Arkkitehtuurin ihmeitä

Tadao Ando on uraauurtava japanilainen arkkitehti, joka syntyi 1941 Osakassa. Hänellä ei ole koskaan ollut alan koulutusta, vaan ennen talojen suunnittelua hän sai elantonsa mm. nyrkkeilemällä ja ajamalla trukkia. Tästä huolimatta hän voitti vuonna 1995 Pritzker Architecture Prize-tunnustuksen, joka on yksi arvostetuimmista arkkitehtuurin alalla.

Andon töitä löytyy paljon Osakan ympäristöstä. Tulevia töitä on muun muassa Tokio Sky Tree, josta on huimiin korkeuksiin nouseva torni Tokion keskustassa. Hänen töitään oikeastaan halusin nähdä ihan livenä, mutta en usko, että onnistuin niitä kovinkaan hyvin bongaamaan. Ongelmana kun oli se, että laskin sen varaan, että voin etsiä niitä netistä ja sitten törmätä niihin livenä. Nettiin kuitenkin ehti hieman harvemmin ja vaikka näinkin varsin jännittäviä rakennuksia, niin en joko osannut nimetä niitä tai ne osoittautuivat muiden arkkitehtien teoksiksi. Olisin tarvinnut varmaan ihan oikean arkkitehtiopiskelijan mukaan opastamaan näiden rakennusten saloihin. Ehkä sitten ensi matkalla. :D

Tässä kuitenkin muutama kuva niistä hienoista rakennuksista, josta nappasin kuvia. Kaikkia ei tässä nyt näy, sillä erikoisia rakennuksia oli varsin paljon. Ohessa ensin muutama rakennus ihan vain kadulta bongattuna. Nämä ovat siis Tokiosta.

Tokio Towerin lähipiiristä:


Näkymiä Mori-towerista, Roppongista:
Korkeita rakennuksia kyllä oli Mori-towerin naapurissa:
Elektroniikka- ja mangakaupunginosa Akihabara:


Hiroshimasta:

Himejistä, mikäli oikein muistan:
NMAO eli National Museum of Art, Osaka oli myöskin hyvin hauska tuttavuus:


Rakennuksen on suunnitellut César Pelli. Ulkoa rakennus muistuttaa sudenkorentoa ja varsinaiset museokerrokset sijaitsevat maan alla. Sisällä ei valitettavasti voinut kuvata, sillä sieltäkin itse rakennus oli varsin kiehtova. Ohessa on vielä kuva pihalla olevasta suihkulähteestä:
Kioton asema oli myös vaikuttava erilaisin yksityiskohdin. Sen on suunnitellut Hiroshi Hara. Se oli massiivinen rakennus, josta kulki läpi valtavia ihmismassoja päivittäin. Rakennus jakautui kolmeen eri komleksiin, josta ohessa on pääsisäänkäynti.

Jos oheisia liukuportaita meni ylös ja otti kuvan alaspäin, sai seuraavan näyn:


Itse onnistuin tekemään sellaisen emämokan, että lukitsin rinkkani lokeroon ja lähdin kaupungille muutamaksi tunniksi. Palatessani oli sitten aika nihkeää etsiä numeron perusteella oikeaa lokeroa, sillä niitä lokeroseiniä oli noissa alakerroksissa aika valtavasti. Tämän kommelluksen jälkeen pyrinkin sitten ottamaan kuvia, mikäli jätin rinkkani säilöön, vaikka näitä kertoja ei onneksi ollut enää montaa. Rinkan löytymisen jälkeen joutui sitten vielä etsimään oikeat raiteet, sillä kyseisessä rakennuksessa oli iso ostoskeskus, maanalaiset, junat, sekä vielä luotijunat. Vierestä löytyi vielä bussiasema, joka ei ainakaan helpottanut kokonaisuuden hahmottamista. Kyllä siellä sitten varsin helposti suunnisti, kun lopulta tajusi, että muutamat kokonaisuudet yhdistyivät vain silloilla toisiinsa ja oppi menemään oikeaan kokonaisuuteen.

Hassuja ammatteja ja hienoja automaatteja

Japanin katuja kävelessä sai bongata monia asioita, joita tehtiin niin toisin. Tässä on lyhyt katsaus muutamaan sellaiseen asiaan. Ensimmäisenä hassut toimenkuvat:

Ihmistenlaskijat asemilla. Ensimmäisenä päivänä Shin-Osakan asemalla huomioni kiinnittivät laskijat, joita oli joka ovella ainakin kaksin kappalein. Heidän keskeisenä tehtävänä oli laskea ohi kulkevaa ihmismassaa. Varsinainen homma, kun ottaa huomioon, että parhaimmillaan asemien läpi kulkee satoja tuhansia ihmisiä, ellei enemmänkin - päivässä.

Lipuntarkastajat asemilla. Metrot ovat hyvin automatisoituja ja sisään- ja uloskäynnit menevät porttien läpi, joissa tarkastetaan liput automaattisesti. Tästä huolimatta jokaisella asemalla on myös aina yksi portti, jossa on ihminen tarkistamassa valkoisen taustan (kausiliput) omaavia lippuja. Lisäksi ajoittain asemien automatiikka on epäkunnossa, jolloin yksittäinen ihminen yltää ihmesuorituksiin ja oikeasti tarkistaa, että kaikilla on oikeanlainen lippu (minkä toimintatarkkuutta hieman kyllä epäilen, sillä näiden henkilöiden vauhti on aika huima).

Liikenteenohjaajat rakennuksilla. En oikein tiedä, miten tätä ryhmää voisi kutsua. Tietyömaiden lähellä, parkkipaikkojen ja hienojen rakennusten ovilla postailee aina ihminen tai ihmisiä, jonka ainoana tehtävänä on pysäyttää hetkeksi jalankulkijat, jotta autot pääsevät kulkemaan ilman suurempia odottamisia. Kerran taisin oikeasti jopa joutua odottamaan, kun pitsisisustukset omaava taksi lähti hotellin luota vieraan kanssa, mutta muuten nämä henkilöt vain seisoivat paikallaan. Muutenkin oli erinäisissä paikoissa ihmisiä vain seisomassa paikallaan korostaakseen paikan virallisuutta tai ohjaamassa ihmisiä parin metrin matkan verran. Esimerkkejä tällaisista paikoista olivat esimerkiksi valtion laitokset ja museot.
Näiden neitien tehtävänä oli ilmeisesti näyttää viralliselta ja ohjata asiakkaat kymmenen metrin matka hisseille Tokio Towerissa.

Lisäksi oli erinäisillä lipuilla varustettuja henkilöitä, joiden tarkoituksena oli ohjata ihmisiä tungoksen läpi. Erittäin yleisiä nämä ohjastajat olivat asemilla, joissa usein oli paljon tungosta ja arvovaltaiset henkilöt haluttiin nopeasti määränpäähän. Oheinen kuva ei ole kuitenkaan tungoksesta vaan Fuji-vuoren retkestä. Lippu kuitenkin heiluu totutusti neidin kädessä kuvastamassa näiden ohjastajien toimintalogiikkaa.

Sitten päästään nerokkaisiin automaatteihin, joita Japani oli pullollaan. Juomia, tupakkaa, jäätelöä, hyytelöä, nuudeleita ja viinaa saa nurkan takaa löytyvästä automaatista, tosin hyytelöä, sake-automaatteja ja nuudeleita löytyy vähän harvemmista paikoista. Jotain automaatteja löytyy aina kulman takaa, paitsi juuri silloin kun niitä aivan eniten tarvitsisi. Tämän lisäksi automaatteja löytyy esimerkiksi nuudelipystiksistä, joissa automaatti sylkee rahaa vastaan lapun, jonka voi antaa suoraan kokille. Näin keittiöhenkilökunnan ei tarvitse käsitellä lainkaan rahaa ja toimintakin nopeutuu. Vastaavanlaisia automaatteja löytyy myös kylpylöistä ja turistinähtävyyksistä.
Ohessa kalja-automaatti, jossa sai olutta jopa varsin miehisissä pakkauksissa. Suurimmat tölkit ovat litran kokoluokkaa. Samanlaisia automaatteja löytyi sakellekin, tosin niissä suurimmat pakkaukset muistuttivat maitotölkkiä ja ne olivat kooltaan kaksi litraa.

Busseista löytyy puolestaan rahanvaihtoautomaatteja, joiden vieressä on automaatti, joihin rahat myös pudotetaan. Ne myös laskevat samalla, että rahaa on maksettu tarpeeksi matkasta, jolloin kuskin ei tarvitse keskittyä rahastamiseen.

Hieromatuolit olivat myös varsin jännittävä kokemus, vaikka niihin voi myös törmätä ihan täällä Suomessa. Niitä ei voi laskea ehkä ihan automaateiksi, mutta kuitenkin luokkaan jännittävät tekniset vempaimet. Itse käytin viimeiset jenini hyödyksi Kansai Internationalin lentokentällä ja testasin, mihin ne pystyvät. Varsin miellyttävää oli, tosin aijoittain vähän turhankin roimaa kyytiä. Luultavasti hieronnan kovuutta olisi voinut pienentää kunhan olisi vain löytänyt oikean nappulan kaukosäätimestä. Olin kuitenkin liian kielivammainen ja laiska viimeisenä päivänä edes yrittääkseni mitään. Ohessa kuitenkin vielä kuva näistä hieromatuoleista:

Etelan lampoa ja uskomattoman ystavallisia ihmisia

Matka jatkui siis Hiroshimaan, tosin Himejin kautta. Aamu alkoi heikosti Kiotossa, kun onnistuin nappaamaan pikajunan, joka ei pysahtynytkaan halutulla asemalla, joten eksyin vahan syrjaan reitiltani. Onneksi JR-linja meni lahelta ja mukava ratahenkilokunta ja JR passi taas pelasti. Inarista (pieni paikka johon eksyin) sitten suuntasin Himejiin, jossa sijaitseva linna on ilmeisesti vanhin viela pystyssa oleva. Tosin sekin oli kertaalleen purettu 50-luvulla, jolloin mm. tukipilarit uusittiin. Valkoinen linna oli vaikuttava, kun paljain jaloin kavelin sen lapi. Kengat tosiaan piti kantaa mukanaan kierroksen ajan muovipussissa, ja talla hetkella olen varvastossujen varassa. Nikkon kaatosateen jalkeen niista kun voisi puristaa vielakin vetta, joten jatin ne Kioton hostelliin odottamaan kuivumista hamassa tulevaisuudessa. Ehkapa ne ovat keskiviikkona, kun taas palaan sinne, kuivat. Toivottavasti. Vaihtoehtoisesti kuljen loppumatkan varvastossuissa.

Himejissa ei vaihteeksi englantia nakynyt paljoakaan, tosin tarkeimmat nahtavyydet oli sentaan viitoitettu, toisin kuin Nikkossa. Englanninkielisia kierroksia linnan lapi ei ollut, mutta onneksi tormasin heti alkumatkasta pieneen porukkaan jenkeista ja heita opastavaan vapaaehtoiseen elakelaiseen. Opastava herrasmies oli ilmeisesti ollut kansainvalisten asioiden kanssa tekemisissa toissa ja elakoitymisen jalkeen hakenut uuden suunnan elamalleen - opastamalla Himejiin linnaan eksyneita reppureissaajia. Onnekseni sain liittya seuraan ja kierros oli hyvin mielenkiintoinen.

Taman jalkeen suuntasin Himejin linnan puutarhoihin, joissa myos nautin vihreata teeta. Palatessani puutarhoista eras japanilainen nainen pysaytti minut ja onnistui viittomaan, etta voisi ottaa kamerallani kuvan. Siita sitten keskustelu lahti kayntiin, han puhui japania, mina englantia, kumpikin halusi kovasti ymmartaa toisiaan, mutta lahinna viittomilla mentiin. Kun kavi ilmi, etta olen Suomesta rouva innostui totaalisesti ja halusi ehdottomasti kuvan kanssani. Ilmeisesti han oli tehnyt skandinaavisen kierroksen, jossa oltiin vierailtu Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Siina sitten minakin otatin omalla kameralla kuvan meista kahdesta, jonka jalkeen rouva halusi lahtea syomaan kanssani. Omalta osaltani aikatauluni oli tanaan varsin vapaa ja ajattelin, etta mikas tassa. Nuudelipystiksessa rouva halusi ehdottomasti maksaa meilta kummaltakin ja valitsi viela saman ruoan kuin minakin. Yritin keksia jotain suomalaista annettavaa rouvalle, mutta ainoa, joka tuli mieleen, oli kahden euron kolikko, joka sattui viela oleilemaan lompakossani. Sitakaan rouva ei halunnut ottaa vastaan, mutta suostui ottamaan sen sitten lopulta iskien 500 jenin kolikon kateeni. Aterian lopuksi han viela halusi antaa lahjan, joka myohemmin osoittautui sokeriksi. Ilmeisesti hanelle oli tarkeaa antaa jotain minulle, ja sokeri oli ainoa, jota han silla hetkella kantoi mukanaan. Aika uskomatonta, etta tuollaisia ihmisia on olemassa!

Matkani jatkui Himejista Hiroshimaan, jossa sitten tutustuin rauhan museoon ja atomipommista ja rauhasta muistuttaviin muistomerkkeihin. Varsinkin Hiroshima Peace Memorial Museum oli todella koskettava, en oikein tiennyt etta oksentaako vai itkea, silla materiaali oli aika rankkaa. Loukkaantuneiden kuvia, kuolinkertomuksia, yksinaisia vaatteita ja lounasbokseja kertomassa tarinaa hetkesta, jolloin satojen tuhansien elama pysahtyi seinaan. Kuvat ja pienoismallit siita, mita Hiroshima oli ennen ja jalkeen. Surullista, niin surullista.

Huomenna matka kuitenkin jatkuu, ajattelin kayda Miyajiman saarella Unescon World heritage kohteissa ja nauttia hyvasta saasta, silla vaikuttaa silta etta sateita ei ole tulossa, ainakaan ennen ylihuomista.