Singapore sling

Koska arki on viilettänyt ohitseni kuluvana viikkona, on kiva palata vaihteeksi Singaporen kuviin. Kävin siis tutkailemassa Singapore Slingin syntykodin, joka oli hotelli Rafflesin Long bar. Singapore Slingin kehitteli Ngiam Tong Boon 1910-luvulla. Long Bar itsessään tuntui ympäristöltään jääneen kyseiselle vuosikymmenelle, joka teki siitä varsin sympaattisen vierailukohteen.

Hotelli Raffles oli vielä suhteellisen helppo löytää, vaikka ulkona tuli vettä kuin saavista kaataisi. Itse baari taas - hämmentävää oli mennä hotelliin sisään ja sitten vasemmalle, oikealle, suoraan, vasemmalle ja oikealle. Toisaalta ulkona satoi ja valtaosan etsinnästä tein sisätiloissa tai terassien alla, joissa ei kastunut, joten ei yhtään hullumpi. Baariin ohjastava kyltti, johon itse asiassa törmäsin vasta pois lähtiessäni:

Sisäpihan terassi:

Baari sisältä käsin. Paikan erikoisuutena oli tuulettimet, joista tuli mieleen lähinnä englantilaisten ristiretket. Lisäksi jokaisella pöydällä oli kuorellisia maapähkinöitä, jotka kuuluivat mukaan palveluun. Pähkinät kuorittiin ja kuoret heitettiin lattialle.

Tyhjä pöytä nautintohetken jälkeen. Huomaa lattialla näkyvät pähkinänkuoret:

Ja kuva Singapore Slingistä, joka on ehkä aavistuksen turhan makeaa omaan makuuni. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö ollut kiva hengähtää ja siemailla drinkkiä kaikessa rauahssa maanantai-iltapäivän vilinässä.

Yllä oleva kuva on täältä, sillä itse otin kuvia vain poseerauksista drinkin kanssa. Kyseisestä blogista löytyy toinen kertomus Raffles-käynnistä ja blogin kuvissa näkyy myös mainitsemani tuulettimet.

Vedenalaista elämää

Jotta elämä ei ihan tylsäksi käy, on luvassa taas kuvia Singaporesta. Minulla onkin ollut huono omatunto, kun Intia-kuviakin on varsin suuri läjä vielä käsittelemättä. Toivottavasti ette ole vielä ihan totaalisesti kyllästyneet näihin kesän matkakuviin, kyllä tästä arjesta ehtii ihan tarpeeksi vielä raportoida näin syyssateiden keskellä.

Nyt kuvauksen kohteena oli eteläiseltä saarelta eli Sentosasta löytyvältä akvaariosta löytyneet merenelävät. Odotukset paikasta olivat valtavat, kun kuitenkin akvaario kuului käsittääkseni maailman suurimpien akvaarioiden joukkoon. Pieni pettymys olikin edessä, kun akvaario koostui lähinnä kahdesta isosta huoneesta - toki sieltäkin muutaman oikein nätin kuvan sai näpsittyä. Tässä siis parhaimmistoa:

Kalalaji nimeltä XYZ, ei mitään tietoa enää tässä vaiheessa, mutta valtavan isolta se näytti.

Hait:



Meduusojen lumoava maailma:

Klovnikalat:
Kunnon meritursas:

Rapuja kerrassaan:

Taskurapuja:

Tämä oli tosi hieno, eli oltiin sellaisessa läpinäkyvässä tuubissa, jossa joka puolella ui kaloja:
Merihevonen. Tai oikeastaan kaksi. Huomaatko ne?

Yleiskuva trooppisesta akvaariosta:

Paikan vetonaula, eli vaaleanpunainen delfiini. Vatsapuoli on vielä vaaleanpunaisempi.


Kyllä näitä kuvia jo ihan kaiholla katselee. Ilmassa on syksyn raikas tuuli, tiet täyttyvät koivunsiemenistä ja omenatkin alkavat jo kypsyä. Ei kai tässä voi tunnustaa muuta kuin kesän tappiota syksylle. Silti syksyn raikas tuulahdus voi tuoda jotain uutta elämään, uusia tuulia ja uusia näkökulmia. Eikä koskaan osaa arvata, mitä seuraavan kulman takana löytyykään.

