muistot.

Vähän myöhemmin puuhasin Korean reissulle yhtä pientä aktiviteettia ns. matkan varrelle. Haasteena oli aikataulu (joka porukalla oli varsin tiukka ja täyteenahdettu) ja annetun sijainnin löytyminen uudesta maasta. Muistaakseni myöhästyimme aavistuksen, kun Seoulin ruuhkat yllättivät. Silti oli omituista, kun maailman toiselle puolelle onnistuttiin sopimaan vierailu, joka todellisuudessa tapahtui. Päästiin oikeasti tutustumaan korealaiseen uusmediafirmaan ja tutustumaan heidän uusiin langattomiin innovaatioihin, vaikkei muutamaa kuukautta aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan mitään vastaavanlaista tapahtuvan.

Italiasta tulee mieleen nämä kaksi reissua, koska taas jotenkin olen päätynyt osalliseksi tähän koordinointiin. Tällä kertaa porukka on vähän vanhempaa ja vaikeammin yhdistettävää. Jokainen matkustaa tavallaan yhdessä, mutta tavallaan kuitenkin omilla rahoilla ja omilla suunnitelmilla. Jokainen on varannut lennot yksittäin, eikä majapaikkakaan ole välttämättä sama. Italiassa vietetty aika turnauksen ulkopuolella saattaa mennä yhdessä, tai sitten jokainen hajaantuu omille poluilleen. Siitä ei ole vielä tietoa.

Logistisesti kymmenen hengen voimin Rooman kokoisessa kaupungissa ei ole aina aivan helppoa pitää yhtä. Yksin tallustelu sekin on varsin ankeata, jos yhdessä olemme pyrkineet lähtemään Roomaan. Majoitus on vielä myös pieni kysymysmerkki. Nykyaikana on helppo varata majapaikat internetistä. Jopa niin helppo, että valinnanvaraa löytyy vaikka muille jakaa. Jos kaikki saavat tuoda mielipiteensä esiin, ei yhteistä päätöstä synny välttämättä, ennen kuin reissu on ohi.

Tällä kertaa otin riskin ja päätin vain varata tietyn paikan ja ohjeistaa muita, jos vaikka kaikki mystisesti eksyisimme samaan paikkaan. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu asiasta. Lähipäivinä voi lähteä huhut liikkeelle omavaltaisesta organisaatioporukasta, joka puskee ihmisiä vain majapaikkaan, vaikka Roomasta löytyisi vaikka mitä ihmeellistä. Näe ja tiedä, yhteistä hyvää tässä kuitenkin ajatellaan. Toivottavasti saadaan porukka kokoon ja hyvä matka aikaiseksi, raportointia suuntaan ja toiseen löytyy sitten blogista matkan lähestyessä.

Rooma?

Kesälle saattaisi olla toinenkin reissu tiedossa. Ennen lähtöä Jenkkeihin saattaisi olla mahdollisuus pelata palloa Rooman auringon alla. Kesäkuun alun Italia ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää pitkä viikonloppu tutustuen krhmm.... pallon pyörimiseen ja toki turisteiluun. Varsinkaan, kun edellinen kerta Roomassa taisi olla vuonna 2004.

Nyt vaan pitää toivoa, että italialainen järjestelmällisyys toimii edes sillä tasolla, että luvatuista järjestelyistä pidetään kiinni. Lisäksi pallon perässä juokseminen on aivan turhaa, jos joukkuetta ei saada kokoon. Kevät näyttää saadaanko porukkaa innostumaan, kunhan taas suurimmat kinokset ovat sulaneet. Rooma voi silti toimia hyvänä porkkanana myös treenaamiseen, sillä jalkapallomaahan on ikävä lähteä joukkueella, joka on aivan pihalla siitä, että onko pallo pyöriä ja pitäisikö sitä mahdollisesti myös potkia.