Kadonneita puhelimia

Vappuna oma puhelin löysi uuden omistajan. Tai ehkä paremminkin sanottuna uusi omistaja totesi raitiovaunussa, että vieraasta laukusta löytyi kivannäköinen puhelin ja nappasi tyylikkäästi mukaansa. Lisäksi matkaan lähti myös lompakko, joten jäin ihmettelemään, mitä yhtäkkiä teenkään ilman mitään henkilökohtaista ns. perustavaraa.

Ei, kännykkää tai mitään muutakaan ei ole kuulunut takaisin. Poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta mitään ei ole kuulunut. Ajokorttiakaan ei ole löytynyt, joten epäilen vahvasti, että henkilökohtaiset kortit löytyvät jostain Suomen suuresta kaatopaikasta. Sellaista sattuu ja elämä on. Silti osasin hyvin samaistua erääseen toiseen tarinaan siitä, mitä voi käydä, jos kännykkä päätyykin toisiin käsiin. Seuraavaan kännykkään voisikin harkita synkronointia sähköpostiserverin kanssa. Jollei muuten, niin paikantaakseen kännykän taas edellä kuvatulla tavalla.

Elämän kortit

Kortit on levitetty pöydälle. Korttipakka on ollut pitkään kateissa, mutta nyt se ei ole enää ongelma. Jännitys silti tiivistyy. Mitkä kortit ovatkaan jaettu? Tuovatko kortit iloa vai surua? Päättyykö peli kesken ennen kuin se on alkanutkaan? Haluanko, että peli jatkuu kierrokselta toiselle? Milloin pitäisi vetäytyä ja kärsivällisesti nuolla haavansa. Vai pitäisikö pelata siihen asti kunnes peli on menetetty ja sormet verillä. Hampaat irvessä pidetään kiinni jostain, mikä oli tai jotain, mitä olisi voinut olla.

Elämä ei ole peliä, vaikka siinä on joskus pelimäisiä juonteita. Pelaamalla pilaa vain hetken tai pahimmillaan hyvän ja läheisen ihmissuhteen. Siltikin korttipeleissä on jotain samaa, kuin monessa alkavassa ihmissuhteessa. Kokemuksella voi tietää siirtoja, joilla voi pelata kortit mahdollisimman oikein. Luoda mahdollisuuksia jättipotille. Siltikään mikään kokemus tai taito ei auta, kun elämän noppaa heitetään. Joskus voi hyvistä lähtökohdista huolimatta tulla kohdalle musta pekka, joskus taas suurikin jokeri.

Elämän kortteja ei voi aina valita. Sydäntäkään ei voi valita, eikä tilannetta hallita. Kovasti sitä voi toivoa tai haaveilla. Tässä vaiheessa on silti jo oppinut, että ne oikeat prinssit ovat jotain hieman arkisempaa, kuin ihana komistus kultaisella ratsullaan, jonka kanssa ratsastetaan auringonlaskuun. Pettymyksiä on kertynyt repullinen ja ne raahautuvat matkassa mukana. Jotenkin sitä yrittää päästää irti, yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä, johon uusi pakka kortteineen jaetaan. Voi sulkea silmänsä ja hengittää syvään. Toivoa, että uudet kortit on paremmat tai edes tuovat hetken pidempään onnea elämään.