Off to Chicago

Lentoasemalla, laukut koneessa. Jono edistyy hitaasti. Kone on ylibuukattu. Matkalle taas, vaikka edellisestäkään ei ole ehtoinyt kertoa. Muutto on sentään takana ja kaikki meni hyvin. Chicagossa on sentään netti, mitä uudessa kodissa ei vielä ole. Heinäkuussa sitten voi uudelleen miettiä nettiä, kirjoittelua ja muutakin. Elämä alkaa voittaa, kun illat eivät koostu pakkaamisesta.

Hyvää juhannusta!

Viime hetken pakkausta ja ohjeiden selvittelyä

Huomenna on lähtö. Jotenkin ironista, että suunnilleen kaksi vuotta sitten olin niin varautunut. Nyt haahuilen ympäri kämppää yrittäen miettiä, että mitä kuuluikaan pakata mukaan. En tiedä yhtään sanaa kiinaksi, en kantoniksi tai mandariiniksi. En edes kiitosta.

Jotkit asiat eivät ole sentään muuttuneet. Idässäpäin majapaikkojen löytämisohjeet ovat yhäkin yhtä mielenkiintoisia. Ensisijaiset ohjeet ensimmäiseen majapaikkaan löytämiseen lentokentältä vapaasti suomentaen: ota bussi A21, jää pois 14. pysäkillä. Kun nouset bussista kävele takaisin noin 50 metriä, eli 30 sekuntia. Näet suuren television seinässä ja kävele blokkiin E. Nouse vasempaan hissiin (oikea ei mene oikeaan paikkaan), joka pysähtyy aina parillisissa kerroksissa. Jää pois 12 kerroksessa., jonka jälkeen olet hotellin aulassa.

Toiseen majapaikkaan loppupätkälle ohjeet ovat seuraavanlaiset: Kävele Nathan roadia pitkin, McDonalds-kyltin alta, näet Citibankin 2. risteyksessä ja käänny länteen. Tämän jälkeen käänny etelään Hankow-roadille ja majapiakka on Addidaksen (2 d-kirjaimella) myymälän vieressä ja vastapäätä HMW:tä. Olet perillä.

Ohjeista on jäänyt pois viimeisestä lauseesta konditionaali: "jonka jälkeen sinun pitäisi olla
perillä". Pilvenpiirtäjien kaupungissa ohje kun tuntuu aavistuksen suurpiirteiseltä, joten saa nähdä minkälaisia tarinoita on minun tuurillani kerrottavana ensi viikolla.

Itään taas...

6 viikkoa, sitten suuntana olisi taas itä ja kohteena eksoottinen Hong Kong. 10 päivää, 8 yötä uusissa maisemissa. Loma, jota on odotettu jo pitkään. Tältä näyttäisi majapaikka:



(kuvat: hotel.zoapiere.com)
Tulevan majapaikan jokainen huone on sisustettu eri tavalla ja eri tyylillä. Ainoa harmi koituu siitä, että vapaita sänkyjä ei löytynyt koko ajaksi, joten joudun vaihtamaan yösijaani kahdesti kesken matkan. Sniif. Muut mahdolliset hotellit/hostellit eivät sitten olleet yhtään sykähdyttäviä tai mielenkiintoisia. Jättivät suorastaan kylmäksi, mutta luultavasti kaupunki sykähdyttää sitten sitäkin enemmän.

Onko sinulla kokemuksia Hong Kongista, jotka haluasit jakaa? Vinkkejä majoitukseen, syömiseen ja matkakohteisiin otetaan vastaan.

Hyvät matkakumppanit

Yle mainostaa palveluitaan varsin oivallisella pätkällä:

Hih, hei hullua

Viime viikolla tuli taas eteen ilmiö, jossa kaupungin tunnelma sähköistyi ja kadut täyttyivät keltaisista kasseista. Tungosta sanovat useat vihaavansa, mutta silti yksi sun toinen eksyy tarjousten houkuttelemana penkomaan suuria aarteita.

Itse olen huomannut täsmäiskujen toimivan parhaiten. Jos siis on jotain, joka on aivan pakko saada. Muussa tapauksessa yleensä kahdeksan aikaan illalla on tilaa kävellä ja olla.

Olen kovasti miettinyt, mistä näiden erikoispäivien lumo syntyy. Tykkään nimittäin ostaa kaikkea houkuttelevaa, antaa itselleni kerrankin luvan luksukseen. Toki tämä yleensä rajoittuu ruokaan, mahdollisesti myös kirjoihin, levyihin ja vaatteisiin. Herkkujen ostaminen on jostain syystä aina ihan pakollista. On jotenkin kiva eksyä hetkittäin myös sellaisen ruoan pariin, joka ei yleensä arkena tartu ostoskärryihin. Erilaiset juustot tuovat veden kielelle ja leipä houkuttelee tuoksullaan. Ilman Lindtin tummasuklaa-konvehteja kaksi kertaa vuodessa en osaa kuvitella eläväni. Lisäksi merenelävät ja vähän eksoottisemmat salaattitarpeet kummasti aina löytävät tiensä kotiini vuodesta toiseen.

Lentorumbakin tuntuu olevan ilmiö itsessään. Joskus naureskelin niille sinnikkäille, jotka jaksoivat nousta viideltä aamulla muutaman kympin säästön tähden. Tänä vuonna taisin itsekin sortua samaan, sillä erääseen aasialaiseen metropoliin lennot sai varsin edukkaasti. Kohde oli ollut suunnitelmissa jo pidempään, joten aivan hulluksi en tarjouksista tullut.

