Vuosi 2011

Mietin hetken, voinko lainkaan kirjoittaa vuodesta 2011. Mitään kovin kummallista, ihmeellistä tai muutakaan ei tapahtunut. Kun aloin kerätä tapahtumia kasaan ja kokoon, löytyikin sitten yllättävän paljon. Vuosi 2011 toi tullessaan useita muutoksia, joka suunnalla.

Tammikuu 2011 oli kylmä. Pakkanen puri. Lunta tuprutti. Ihmettelin Valon taikaa: (vastaava valoprojekti alkaaa muuten myös tänään ja kestää muistaakseni reilun viikon)

Aloin kiertämään asunnoissa. Haaveilin, ihmettelin, laskeskelin. Hyvänä sunnuntaina kiersin 7-8 asuntoa, Helsingin eri kulmakunnat tulivat tutuiksi.

Helmikuussa kävin Tahkolla, lunta oli valtavasti:



Helmikuussa piipahdin myös Tukholmasta. Se ei ollut yhtään niin luminen ja toi toivoa keväästä:


Maaliskuussa Tahko kutsui uudestaan:

Kevät tuli hitaasti:


Ihmettelin myös täällä ihmisen kokoisia lumivalleja:

Nautin kevätauringosta asuntonäyttöjen välissä:


Ostin kotiini tulppaaneja ja toivoin kevään tulevan:


Vein intilaiset vieraat SeaLifeen:

Nautin vapusta:

Toukokuussa ihmettelin kevään kukkia:



Pääsin purjehtimaan isolla laivalla:


Ihastuin Tallinnan vanhaan kaupunkiin:

Ostin asunnon. Taloyhtiön saunasta näki yli Helsingin kattojen:


Muutin kovassa kiireessä. Pakkauksesta teki haastavaa mm. Rooman matka:




Pari päivää muutosta kutsuikin sitten Atlantin takainen manner. Pääsin tutustumaan New Yorkiin ja ihastuin Williamsburgiin:

Kuvasin Graffitteja:

Ihmettelin kaupungin silhuettia:

Kävelin ydinkeskustassa:

Palasin Suomen suveen ja aloin laittaa kotia kuntoon:

Biletin uudessa naapurissani, Suvilahden voimalassa Summer Sound-festivaalin tahtiin:

Ihailin maalauksia myös Suomessa:

Elokuu toi mukanaan Flow-festivaalin ja myös vuoristorata-päivän:

Jotain silloin syttyi elämään, joka jäi osaksi elämääni.

Vietin unohtumattoman illan ihaillen ilotulituksen SM-kisoja:

Syksyllä kävin uudestaan Virossa:

Lisäksi töissä vaihtui projekti ja lähimmät työkaverit.

Ihmettelin Habitaren helmiä, joita löysin varsin vähän. Nämä lamput olivat kuitenkin oikein hauskoja:


Tutustuin Gardenian orkideoihin.

Valon taikaa Linnanmäellä, pääsin vielä ajamaan vuoristoradalla:

Marraskuussa ihailin Töölönlahtea auringonlaskun aikaan:

Järjestin tuparit:


Kävin marraskuussa kolmannen kerran Tallinnassa. Tykkään yhä kaupungista kovasti ja suunnitelmissa on käydä siellä, kunhan kevät taas koittaa.

Joulukuussa leivoin pipareita, koristelin kämpän ja vietin siellä ensimmäistä joulua.


Aikamoinen vuosi takana, ei voi muuta sanoa. Iloa, surua, kokemuksia. Naurua. Vuoristoratapäivä, jolloin koin tunteita niin syvästä murheesta kuin onnen kukkuloilta. Olen miettinyt, että mitä jos elämä olisi suunnitellut polkunsa jotenkin toisin. Olisiko ilo ollut mahdollista ilman surua? Elämän oikuilla on mahdotonta spekuloida. Täytyy olla vain kiitollinen siitä, että voi elää täällä ja nyt ja nauttia elämästä täysin rinnoin.

Minusta on tullut osa omistavaa luokkaa, tai ainakin pankin hyvä asiakas. Kotiutuminen ratikkalinjojen ääreen on mennyt yllättävän helposti, vaikka neliöt tulivat suurempaan käyttöön, kuin mitä alunperin kuvittelin. Avaruudesta ja ylimääräisistä neliöistä saan yhä vain haaveilla, sillä nurkat ovat täyttyneet elämäni tärkeillä asioilla. Yksi kriteeri valinnassa oli helppo kotiutuminen yöelämästä ja aktiviteeteista, siitäkin huolimatta olen viilettänyt yöelämässä aikaisempaa vähemmän. Vanhuuttako se on vai jotain muuta, en tiedä. Joka tapauksessa olen nukkunut hyvin yöni, nähnyt paljon kauniita unia ja viihtynyt myös kotona. Rauhoittunut kokonaan en ole, mutta ei kai vielä tarvitsekaan, sen verran nuori tässä vielä on.

Ensi vuosi on vielä monta askelta tuntemattomaan. Mahtavaa uutta vuotta lukijoille ja nähdään taas, ilotulitteiden paukkeen jälkeen!