Idän moskeijan huuto

Singaporessa oli myös arabialainen kortteli, jossa oikeastaan tein ensikosketukseni moskeijoihin. Ensimmäistä tyydyin ihastelemaan vain ulkoapäin idän eksotiikka ja tuhannen ja yhden yön tarinat mielessäni. Varsin hienoja rakennuksia moskeijat olivat. Suuntasin ihan tarkoituksella arabialaisia kortteleita kohden, joten hyvän maun nimissä minulla oli päällä polvet peittävät shortsit sekä iso huivi, joka oli helppo kaivaa tarvittaessa laukusta. Pelkäsin etukäteen hieman tuijotusta, mutta pelkoni oli turha. Suurempi haaste arabialaisissa kortteleissa oli se, että olin kunnianhimoisesti päättänyt valloittaa kaiken jaloin ja jalkani alkoivat silloin jo painaa. Näin ollen tyydyin kahden ison moskeijan ihasteluun:

Malabarin moskeija:

Sultanin moskeija:

Sultanin moskeijan sisään uskalsin jopa kurkistaa. Se oli ensimmäinen moskeija, johon olen koskaan päässyt kurkistamaan sisälle. Pitkään mietin tämänkin kohdalla, että uskaltaudunko menemään sisään. Moskeijan ovella oli kuitenkin vartija ja itse vaikutin varsin paljon turistilta, joten ajattelin, että eiköhän minut pysäytetä, jos läsnäoloni ei olisi ollut toivottua. Kukaan ei kuitenkaan estänyt menoa. Moskeijan sisällä oli varsin vahvasti rajattu alueet, joihin ns. vääräuskoisena sai astua ja kulkea. Kuvia en uskaltanut ottaa.

Muistini mukaan moskeija oli sisältä varsin yksinkertainen. Ihmiset hiljaa rukoilivat ja toiseen kerrokseen pääsivät vain musliminaiset. Törmäsin siellä myös yhteen toiseen turistirouvaan, jolla oli kaapu päällä. Ulos lähtiessä huomasin, että tällä ns. moskeijan vartijalla oli rekillinen näitä kaapuja niiden turistien varalle, joilla ei ollut moskeijaan asianmukaista asua. Turisteja pyöri moskeijan ympärillä kuvaten sitä, mutta harvempi uskaltautui moskeijan sisään. Minä uskaltauduin ja mielestäni se kannatti, ihan vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi.

Näkymätön uhka

Maailmaa on viime kuukaudet pelotellut tauti, jota kutsutaan sikainfluenssana. Ensin se vaikutti olevan todella tappavan vaarallinen, mutta vaikka tämä kuumetauti onkin ikävä kokea, ei se kovinkaan paljon ole vaatinut ihmisuhreja.

Kaikki on aina suhteellista. Sikainfluenssaan on kuollut tällä hetkellä suunnilleen tuhat ihmistä ja näiden omaisten näkökulmasta varmasti uhrien määrä on suuri. Keskivertoinfluenssaan kuolee vuosittain 400 000 ihmistä, joten siihen mittakaavaan influenssa ei ole vielä päässyt, lähellekään. Normaaliin influenssankin uhriluku on pieni verrattuna esimerkiksi auto-onnettomuuksien uhrien määrään.

Singaporessa joka paikka oli täynnä sikainfluenssavaroituksia. Metroissa kuulutettiin varotoimia. Metropysäkeillä oli erinäisiä patsaita, joilla oli hengityssuojaimia muistuttaakseen suojautumisesta. Käsiä muistutettiin desinfioimaan ja pelokkaimmat käyttivät hengityssuojaimia. Varsinkin lentokentillä näillä räteillä suojautuneita näkyi huomattavasti. Olen itse epäileväinen näiden hengityssuojien todelliseen tehoon. Pitkän päälle ei voisi kuvitella hengittävänsä samaa ulostuloilmaa koko ajan sisäänpäin. Hengityssuojien vaikutus on lähinnä psykologinen - voi sanoa itselleen, että on tehnyt kaiken mahdollisen ehkäiskääkseen taudin saamisen.

