Tänään kannoin kotiin uuden aarteen. Poets of the Fallin uusi levy oli yksinkertaisesti pakko saada. Uhmasin jopa Sokoksen hälinäpäiviä, jotta löysin levyosaston normaalini kulkureittini varrelta. Lähdin jopa aikaisemmin töistä, jotta varmistin paikkani ensimmäisten kuulijoiden joukossa. Normaalisti kuuntelen levyt jo kaupassa edes osittain. En välitä ostaa musiikkia, jonka sisältöä en tiedä, sillä on turha ostaa levy, jonka yhtä biisiä kuuntelee viikon ja sen jälkeen levy pölyttyy hyllyssä seuraavan vuosikymmenen ja päätyy lopulla 50 centillä kirppikselle. Tänään ei ollut aikaa kuunnella ja luotto oli kova, joten tuli ostettua aivan sokkona.
Bussissa tajusin, että uudella levyllä oli vain 10 kappaletta. Pieni pettymys, sillä pitkän odotuksen jälkeen olisin suonut levylle 12 kappaletta. Silti en missään nimessä pettynyt siinä vaiheessa, kun laitoin levyn soittimeen. Levy oli jotenkin rauhallisempi kuin aikaisemmat. Aivan kuin vanha poets of the fall olisi pesty uuden punaisen paidan kanssa, jolloin siitä olisi tullut keväisen hailakan vaaleanpunainen. Joissain biiseissä tuntui olevan rauhaa ja hetkittäistä onnea tai toivoa. Katkerien tunteiden palo oli ehkä hetkeksi hellittänyt ja levy sopi oikeastaan todella hyvin tämänhetkiseen tunnelmaani. Sanoja ei ensi kuuntelulla vielä niin toistellut, joten voi olla, että tunnelmatkin vielä muuttuvat, kun levy tulee tutummaksi. Sanoja kuuntelen yleensä aika tarkasti, joten ne voivat vielä muuttaa tunnelmaa.
Olen tykännyt aina POTFin monipuolisuudesta. Energisinä päivinä pompin ja kelailen niitä rokimpia biisejä, kun taas joskus on kiva hiljentyä vähän herkempien biisien tahtiin. Edellinen levy oli energinen, joten tämä rauhallisempi levy sopii oikein siihen hyvin kokonaisuuteen, jona bändin olen hahmottanut. Uuden levyn kanssa on kiva jatkaa kevääseen ja odottaa tulevaa keikkaa.
Bussissa tajusin, että uudella levyllä oli vain 10 kappaletta. Pieni pettymys, sillä pitkän odotuksen jälkeen olisin suonut levylle 12 kappaletta. Silti en missään nimessä pettynyt siinä vaiheessa, kun laitoin levyn soittimeen. Levy oli jotenkin rauhallisempi kuin aikaisemmat. Aivan kuin vanha poets of the fall olisi pesty uuden punaisen paidan kanssa, jolloin siitä olisi tullut keväisen hailakan vaaleanpunainen. Joissain biiseissä tuntui olevan rauhaa ja hetkittäistä onnea tai toivoa. Katkerien tunteiden palo oli ehkä hetkeksi hellittänyt ja levy sopi oikeastaan todella hyvin tämänhetkiseen tunnelmaani. Sanoja ei ensi kuuntelulla vielä niin toistellut, joten voi olla, että tunnelmatkin vielä muuttuvat, kun levy tulee tutummaksi. Sanoja kuuntelen yleensä aika tarkasti, joten ne voivat vielä muuttaa tunnelmaa.
Olen tykännyt aina POTFin monipuolisuudesta. Energisinä päivinä pompin ja kelailen niitä rokimpia biisejä, kun taas joskus on kiva hiljentyä vähän herkempien biisien tahtiin. Edellinen levy oli energinen, joten tämä rauhallisempi levy sopii oikein siihen hyvin kokonaisuuteen, jona bändin olen hahmottanut. Uuden levyn kanssa on kiva jatkaa kevääseen ja odottaa tulevaa keikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti