Tervehdys taalta Hong Kongista. Ensitunnelmat kaupungista olivat varsin vasyneet, kun perilla oltiin samaan aikaan kun normaalisti menen nukkumaan. Ei siina mitaan sinansa, mutta kello kuitenkin oli kahdeksan aamulla ja tarkoitus oli suunnata uuteen paivaan.
Maahantulo oli kasittamattoman hidasta, lahes tunti meni passijonossa, kun iso intialaisryhma pyrki lapi ennen Suomesta tullutta konetta. Ilmeisesti Intian passit eivat ole koneellisesti luettavia, koska jokainen intialaisjonottaja kavi jonkun todella pitkan tarkastusprosessin lapi. Suomen passilla oli helppo hymyilla, kun minuutissa selvisi urakasta, josta suunnilleen 30 edeltajalla oli mennyt yhteensa tunti neljassa tarkastuspisteessa. Matkatavarat haettiin vasta maahantulon jalkeen, joten yllattaen ei ollut kovinkaan pitka odotus enaa siina vaiheessa, kun paasi lopulta maahantuloviranomaisista lapi.
Hong Kong itsessaan tuntui vasyneen maailmassa varsin hankalalta. Kadut on kylla nimetty poikkeuksellisen selkeasti ja karttaa on helppo lukea. Hankaluus kuitenkin ulottuu ylailmoihin, kun pilvenpiirtajien kaupungissa pitaa osata etsia sita ravintolaa tai vaateliiketta joko ylakerroksista tai jostain kellarista. Kaupunkia tuntemattomalle hieman haasteista, joskin ensimmaisen yon jalkeen alkoi jotain tuntumaa saamaan kaupunkiin.
Majapaikka loytyi tavallaan suhteellisen helposti ohjeiden tason huomioiden. Otin uhkarohkeana bussin, matkasin kyydissa aikani, kunnes herasin kyselemaan kanssamatkustajilta, missa jaada pois. Kovan saadon jalkeen sain suunnilleen kuvan alueesta, jossa bussin kyyti pitaisi jattaa. Meinasin silti tyylikkaasti ajaa ohitse, paitsi etta satuin kysymaan bussikuskilta pysakkia ehka n. 10 metria varsinaisen pysakin vastaantuloa. Siina sitten bussi tyylikkaasti pysaytti ja jatti mut ulos ihmettelemaan, etta mitas nyt. Chunking house oli oikeastaan vielakin rupuisempi ja markkinahakuisempi kuin mita olin odottanut. Siella sitten tuli joku aija vastaan, etta "oletko Heli?" Guest houseen oli pitanyt ilmoittaa aika aikaisemmin ja soittaa lentokentalta, joten laskin todennakoisyyden varsin pieneksi, etta nyt on joku hullu psykopaattivainoaja vastassa. Lahdin sitten siita matkaan ja kavi ilmi, etta majapaikka olikin jossain ihan muualla. Plussaa oli toki, etta uusi huone oli ihan kohtuullisen siisti. Miinusta ikkunan puuttumisesta ja siita, etta nettia ei ollutkaan. Jalkimmainen oli oikeastaan iso miinus, silla olin valinnut paikan oikeastaan ainoastaan netin tahden.
Nettia etsiessa meni sitten pari paivaa. Toki, kaupunkiin tuli ensisijaisesti tutustuttua. Silmat pidin kylla auki, jos jossain nakyisi jotain nettikahvilaan viittaavaa. Etsinta ei kuitenkaan ollut ihan helppoa.
