Eilen oli aikainen aamu, kun paatin menna katsomaan Tsujikin kalamarkkinat. Viidelta aamulla alkaa paikallinen kalahuutokauppa ja muutenkin paikassa oli paljon eksoottista ruokaa nahtavilla. Kello oli soimassa varttia yli viisi, mutta koska onnistuin ensimmaista kertaa eksymaan ja kavelin vahan kaukaisemmalle metroasemalle, en ollut markkinoilla kuin vasta vahan ennen seitsemaa, jolloin huutokauppa oli jo ohi. Siina sitten aikani pallistelin, mita kaikkea hammentavaa meri pitaa sisallaan niin, etta ne loppujen lopuksi paatyvat ihmisten lautaselle.
Markkinoilla kuitenkin tormasin muihin turisteihin, jotka etsivat myoskin tuota huutokauppaa. Lisaksi tormasin englantilaiseen naiseen, joka etsi jotain kuulua sushipaikkaa. Toisen kerran tormatessamme paatin lyottaytya hanen matkaansa, silla kello ei ollut edes puolta kasia, markkinat oli nahty, vatsassa kurni pienoinen nalka ja kuuluisan sushikokin valmistama ruoka ei vaikuttanut yhtaan hullummalta tavalta aloittaa paiva. Aikamme harhailtuamme loysimme lopulta ravintolan, mutta sen edessa oli jonkun verran jonoa. Englantilainen matkaseurani huolehti, etta hanen pitaa olla kolmen tunnin paasta takaisin paikassa, joka oli tunnin matkan paassa. Paatimme kuitenkin testata onneamme, ja katsoa miten jono eteni. Lopputuloksena oli, etta hyvinhan se eteni ja jonon pituudesta huolimatta paasimme noin vartin jonottamisen jalkeen kirmailevien kokkien ja paikallisten kulinaristien pariin. Voi, sita makua! Taytyy kylla nyt myontaa, etten ole elaissani syonyt yhta hyvaa sushia. En yhakaan tieda, mita kuului kokin erikoislajitelmaan, mutta hyvaa se ainakin oli. Ruoan painikkeeksi oli myos simpukkakeittoa ja vihreaa teeta. Hintaa tuolla herkullisella annoksella oli suunnilleen 25 euroa, mika ei ollut mikaan mahdoton satsaus kokemuksesta sushin seitsemannessa taivaassa.
Eilisen herkuttelun lisaksi olin hostelli-ihmisten kanssa sunnuntaina ehka noin kuuden ruokalajin illallisella. Joukossa oli hostellin henkilokunta ja lisaksi jonkun verran amerikkalaisia turisteja. Napparaa sinansa, silla paikalliset a) paasevat moniin paikkoihin, jotka katsovat karsaasti meita lankkareita, ja b) he osaavat neuvotella myos hinnan kohdalleen, silla tuo kokonaisuus maksoi vain 3500 jenia, mika on myoskin suunnilleen se 25 euroa. Ruoka taas - ah, niin hyvaa. Tuli kokeiltua erilaisia simpukoita, uusia kalalajeja, okraa (paikallinen chilinnakoinen/tapainen vihannes) seka peukalonkokoista taskurapua, joka syotiin kuorineen. Ruokaa oli paljon ja se oli tosi maittavaa. En vain itse tajunnut alussa, etta ruokalajeja oli tulossa niin monta, joten ahdin napaani jokaisen ruokalajin kuin viimeisen, eli olin aika todella taysi ruoan paatteeksi. Ei kylla pida valittaa, huonompikin tuuri olisi voinut tulla kohdalle.
Alkuinnostukseni kuitenkin alkaa siina mielessa olla ohi, etta muutamat yksittaiset asiat ovat alkaneet jo hieman arsyttaa. Vahvimpana niista on ehka se, etta japanilaiset eivat syo julkisella paikalla. Tama itsessaan ei ole sinansa mikaan ongelma, mutta paikalliset kaupat ovat taynna toinen toistaan herkullisemman nakoisia bentoo-lounasbokseja, joita myydaan 24 tuntia vuorokaudessa. Niita on kiva ostaa ja vieda majapaikkaan aamu- tai iltapurtavaksi. Naita bokseja tosiaan myydaan joka paikassa ja kuulin, etta on ok syoda naita evaita puistossa. Tormasinkin eilen yhteen sellaiseen puistoon ja siita rohkaistuneena ostin kaupasta lounaan ja lahdin etsimaan puistoa itselleni uudelle alueelle. Puistoja on kuitenkin kahdenlaisia: on niita, joissa oleillaan ja syodaan ja niissa joissa on temppeli tai muita pyhia rakennuksia, ja niissa en ole nahnyt kenenkaan syovan. Ainakin itse vierastan ajatusta syoda paikalla, joka on toisessa uskonnossa pyhaa. Harmi vain, etta valitsemani puisto oli juuri naita jalkimmaisia. Kavelin pitkaan etsien sopivaa soppea, mutta ilmeisesti sinne mennaan eri porteista, ja selkani uikutti suuren kavelymaaran takia jo valmiiksi. Noh, kavelin sitten Yoyogi-asemalle, ja suuntasin Shinjukuun, kun ajattelin, etta siella nyt ainakin on puisto. Kaveleminen sattui (olin ollut liikkeessa jo yli 12 tuntia ja siita valtaosa kavellen) ja kun lopulta loysin portin, jonka kuvittelin vievan puistoon, se oli kiinni. 2 tuntia tuloksetonta puistonetsintaa siis. Meni hermot ja menin istumaan syrjaiselle kadunreunalle ja kavin kiinni omaan boksiini. Ohikulkevat japanilaiset katsoivat haveliaasti toisaalle, kun menin tekemaan jotain niin tavatonta, mutta oma energiatasoani ajatellen tuo oli oikein hyva veto. Silti ottaa paahan, etta tuo syominen on jotenkin niin alyttoman vaikeaa.
Ruokakin alkaa jo pienissa maarissa tulemaan korvista ulos. Vaikka se paaosin onkin herkullista, luulen, etten kotiin palatessani ihan hetkeen tule syomaan riisia tai nuudeleita. Alan myos pikkuhiljaa kypsya kaikelle uppopaistetulle, silla taalla kaikki liha tuntuu olevan jossei uppopaistettua, niin ainakin muuten jotenkin todella rasvaista. Lisaksi kaipaan kunnon salaattia ja hedelmia, silla niiden saatavuus on suhteellisen heikkoa. Kympin maksavat lounassalaattiboksitkin tuntuvat olevat talle salaatin suursyomarille jarjettoman pienilta. Reissu kuitenkin alkaa olla puolivalissa, ja nyt on ehka se hetki, kun asiat alkavat kypsyttamaan, mikali ne alkavat. Viimeisen viikon alkaessa kolmen paivan paasta haluaa taas nauttia niista viimeisista japaninelamyksista, kun viela pystyy.
ps. mulle ei ilmeisesti talla hetkella tule mitkaan viestit perille, joten ei kannata huolestua, jos en vastaa
ps2. Japanista myos puuttuu tietyssa mielessa postikorttikulttuuri - olen etsinyt turistikaupoista, paperikaupoista ja kirjakaupoista. Osakan linnan museon sisalla niita myytiin, mutta koska oli toinen paiva, en hoksannut niita ostaa. Tama tarkoittaa, etta mahdollisia kortteja saatte siis viela hieman odottaa. Mikali asuinpaikkanne on muuttunut viime aikoina ja haluatte kortin, kannattaa minulle mailitse laittaa uusi osoite. :D