Ryhmämatkustamisen iloja

Joskus on kiva matkustaa yksin, muttei toki aina. Mahtaviksi voivat koostua reissut, joissa on paljon samanhenkistä porukkaa mukana. Toki isolla porukalla matkustamisesta löytyy myös se kolikon kääntöpuoli. Ne ovat logistiikaltaan kaikkein haastavimpia, mikäli eksyy järjestäväksi osapuoleksi.

Vuosia sitten koordinoin erästä reilun parinkymmenen hengen Saksan valloituksen logistiikkaa. Veikeät turkkilaiset bussikuskit ja siistit bussit olivat matkan pelastus, vaikka nakki napsahti juuri viime hetkellä ennen reissun alkua sillä perusteella, "koska sä kuitenkin osaat tuota saksaa". Matkatessa sai sitten ainoastaan jännittää sitä, milloin ajajan tunnit tulevat täyteen tai milloin joku sankari onnistui missaamaan lähtöajan, kun pysähtymispaikalta oli löytynyt jotain kiinnostavampaa. Kokonaisuudessaan kaikki säilyivät ehjinä, jopa bussit. Maata nähtiin ja syksyisestä Münchenistä jäi kivat muistot.

Vähän myöhemmin puuhasin Korean reissulle yhtä pientä aktiviteettia ns. matkan varrelle. Haasteena oli aikataulu (joka porukalla oli varsin tiukka ja täyteenahdettu) ja annetun sijainnin löytyminen uudesta maasta. Muistaakseni myöhästyimme aavistuksen, kun Seoulin ruuhkat yllättivät. Silti oli omituista, kun maailman toiselle puolelle onnistuttiin sopimaan vierailu, joka todellisuudessa tapahtui. Päästiin oikeasti tutustumaan korealaiseen uusmediafirmaan ja tutustumaan heidän uusiin langattomiin innovaatioihin, vaikkei muutamaa kuukautta aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan mitään vastaavanlaista tapahtuvan.

Italiasta tulee mieleen nämä kaksi reissua, koska taas jotenkin olen päätynyt osalliseksi tähän koordinointiin. Tällä kertaa porukka on vähän vanhempaa ja vaikeammin yhdistettävää. Jokainen matkustaa tavallaan yhdessä, mutta tavallaan kuitenkin omilla rahoilla ja omilla suunnitelmilla. Jokainen on varannut lennot yksittäin, eikä majapaikkakaan ole välttämättä sama. Italiassa vietetty aika turnauksen ulkopuolella saattaa mennä yhdessä, tai sitten jokainen hajaantuu omille poluilleen. Siitä ei ole vielä tietoa.

Logistisesti kymmenen hengen voimin Rooman kokoisessa kaupungissa ei ole aina aivan helppoa pitää yhtä. Yksin tallustelu sekin on varsin ankeata, jos yhdessä olemme pyrkineet lähtemään Roomaan. Majoitus on vielä myös pieni kysymysmerkki. Nykyaikana on helppo varata majapaikat internetistä. Jopa niin helppo, että valinnanvaraa löytyy vaikka muille jakaa. Jos kaikki saavat tuoda mielipiteensä esiin, ei yhteistä päätöstä synny välttämättä, ennen kuin reissu on ohi.

Tällä kertaa otin riskin ja päätin vain varata tietyn paikan ja ohjeistaa muita, jos vaikka kaikki mystisesti eksyisimme samaan paikkaan. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu asiasta. Lähipäivinä voi lähteä huhut liikkeelle omavaltaisesta organisaatioporukasta, joka puskee ihmisiä vain majapaikkaan, vaikka Roomasta löytyisi vaikka mitä ihmeellistä. Näe ja tiedä, yhteistä hyvää tässä kuitenkin ajatellaan. Toivottavasti saadaan porukka kokoon ja hyvä matka aikaiseksi, raportointia suuntaan ja toiseen löytyy sitten blogista matkan lähestyessä.

Rooma?

Kesälle saattaisi olla toinenkin reissu tiedossa. Ennen lähtöä Jenkkeihin saattaisi olla mahdollisuus pelata palloa Rooman auringon alla. Kesäkuun alun Italia ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää pitkä viikonloppu tutustuen krhmm.... pallon pyörimiseen ja toki turisteiluun. Varsinkaan, kun edellinen kerta Roomassa taisi olla vuonna 2004.

Nyt vaan pitää toivoa, että italialainen järjestelmällisyys toimii edes sillä tasolla, että luvatuista järjestelyistä pidetään kiinni. Lisäksi pallon perässä juokseminen on aivan turhaa, jos joukkuetta ei saada kokoon. Kevät näyttää saadaanko porukkaa innostumaan, kunhan taas suurimmat kinokset ovat sulaneet. Rooma voi silti toimia hyvänä porkkanana myös treenaamiseen, sillä jalkapallomaahan on ikävä lähteä joukkueella, joka on aivan pihalla siitä, että onko pallo pyöriä ja pitäisikö sitä mahdollisesti myös potkia.