Ensimmaisten aamupaivaunien jalkeen suuntasin etsimaan ruokaa (ei viela ihan vakuuttanut hostellin laheiset paikat) ja suuntasin laheiseen puistoon. Se oli varsin viehattava ja sopi hyvin puusta pudonneen tunnelmaan. Matkaoppaasta bongasin, etta vastapaisessa ostoskeskuksessa olisi nettikahvila. Ah ja voi, mutta suuresta etsinnasta loytyi vain ostoskeidas taynna tyhjaa. En tieda, olinko eksynyt oikeaan paikkaan vai mita, silla kirjaimellisesti Miramarin ostoskeskus oli puoliksi taynna tyhjaa. Ei loytynyt internet-kahvilaa, muttei loytynyt myoskaan kauppoja. Jotenkin vaikutti silta, etta paikkaa vasta rakennettiin tai sitten lama oli siihen keskukseen erittain pahasti iskenyt. Vielakin epailen, etta loysinko edes ostoskeskusta, vaikka karttaa oli helppo lukea ja kyljessa luki isolla ostoskeskuksen nimi.
Ensimmaisena paivana ei varsinaisesti loytynyt siis kauppoja. Kauppoja oli toki vieri vieressa tien varrella, mutta ne eivat viela ihan vakuuttaneet. Ne toivat lahinna torin ja kraasakaupan yhdistelman, joihin sisaanheittajat pyrkivat kovalla huudolla saamaan ulkomaalaisia sisaan. Harvat vaatekaupat tarjosivat vain vaarankokoisia vaatteita, eika tyylikaan ihan viela inspiroinut. Uskoisin, etta olin vaaralla alueella kauppoja ajatellen. Tulevina paivina voi olla enemman onnea matkassa.
Toisena paivana suuntasin pois lahiymparistosta ja suuntasin ensin lautalla Hong Kongin puolelle ja siita sitten Viktorian huipulle. Se oli oikein sympaattinen kokemus. Aurinko paistoi kivasti ja luonto ymparoi kavelyreittia. Kavelin huipun ympari, vaikka aivan huipulle ei paassytkaan kulkemaan. Kavelyreitin erikoisuus loytyikin sitten pienessa pakettiautossa, joka kovasti yritti mahtua tielle, jolle se oli auttamatta aivan liian suuri. Tiella oli myos kielletty ajoneuvoilla ajaminen ehka juuri siita syysta.
Kymmenisen minuuttia se yritti yhta mutkaa, josta se selvisi lopulta lapi. Olin siina vaiheessa kierrokseni loppupaassa ja kuljin pakettiautoa vastaan. Odottelin tata urotekoa aikani, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Kummallakaan puolella ei ollut edes sita viitta senttia, jolla pakettiautosta olisi voinut haaveilla paasevansa ohi. Lopulta kuski selvisi mutkasta ja jatkoi onnellisena matkaansa. Pieni kysyva aani sisallani kuitenkin ihmetteli, etta kuinka kuski paattaa selvita lopputiesta, joka kapeni entisestaan. Se jai talla kertaa arvoitukseksi, kun paasin jatkamaan matkaani.
Kokonaisuudessa Viktorian huippu oli kiva. Sen jalkeen tutustuin pintapuolisesti Hong Kongin kaduilla. Nettia yhakin etsin ja aloin jo turvautua Lonely Planetin tarjoamiin vaihtoehtoihin. Mitaan niista ei kuitenkaan tuntunut olevan olemassa. Esimerkiksi Causeway bayssa tuntui vahvasti, etta metroasemalla ei ole koskaan nahtykaan nettia, vaikka kirja kovasti sita suositteli helpon internetin kayttopaikaksi. Itse asiassa puolet kirjan listasta veti pahemman vesiperan. Causewayn puolesta voi kylla sanoa sen, etta sielta loytyi ex tempore aika suloinen kukkanayttely, johon mielellaan kaytti ylimaaraisen tunnin. Sitten haahuilin vain ympariinsa vailla tarkempaa suuntaa. Lopulta paadyin kirjoittelemaan Hong Kongin kirjastosta, josta lopulta onnistuin varaamaan tunnin ajan nettipaatteelle.
