Bad hair day

En kovinkaan helposti ole mainoksen uhri. Toki uusia asioita kokeilen innolla, mutta olen hyvin skeptinen siitä, jos joku tulee minulle väkisin tuputtamaan jotain, mitä en halua. Varsinkin nettikaupoissa harvoin ihan turhuuksia tulee hankittua, vaikka ajoittain onkin vaikea pitää pää kylmänä.

Kesällä silmään pisti suoritusraudat. Oikeastaan suoristusrauta on vähän väärä nimi laitteelle, jolla voi myös kihartaa hiuksia. Olin siinä vaiheessa ajautunut jo epätoivoon nykyisen hiuspehkoni kanssa. Hieman luonnonkihara hiustyyppi tuntuu olevan tuskaisen vaikea. Suoraksi ei meinaa saada melkein mitenkään, mutta luonnonkiharaakaan ei ole tarpeeksi, jotta näyttäisi kivan kiharalta. Olin nähnyt kaverini hiukset laitettavan sillä eräissä polttareissa ja siinä oli jotain, joka jäi mieleen. Suoristusrauta vilahteli myös jossain blogissa ja eräänä myöhäisenä yönä hairahduin tilaamaan ghd-suoristusraudan.

Tilasin varsin kalliihkon raudan periaatteella, että jos nyt jollain kuumalla haluan pilata hiukseni, niin mielellään sellaisella, jossa asiaa olisi edes mietitty. Jos ei hiukset aivan ensi käytön jälkeen menisi lopullisesti pilalle. Tilaus saapui kesäkuussa, mutta muutaman kuukauden ajan se on pyörinyt kaapeissa. Näytti siltä, että tein turhan hankinnan, kunnes äsken olin juuri lähdössä bileisiin ja hiukset näyttivät siltä, että haluaisin kulkea paperipussi päässä. Päätin, ettei ole enää mitään menetettävää ja kokeilin rautaa. Kiharoita en vielä lähtenyt yrittämään, mutta suoristaminen houkutti.

Peilikuva hämmensi. Hiuksista tuli oikeasti kivat. Ero oli pieni, mutta tähän hieman suhruiseen tukkaan kyllästyneenä valtava. Hiukset olivat oikeasti suorat, pitkät ja upean näköiset. Viiden minuutin työllä. Paljon kaivattua kampaamoreissuakaan ei oltu tehty, mutta silti ne näyttivät mahtavilta. Pakko oli mainostamaan blogiin, vaikka bileet onkin jo alkaneet ja matkaan pitäisi lähteä. Olin oikeasti niin aidosti hämmentynyt lopputuloksesta. Toki ei näistä varmasti arkipäivien rutiinia tule, mutta silti on vapauttavaa, jos on kikkavitonen takataskussa satunnaisia bileiltoja pelastamaan. Tykkään!

Sinebrychoffin satoa

Eilen sitten koitti päivä, kun oli aika kurkistaa Italian yöhön. Kohteena siis Sinebrychoffin museo ja italialaisista iltapuvuista koostuva näyttely. Sivistävä kokemus sinänsä. Menijän kannattaa kuitenkin muistaa, että puvut ovat tietyssä mielessä aikansa pelikuvia ja edelläkävijöitä. Jumalaisen kaunista tai uniikkiutta odottava saattaa pettyä, sillä yksittäinen muotilehtikin saattaa esitellä enemmän ja laajemman skaalan pukuja kuin mitä museossa oli nähtävillä. Määrällisesti olisinkin kaivannut hieman suurempaa määrää pukuja. Lisäksi yhdenkään puvun kohdalla ei tullut sellaista vahvaa tunnetta, että haluaisi vain hetken ihmetellä ja ihailla mestarin taidonnäytteitä.

Hienoa näyttelyssä oli se, että puvut näki nyt livenä. Museossa havaitsi selkeästi, mikä merkitys on taidokkailla valokuvaajilla ja kuvankauniilla malleilla asujen esiintuomisessa. Toki museossa nähtävät vaatteet olivat kuvista poiketen aitoja ja autenttisia. Mallinuket eivät näyttäneet, kuinka puku liikkuu kantajansa mukana, tai pukuja ei voinut tarkastella lähempää työn taidokkuuden tai yksityiskohtien havainnoimiseksi. Kaikki olivat esillä samalla lailla samojen mustien mallinukkien päällä jättäen vähän tilaa omalle mielikuvitukselle puvun käyttötavoista, mikä hieman latisti kokemusta.

Näyttelykappaleita yhdisti tietty koruttomuus ja se, että ne tosiaankin kuvastivat aikaansa. Oli sekä rakkauden aikakauden tai kasarin villejä kokeiluja sekä uusien materiaalien etsintää, joka nykyajan silmissä näyttää vähän pliisulta tai jopa mauttomalta. Tosin sitähän muoti syvimmiltään on, ei aina voi esitellä pientä ja sievää, vaan pitää pystyä rikkomaan rajoja ja tuomaan erikoisuuksia, jotka erottuvat joukosta ihan vaan erilaisuutensa vuoksi. Vitsejä, joista mestarin menestyksen vuoksi tulee aikaansa suurempia ja jonka takia menneen vuosikymmenen kuvia katseleekin suurta häpeää tuntien.

Syykin muodin ylilyönteihin on selkeä. Sovinnaisuus on pidemmän päälle tylsää ja varsinkin muotitalojen näytöksissä on tarkoitus viedä asiat hieman yli, korostaen muutosta ja idean vahvuutta. Jos muodinluojat eivät edelläkävijöinä siihen uskaltaisi, niin kuinka ikinä tulisi mitään muutoksia tavallisen kaduntallaajan tyyliin? Pahimmassa tapauksessa mikään ei koskaan muuttuisi, joten hukkuisimme hitaasti siihen tylsyyteen, harmaaseen ja pliisuun vaatemassaan, jossa kaikki olisi aina vain tuttua ja turvallista.

Italialaisten muodinluojien yksittäisistä luomuksista voi olla montaa mieltä ja harvoin yksittäinen asu pystyy säväyttämään oikein kunnolla. Silti muun muassa esitellyt muodinluojat ovat edistäneet nykypäivän persoonallista pukeutumista, joten museo on antoisa kokemus, jos ei muuten, niin edes historiallisesta näkökulmasta.