Intiassa on kuulemma ollut sikainfluenssamellakoita sen jälkeen, kun ensimmäinen ihminen kuoli sikainfluenssaan viime viikolla. Kyseessä oli 14-vuotias tyttö, joten se herätti pelkoaallon, että kuka tahansa voi sairastua ja kuolla tautiin. Sen jälkeen sähköpostit ovat täyttyneet spämmeistä, jotka neuvovat lähimmän sikainfluenssaan keskittyneen klinikan. Niin, joissain maailmanosissa vielä testataankin ihmisiä sen varalta, jos heillä olisi sikainfluenssa. Suomessa siitä on jo luovuttu, kun sairastuminen on sen verran yleistä.

Ironista on, että siinä missä Suomen, "kai sen saa jos on saadakseen"-asenne tuntuu maalaisjärjellä toimivan paremmin, kuin kova panikointi siitä, onko sikainfluenssan seuraava uhri. Siinä, missä Suomessa testien tekemisestä on jo luovuttu ja sairastuneita kehotetaan pysymään kotona, Intiassa testit ovat keskitetty tiettyihin sairaaloihin. Ihmiset nyt rynnivät kuin viimeistä päivää näihin sairaaloihin saadakseen tuomionsa - oli se niin vapauttava tai vahvistava. Intialaiset eivät ole mitään jonottamisen mestareita, joten pelokkaiden testattavien keskuudessa on syntynyt nujakoita siitä, kuka pääseekään testattavaksi - aivan kuin testistä riippuisi se, saako elää tai ei.

Lähtökohtaisesti ajatus on absurdi. Lähtisitkö tuntikausiksi jonottamaan satojen ihmisten kanssa, joista varmasti ainakin joku kantaa tautia? Omiin korviin se kuulostaa varmalta tavalta saada tauti, mikäli sitä ei oireista huolimatta vielä ollut onnistunut voittamaan näissä sikainfluenssa-arpajaisissa. Lisäksi mellakat harvoin ovat kovinkaan turvallisia. Mellakoiden uhrien määrä voi helposti ylittää varsinaiseen tautiin menehtyvät, jolloin taudin synnyttämä pelko on oikeastaan suurempi uhka elämiselle, kuin varsinaisen tauti.

Niin, miksi sitten tänään näistä kirjoittelen? Yhtäkkiä iski kova kurkkukipu, hengittäminen oli tuskaista. Kuumeentapainenkin nousi. Pieni ääni sisälläni heräsi ja ihmetteli, että onko tämä nyt sitä pahasti peloteltua tautia? Pari tuntia meni yskänpastillien kanssa, jonka jälkeen niin kurkkukipukin ja kuume hellitti yhtä nopeasti kuin nousikin. Vaikka olenkin istunut viime päivinä yhden sairaudesta toipuneen kanssa samassa pöydässä, veikkaan, että tällä kertaa syyllinen taisi olla yölliset riennot.

Karaokekapakka, hame, toppi ja Helsingin yö voi joskus tuoda hassuja jälkivaikutuksia seuraavana päivänä. Jos iltapäivän oireet uusiutuvat, voin alkaa miettiä, onko vuoroni tullut kaatua sängyn pohjalle. Ei se mahdotonta ole, jos joka kolmannen on ennustettu sairastuvan. En kuitenkaan usko, että vielä oli vuoroni. Luultavasti uhostani huolimatta (tai juuri sen takia) minäkin kaadun sänkyyn vasta tulevana syksynä. Sitä ennen pitää ottaa kuitenkin ilo Helsingin kesästä irti - kun ulkona sataa, niin sitten voi sairastaa paremmalla omallatunnolla.

Taloja kuin karkkipaperia

Intian ja arabialaisen korttelien välissä taapertaessani törmäsin asuinalueelle, jossa talot olivat vanhoja ja todella sympaattisia. Rakennusten ulkoasu muistutti vanhoja kiiltokuvia tai karkkipaperia. Nukkekotimaisia hienoine yksityiskohtineen. Vaikka selkä muistutti itsestään ja jalka painoi, ei näiden talojen välissä haitannut yhtään, vaikka joutui hieman hengähtämään.

Ensikosketus odottamattomaan kaupunkiarkkitehtuuriin:

Talojen rivistö kapealla kujalla:

Huomaa auton kyljessä oleva mainos:

Näistä tulee mieleen lapsuuden prinsessaleikit, sillä silloin tuollainen talo olisi varmaan ollut suuri unelmien täyttymys:

Ilmeiseti jonkun työväenyhdistyksen talo, kulmasta nimittäin löytyi iso sirppi:
Hienot säleiköt:

Jos lintu olisin ja korkealle mä pääsisin

Jokin salainen halu pienellä ihmisellä on päästä uusissa paikoissa aina korkealle ihmettelemään, mitä sieltä näkyykään. Singaporessa tämän kaipuun täyttäminen ei ollut niin helppoa, koska korkeimmasta rakennuksesta löytyvä baari sattui olemaan juuri silloin kisojen vuoksi kiinni, kun olisin sinne eniten halunnut. Tämän johdosta tyytyminen oli köysirataan, jolla matkasin meren yllä Sentosaan, eli eteläiseen viihdykesaareen.

Kasinon rakentaminen kovasti käynnissä:

Singaporen kaupunkiprofiili:

Satamaa:
Oi, tuo merikin on niin vihreä, että tekisi mieli mennä pulahtamaan. Ehkä sitä jossain vaiheessa uskaltaisi Suomessa mennä heittämään talviturkin pois - tänä vuonna se on ymmärrettävistä syistä vähän viivästynyt.

Varoituksien Singapore

Kesä-Suomen fiilistelystä voi palata taas matkakuviin. Tällä hetkellä olen siis Suomessa, mutta koska kuvia on kertynyt valtava saldo, on kiva vielä verestää muistojaan kuvien muodossa.

Singaporessa silmiinpistävää oli erilaiset varoitukset, joskin siihenkin tottui. Joka paikka oli täynnä varoituksia ja ohjeistuksia. Metrossa oli tarkkaa, kummalta puolelta pääsee ulos ja että metron ja laiturin väliin jää pieni rako. Rappusia piti varoa, eikä metroradalle saanut hypätä. Seuraavat kuvat tuli kerättyä yhdestä metroaseman kulmasta, noin 10 neliömetrin alueelta:

Olethan nyt aivan varma, miten liukuportaissa käyttäydytään:
- tarkoitus on seistä jalat suorassa, lapset aikuisten kätösissä kiinni, laidan yli ei saa kumartua, eikä portaiden tarkoitus ole toimia välillisenä sohvana
Koska liukuportaissa varoitus oli todella huomaamaton, pidäthän huolen, etteivät sormet jää väliin, varpaat jumitu tai lapset pääse irti kokemaan omaa, itsenäistä liukuporraskokeiluaan. Pienellä präntillä löytyy varmasti lisäohjeita, jos niitä haluaa hakea.

Liukuportaat eivät olleet käytössä, joten siitä pitää tarpeeksi räikeästi ilmoittaa. Muutenhan voisi olla vaikea huomata, etteivät ne liiku.

Kun liukuportaista saavuttaa tavallisen lattiatason, joka itse asiassa on vähintään reilun metrin katua korkeammalla, on vaara, että katoksesta huolimatta lattialle on eksynyt vettä. Siispä edessä voi olla paha liukastumisvaara.

Ja jos ei tavalliselle kansallaiselle muistu helposti, kuinka metrossa käyttäydytään, niin onneksi voidaan ihmiset saada muistamaan tärkeät asiat kielloilla ja tarpeeksi isoilla sakoilla. Ei siis tupruttelulle, possuilulle, tulipaloille tai räjähteille. Muuten voi käydä hassusti. Yhdestä savukkeesta saa 500 euron sakon, kun räjähteistä taitaa päästä linnaan ihmettelemään, miten Singaporen rangaistuslaitos toimii.


Metrossa näytettiin myös päivittäin valistusvideota, jossa ns. kunnollinen kansalainen (TM) pelasti kanssaihmisten päiviä antamalla paikan sitä tarvitsevalle ja estämällä kulkurin näköistä kansalaista jättämästä kassiaan metroon (koska siellä tietenkin olisi voinut olla pommi). Lisäksi piti tarkastella ympärilleen, jos näkyisi jotain epäilyttävää tai uhkaavaa. Videoista tuli mieleen lähinnä kommunistivaltiot, joissa ylistetään yhteistä hyvää ja kunnon kansalaisena olemista. Varoitukset lähinnä keskittyivätkin metroon, sillä muualla ne eivät olleet yhtä silmäänpistäviä. Ainakin ne helpommin pystyi ns. unohtamaan, kun eivät pomppineet niin paljon silmille.

Muuten ei Singapore mielestäni esittäytynyt mitenkään kauhean tarkasti lain mukaan kulkevana kaupunkina. Toki sakot ja rangaistukset olivat suuret, jos jäi kiinni. Valvontaa tuntui kuitenkin olevan vähän. Esimerkiksi näin turistina tuntui, että jäi ainoana odottamaan kiltisti vihreän syttymistä liikennevaloissa. Näin myös puitojuopottelua ja onnistuin todistamaan myös kahden nuoren puistotappelun, kun he päättivät ottaa toisistaan mittaa (turvallisen matkan päästä tosin). Kännisiä ihmisiä pomppi toki Suomeen verrattuna vähemmän kaduilla, tosin siihen saattoi hyvinkin vaikuttaa alkoholin korkea hinta ja se, että taksi lähes minne tahansa ympäri singaporea maksoi luokkaa 10 Singaporen dollaria, eli viisi euroa. Julkinen liikenne myös loppui puolelta öin, joten silloin eivät iltojen bileprinsessat ja tanssilattioiden kuninkaat vielä kotiutumassa. Näin ollen siitä puolesta elämää näki varsin vähän.

Kaikenkarvaiset ystävämme

Lintupuiston jälkeen oli pakko päästä eläintarhaan. Tätä varten tarjotaan lippua, jolla pääsee kiertämään lintupuiston, eläintarhan ja yösafarin kolmen paketissa. Hienojahan ne kaikki olivat. Suurimman vaikutuksen taisi tehdä lintupuisto. Se oli ensimmäinen ja lisäksi en ole aikaisemmin tehnyt niin läheistä tuttavuutta maapallomme suurien siivekkäiden kanssa. Tässä kuitenkin näytille eläinmaailman suuria ihmeellisyyksiä:

Sisäänkäynti:

Puunlatvojen polku:

Aamupala orankien kanssa on eläintarhan yksi erikoisuuksista. Pakkohan sitä oli kokeilla!

Jääkarhu vauhdissa:

Puiden huimat kasvukorkeudet:


Kirahvit:


Leopardin haukoitus:

Kilpikonnan pulahdus:

Mietin kovasti, johtuuko esimerkiksi japanilaisten piirrettyjen hämmentävät otukset ja kiinalaisten lohikäärmeistä näistä valtavista karpeista (?). Kokoa tällä oli ainakin metri ja herätti suuren kunnioituksen jo pelkällä uiskentelullaan.

Perhosen pysähdys:

Lepakko kerrassaan:

Nukkuva lepakko:

Aitaa kovasti koetellaan:

Noin metrin kokoinen kilpikonna. Näitä luulin ensin lasten betonileikkipaikaksi. Sitten huomasin, että ne oikeastaan liikkuivat:

Harvinaiset valkoiset tiikerit. Punenkin eläintarhassa oli näitä, mutta nämä olivat huomattavasti kivemmissa aitauksissa.

Vierailijoita tervehtinyt papukaija:

Parhaat palat pääsee varmaan kokemaan vain siten, että päämäärättömänä tallustelee puiston siimenissä ihmetellen, mitä seuraavan pensaan takaa löytyykään.