Huomenna vaihtuu majapaikka, joten jos uudessa paikassa ei ole nettia, voi kirjoittelu harventua hieman. Uuden paikan pitaisi kylla olla huomattavasti parempi kuin tama nykyinen, joten pidan viela peukkuja pystyssa.
Maahantulo oli kasittamattoman hidasta, lahes tunti meni passijonossa, kun iso intialaisryhma pyrki lapi ennen Suomesta tullutta konetta. Ilmeisesti Intian passit eivat ole koneellisesti luettavia, koska jokainen intialaisjonottaja kavi jonkun todella pitkan tarkastusprosessin lapi. Suomen passilla oli helppo hymyilla, kun minuutissa selvisi urakasta, josta suunnilleen 30 edeltajalla oli mennyt yhteensa tunti neljassa tarkastuspisteessa. Matkatavarat haettiin vasta maahantulon jalkeen, joten yllattaen ei ollut kovinkaan pitka odotus enaa siina vaiheessa, kun paasi lopulta maahantuloviranomaisista lapi.
Hong Kong itsessaan tuntui vasyneen maailmassa varsin hankalalta. Kadut on kylla nimetty poikkeuksellisen selkeasti ja karttaa on helppo lukea. Hankaluus kuitenkin ulottuu ylailmoihin, kun pilvenpiirtajien kaupungissa pitaa osata etsia sita ravintolaa tai vaateliiketta joko ylakerroksista tai jostain kellarista. Kaupunkia tuntemattomalle hieman haasteista, joskin ensimmaisen yon jalkeen alkoi jotain tuntumaa saamaan kaupunkiin.
Majapaikka loytyi tavallaan suhteellisen helposti ohjeiden tason huomioiden. Otin uhkarohkeana bussin, matkasin kyydissa aikani, kunnes herasin kyselemaan kanssamatkustajilta, missa jaada pois. Kovan saadon jalkeen sain suunnilleen kuvan alueesta, jossa bussin kyyti pitaisi jattaa. Meinasin silti tyylikkaasti ajaa ohitse, paitsi etta satuin kysymaan bussikuskilta pysakkia ehka n. 10 metria varsinaisen pysakin vastaantuloa. Siina sitten bussi tyylikkaasti pysaytti ja jatti mut ulos ihmettelemaan, etta mitas nyt. Chunking house oli oikeastaan vielakin rupuisempi ja markkinahakuisempi kuin mita olin odottanut. Siella sitten tuli joku aija vastaan, etta "oletko Heli?" Guest houseen oli pitanyt ilmoittaa aika aikaisemmin ja soittaa lentokentalta, joten laskin todennakoisyyden varsin pieneksi, etta nyt on joku hullu psykopaattivainoaja vastassa. Lahdin sitten siita matkaan ja kavi ilmi, etta majapaikka olikin jossain ihan muualla. Plussaa oli toki, etta uusi huone oli ihan kohtuullisen siisti. Miinusta ikkunan puuttumisesta ja siita, etta nettia ei ollutkaan. Jalkimmainen oli oikeastaan iso miinus, silla olin valinnut paikan oikeastaan ainoastaan netin tahden.
Nettia etsiessa meni sitten pari paivaa. Toki, kaupunkiin tuli ensisijaisesti tutustuttua. Silmat pidin kylla auki, jos jossain nakyisi jotain nettikahvilaan viittaavaa. Etsinta ei kuitenkaan ollut ihan helppoa.
Ensimmaisten aamupaivaunien jalkeen suuntasin etsimaan ruokaa (ei viela ihan vakuuttanut hostellin laheiset paikat) ja suuntasin laheiseen puistoon. Se oli varsin viehattava ja sopi hyvin puusta pudonneen tunnelmaan. Matkaoppaasta bongasin, etta vastapaisessa ostoskeskuksessa olisi nettikahvila. Ah ja voi, mutta suuresta etsinnasta loytyi vain ostoskeidas taynna tyhjaa. En tieda, olinko eksynyt oikeaan paikkaan vai mita, silla kirjaimellisesti Miramarin ostoskeskus oli puoliksi taynna tyhjaa. Ei loytynyt internet-kahvilaa, muttei loytynyt myoskaan kauppoja. Jotenkin vaikutti silta, etta paikkaa vasta rakennettiin tai sitten lama oli siihen keskukseen erittain pahasti iskenyt. Vielakin epailen, etta loysinko edes ostoskeskusta, vaikka karttaa oli helppo lukea ja kyljessa luki isolla ostoskeskuksen nimi.