Punoin kovan sotasuunnitelman: suuntasin erääseen pieneen sivuhaaraan, koska ajattelin, että sinne eksyy huomattavasti vähemmän väkeä kuin keskustaan. Puoli seiskalta nousin ylös ja suuntasin kohti suurta arvontaa. Nappasin liput sekä asiakaspalveluun että nettipäätteisiin. Ja odotin. Aika tuntui matelevan. Tunti venyi toiseksi ja katse alkoi vilkuilla kelloa, kun töissäkin piti olla. Tik, tak, tik, tak, kello naksutti hitaasti. Kahden tunnin jälkeen odotus palkittiin. Pääsin ruudulle ja klikkailemaan. Jessss. Juuri oikeat päivät olivat vielä vapaana. Ei muuta kuin äkkiä täyttämään tiedot ja kyllä, lennot olivat minun.

Seuraavana viikonloppuna alkoi hieman epäilyttämään. Pystyikö se oikeasti olemaan noin helppoa? Klikkailin sähköpostiini ihmettelemään e-lippua ja tajusin yhden asian. Muuten meni hyvin, mutta varsinainen e-lippu puuttui. Varausnumero oli tullut sekä kännykkään että mailiin, mutta varsinainen lippu... ei löytynyt, ei. Laitoin siitä sitten asiakaspalautetta, että jos ovat löytäneet bittiavaruudesta yhden eksyneen e-lipun, niin ohjaisivat minun posteihini. Jonkun aikaa menikin ja Finnairilta soitettiin. Tietoliikenneyhteyksissä oli ehkä ollut jotain ongelmia. En yhäkään tiedä olivatko he löytäneet eksyneen lipun, mutta kuitenkin lupasivat lähettää sen uudestaan. Hetken päästä mailiini tupsahti lippu uudelle onnelliselle omistajalle.

Mihin siis kettu turkistaan pääsisi? Matka on siis ostettu kauas, kauas pois. Aivan heti ei lomaa herunut, mutta kevättä on nyt hyvä odottaa hymy huulilla. Kammottavasta säästä huolimatta en ole kyennyt muuta kuin hymyilemään tämän viikon ajan.

Lähtöaulassa irkaten ja blogaten

Helsinki-Vantaan lentoasemalta löytyi ilmainen netti, joten en voinut vastustaa kiusausta. Olo on kuin tulisi marsista, jotenkin parin viime päivän riekkuminen on tehnyt tehtävänsä. Koneessa luultavasti ei ole ongelmia nukahtaa. Japanilaisilla näkyy hengityssuojaimia, he taitavat pelätä sikainfluenssaa.

Elämä voittaa. Olisihan se mielenkiintoista tällä kerralla tutustua Intiaan, kieleen ja kulttuuriin. Lentoasemalta mukaan nappasin vielä puolen litran muovipullon jallua, sitä voi sitten yksin ryystää teen kanssa. Vaihtoehtoisesti järjestän bileet intialaisille, jotka ehkä voivat tutustua näihin pohjoisen kummiin tapoihin. Karkkia on mukana varmaan kaksi kiloa, ruokaa suunnilleen kilo. Ruokaa lähinnä on proteiinijauhe (intialainen jauhe maistui niiiin kammottavalta, enkä usko, että muuten saa tarpeeksi proteiinia kehoon), hapankorput (kaksi isoa pakettia, joilla pääsee pitkälle) sekä jotain välipalakeksejä, joista saa kanssa tuota kuitua. Maitohappobakteereja ja pussikeittoa unohtamatta. Tällä kertaa olen valmistautunut., eikä mikään voi estää minua. Muutenkin ostin kaikkea hömppää lentokentältä, jotka muistuttavat Suomesta. Ettei tulisi aika niin kurjaksi ja pitkäksi. Puoli matkalaukullista on lehtiä ja kirjoja, vaatteita en jaksanut pakata mukaan paljoakaan.

Sen verran pikainen lähtö oli takana, että tajusin unohtaneeni mm. yöpuvun. Pitää sitten kehitellä jotain soveltavaa ensimmäisenä iltana. Tarkemmin ajateltuna olen kyllä saattanut tehdä tuplaunohduksen, sillä jätin joitain vaatteita Intiaan, joten sieltä voi löytyä ainakin jotain, jolla soveltaa. Ei se ole niin justiinsa. Nyt kuitenkin tuli kuulutus koneeseen, joten seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Intiasta.

Lähtöpäivä

Itkut on nyt itketty. Haikeaa, kun ei ehtinyt näkemään kaikkia kavereita, joita olisi niin halunnut nähdä. Olo on jotenkin nollautunut, haikeus alkaa vaihtua tosiasioiden hyväksymiseksi. Oikeastaan odotan jo kovasti Singaporen matkaa. Myös Intian tiimikavereita on kiva nähdä.

Outoa on ajatella, että seuraavan kerran kun olen Suomessa, on keskikesä. Kiinnitän ajatuksen kesämökin laiturille, viileään järveen ja kuumaan saunaan. Ehkä ironista tässä kaikessa on, että monena vuonna en edes ole ehtinyt muilta kiireiltäni niin monta kertaa kesämökille, mutta silti se on jollain tasolla sellainen kiinnekohta, jota odottaa jo nyt jotenkin tosi kovasti. Kun lähtee ulkomaille, kiinnittää huomion moniin kliseisiin, sellaisiin asioihin, joita liittää vahvasti Suomeen. Kaupasta nappaan mukaani suklaata ja turkinpippureita, vaikken niitä normaalisti koskaan syökään. Turkinpippureista ajattelin tehdä salmaria, vaikken sitäkään koskaan Suomessa juo. Hassua suorastaan.

Bangkok lomavaihtoehtona

Pitkään kesälomavaihtoehtona oli Bangkok. Se on yhäkin kaupunki, johon voisin lähteä vierailemaan sopivan hetken tullessa. Levottomuuksia kyllä on, mutta ne kuulemma harvoin kohdistuvat turisteihin. Toisin on esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa ei mielenosoitusten aikaan tehnyt mieli laittaa nenäänsä ulos ovesta, koska siellä viha kohdistui länsimaalaisiin.

Lähtökohtaisesti Thaimaassa kiinnostavat loistava ruoka, aasialainen ympäristö ja mukava tunnelma. Palatsit ovat viehkeitä ja rakennukset erilaisia. Rantalomien ystävä en ole ennenkään ollut, enkä luultavasti ole myöskään vastaisuudessa. Jaksan olla rannalla päivän tai kaksi ja sitten kaipaankin jo jotain muuta ihmeteletävää. Sitä ihmeteltävää olisi Bangkokista varmasti löytynyt ja löytyykin, sitten kun joskus tulevaisuudessa olen lomalla sopivassa paikassa sopivan lähellä.

Syy kuitenkin siihen, miksi hylkäsin Bankokin, oli monsuunikausi. Kun aloitan lomani, on monsuuniaika lähes koko Kaakkois-Aasiassa ja olen siinä vaiheessa ihmetellyt sitä noin kuukauden verran. Monsuunikautta lomalla paeten oli pakko löytää paikka, jossa ei välttämättä tulisi vettä taivaan täydeltä. Singapore ja Bankok ovat siinä mielessä oiva pari, että toinen on aina suhteellisen kuiva, sadeajat menevät juuri sopivasti ristiin.

Kesälomasuunnitelmia

Vieläkään en ole saanut Intian kuvia koostettua järkeväksi kokonaisuudeksi. Kärsivällisyyttä sen suhteen, pyydän. Tämä viikko on mennyt toipumiseen, työntekoon, ihmettelyyn ja... kesäloman suunnitteluun.

Liput on siis ostettu. Suuntana on Singapore, jossa vietän viikon 1. -7.7. nauttien kesästä, lämmöstä ja Intian sadekaudelta toipumisesta. Kohteen valintaan vaikuttivat monet asiat: monsuunikausi, jolta halusin välttyä, siisteys ja turvallisuus, jotka mahdollistavat yksin vaeltelun, sillä viikoksi voi olla taas varsin vaikea löytää seuralaista toiselle puolelle maapalloa. Suorat lennot Delhista ja sitä kautta Aasian läheisyyden hyödyntäminen. Hintaero, nimittäin liput maksoivat suunnilleen 300 euroa, kun taas Suomesta samainen kohde olisi lähtenyt noin tuhannella eurolla. Lentoja olisin toki voinut vielä vähän yrittää kaivella. Luultavasti jostain olisi voinut löytää ehkä vielä hieman halvemmat liput.

Nyt lennot ovat suorat, joten aikaa ei kulu älyttömästi muutaman euron säästämiseen. Maksan mieluummin tällä kertaa hieman enemmän nyt siitä, että ei tarvitse kovasti alkaa vekslata ja jännittää. On sillä omalla loma-ajallakin hintansa, kun lomaa on vähän. Paluun ollessa Delhiin 7.7. jatkan matkaani heti 8.7 aamulla, joten kyllä sitä lentokoneissa muutenkin ehtii istua ihan tarpeeksi.

Käsittääkseni Air India on ainoa, joka lentää suoraa lentoa Delhistä Singaporeen. Ainakaan netin eri hakukoneet eivät löytäneet vaihtoehtoisia polkuja. Air Indian oma hakumoottori ei toiminut, joten tilasin lentoliput sitten suomalaisilta sivuilta. Luultavasti tästäkin johtuen saattoi tulla hieman ylimääräistä hintaa. En vain oikeasti jaksanut säätää ja on helpompaa, kun on Suomen kuluttajasuojalain piirissä näiltä osin.

Aikaero Singaporeen on Intiasta viitisen tuntia, joten viikko on varsin lyhyt aika. Lomat on kuitenkin vähissä, joten parempi tuo rykäisy on kuin ei mitään. Pääsee nauttimaan Aasian ihanuuksista oikeastikin ennen paluuta Suomeen. Muutenkin sitä on siinä vaiheessa tietyssä mielessä reissausmoodissa, kun on elänyt taas puolitoista kuukautta Intiassa. Suomesta tuo etäisyys olisi niin pitkä, ettei mitään mahdollisuuksia olisi nauttia lyhkäisestä reissusta, mutta ehkä tämä näin on kiva piristys elämään.

Paluun jälkeen seuraava viikko kuluukin sitten nukkumiseen ja Suomen suvesta ja viimeisistä kesälomapäivistä nauttimiseen. Lisäksi vapun kunniaksi olen kohta viikon lomalla, joten vahvasti alkaa näyttää siltä, ettei tunnelin päässä oleva valo ole pelkästään vastaan tulevan juna, vaan sieltä voisi oikeastikin löytyä portti vapauteen.

Uuteen matkaan

Liput seuraavalle reissulle on taas ostettu. Nyt pohdinkin, että mihin mennä kesälomalla. Eli Kaakkois-Aasia heinäkuun alussa? Olisiko vinkkejä siitä, mihin kannattaisi mennä? Tällä hetkellä Singapore vaikuttaa houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, pitäisi vain etsiä lippuja tai vaihtoehtoisia matkustuskohteita. Vinkkejä kuitenkin otetaan vastaan!

Tokio, oi Tokio

Nain viimeisen illan kunniaksi paatin sitten vain viettaa ihan tuikitavallisen shoppailupaivan. Puolustekseni voin sanoa, ettei niita viela kauhean monta talla matkalla ole ollut, tuo oli oikeastaan ensimmainen ja luultavasti toinen niista kahdesta suunnitellusta koko matkalla. Jokunen paita tarttui mukaani ja lisaksi pari hammentavaa matkamuistoa. Mitaan aivan jarisyttavan kiinnostavaa ei loytynyt, joten nyt voisinkin kirjoittaa ylipaansa Tokiosta ja sen asukkaista.

Tokiosta sanotaan usein, etta se on kaupunki, joka ei ikina nuku. Se on varmasti totta tietyssa mielessa, silla ymparyskuntia mukaan laskettaessa 22-miljoonaisessa maailman suurimmassa kaupungissa riittaa varmasti ihmisia valveilla myos yoaikaan. Kadut kuitenkin tuntuvat hiljentyvan. En oikeastaan tieda, hiljentyvatko ne myos suosituimmilla biletyskaduilla Roppongissa, mutta ainakin taalla Asakusan esikaupunkialueella kadut ovat jo varsin tyhjia jo puolen yon aikoihin. Maine koko yon aukiolevista kaupoista tulee muutamasta suuremmasta ketjusta, kuten 7eleven, lawsons tai ampm, joista saa jonkin sortin ruokaa ja pikkutavaraa vuorokauden ympari. Muuten kauppojen aukioloajat ovat huonommat kuin esimerkiksi Suomessa. Suuremmat kaupat taitavat avautua siina puoli yhdentoista maissa, pienemmat viela myohemmin. Samoin kaupat alkavat sulkeutua siina seitseman maissa, suurimpien tavaratalojen ja ruokakauppojen ollessa auki yhdeksaan saakka. Mutta naita suurempia kauppoja ei kauhean monta ole, tai sitten en vain ole onnistunut loytamaan oikeita paikkoja.

Museot ovat oikeastaan viela huonommin auki. Yleisesti ne ovat 10-16 auki, jotkut pidempaan, jotkut lyhyempaan. Esimerkiksi Roppongissa sijaitsevaan Mori-towerin nykytaiteen museoon paasi viela kuuteen tai kahdeksaan asti sisaan, minka onnekseni toissapaivana sain todeta, kun epatoivoisesti koputtelin ovea myohassa, varttia yli nelja. Maanantait ovat monesti suljettuja ja monesti myos jokin toinen paiva viikossa saattaa olla putiikki kiinni, joten aukiolot on hyva tarkastaa etukateen. Metro puolestaan kulkee viidesta puoleenyohon, jonka jalkeen julkinen liikenne lakkaa. Se myos osittain selittaa kaupungin akillisen hiljentymisen, silla muita julkisia yhteyksia ei enaa oikein kulje ja taksit ovat erittain kalliita. Vaihtoehtoina siis on sen jalkeen liikkua joko majapaikan lahella tai bilettaa koko yo siihen asti, kunnes metrot taas alkavat kulkea.

Tokiolaiset ovat hullaantuneita eurooppalaiseen tai ylipaansa maahantuotuun muotiin. Joka paikassa mainostetaan suuresti, etta vaatteet ovat ranskasta tai italiasta, vaikka niista sitten loppupeleissa loytyisikin se perinteinen made in china-lappunen. Myos eurooppalainen merkistomme on hyvin edustettuna paidoissa, tosin harvoin niin, etta siita tulisi jotain jarkevaa sanomaa. Riittaa kunhan on joitain lansimaisia merkkeja, ei silla niin valia, ovatko ne oikeasti jotain kielta tai jotain jarkevaa. "Hello, I`m pine, nice to meet you" ja "make a difference, get living away" ovat tyypillista paitojen antia. Tuo jalkimmainen varmaan piti olla "a way" mutta sanojen valinen vali oli niin lyhyt, etta se muodosti ainakin omissa aivoissani varsin hammentavan lausahduksen. Muutamia helmiakin on tullut vastaan. "Need you - before my and your distance expires" ja lisaksi seuraavan matkatoimiston nimi tai slogan, josta en itse pystynyt selvittamaan kumpi se oikeastaan oli kun se oli ainoa teksti ikkunassa: "Great trip for life - transfer to deconstruction". Ainakin se oli yhdella Tokion kalleimmista alueista, hienon oloisen matkatoimiston kyljessa uhkuen hienostuneisuuttaan ja kansainvalisyyttaan.

Japanilla on maine teknisten laitteiden ja vempaiden tuottajana ja kehittajana. Tokiossa teknisten vempeleiden kehto piti olla Akihabara, jossa loytyy heti viime kauden tuotteet dumppaushintaan. Kun paikalle paasin, oli olo aika laimea. Puolet kaupoista oli tietynlaisia varaosakauppoja, joista saa erilaisia liittimia, piirilevyjen osia ja muuta kummaa. Omien vempaiden rakentajalle se varmasti onkin tietynlainen getto, mutta tavalliselle tallaajalle silla ei ole kovasti tarjottavaa. Nain kylla tuulettimen, johon piirtyi laserilla haluttu sanoma seka hierovan satulatuolin yhdessa isommassa liikeessa, mutta muuten uusien loytojen kanssa oli aika tosi hiljaista. Myoskaan kirjoissa mainittua tinkimiskulttuuria en huomannut, jokaisessa tuoteessa oli hintalaput ja hinnat, jotka japanilaiset tuntuivat kiltisti maksavan kassalla. Ostin kylla uuden 2 gigan muistikortin 7 eurolla johtuen siita, etta oma 2,5 gigan kapasiteettini on alkanut tayttya uhkaavasti ja on helpompaa vain ostaa uusi muistikortti. Mutta tuo kolmen euron saasto Suomeen verrattuna selittyy kuitenkin euron vahvuudella, kuin itse paikan halpuudella. Nain ollen Akihabarasta ei myoskaan tarttunut mitaan kummempaa mukaani.

Repaisin ja paatin syoda lansimaista ruokaa - nimittain kebabia. Kebab-paikan omistaja osoittautui varsin englanninkielen taitajaksi, ja hanen kanssa oli mukava turinoida aikansa. Han oli myoskin sita mielta, ettei Akihabara ollut ihan maineensa arvoinen halpuudessa ja kertoi, etta Akiba Yodobashi olisi suhteellisen edullinen suuri kauppa. Kahvin jalkeen suuntasin siis sinne yksin, josta onnistuin loytamaan janskat mp3-soittimen sangattomat kuulokkeet, joissa oli jojotyyppinen systeemi johdoille. Harmikseni nyt tassa hostellilla huomasin, etta oma tuotteeni oli viallinen jojon toimiessa voin toisesta sangasta, joten huomenna saan sitten todeta, etta kuinka hyvin tai huonosti tuo vaihto-operaatio taalla toimii.

Muuten oma aikani Tokiossa paattyy huomisaamuun. Niin monta asiaa, kuten Harajukun ja Shinjukun nuoret pukeutujat, Uenon puisto ja monet ymparyskaupungit kuten Yokohama, jai nakematta. Ensimmainen johtuen siita, etta viime viikonloppuna satoi kuin saavista kaataisi, Ueno taas piti olla tanaan vierailukohde, mutta selkani eparoi, joten palasin suunniteltua aikaisemmin hostellille. Yokohaman sijasta keskityin puolestaan keskiviikkona Roppongin seutuun ja siella kiertelyyn. Mutta onpa ainakin syy palata takaisin tanne Tokioon ihmisvilinan keskelle.

En edes onnistunut kokemaan legendaarisia metroontunkijoita, tai edes kunnon tunkua metrossa. Kerran piti turvatua selka-edella-taktiikkaan, mutta muuten reittini on menneet jotenkin tosi ristiin tyossakavijoiden kanssa. Se on sinansa hassua, silla yleensa olen lahtenyt suhteellsen aikaisin hostellista, ruuhka-ajan ollessa viela paalla palaten vasta iltamyohaan, jolloin kuitenkin olen kayttanyt metroa paljon myos illan suussa, jolloin kuvittelisin liikenteen olevan suurin mahdollinen. Yhden kerran yritin taktikoida ja menna kaupungin toiselle puolelle ruuhka-aikaan mahdollisimman ruuhkaista reittia pitkin, mutta nappasin vahingossa vaaran metron (joka itse asiassa oli sen pari minuuttia nopeampi), jolloin missasin mahdollisen tungoksen. Joten voiko minun sanoa kokeeneen Tokion todellista luonnetta ollenkaan? Ainakin olen nahnyt vilauksia niin kiireesta, rauhasta, hektisyydesta, kuin myos uteliaisuudesta ja valittamisesta. Muuta ei nain hetken pyrahdyksesta voi kai toivoakaan.

Huomenna reittini kulkee tosiaan sitten Nikkoon, jolloin en ole varmaan yhteydessa nettiin ja sitten Kioton kautta Hiroshimaan. Ei siis kannata huolestua, vaikkei blogini paivaan tai kahteen paivittyisikaan.

Luotijunalla kapselihotelliin

Akku loppu, joten ei kannata huolestua, jos minuun ei saa yhteytta. Jostain syysta en ole viela saanut adapteria toimimaan kannykan laturin tai ladattavien paristojen kanssa. Kameran akun kuitenkin suostuu lataamaan, joten jotain en ehka tuossa ole tajunnut adapterin ja latureiden yhteistoiminnasta.

Kuten otsikosta voi paatella, saavuin kaksi tuntia sitten luotijunalla sateiseen Tokioon ja ensimmaisen yon majapaikkanani on Akihabarassa sijaitseva kapselihotelli. Jain taas vaihteeksi vaaralla asemalla pois, mutta onneksi JR passi pelastaa aika monesta pulasta. Oikeastaanhan tarkoitus oli tulla jo aikaisemmin paivalla, mutta Tokioon oli luvattu sadetta, ja Yashi, edellisen hostellin pitaja, kertoi kerran kuukaudessa jarjestettavasta kirpputorista Toji-temppelin luona Kiotossa, joten jain mieluummin vahan pidemmaksi aikaa sadettomaan Kiotoon. Muutenkin paiva ilman rinkan kantoa houkutteli, silla hartiat olivat yhakin kipeat tuosta Osakan linnavierailusta rinkan kanssa. Kirpputorit vaikuttivat kuitenkin enemman markkinoilta, silla valtaosa myydyista asioista oli uusia kasitoita tai ruokaa. Mitaan aivan kummallista siella ei nakynyt, mutta kaikkea janskaa japanilaisesta limasta sokeripinnoitettuihin viinirypaleisiin tuli kokeiltua ja tulipahan nahtya taas varsin paikallista meininkia.

Taalla on selkeasti sadekausi alkanut, mutta silti eilen sinnikkaana tyttona osallistuin bambunkatkomis-festivaaliin, jota Yashi myoskin mainosti. Bambuja miekoilla katkovat munkit ja eksoottiset tanssit eivat kuulostaneet yhtaan hullummalta vaihtoehdolta sateisen Naran rinnalla, joten paasin sitten kokemaan suhteellisen aidon japanilaisen festivaalin ilman monia turisteja. Festivaalin alussa tutustuin japanilaiseen poikaan nimelta Yin, ja festivaalin paatteeksi lahdimme vaeltamaan vuorten ympari kavelyreitteja tutkailemaan muita Harunan alueen temppeleita ja pyhattoja. Vaikka siina vaiheessa ei enaa aivan kaatamalla satanutkaan, niin parin tunnin vaellus marassa ja kuraisessa japanilaisessa metsassa oli varsinainen kokemus. Vaellusseura oli kuitenkin oikein hyvaa ja boonuksena nain mm. 1000 vuotta vanhan puun ja Kibunen portin ymparistoineen, joten iltapaiva oli vahintaankin mielenkiintoinen.

Eilen illalla puolestaan lahdimme hostellin porukalla syomaan aitoon japanilaiseen ravintolaan ankeriasta, joka oli hyvaa. Yashi puhui meidat sisaan (monet japanilaiset paikat eivat halua lansimaalaisia turisteja) , mutta valitettavasti han joutui lahtemaan heti pian kaitsemaan kahta vahan myohemmin saapuvaa tyttoa jattaen meidat pohtimaan, miten selviamme japanilaisesta illallisesta. Ruoka oli kuitenkin hyvaa ja suhteessa lansimaalaisille tarjottuun hintatasoon varsin halpaa. Seurassakaan ei ollut yhtaan valittamista, joten kaikin puolin eilinen oli aika taydellinen lomapaiva.

Yleisesta hintatasosta voisi sanoa sen verran, etta jotkut jutut ovat taalla varsin halpoja, jotkut taas aivan kasittamattoman kalliita. Esimerkiksi hedelmien osto on aika haasteellinen kokemus, jos ei halua paasta kaikista rahoistaan eroon. Banaanit, porkkanat, ananas ja kirsikat ovat satsauksia, joilla edes jotenkin yritan pysya terveiden kirjoissa, mutta monet tutut hedelmat ovat sellaista ylellisyytta, joita ei voi edes harkita tavallisesta supermarketista. Vai miten olisi esimerkiksi meloni, 30 e kappale tai kiivit, jotka ovat noin 1,5 e/kpl? Omenatkin maksavat suunnilleen tuon 1,5 e kappale, eika yhdella omenalla pitkalle potki. Myos esimerkiksi juusto ja leikkeleet ovat kalliita ja hintaansa nahden aika omituista tavaraa. Lansimaalaiset tottumukset joutuvatkin koetukselle ja siita saa hyvan ponnistusalustan uusiin makuihin tutustumiselle.

Jos keskittyy nuudeli ja riisipainoitteiseen paikalliseen ruokaan, saa kohtuullisen ruoka-annoksen ravintolassa noin 5-10 eurolla. Olen kovasti mieltynyt lahisupermarkettien sushi-tarjontaan, jossa kivannakoisen lautasellisen saa mukaansa 2,5 -6 eurolla. Lisaksi kaikkea hammentavaa syotavaa saa mukaansa eurolla tai parilla, joten ei taalla nalkaan kuole. Tuleepa kokeiltua kaikkea uutta ja ihmeellista. Hyva taktiikka on ollut se, ettei liikaa ajattele, mita syo, milta ruoka tuntuu suussa tai milta se maistuu, vaan keskittyy ensin kokonaisvaikutelmaan ja miettii vasta sitten kun on valtaosan syonyt, onko ruoka oikeasti hyvaa. Ainoastaan karvas kiinalainen tee on ollut liikaa lansimaisille makuhermoilleni, mutta esimerkiksi paputaytteiset makeat leivokset, paikallinen makea lima ja janskat jutut tikunnokassa ovat loytaneet paikkansa ruokalistallani.

Nyt voisin kuitenkin suunnata taas Tokion iltaan ja ilmoitella itsestani, kun seuraavan kerran loydan internet-yhteyden. こんばんは eli hyvaa iltaa sinnekin!

Lost in translation

Elossa. Perilla. Koneeseen paastyani jannitys raukesi ja silmat alkoivat painua kiinni. Lentomatka meni zombiena, ensimmaisen torkahtamisen jalkeen en edes muistanut heti, etta olen lentokoneessa. Loput lennosta joko herailin jumissa aarimmaisen epamukavasta asennosta tai sitten etsien sellaista suhteellisen siedettavaa asentoa. Oli sentaan kaksi penkkia kaytettavissa, joten ei pitaisi valittaa. Viimeisesta torkahduksestani herasin vasta kun aamiainen tyrkattiin eteen ja siina sitten puoliunessa tungin naamaani kaikkea janskan nakoista. Lentomatkan huipennus oli, kun nain merenalaisia tulivuoria (ensimmaisella kerralla en ollut uskoa silmiani, seuraavalla en enaa epaillyt niin vahvasti) ja se, etta laskeutuessa loytyi ihan oikea lentokenttakin. Se on nimittain aika janska fiilis, kun kiitorata alkaa suoraan meren rannalta ja kone alkaa laskeutua ilman, etta nakee patkaakaan maata.

Ensimmainen paiva meni sitten ihmetellessa. Hotellin loytaminen oli ihan suhteellisen helppoa sen jalkeen kun tajusi, etta se sijaitsi Shin-Osakassa Osakan sijaan. No, eihan noilla paikoilla ollut kuin se 10 kilometria valimatkaa. Hotelli oli siisti, taynna marmoria ja kaikkea niin hienon nakoista, etten olisi normaaliolosuhteissa sellaiseen eksynyt. Sanky oli kuitenkin mukava, eika muutakaan valittamista ole. Kylpykin oli varsin ihana, vaikka koko ajan torkahtelinkin.

Nukutun yon (tai no, nukuinhan ma 22-03 ja 5.30-8) jalkeen lahdin sitten tutkailemaan Osakan linnaa, kun seuraavassa majapaikassa tarvitsi olla myohaan iltapaivalla ja Osakan ja Kioton vali taittuu yleensa alle tunnissa. Opin sen, etta taalla onnistuu aina ajoittain hukkaamaan itsensa aika taidokkaasti (kavelin rinkan kanssa tanaan varmaan noin viisi kilometria ylimaaraista ihan vain sen takia). Varsinkin palatessani linnasta olin aika hukassa. Tai oikeammin olin ihan varma suunnasta ja olinkin ihan varma, etta juuri loydan aseman - kunnes aseman nimesta tajusin, etta olin jossain ihan muualla. Mutta onneksi JR junapassi kavi ja paasi sitten takaisin ihmisten ilmoille suuremmitta kommelluksitta. Kaikkea uutta hammentavaa olenkin sitten tajunnut ja ohessa on lista muutamasta hauskasta yksityiskohdasta:

Lippujen ostaminen: Kaytannossa suhteellisen helppoa. Mene lippuluukulta nayttavalle tiskille ja kysy tarvitsemaasi lippua. Taman jalkeen virkailija toistaa omat litaniansa muutaman kerran japaniksi ja itse sitten toistat jotain lipusta englanniksi, tilanteen kuitenkin yleensa paattyen siihen etta alkaa sohiminen, etta olet vaaralla myyntitiskilla. Taman jalkeen sormet osoittavat tiskille, johon voi menna. Toista tama iterointi keskimaarin viisi kertaa, jonka jalkeen sinulla on ehka jokin lippu, joka toivottavasti toimii siina junassa/metrossa mihin olet menossa. Ja aina senkin jalkeen voi tulla yllatyksia, kuten esimerkiksi osaka bisnes parkissa, jossa toimii sitten yksityinen metro, johon alueen sisainen matkalippusi ei kay. Junassa tarvitsee sitten enaa jannittaa sita, etta pysahtyyko juna silla asemalla, milla pitaisi ja ihmetella, mista ne ylimaaraiset asemat olivat tulleet reitin varrelle.

Poliisisedan nakoiselta virkailijalta kysyminen: vikatikki. Tai no, riippuu toki tapauksesta. Itse olisin vain tarvinnut junakartan. Taman kyseinen henkilo otti sen niin henkilokohtaisesti etta juoksi ympari asemaa, etta sain kartan. Harmi vain, etta kartta oli lopulta ihan eri kuin mita tarvitsin. Yhteenvetona tilanteesta: Myonnettakoon, etta olin nolo.

Vessanpontot: Niin, siis ne "lansimaalaiset" ihme kapistukset joihin on jopa kaukosaatimet. Mistaan nappuloista en yhakaan saa selvaa, mutta olen oppinut, etta jos tarpeeksi etsii takaa, niin voi loytaa napin tai vivun, jolla voi ohittaa kaikki nuo jannittavat vaiheet vessanponton kaytossa ja yksinkertaisesti vetaa vessan.

Ruokailu: Ensimmaisena iltana tein pelivedon ja ostin vain sushia paikallisesta supermarketista. Hyvaa ja helppoa. Ensimmainen ruokailu ravintolassa: ei ainakaan kannata tilata kuumaa nuudelikeittoa paikassa, jossa ei osata sanaakaan englantia. Tai no, saivatpahan paikalliset tarjoilijat vahan viihdyketta. Ensiksi minulla kesti ikuisuus valita ja tilata. Taman jalkeen minulla kesti ikuisuus syoda. Harmi vaan etten ainakaan viela hallitse kovinkaan tyylikkaasti ryystamisen jaloa taitoa joten nuudelikeiton syominen puikoilla - kohtuullisen haasteellista. Onneksi puolessa valissa tuli paikallinen henkilokunta vastaan ja toi minulle lusikantapaisen kapistuksen, jolla paasin edes vahan ryystamisen makuun. Paastyani ravintolasta oli todella hikinen, se ei kuitenkaan tainnut johtua keiton kuumuudesta vaan ennemminkin tuskaisesta tilanteesta. Seuraavan kerran tilaan sushia tai sashimia tai ihan mita vaan, kunhan se ei ole nuudeleita ja keittoa.

Suunnistus: suhteellisen helppoa. Tai yleisesti ottaen helppoa mutta valilla eksyy sillai hassusti, kadottaen esimerkiksi yhden ostoskeskuksen tai aseman. Aikaisemmin ohjeissa mainittu iso valkoinen lyhty oli sitten kaytannossa iso kellertavan harmaa lyhty, mutta yllatyin kuitenkin siita, kuinka helposti hostellin loysin. Siis ekalla kerralla, toisella kerralla menin tyylikkaasti halutun risteyksen ohi ja tutustuin lahikortteleiden ihmeisiin (ja niitahan talla seudulla riittaa).

Jep, jep. Nain ollen Japani kiittaa ja kuittaa talta eraa. Ulkona on luokkaa +25 ja aarimmaisen kosteaa ja sadekin tuntuu talta eraa rauenneen. Uudet kujat ja seikkailut kutsuvat ja minun pitaa lahtea liikkeelle, etten nukahda jetlagin johdosta talle koneelle.

Suunnistusoppia japanilaisittain

Japanissa majapaikat on hyvä varata jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Omassa valinnassani painoivat vahvasti englanninkielen taito, muiden käyttäjien arviot sekä sijainti. Lisäksi majapaikassa oleva netti oli ehdottomasti bonusta, sillä muutenhan esimerkiksi tämän blogin tai muiden yhteyksien pitäminen saattaisi olla aika haastellista.

Ensimmäisen yön nukun länsimaalaisessa hotellissa, jotta ei liikaa tarvitse stressata aikaerosta toipuvana vieraassa ympäristössä. Muut yöt menevät japanilaistyyppisessä majoituksessa, ryokanissa, lukuunottamatta Hiroshiman kahta yötä paikallisessa youth hostellissa, yhtä yötä kiotolaisessa temppelissä ja yhtä yötä tokiolaisessa kapselihotellissa.

Ryokanien kaivaminen netistä oli suhteellisen vaivatonta. Ainoastaan Hiroshimassa oli puutetta majapaikoista, joissa olisi ollut englanninkieliset sivut. Osan majapaikoista varasin näppärästi hostels.comin kautta ja osan taas ottamalla yhteyttää suoraan itse yöpaikkaan. Karttojakin löytyi varsinkin suurempien majapaikkojen kohdalta ja niitä printtasin kahteen kertaan: englanniksi ja japaniksi, jotta suunnan kysyminen helpottuisi.

Pääosin kartat näyttivät selkeiltä, tosin niissäkin herää kysymys, että kuinka monta tietä kartasta on unohdettu selkeyden luomiseksi. Sitten taas on muutamia karttoja ja ohjenippuja, joita katselee huvittuneen epäuskon ja vatsanpohjaa kipristelevän jännitysken vallassa pohtien, miten ikinä onnistuu löytämään oikean paikan ensimmäisellä kerralla. Tässä esittelen yhden niistä:

Kuva ja seuraava teksti poimittu siis täältä. Onneksi ohjeteksti pyrkii parempaan tarkkuuteen: "The guesthouse is located near 'Minamiza', a theater on the roads of Kawabata street and Sijo street. To get to the guesthouse from Minamiza Theater, walk one block to the east (walk away from the river) along Sijo street (main street) and turn right at the first traffic light. You will see a large white lantern hanging outside a building as you walk south for one block (45 secs) and there is a narrow street (first street from Sijo street) on your left hand side. Walk 10m to the east from the corner and you will see the gate of the guesthouse on your left hand side. ". Siinä sitten etsimään ryokania toivoen, että valkoisia lyhtyjä ei ole tullut vuosien varrella lisää tai että kyseisen lyhdyn paikkaa ei ole muutettu. Samalla voin myös toivoa, että kävelynopeuteni vastaa japanilaista ja ottaa vaikka sekuntikellolla aikaa, kuinka kauan yhden korttelin kiertämiseen menee. Ehkä tämä kuitenkin tästä, seikkailua lähdin hakemaankin ja eräs matkaopaskin taisi todeta, että "eksyminen on Japanissa elämys". Jos muuten ei onnistu, niin ainahan voi tuohon poliisilaitokselle mennä kysymään ohjeita, sekin nimittäin lienee kansallinen tapa.

Ensimmäinen askel

Ensimmäinen kohde on Japani, tuo nousevan auringon maa. Päätös tuli nopeasti, kuin puskan takaa, mutta yhtälailla yllättäen tuli tieto lomastakin, joka sen mahdollisti. Japani on ollut sillä pakko-vierailla- ennen-kuin-kuolen-listalla jo pitkään, mutta aikaero, parjattu kalleus ja kulttuurin vahva erilaisuus on pitänyt haaveet siellä taka-alalla. Työpaikan vaihdon yhteydessä mahdollistui kuitenkin niin pitkä loma, että on voi lähteä toiselle puolelle maapalloa muutamaa päivää pidemmälle visiitille, josta toivottavasti mieleen jää muutakin kuin vain aikaerorasitus, kulttuurishokki sekä tärkeimmät turistikohteet.

Olen siis matkalla lähes kolme viikkoa, joista matkapäivien jälkeen jää kaksi ja puoli viikkoa aikaa olla perillä. Tästä ajasta vietän vähän yli viikon Tokiossa, viikon Osaka-Kioto-Nara akselilla ja lisäksi käyn etelämpänä Hiroshimassa tutkailemassa vähän erilaista luontoa ja historiaa. Lisäksi esimerkiksi Nikko ja Himeji kuuluvat niihin kohteisiin, jotka haluan nähdä.

Vielä on lähtöön kuusi päivää ja lennot ja majapaikat on jo varattu. Reissaan yksin, sillä lyhyellä varoitusajalla ei löytynyt kavereita, jotka olisivat pystyneet irtautumaan töistä ja muusta arjesta yhtä nopeasti. Aivan ideaalinen ajankohta ei ole myöskään Japanin matkailulle, sillä kesä-heinäkuussa on menossa sadekausi, jolloin voi tulla rankkoja sadekuuroja, jolloin kadut lainehtivat. Ero Suomen kesäkuuhun tuskin on kuitenkaan valtava, sillä täälläkin on alkukesä usein vetinen ja kylmä. Rankkoihin sadekuuroihin olen myös ehtinyt tutustua retkilläni Saksassa ja niitä rankemmat voi sitten luokitella sen verran ihmeellisiksi, että ne kelpaa myös jo itsessään matkakokemukseksi. Sen verran tuo ennakoitu sadekausi vaikuttaa suunnitelmiin, etten ole ajatellut viettää enempää aikaa Japanin eteläosissa vaikka siellä olisikin ilmeisesti hienoja rantoja nähtävänä.

En ole lukenut koulussa tai muuallakaan aikaisemmin japania, joten viimeisen viikon ajattelin käyttää siihen, että opettelen edes hiraganojen ja katakanojen tunnistuksen sekä ne muutamat perusfraasit, joilla pääsee edes vähän alkuun. Lukuisia tunteja voisin vielä käyttää ottaen selvää mahdollisista matkakohteista. Suuret linjat ja nähtävyydet on jo selvillä, mutta niistä kerron sitten myöhemmin matkan edetessä. Tervetuloa siis jatkossakin lukemaan kaikista hassuista poluista, joille matkan päällä eksyn.