Ensimmaisena paivana ei varsinaisesti loytynyt siis kauppoja. Kauppoja oli toki vieri vieressa tien varrella, mutta ne eivat viela ihan vakuuttaneet. Ne toivat lahinna torin ja kraasakaupan yhdistelman, joihin sisaanheittajat pyrkivat kovalla huudolla saamaan ulkomaalaisia sisaan. Harvat vaatekaupat tarjosivat vain vaarankokoisia vaatteita, eika tyylikaan ihan viela inspiroinut. Uskoisin, etta olin vaaralla alueella kauppoja ajatellen. Tulevina paivina voi olla enemman onnea matkassa.
Toisena paivana suuntasin pois lahiymparistosta ja suuntasin ensin lautalla Hong Kongin puolelle ja siita sitten Viktorian huipulle. Se oli oikein sympaattinen kokemus. Aurinko paistoi kivasti ja luonto ymparoi kavelyreittia. Kavelin huipun ympari, vaikka aivan huipulle ei paassytkaan kulkemaan. Kavelyreitin erikoisuus loytyikin sitten pienessa pakettiautossa, joka kovasti yritti mahtua tielle, jolle se oli auttamatta aivan liian suuri. Tiella oli myos kielletty ajoneuvoilla ajaminen ehka juuri siita syysta.
Kymmenisen minuuttia se yritti yhta mutkaa, josta se selvisi lopulta lapi. Olin siina vaiheessa kierrokseni loppupaassa ja kuljin pakettiautoa vastaan. Odottelin tata urotekoa aikani, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Kummallakaan puolella ei ollut edes sita viitta senttia, jolla pakettiautosta olisi voinut haaveilla paasevansa ohi. Lopulta kuski selvisi mutkasta ja jatkoi onnellisena matkaansa. Pieni kysyva aani sisallani kuitenkin ihmetteli, etta kuinka kuski paattaa selvita lopputiesta, joka kapeni entisestaan. Se jai talla kertaa arvoitukseksi, kun paasin jatkamaan matkaani.
Kokonaisuudessa Viktorian huippu oli kiva. Sen jalkeen tutustuin pintapuolisesti Hong Kongin kaduilla. Nettia yhakin etsin ja aloin jo turvautua Lonely Planetin tarjoamiin vaihtoehtoihin. Mitaan niista ei kuitenkaan tuntunut olevan olemassa. Esimerkiksi Causeway bayssa tuntui vahvasti, etta metroasemalla ei ole koskaan nahtykaan nettia, vaikka kirja kovasti sita suositteli helpon internetin kayttopaikaksi. Itse asiassa puolet kirjan listasta veti pahemman vesiperan. Causewayn puolesta voi kylla sanoa sen, etta sielta loytyi ex tempore aika suloinen kukkanayttely, johon mielellaan kaytti ylimaaraisen tunnin. Sitten haahuilin vain ympariinsa vailla tarkempaa suuntaa. Lopulta paadyin kirjoittelemaan Hong Kongin kirjastosta, josta lopulta onnistuin varaamaan tunnin ajan nettipaatteelle.
Huomenna vaihtuu majapaikka, joten jos uudessa paikassa ei ole nettia, voi kirjoittelu harventua hieman. Uuden paikan pitaisi kylla olla huomattavasti parempi kuin tama nykyinen, joten pidan viela peukkuja pystyssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti